Paimennusta showlinjaisen (ja paimenlinjaisen) kanssa

Tämä on niin kuuma aihe, josta usein tulee kavereidenkin kanssa puhuttua, etten malta olla kirjoittamatta vähän omia ajatuksiani tästä. En nyt ota kantaa toiseen kuumaan aiheeseen, joka on harrastuspaimennus (muuta kuin ehkä toissijaisesti), vaikka se varmaan herättää vielä enemmän keskustelua. Joka tapauksessa on niin paljon kuullut tai lukenut ihmisten ajatuksia tästä, että haluan vähän kirjoittaa omasta kokemuksestani.

Jerikon kanssa paimentaminen alkoi ihan sattumalta, kasvattajan pikku heitosta, jonka perusteella lähdettiin kokeilemaan sytyttelyä. Jeriko ottaessa en ollut paimennusta ajatellutkaan. Sytyttelemään lähtiessä tiedostin, ettei Jeriko välttämättä koskaan syttyisi. Ensimmäisellä kerralla Jeriko n. 9 kk ikäinen, kiinnostui heti lampaista suuresti ja oli jopa niin kiihkoissaan, että puri kieleensä reiän. Kertoo ehkä siitä, millaista meno siellä oli, onneksi oli liina. ;) Kyllä Jeriko kuitenkin jo silloin näytti kykyä tasapainottaa laumaa mulle. Varsinainen treenaaminen alkoi paria kuukautta myöhemmin Somerolla. Itse olin aivan pihalla kaikesta ja koulutus eteni sitten ehkä hiukan poukkoilevasti, välillä liikaa harppoenkin. Jerikossa on kuitenkin se hyvä puoli, että on kuitenkin showlinjaiseksi aikas ohjaajapehmeä ja miellyttämisenhaluinen, mikä helpotti paimennuskoulutusta.

Aina silloin tällöin kyselin Marikalta, että miltä Jerikon paimennus näyttää, kannattaa kouluttamista jatkaa. Enhän itse oikein tiennyt mitä paimennus on, enkä toisaalta halunnut ihan turhaan hukata aikaa ja rahaa jos koirasta ei olisi mihinkään. Melko alkuvaiheessa kävimme myös kerran toisella tilalla treenaamassa, missä varsinaisia yleisiä koulutuksia ei pidetä, ja siellä sain kyllä ihan suoran palautteen, että hän voisi kuvitella Jerikon 2-luokkaan pääsevän. Joka tapauksessa olen aina ollut hyvin nöyrä ja varovainen siitä, mihin Jerikoa tuppaan, mitä sen paimennuksesta sanon, ja hyvin tietoinen siitä, että paimennuskisoihin jos menee naamaansa näyttämään voi olla melkein varma, että joku kommentoi showlinjaisuutta. Ja sen tosiasian olen hyväksynyt ihan mukisematta. Jeriko ei ole niin kuin paimenlinjaiset eikä siitä koskaan sellaista tulekaan. Se voi kuitenkin olla ihan hyvä showlinjainen ja tuomittakoon koira työskentelynsä, ei linjansa perusteella. Kaikki Jerikon edistyminen ja osaaminen on ollut minulle jollain tavalla iloinen yllätys ja olen äärettömän kiitollinen ja ylpeä kaikesta vähästä mitä se osaa. Minulle kisoihin asti pääseminen ei ole missään vaiheessa ollut itsestäänselvyys.

Siksi minua vähän ihmetyttääkin, kun kuulee tai lukee kuinka joku on käynyt tyyliin kaksi kertaa lampailla showlinjaisensa kanssa (tai ei peräti koskaan) ja suunnittelee kuinka yhden kesän voisi treenailla kerta pari viikossa ja sitten mennä syksyllä kisoihin. Jollain tapaa jopa suutun tollaisesta, koska minulle Jerikon edistyminen on ollut iso juttu, ei todellakaan itsestäänselvyys ja pitkän treenaamisen tulos. Tavallaan tollasilla tietämättömillä puheilla Jerikon saavutusta vähätellään, eihän se sitten mikään iso asia ole, jos yhden kesän treenillä showlinjaisen saa kisoihin. Itse kuitenkin tiedän, että se on iso asia. Itse asiassa se on iso asia myös paimenlinjaiselle enkä Ukollekaan niin rehvakkaasti ole kisoja suunnittelemassa vaikka nyt kesällä treenataankin n. 3 kertaa viikossa.

Tokihan tällaisten kirjoittelijat ovat (ainakin näin yleistäen) niitä, jotka eivät ole koskaan koiraa paimennuksessa kisatasolle treenanneet, eivätkä tiedä mitä se vaatii, tai mitä showlinjaisen kouluttaminen ylipäätään vaatii. Sen perusteella mitä olen itse nähnyt, kuullut ja oppinut, showlinjaisen kouluttaminen paimennukseen ei ole mitenkään itsestäänselvyys. Paimennusvietti ei ole mitenkään niin pinnassa kuin asiaa varten jalostetuissa linjoissa, esim. tasapaino ei tule niin luonnostaan. Showlinjaisilla myös herkemmin menee saalisvietille, vaikken sitäkään väitä etteikö paimenlinjaisilla ikinä menisi. Mutta helpommin, koska se paimenvietti ei taas ole niin vahva. Lisäksi saalisvietti voi olla vaikeaa koulia pois showlinjaisesta, koska ne usein ovat hieman kovempia eivätkä niin miellyttämisenhaluisia. Toisaalta taas tämä yhdistelmä voi johtaa siihen, että kun koiralta aletaan todella vaatia jotain, ei koira kestäkään palautetta/painetta ja lopettaa tyystin paimentamisen. Myös koira, joka aluksi on toiminut rauhallisesti ja näyttänyt hienolta, voi myöhemmin paineen edessä jäädäkin "voimattomaksi".

Yksi isoin asia, missä showlinjaisen puutteet näkyy, on ehkäpä hakukaari. Hakukaarta voidaan pitkälle opettaa koiralle jopa eräänlaisena temppuna ja 1-luokasta ehkä selviää ilmankin luontaista laajaa kaarta, mutta yhdistettynä saalisviettiin ja etäisyyteen ohjaajasta (=auktoriteetti joutuu koetukselle), voi 1-luokan hakukin tuottaa vaikeuksia, puhumattakaan pidemmistä. Paimenlinjaisilla useimmiten kaaret aukeaa melkein itsestään ja koira itse lukee lampaita paremmin muokaten etäisyyttään lampaisiin. Lisäksi hakukaarella kauas ohjaajasta irtoaminen voi olla yllättävänkin iso kynnys. On eri asia irrota hakumetsässä aina 50 yhteen suuntaan, kun saakin olla korkeassa vireessä, kuin sitten paimentaessa irrota vähintään 80 metriä matalassa vireessä ja kyetä toimimaan hieman itsenäisestikin, ja toisaalta kyetä pitämään paketti kasassa ilman, että se saalisvietti nostaa päätään.

Paimennusvietin/tasapainon heikkouden ja saalisvietin vahvuuden vuoksi showlinjaiselle erityisen hankalia on tilanteet, joissa lauma tai joku yksittäinen lammas lähtee juoksemaan esimerkiksi kohti vetoa (lampola, varikko tms.). Helpommatkin lampaat saattavat hyvin tehdä niin ja silloin koiran pitäisi juosta pysäyttämään tai jarruttamaan, mutta poispäinjuoksevat lampaat helposti herättääkin saalisvietin eikä koira enää pystykään pullistamaan kaartaan ja juoksemaan lampaiden eteen. Totta kai tällaiset tilanteet on hankalia myös paimenlinjaiselle koiralle, mutta kyllä paimenlinjainen koira useimmiten hoitaa tilanteet, koska sen tasapaino on enemmän luontainen ja koira pystyy itsenäisestikin tasapainottamaan karkaavaa laumaa eikä tarvi ohjaajan neuvoja jokaiseen liikkeeseensä. Lampaat myös lukevat näissä tilanteissa koiraa ja rauhoittuvat, kun näkevät että koiralla on tilanne hallussaan.

Ajo sinänsä on melko helppokin opettaa 1-luokan tasolle (peruskuljetus ja poispäinajon lyhyt pätkä niin, että ohjaaja voi hiihtää aivan perässä), vaikkei koiralla olisikaan kykyä itse rytmittää liikkumistaa lampaiden mukaan. Kyky mikä useilta paimenlinjaisilta löytyy. "Helppojen lampaiden" kanssa tällainen puute ei suuremmin häiritse, ja itse asiassa oikein kesyt lampaat kävelisi perässä ilman koiraakin tai vaikka puudeli perässä sipsutellen. Mutta asia onkin eri, kun työskennellään villimpien lampaiden kanssa, silloin koiran pitää osata itse säädellä etäisyyttään ja tasapainottaa lampaita ajossa. Lampaat huomaavat hyvin äkkiä jos kaikki on ohjaajan käskyttämisestä kiinni, ja käyttävät heti tilaisuuden hyväkseen kadotakseen horisonttiin jos koira ei itse osaa niitä hallita.

Haluan tällä sanoa paimennuksesta kiinnostuneiden showlinjaisten bortsujen omistajille, että ei pitäisi vähätellä paimennuksen haasteita, kannattaisi pysyä nöyränä ja muistaa, että mikään asia paimennuksessa ei showlinjaiselle (jos ei seka- tai paimenlinjaisellekaan) ole itsestäänselvyys. Jos showlinjainen osaa jotain, niin siitä kannattaa toki olla iloinen ja kiitollinen, mutta toisaalta tiedostaa se, että show-bc:n kouluttaminen kisatasolle voi vaatia paljon enemmän aikaa, kuin ne yhden kesän treenit, vaikka ei se silti mahdotonta ole.

Showlinjainen kuitenkin syttyy (siis todella syttyy) paljon hitaammin kuin paimenlinjainen, eikä sen vietti todennäköisesti koskaan saavuta samaa tasoa kuin hyvän paimenlinjaisen. Syttyminen lampaille on toinen asia, mistä kuulee ihan ihmeellisiä kommentteja ja uskomuksia kokemattomilta ihmisiltä. Koira on käynyt lampailla kerran ja syttynyt hienosti: juossut häntä kaarella ympäriinsä ja haukkunut, yrittänyt syödä lampaat tai vaan kävellyt ohjaajan rinnalla ja tokoillut. Mikään em. toiminnoista ei kuulu lampaille todella syttyneen bordercollien (tai kelpien) toimintavalikoimaan. Se, että koira ehkä tuijottaa maanisesti lampaita ja tiukan käskytyksen tai liinan antaman tuen turvin lähestyy niitä hitaasti vaanien, ei ole vielä paimentamista, vaan koira on ehkä jopa todennäköisemmin saalisvietillä. Ei se sitä tarkoita etteikö koira voisi joskus syttyä, mutta se vaatii aikaa eikä välttämättä kannattaisi (ainakaan julkisesti ja todellisuuden paljastavien videoiden kera ;)) hehkuttaa kuinka hyvin oma koira on syttynyt. ;) Sitten kun koiran häntä laskee ja alkaa pysymään siellä alhaalla eikä nouse heti, kun jotain tapahtuu, tai kun koira alkaa tasapainottamaan ja kokoamaan itsenäisesti laumaa ohjaajalle, voidaan alkaa puhumaan jo jonkinasteisesta syttymisestä. Syttyminen lampaille ei kuitenkaan mun käsityksen mukaan ole mikään on-off -tila, vaan se kehittyy pikku hiljaa.
Ja btw, autojen, pyöräilijöiden ja juoksijoiden kyttääminen ja hyökkiminen kohti ei ole merkki vahvasta paimenvietistä (ainakaan mun mielestä!) vaan enemmänkin siitä saalisviettipuolesta. ;)

Minusta on hyvä asia jos showlinjaistenkin keskuudessa kiinnostutaan enemmän paimennuksesta ja paimennusta pidetään enemmän arvossa. Se ei kuitenkaan palvele ketään tai mitään tarkoitusperää jos jokainen lampailla käynyt showlinjainen on olevinaan "niiiiiin hienosti syttynyt lampaille ja oikea tähti, menestyksen puute johtuu vain ja ainoastaan ohjaajan motivaation puutteesta" vaikka totuus olisi mitä. Harhaanjohtavinta mun mielestä on laittaa showlinjaisen pentueen "esittelyyn" tms, että vanhemmat on "syttyneet lampaille". Tai jonkun kasvatit on hienosti kaikki syttyneet lampaille. Mistä se kertoo jos totuus taustalla voi olla mitä tahansa eikä koiria ole kuitenkaan kisatasolle treenattu tai käytetty töissä? Paimennusvietti joka bordercollieen on alunperin jalostettu on niin hieno ja kiehtova asia, että sen äärellä kannattaa mielestäni olla nöyrä ja kunnioittava eikä paukutella henkseleitä turhan päiten. Jerikon kanssa me kilpaillaan paimenlinjaisten joukossa, mutta ei niiden kanssa. Katsotaan vaan mihin meidän/Jerikon rahkeet riittää. :)


Sitten tämä jatkuu tylsänä treenipäivityksenä. ;) Tällä viikolla tiistaina treenattiin nautojen kanssa. Ukko oli toista kertaa elämässään naudoilla, viime kerralla hömpötteli jonkun ohi kiitävän hetken viime syksynä. Nyt ensimmäisellä kierroksella Ukko oli aivan raivopäinen, liina ja hanskat tuli todella tarpeeseen ja silti meinasin välillä lentää naamalleni, kun Ukko hyvin vetolajeja treenanneena pisti painopisteen alas ja ryntäs menemään. Ei mitään itsesuojeluvaistoa! :D Mentiin sitten vaan niin, että olin ihan hiljaa ja pysähdyin sanomatta mitään, kun Ukko rauhoittui jatkettiin matkaa. Tehtiin siis poispäinajona.

Toisella vuorolla Ukko oli kuin eri koira. Heti näki, että on keskittynyt ja kuulolla, lie downit meni perille ja Ukko todella ajatteli paimentavansa niitä sonnivasikoita. Pari kertaa pääsi ihan hakukaartakin tekemään, kun en ehtinyt liinasta stopata, mutta hienosti tekikin. :)

Jeriko oli nyt kolmatta kertaa naudoilla. Jeriko oli hyvin kuulolla, käskyt meni hienosti perille ja Jeriko teki kivasti töitä. Mutta sai sitä kyllä rauhoitellakin, että oli päätään ihan sinne nautojen jalkoihin työntänyt. Kerran hakukaaren päässä kolme nautaa kääntyi Jerikon tieltä, mutta yksi ei sitten kääntynytkään. Hetken rauhoittelin Jeriko odottamaan jos se sitten vielä kääntyisikin, mutta tuojotti vaan Jerikoa. Mutta ei vaan petä Jerikon pokka tollasessa tilanteessa, aja-käskyllä lähti suoraan lähestymään ja kun ei tyyppi tajunnut heti kääntyä niin Jeriko vähän auttoi ymmärtämään. ;) Lisäksi Jeriko meni aikas rohkeasti myös nautojen ja aidan väliin, eikä muakaan nyt enää pelottanut niin kuin viime syksynä vaikka terve kunnioitus pitää säilyttääkin. :D Jerikolle tehtiin erityisesti tällaista "vaistotreeniä", että peruskuljetettiin nautoja ja Jeriko sai itse tasapainotella ja autoin vaan tarvittaessa. Naudat kun erkanee paljon lampaita herkemmin, niin siinä tarviiin koiran jo oikeasti lukea koko laumaa. Hieman kyllä häiritsi ylikasvanut heinä, kun Jeriko sai siinä todella pompotella kun seilasi lauman takana. Mutta hyvä treeni siis! :)

Eilen oli sitten kesän toisen paimennuskisat, joihin Jeriko osallistui jälleen 1-luokassa. Jotenkin en ollut ihan orientoitunut kunnolla, kun tolpalle kävellessä tajusin, etten ollut yhtään miettinyt kummalta puolelta lähetän. Lähetin sitten oikeelta "kun kaikki muutkin". Rata ei lähtenyt kauheen hyvin käyntiin, kun Jeriko lähti vähän överi hakukaarelle ja sillä aikaa kun Jeriko painatti menemään jossain kuljetusporttien kohdalla alkoi lauma valumaan vasemmalle sivulle. Toinen tolppakoira yritti lähteä niitä pysäyttämään, mutta koira juoksikin suoraan päin ja antoi vaan vähän lisävauhtia. Kun Jeriko sitten saapuikin siihen missä tasapainopiste oli ollut, koki se yllätyksen kun lampaita ei näkynytkään. Hetken aikaa Jeriko juoksu hölmistyneenä, mutta sitten bongasi lampaat ja lähti upeasti laajentamaan kaarensa uudelleen niitä hakemaan. Lähellä oli ettei olisi ehtineet kuitenkin katsomoon, mutta hienosti Jeriko hoiti. :) Ensimmäinen ajopätkä meni aikas kivasti, käskytin Jerikoa tolpalta. Poikittaisajossa Jerikolla ilmeisesti lensi joku kimalainen korvaan, kun alkoi vähän käskyt menemään sekaisin. Lopulta toisilla hakuporteilla kyllästyin jatkuvaan itseni toistamiseen ja karjaisin kerran kunnolla "Jeriko perkele". Kyllä nää suomalaiset kirosanat toimii hyvin, kun näki kuinka Jeriko tajus, että olin tosissani ja lopun peruskuljetuksessa kulki perässä kuin mallioppilas yhtään puskematta. :D Häkitystä ennen sitten nopeasti silitin Jerikon ohi kävellessä, että tiesi etten ole enää vihainen eikä sitten sen vuoksi hätiköisi. Häkitys olikin aika mallisuoritus, etten itse sanoisi. ;)
Pistelapun olen nyt hävittänyt johonkin, mutta ei niitä paljoa tullut.

Tämän päivän kisoja mietin sitten etukäteen, että kummassa luokassa osallistutaan: 1 vai 2. Tavallaan Jerikon överikaari antoi vähän ymmärtää, että Jeriko haluaisi jo olla isompien areenoiden mies ja toisaalta tiesin, että hakumatka sinänsä ei tuottaisi ongelmia. Se kaikki muu vaan siinä.. :D Salla kuitenkin yllytti (myönnän, paljon yllyttämistä ei kaivattu) vaihtamaan luokkaa ja niinpä startattiin 2-luokan viimeisenä. Haku oli hieno. Lampaat lähti vähän valumaan, mutta tolppakoirakkona Marika ja Zagga jarrutti niitä hyvin ja toisaalta olin suunnitellut hakukaaren suunnan nyt lampaiden vedon mukaan ja pystyin keskeyttämään Jerikon kaaren ajoissa ja ottamaan Jerikolla ne paremmin haltuun. Poispäinajo tolpalta lähti hyvin käyntiin jollei peräti erittäin hyvin. Kuitenkin vähän ennen portteja arvioin Jerikon korjausliikkeen väärin ja annoin mennä vähän yli, ja siitähän se pyöriminen alkoi. Lisäksi tuuli hirveästi vastaan ja koirilla oli ollut siinä kohtaa muutenkin vaikeuksia kuulla ohjaajien käskyjä. Immi kuvasi tätäkin rataa, mutta muistikortti olikin sitten peijakas täyttynyt kesken kaiken. Tässä siis videota vain alusta.

Hetken pyörimisen jälkeen toteutin suunnitelmaani ja lähdin tolpalta auttamaan Jerikoa. Poikittaissuuntaan poispäinajo oli taas mainiota, kunnes ennen portteja taas pienet pyörähdykset, tais mennä taas oman yliohjauksen piikkiin.. Jakoa ei sitten saatu millään tehtyä. Ei olla sitä toisaalta treenattukaan kuin muutama kerta ja viimeksi joskus viime kesänä. :D Läheltä piti, mutta ei onnistunut. Alkoi kyllä siinä jo naurattamaankin, että eihän tästä tule mitään, jatkoin sitten vaan yrittämistä/ajan tappamista, kehuin Jerikoa ja rauhoittelin tarpeen mukaan. Jälkikäteen Oksasen Minna huomasi sanoa ehkä yhden isoimman syyn miksi ei saatu jakoa onnistuman: Jeriko ei tullut riittävän nopeasti hetkellisesti muodostuneeseen väliin, koska olin kumartuneena sitä kohta ja vielä kutsuin samaan käteen jossa pidin keppiä eli toisin sanoen osoittelin kepillä Jerikoa. Ei se raukka sitten voinut oikein olla varma, saiko nyt oikeasti tulla lujaa vai miten. Note to self, jaossa keppi selän taakse ja selkeä kutsu koiralle kohti toista kättä, että uskaltaa tulla suoraan ja lujaa.

Mutta siis vaikka pisteillä ei tässäkään juhlittu, olin jälkikäteen todella tyytyväinen Jerikoon ja mielestäni päätös siirtyä 2-luokkaan oli oikea. :) Mieltä näiden kahden kisapäivän aikana lämmitti erityisesti Sallan, Minnan, Tanjan ja Tuijan rohkaisevat ja kannustavat kommentit, kiitos niistä! :))