lauantai 20. elokuuta 2011

Nyt mulle sitten riitti

Käytiin tänään pyörähtämässä näyttelykehässä Nokialla ja EH:han sieltä taas räpsähti, aika huonolla arvostelullakin vielä:

"Uros jonka korvat ovat liian päätämyötäiset. Otsapenger pitäisi olla selvempi. Hyvä purenta. Hyvä kaulalinja. Sopiva luusto. Pitäisi olla huomattavasti urosmaisempi ja runko saisi olla hieman pidempi. Kantaa häntäänsä liian korkealla liikkuessaan."

Nyt kyllä sanon suoraan, että vituttaa. Eipä paljon hyvää löytänyt Jerikosta, mutta toisaalta jätti myös arvostelematta liikkeet ja kulmaukset, jotka mielestäni on aika merkittäviä ja Lukalta joka myös oli nuorten kehässä ne kyllä arvosteltiin. Tuntuu, että jätti vähän arvostelun kesken, "paska mikä paska, turha niitä arvostella.."... Miksi edes juoksuttaa kehässä ees taas jos ei arvostele sitä kuitenkaan muuta kuin korkean hännän suhteen? Liisa lisäksi sanoi, että välistä Jeriko kantoi häntää ihan mukavastikin selän tasolla, eikä Jeriko kyllä ollut ainut uros jolla oli korkea häntä, siitä se ei jäänyt kiinni. Turhauttavaa, kun Jerikon päätä on kehuttu ja arvosteltu myös urosmaiseksi ja hyvän sukupuolileiman omaavaksi, mutta nyt nekin haukutaan. Mikään ei siis ollut hyvää. Itse asiassa Jeriko sai paremman arvostelun Tampereen KV-näyttelyssäkin, jossa se sai H:n! Ärsyttää kun tuli maksettua tuollaisesta..

Ja mun mielestä Jeriko oli niin hyvän näköinen kun oltiin kehään menossa, turkki upean näköinen ja kroppa näytti tosi hyvältä, kun ei ollut liikaa turkkiakaan, linjakkaan näköinen. Mun mielestä Jeriko olisi ansainnut sertit ja kaikki! <3 Mutta kyllä nyt näin on, että mulle riitti näyttelyissä käyminen vaikkei kovin monessa olla käytykään, en jaksa enää etsiä sitä tuomaria jonka silmää Jeriko todella miellyttäisi. Kun näyttelyt ei mua muutenkaan suuremmin kiinnosta eikä minkäänlaista menestystäkään voi odottaa, niin parempi sitten säästää ne rahat johonkin järkevämpään, esim. agility/tokokokeiden maksuihin.. ;)

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Paimennus"maailmassa"bortsuille onkin tärkeintä -Brains before beauty-

Terv, Zagga+ muu lauma

Sabina kirjoitti...

Jep. Ja kauneuskin on katsojan silmissä, omasta mielestäni Jeriko on kyllä todella kaunis.
Mutta kyllä mulle tuottaa paljon enemmän ylpeyttä Jerikon kyky paimentaa ja siinä onnistumiset, eikä tuollaiset näyttelyarvostelut siinä paljon paina. :)

Maidog kirjoitti...

Mitä väliä jostain näyttelystä? Sulla on iloinen, terve, toimiva ja liikkuva koira! :)

Sabina kirjoitti...

Näinhän se on. :) Ärsytti vaan, että olin ylipäätään tuhlannut aikaani ja rahaani tollaseen. Mutta kun ei niissä ole pakko käydä niin säästyypä rahat sitten johonkin muuhun! :)