keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Eilen oli aika sähellys agilitytreenit. Ensinnäkin olin unohtanut ihan täysin harjoitella takaakiertoa, ja toisekseen olin unohtanut myös oman kipon kotiin. Treeneissä Jeriko oli aivan pihalla, ja pian kävi ilmeiseksi että ryhmässä olevalla narttukoiralla oli juoksut. Omistajan sanojen mukaan ohitse jo, mutta kyllä se selvästi oli tiputellut vähän joka paikkaan, kun Jeriko jäi aina esteille ja vähän joka puolelle haistelemaan (oltiin harjoitusvuorossa aina niiden jälkeen, ei hyvä), ja pysähtyi sitten putkeenkin vaikka se on Jerikon lempieste ja Jeriko juoksee sen aina täydellä innolla! Haistelu alkoi vähän käydä mun hermooni pidemmän päälle, mutta minkäs sille sitten mahtaa. Ilmeistä on, että meidän pitäisi edelleen harjoitella rutkasti kontaktia tällaisissa supervaikeissa tilanteissa, että Jeriko pystyisi keskittymään vaikka kuinka olisi juoksun hajua tms. Ihme kyllä Jeriko ei yrittänyt kertaakaan karata tämän ihanan leidin luokse! :D
Jossain vaiheessa Jerikolla pilkahti pieni keskittymiskyvyn aavistus, ja teki pari kertaa ihan hyvänkin sarjan: takaakierrolla ensimmäinen hyppy, perään toinen, siitä putki ja vielä kepit. Kepit juoksi kerran oikein kunnon vauhdillakin niin että ensäimmänen namikuppi vaan lenteli jaloissa! :D Mutta pääosin Jeriko oli kyllä ihan pihalla kaikesta. Ja inisi ja äänteli. ;(
Toisaalta tässä aamulla tuli mieleen että ehkä en vaan olekaan harjoitellut tarpeeksi hyvin kontaktin kestoa ja edennyt liian nopeasti. Ajattelin siis ottaa oikein kunnon kontaktitreeniä ja yritetään päästä oikein vaikeisiinkin tilanteisiin harjoittelemaan lopulta.

Mutta enpä ole muistanutkaan mainita, että ollaan taas aloitettu noutokapula harjoitukset ja hyvin menee! Aiemmin annoin kapulaa siis Jerikolle kädestä, ja parhaimmillaan se pitikin sitä 12 sekuntia, mutta sitten välillä tuli vaan seinä vastaan eikä halunnut pitää kapulaa ollenkaan. Nostoon siirtyminen oli yhtä tuskaa. Nyt aloitin sitten suoraan lattialta sheippaamaan kapulan nostoa, ja nyt nousee jo kivasti pää pystyyn niin että ottaa samalla katsekontaktin kun itse istun polvillani. :) Tätä vaihetta vahvistelen vielä ja sitten täytyy nousta jo itsekin seisomaan. Tai ottaa häiriötä ja koskea kapulaa yms.. En tiedä kumpi on fiksumpi tehdä ensin, viisaammat? :)

4 kommenttia:

HannaH kirjoitti...

Hola!

Tuli mieleen tuosta kapulatreenistä, että ethän vaan tee sitä pitoa niin, että pidätät sillä niin pitkään, kun se tiputtaa sen pois, kyllästyy tai muuta vastaavaa?

Mun mielestä silleen on tosi epäloogista. Suorituksen pitäisi olla kuitenkin onnistunut, eikä sillä ole mielestäni väliä, montako sekuntia se kestää. Eli pito, kun on rauhallinen -> vapautus -> palkka.

Tärkeintä on siis, että suoritus on ONNISTUNUT eikä lopu johonkin mokaan (pureskelu, tiputtaminen, muu levottomuus). Muuten iskee varmasti epävarmuus koiralle, eikä se enää halua tehdä tuota hommaa mielellään!

Mutta juu, hirmu paasaus tuli, enkä edes tiedä, oliko aihetta :)

t. Hanna

Sabina kirjoitti...

No itse asiassa ei ollut aihetta, en toki ole pidättänyt sitä kapulaa Jerikolla silleen että odottanut että tiputtaa. :D Se olisi tosiaan koiran näkökulmasta aika turhauttavaa ja kamalaa eikä opettaisi ollenkaan oikeaa asiaa.

Lähinnä toi 12 sekuntia oli pituus johon pääsin pidentämään pitoa ja hienosti pitikin, mutta sitten tuli murkkuikä eikä onnistunut alkamaan nostoa harjoitella. Mutta siis epäsäännöllisesti odotin eri aikoja, mutta niin että aina onnistui.
Nyt en ole mitään kestoa vielä ottanutkaan muuta kuin se mikä nyt kestää nostaa pää maasta pystyyn ja ottaa se kontakti. Mutta uskon että kun ollaan jo kestoa siihen pitoon otettu niin se tulee aika helposti... Ainakin toivon mukaan! :D

Hapan Omena kirjoitti...

Kannattaako ainakaan 12 sekunnista pidentää kestoa kovin paljoa? Ei missään tule sellaista kai vastaan?

Sabina kirjoitti...

No ei sen pidempään! Te ymmärrätte mut ihan väärin! :D Aattelin vaan pidättää tarpeeksi reiluja pitoja että ne kokeen muutaman sekunnin pidot olisi ihan helppoa kauraa. Sitä paitsi,joutuuhan koira kantaessaan sitä pitämään joitain sekunteja lisää..