torstai 16. toukokuuta 2013

Kling kling, sanoi valiokellot

Kuten otsikko antaa ilmi, tänään saatiin EVL:stä ensimmäinen ykköstulos Jerikon kanssa. :) Käytiin siis Tuusulassa kokeessa, jossa tuomarina oli Hannele Pörsti. Mulle uusi tuttavuus, mutta ihan jees tuomari, ei erityisen tiukkapipo, mutta ei aivan lepsukaan. Mutta ei se meidän ykkönen mikään ihan kirkas kuitenkaan ollut, mutta ykkönen on kuitenkin ykkönen. ;) Kaikki liikkeet tehtiin putkeen, mikä oli kyllä vähän ikävä juttu varsinkin, kun oli taas näin kuuma päivä äkkiseltään... Vanha kaveri Sanna ajoi Vantaalta seuraksi ja kuvaamaan. :)

Paikalla istuminen 10: JES! Mua niin jännitti tämä! Oltiin treenattu aika paljon tätä, kavereiden koirien kanssa ja sitten lenkeillä ennen kuin päästin vapaaksi. Viimeksi Ronjan kanssa, kun otettiin, Jeriko oli hieman epävarman näköinen edelleen vaikka pysyikin hyvin istumassa. Mutta ilmeisesti harjoitus ja runsas palkkaus teki tehtävänsä, koska nyt kehään palatessa Jeriko istui terhakkana ja hangon keksi -virhe naamallaan otti mut vastaan. Tiesi selvästi, että oli nyt tehnyt oikein ja oli ansaitusti ylpeä itsestään. :)

Paikkamakuu 10: peruskauraa.

Metallinouto 10: peruskauraa.

Kaukkarit 8: kiva kun kaukkarit oli näin alkuun, sarja s-i-m-i-s-m. Ensimmäisen nousun kohdalla Jeriko oli jotenkin pihalla ja siihen tuplakäsky, muuta kaikki vaihdot todella hienolla tekniikalla.

Tunnari 10: Aivan nappisuoritus! Oma oli toinen kapula, jota Jeriko haisteli ja toi heti varmana mulle, vaikka samalla kaksi tyttöä juoksi mun takaa hirveetä vauhtia sihteerin teltalle. Mutta hitsi mä annan ihan huomaamattani vasemmalla kädellä "apua", kun sormet käy samalla kun annan käskyä enkä ole tollasesta ollut yhtään tietoinen! :D Jotenkin mua alkoi tossa selin seistessäni jännittämään ihan hirveesti.

Seuraaminen 8: Jeriko jäi vähän seuraamisessa eikä tuntunut ihan parhaalta itseltään. Toisessa juoksuunlähdössä astuin vielä Jerikon tassulle, minkä vuoksi vähän erkani. Ja ääntelyä oli taas vähän. :(

Ruutu 6: Merkillä ihme sähellystä. Virittelyssä Jeriko ensin merkkasi vain ruudun törpöt, mutta kun vielä sanoin "ensin merkki", niin merkkasi senkin. Lähdössä kuitenkin selkeästi fokus ruutuun ja ruutuun Jeriko meinas lähteä suoraan ruutuun, pysäytyksellä jäi merkin rajojen ulkopuolelle, korjauksesta lähti haahuilemaan ja haistelemaan maata, rauhoitteli mua kait.

Ohjattu nouto 5: tässä unohdin sanoa vielä "ohjattu" -virittelysanan lisäksi "ensin merkki", enpä kyllä tiedä olisiko auttanutkaan. :D Meinas taas mennä suoraan merkin ohi ja vielä sen verran kaukaa ettei osunut 2 metrin säteelle pysäytyksessä, korjauskaan ei mennyt ihan putkeen. :D Ja sitten vielä meinas hakea keskimmäisen, mutta toi kuin toikin lopulta oikean. Aika paljon sai korjailla, mutta aika paljon korjailua kyllä kestikin. ;)

Zeta 7: maahan-istu seiso. Seisomisen meni istumaan.

Luoksetulo 9: Vauhdikkaampi olis saanut kai olla.

Lopputulos siis 262 pistettä eli 1-tulos ja sijoitus 2/7. Paljon jäi parannettavaa, mutta ykkönen on ykkönen ja nyt vaan tehdään niin paljon merkkitreeniä kaikissa mahdollisissa malleissa, että alkais unohtua toi sikailu merkillä. :D Joka tapauksessa olen tosi tyytyväinen Jerikoon. :))

2 kommenttia:

Tiia, Riitti ja Käämi kirjoitti...

Hurjasti onnea ekasta kiinnityksestä kohti tva:ta!

Marja kirjoitti...

Onnea! Teillä on ollut hieno tulosputki, olen aina välillä käynyt kuikkimassa teidän kuulumisia. :)