lauantai 18. heinäkuuta 2015

Tokon piirinmestikset

Tänään oli tokon Pohjois-Hämeen piirinmestikset. Osallistuttiin Ukon kanssa kisoihin Valkeakosken kennelkerhon toisessa joukkueessa AVO-luokkaan. Mikään hinku tai tarkoitus mulla ei ollut lähteä avoimeen luokkaan enää kokeeseen, mutta kun alemman luokan koirakkoa tarvittiin ja mut ihan nimeltä "käräytettiin" niin mikäpä siinä. Häiriötä riitti, alokkaan (myöhemmin voittajan) ja avoimen kehät oli vierekkäin lähempänä parkkipaikkaa ja evl-kehä taaempana, liikennettä kehän ohi siis riitti. Ihan niin kuin Ukolle pelkät katsojat ei olis ollut jo riittävän paha. Tuomarina oli Aino Juhantalo.

Täytyy ensimmäisenä sanoa, että onneksi ei oltu ensimmäisessä paikallaoloryhmässä, koska säätöä oli. Koko ajan siinä odoteltiin, että meidät (avoimen luokan kilpailijat) kutsuttaisiin johonkin koolle ja koe avattais meidän osalta ja annettais jotain infoa paikallaoloryhmistä jne. Sen verran oman numeron perusteella pystyi päättelemään, että todennäköisesti ollaan toisessa paikallaoloryhmässä. Kehän laidalla siinä odoteltiin ja yhtäkkiä vaan havahduin siihen, että porukkaa menee jo kehään sisään. Sitten sieltä on jo yksi koirakko "kateissa" ja toinen ohjaaja lähetetään jo juosten hakemaan omaa koiraansa, kunnes sitten siinä vähän kauempana odottava ohjaaja havahtuu, että hänen numeroaan siellä kaivataan. Ensimmäinen ryhmä pääsi sitten lopulta aloittamaan, mutta en kyllä olisi toivonut olevani siellä rivissä odottamassa tämän säädön aikana ja kun ei ollut mitään varoitusta etukäteen siitä koska pitäisi koiraa hakea... Hieman enemmän ääntä olisi tuomari/liikkuri voinut kyllä käyttää kun alkoi ekaa ryhmää pyytämään kehään...

Paikkamakuu 9: Rivissä Ukko lysähteli maahan vähän väliä sillä aikaa, kun tuomari ja liikkuri piti puheitaan. Sain sitten kuitenkin Ukon juuri nostettua ylös ja se pysyi istumassa juuri sen aikaa, että annettiin lupa käskyttää ja sinnehän se lysähti. ;) Pistevähennys tulikin sitten aika jännästä asiasta. Ukko makas pää maassa niin kuin on opetettu ja tuomari sanoi, että vähensi pisteen, kun Ukko ei reagoinut hänen häiriöihinsä! Oli väärin, kun silmäkään ei räpähtänyt, kun hän yskäisi tai potki hiekkaa. :D Eikä Ukko kuitenkaan ollut silmiään sulkenut, että ei se nyt nukkunutkaan, oli vaan hyvin rauhallinen eikä välittänyt. Eka kerta tällaistakin.. Toisaalta Ukko kyllä meni maahan ihan katkaravuksi ja samassa asennossa kyllä makasi, kun palasin, mutta pistevähennys tuosta asennosta olisi joka tapauksessa ollut paikallaan, joten sama se kai mistä ne pisteet menee... :D

Seuraaminen 8,5: Seuraamiskaavio oli todella outo. Ensin ihan muutama askel ja heti seis. Osa ohjaajista ehti ottaa vain kolme askelta ja silloinhan puhutaan jo askelsiirtymästä joka avoimeen luokkaan ei edes kuulu! Samoin toinen pysähtyminen heti oikealle käännöksen jälkeen ja siinä Ukko vähän herpaantuikin. Kokonaisuudessaan seuraamiskaavio oli kuitenkin vastapainoksi aivan naurettavan lyhyt, alokkaan koirakoilla oli varmaan pidempi. :D

Liikkeestä maahanmeno 10: Ihan mallikas suoritus, mutta Ukko pystyisi tekemään sen paremminkin.

Luoksetulo 9: Aika hitaasti tuli, ravilla loppupätkä. Aika korkeat pisteet tästä suorituksesta, omalle tasolleenkin hieman alakanttiin mentiin tässä.

Liikkeestä seisominen 8: Pysähtyi kai aika napakasti, mutta mun kävellessä ohi siirtyi vähän. Itse menin hölmösti suoraan linjaan kulkusuunnan kanssa eli vinoon Ukkoon nähden ja loppuperusasennosta tuli siten vino.

Nouto 7: Tässä alkoi tapahtua. Toin oman kapulan kehään tullessa, mutta mulle tarjottiin sitten eri kapulaa käteen. Sanoin, ettei tuo ole meidän, mutta nopea vilkaisu pöydälle paljasti, ettei siellä ole ollenkaan meidän omaa kapulaa. Kapulat oli ilmeisesti siis vaihtuneet, koska tämä mulle tarjottu kapula oli aika lailla saman kokoinen (650g kapula), mutta paremmassa kunnossa ja siinä luki vielä nimetkin. Liikkuri ja tuomari alkoi sitten sitä huutelemaan kehän ulkopuolelle, että kukakohan on ottanut meidän kapulan. Ketään ei kuulunut ja itse haluasin vaan päästä nopeasti tekemään, tällaiset "kuolleet tilat" on Ukolle pahoja. Sanoin sitten vaan, että voin ottaa ihan minkä tahansa, kunhan pääsen vaan jatkamaan liikettä ja lopulta säätö lopetettiin ja pääsin heittämään. Sitten tuli myös eka moka, kun alokkaan kehässä tehtiin samaan aikaan luoksetuloa ja ohjaaja käytti kutsunaan railakkaasti hihkaistua "eteen"-käskyä, josta Ukko hämääntyi ihan totaalisesti ja pysähtyi katsomaan, että "missä eteen". Eteenmenohan on Ukon yksi lempiliikkeistä. ;) Jouduin sitten antamaan uuden käskyn ja luovutusasento oli vino sekä ote vähän elävä.

Kaukkarit 0: Ukolla oli huomio jossan kehän ulkopuolella eikä noussut istumaan kahdella käskyllä. Aikaisemmasta tiesin, että mahkut kolmannella "istu"-käskyllä saada se nousemaan on tosi heikot, vaan se pitää saada vaan heräämään koomastaan. Sanoin sitten vaan "Uk" ja Ukko nousi. Muut vaihdot ok. Kuitenkin nyt sitten tämän tuomarin tulkinnan mukaan nimen käyttö ei ole ollenkaan sallittua vaan nollasi liikkeen. Kurtti tulkitsi tätä vähän eri tavalla eikä säännöistä nyt suoraan löydy tuosta mainintaa. Tätä logiikkaa käyttäen nollaantuuko seuraaminen jos antaa lisäkäskynä "seuraa" -käskyn sijaan koiran nimen..? No mutta liike olisi joka tapauksessa nollaantunut jos olisin sanonut "istu" ja kun Ukko todennäköisesti ei olisi istunut. Nyt saatiin sentään harjoittelun vuoksi muut vaihdot tehtyä.

Hyppy 9: Nopeammin olisi saanut suorittaa.

Kokonaisvaikutus 8: En nyt muista mitä tuomari tästä sanoi, mutta ihan asianmukaiset pisteet tämän päivän meiningille.




Kokeessa oli paljon hyvää, mutta vanhoja heikkoja kohtiakin. Kokonaisuudessaan olen kuitenkin tyytyväinen siihen kuinka Ukko suoriutui tuollaisessa häiriössä. Koe oli Eteläpuistossa ja Näsijärvi kutsui Ukkoa kyllä voimakkaasti uimaan ja sen verran railakkaasti Ukko uimaan taas syöksyi, että aloin ihan mettmään, että pitäiskö sitä nyt oikeasti alkaa miettimään jos kokeilisi Ukon kanssa vepeä. Siitä se aivan varmasti tykkäisi ja koska se on myös hyvin nopea uimari, niin olisi varmaan myös hyvä siinä. :) Vaikuttaa vaan siltä, että Pirkanmaan seudulla ei vepeä oikein ole mahdollista päästä treenaamaan jos ei ole noutaja tai newfoundlandinkoira... :(

Sitten lyhyesti tän viikon muita treenejä ja menoja. Ukon kanssa lyhkäisesti tokoa on treenailtu, mutta varsinaiset kimppatreenit jollain kentillä kodin ulkopuolilla on kyllä jäänyt. Jerikolle tallasin maanantaina jäljen joka oli 700 metriä pitkä ja siinä oli viisi keppiä. Jälki vanheni jo vähän yli kolme tuntia, kun tallasin sen ennen kun paimennuskoulutettavat tuli. Janan arvioin metsässä ihan pepulleen ja se oli aivan tolkuttoman pitkä. Kävelin metsään lähemmäksi lähettämään, mutta oli se edelleen reilun mittainen. Jälki kulki janan läpi vasemmalle, aivan puun rungon edestä. Jeriko lähti janalta oikealle, kääntyi sitten vasemmalle, mutta lähti vähän epätarkasti ja mun nähdäkseni ei ollut enää jäljellä. Kutsun Jerikon takaisin ja lähetin uudelleen siitä mihin olin ehtinyt eli n. 15 metrin päästä jäljestä. Jeriko otti tämän ehkä korjauksena ettei se ollutkaan oikealla jäljellä ja ylitti nyt jäljen ja puun rungon. Paska. :( Kutsuin sitten takaisin ja Jeriko nosti oikean jäljen ja alun hankaluuksien jälkeen alkoi sitten jäljestämään oikein tarkasti ja hienosti.

Eka keppi oli 350 metrin kohdalla ja sen jälkeen kolme keppiä 50 m välein ja viimeinen sitten lopussa. Ykkönen ja kolmonen (ja olisko ollut vielä joku muukin) oli tallattuna maan sisään. Kakkonen jäi, koska Jeriko lähti ekasta kepiltä vähän epätarkasti alamäkeen kulkevalle jäljelle ja keppi oli kahden ison kiven välissä, jotka Jeriko ohitti vasemmalta eikä saanut siis hajua. Muuten meni tosi hienosti ja janan ongelmatkin voi laittaa kyllä extra-vanhan jäljen ja mun puuttumisen piikkiin.

Tiistaina hakuiltiin. Ukko sai olla Kide-bortsunartun kanssa tallaamassa aluetta ja sekös olikin kivaa. Jeriko teki oman osansa ihan kohtuullisesti. Nyt oli pistot suoria, mutta toisella puolella Jeriko lähti kuitenkin työskentelemään liikaa eteen saamatta maalimiehestä hajua. Toisella puolella meni vähän paremmin vaikka ei maalimies sieltäkään kyllä löytynyt aina ihan ykkösellä. Haukut oli ihan ok ja sinänsä kokonaisuudessaan ihan ok treeni. Eteenpäin mennään koko ajan ja motivaatio Jerikolla on kyllä kohdillaan. ;)

Keskiviikkona pojat pääsi Katriinan hellään käsittelyyn ja oli kyllä musiikkia mun korville, kun kummaltakaan ei löytynyt yhtään mitään, molempien papereihin pelkkä maininta "Hyvä!!". :))
Jerikohan oli kesäkuussa syvistä lihaksista kauttaaltaa aika pahasti jumissa toukokuisen pk-hyppykohelluksen jäljiltä ja silloin käsitellessä jo näki kuinka teki normaalia kipeämpää helläkin käsittely; Jeriko läähätti tuolloin koko ajan. Nyt Jeriko otti ihan nautinnon kannalta ja tyytyväisenä makaili silmät kiinni. On toi Katriina kyllä aikamoinen ihmenainen. :))

2 kommenttia:

Riikka kirjoitti...

Täytyy kyllä sanoa että muakin hieman sapetti se että kokeen avaus oli täysin eleetön ja tuomari vain oletti että kaikki 17 koirakkoa ovat tikkana kehänauhalla klo 10. Ja tosiaan vielä se kun tuomari äyskähti mulle siitä kun en ollut yhtään varautunut siihen että lähden paikkaamaan koirakkoa ryhmässä johon olin itse joutunut laskemaan että en todennäköisesti kuulu. En minä ainakaan ota automaattisesti koiraa norkoilemaan kehän laidalle kun kokeen alkamisaika lähenee, vaan oletan saavani jonkun heads upin että morienttes, tervetuloa, alotellaan tälleen ja tälleen.

Terv. teidän paikkamakuuryhmän ensimmäinen koirakko.

Sabina kirjoitti...

Joo, se oli kyllä persiistä, kun sut pistettiin sitten juoksujalkaa hakemaan koiraa, kun ei tää oikea ryhmään kuulunut ohjaaja ollut vaan kuullut. Numeroita ei huudeltu mitenkään liian voimakkaasti, että helppo oli jäädä kuulematta.. Onneksi et sentään ehtinyt koiraa hakemaan, koska koiralle se vasta oliskin ollut inhottava joutua äkkiä riviin tai tulla otetuksi äkkiä autosta eikä sitten mitään tapahdukaan...