Kyllä ne jäljestää osaa

Viikonlopun olin Vantaalla Immin luona ja seuraamassa palveluskoirien SM-kilpailuja. Jännitettävää riitti, kun niin moni tuttu oli eri lajeissa kilpailemassa ja niinpä päivät kului aika tiiviisti kansallisten lajien tottiksia katsellen ja kännykän kautta maastotuloksia seuraillen. Lauantaina tulospalvelu oli kyllä aikas huono ja laahasi perässä, mutta sunnuntaina toimi jo paremmin. Tottiksissa oli kyllä useita oikein sykähdyttävän hienoja suorituksia, mutta varsinkin jälkikoirilla harmillisia epäonnistumisiakin joiden vuoksi maastoon pääsi alle 80 pisteillä. Tulihan se mieleen, että Jerikonkin kanssa olisi voinut olla hyvät mahkut päästä maastoon jos olisi tullut hyvä suoritus ilman epäonnistumisia. Ensi vuonna sitten ehkä. ;) Nyt kuitenkin huikean isot onnittelut SM-kisoissa menestyineille ja palkintosijoille yltäneille, erityisonnittelut Sarille ja Kurtille! :)

Perjantaina oli tosiaan Jerikon kanssa jotenkin todella outo jälkitreeni, Jeriko ei ollut ollenkaan oma itsensä. Ei oo kuitenkaan mitään mahavaivaa tai muuta selittävää ilmennyt, olisko sitten vaan ollut kuumassa jäljen ajaminen äkkiseltään..? Tänään lähdettiin kuitenkin Saran kanssa tekemään jälkeä, aamulla oli jo heti reilu 20 astetta. Sara tallasi Jerikolle 450 metriä pitkän jäljen, jossa neljä keppiä selkeillä paikoilla, mutta tosi pienet ja ohuet ne oli. Jana oli ihan kisapituinen, alamäessä, jälki lähti oikealle.

Tehtiin välissä esineruutu, tai tarkkaan ottaen kaksi kaistaletta. Jerikon kanssa tullessa esineille metsästä juoksi kaksi irtokoiraa iholle asti, saksanpaimenkoira joka ärisi tullessaan ja pk-collie. Onneksi Jeriko ei ole ollenkaan terävä eikä  provosoidu vaikka toiset tulikin tolla fiiliksellä. Sakemanni häippäs aika äkkiä omistajan kutsumana, mutta pk-collie (uros) ei meinannut mun hätistyksistä huolimatta poistua paikalta (Jeriko jäi kyllä kiltisti seisomaan taakse kun käskin) vaan yritti tulla uudelleen Jerikon iholle isottelemaan. Lopulta kävelin kirjaimellisesti sitä päin ja reisillä työnsin sitä pois ennen kuin se suostui häipymään. Onneksi Jeriko on mitä on, koska tuossa olis kyllä ollut kaikki tappelun ainekset olemassa. Eikä Jeriko kyllä sitten jäänyt myöskään yhtään tätä miettimään, vaan olis ollut heti valmis pinkaisemaan ruutuun. ;)

Toisen kaistaleen haasteena oli melko jyrkästi laskeva maasto, jolloin kaistaleen puolen välin jälkeen ei ollut näkyvyyttä koiraan. Ilma oli pääasiassa aika seisova. Esine (hanska) tässä kaistaleessa sammaloituneen puun juurakon takana. Hetken aikaa kesti Jerikolla tarkentaa, mutta hienosti löytyi. Toinen kaistale oli vähän hankalampaa maastoa, ryteikköä melko paljon. Esineenä tennipalloputkilon kansi melko etuosassa. Tässä kaistaleessa kesti jo jonkin aikaa, Jeriko ei saanut hajua kannesta vaikka ohitti sen pariin kertaan aika läheltä. Kovasti teki töitä, mutta ikävä kyllä tarkasteli pääasiassa kaistaleen loppuosaa (etuosa olikin leveämpi). Annoin Jerikon kuitenkin työskennellä jonkin aikaa ennen kuin kutsuin lähemmäksi ja lopulta sitten kansi nousi. Jeriko oli ehkä vähän hölmistynyt tästä esineestä. :D

Itse olin tallannut Ukolle 350 metriä pitkän jälkeen ennen esineruutua. En muista koska Ukko on viimeksi jälkeä ajanut, kun ne paukut nousi niin isoksi ongelmaksi.. Ehkä jotain ajantreeniä tehtiin viime kesän alkupuolella.. Jälki vanheni 45 min, janalle lähetys ihan muutama metri ja jälki lähti oikealle viistosti. Ukko lähti autolta ihan kivasti, nenä alkoi käydä maassa ja merkkaili paikkoja, mistä olin mennyt Saran tai Ukon omalle jäljelle. Janalla myöskin lähti hyvin, merkkasi jäljen, mutta ylitti sen ja lähti kaartelemaan metsään. Ei kai vaan oikein malttanut rauhoittua jälkeä ajamaan heti. Lopulta päätyi takajäljelle ja siellä liinan kanssa niin solmuun, että piti käydä vapauttamassa ja siitä alkoi sitten ihan hyvä jäljestäminen.

Eka keppi oli non 70 metrissä ylämäessä, tämä jäi vaikka Ukko näytti olevan ihan hyvin jäljellä. Vasen kulma meni todella nopeasti, ei mitään tarkastelua. Jäljestys alkoi sujua oikein hyvin, ajoi tasaisesti ja varmasti jälkeä ja vaikka jäljen keskivaiheilla oli tosi hankalaa kivikkoa koko ajan ja keppi siellä keskellä, niin tämän Ukko toi innoissaan mulle. :) Toisen kulman tarkasti myös melko nopeasti ja tämän jälkeen pikku hiljaa maasto tasoittui. Ukolla lähtikin tässä vähän kaasupoljin hirttämään ja loppuosa jäljestä meni vähän epätarkasti jäljen päällä risteillen. Vika keppi meinasi näin ollen jäädä, mutta näin yli vuoden tauon jälkeen olin todella tyytyväinen! Ukko muisti mitä jäljestäminen oli, pysyi jäljellä ja olisi jaksanut hyvin pidempäänkin. Ihan vaan treeniä ja muistuttelua hieman lisää, niin olis varmasti taas hyvin pian 1-luokan jälki ihan täysin ajettavissa.. Ukko tais  myös tykätä, kun pääsi jäljestämään pitkästä aikaa. ;)

Theban jälki ajettiin välissä ja sitten viimeisenä Jerikon. Jälki vanheni hieman vajaat 2 tuntia, vaikka tarkoitus oli antaa vanheta noin tunti edellisen treenin epäonnistumisen vuoksi. Näissä muissa treeneissä vaan vierähtikin aikaa. Jeriko oli autolla jo todella korkeassa vietissä, tulta ja tappuraa suorastaan. Ikään kuin olisi halunnut huutaa kaikille, että "kyllä mä osaan ja kaikille näytän!". :D Jerikolla on usein epäonnistuneen treenin jälkeen vielä korkeampi vire ja motivaatio näyttää osaamisensa. Se ei siis lannistu, vaan on enemmänkin sellaisella perkele-asenteella näyttämässä närhen munat. Ja tää onkin yksi Jerikon aivan parhaista puolista. :) Hyvällä fiiliksellä siis lähdettiin kohti jälkeä.

Jeriko eteni janalla hienosti, mutta ottipa taas sen takajäljen. Kääntyi noin 15 metrin jälkeen takaisin oikeaan suuntaan ja voi kuinka iloinen olinkaan heti, kun näin miten Jeriko lähti jäljelle: keskittyneesti, itsevarmasti ja voimakkaasti. Nyt edettiin niin kuin juna, ei pyöritty tai tarkisteltu turhia eikä todellakaan vilkuiltu taakse. Kulmat meni joko täysin ilman tarkastuksia tai aivan pienillä parin metrin tarkastuksilla. Ja ne kepit Jeriko nosti iloisena ja tyytyväisenä itseensä ja leikki perkeleet suupielistä lennellen. Ai että kun olin NIIIN tyytyväinen. Mun ihana super-Jeriko. :))

Ukko kävi vielä ensimmäisessä esineruutukaistaleessa. Nyt irtosi hyvin ja etsi hyvin, mutta seisovasta ilmasta johtuen ei meinannut ihan heti löytyä. Jaksoi kuitenkin uusista lähetyksistä aina uudelleen lähteä hyvin ja lopulta esine löytyikin hienosti. :) Hieno Ukko! :)

En oo nyt ihan varma mitä tuon Ukon jäljen kanssa tekisin. On tosiaan herännyt vähän tunne, että se saattaisikin nykyään kestää laukaukset, mutta en ole sille kyllä tarkoituksella vielä ampunut. Se, että Ukko olisi varmasti hyvin nopeasti koevalmis jos vaan paukut kestää, niin houkuttelisi vähän tähtäämään kokeeseen. Toisaalta Ukko on sen tyyppinen, ettei sille mielestäni kannata haalia liikaa harrastuksia ja se taas puhuis sen puolesta, että jäljellä ei kannata kokeeseen tähdätä vaan rajoittaa harrastettavia lajeja Ukon kanssa. Toiveena olisi saada ensi kesäksi paikka vepe-ryhmästä. Lähdin siis tuota ryhmäasiaa selvittämään, vaikka mulla on ollut tietyt ennakkoasenteet vepeen helppona tittelinhakuna (pahoittelut harrastajille), mutta koska Ukko niin rakastaa uimista ja on voimakas ja hyvä uimari, niin vepe olis varmaan sille kuin nenä päähän ja tämän vuoksi haluaisin lajia kokeilla. Toisaalta vepe tulisi kuvioon kuitenkin aikaisintaan vasta ensi kesänä ja houkuttais ajatus käydä pelkästään 1-luokan jälkikoularia tavoittelemassa ja jättää pk-puoli sitten siihen. Ihan vaan ettei tehty työ menisi kuitenkaan ihan täysin hukkaan... Täytyy nyt tätä nyt vähän pohtia. ;)