Maastotreenejä, tottista ja paimennusta sekä Ukolle PPR1 :)

Sunnuntaina päästiin Jerikon kanssa pitkästä aika hakutreeneihin. Viimeksi oltiin hakua treenaamassa huhtikuussa ja yhteensä treenikertoja alla siis kuusi, nämä olivat 7. treenit. Oltiin jossain Karvian/Mutalan suunnalla ja olipa kyllä kivaa maastoa. Tai no, hakuradan toinen puoli oli kokonaisuudessaan tosi selkeää ja sieltä päin vielä tuulikin, toisella puolella ei nähnyt niin pitkälle ja oli korkeuseroja jne.

Ensimmäiset maalimiehet tehtiin suoriltaan apujen kanssa, kaikki maalimiehet takarajalla. Toiseen maalimieheen ei ollut näköyhteyttä, joten Niemisen Sari (jonka maastoissa oltiin treenaamassa ja oli siis maalimiehenä) taputti. Nina haamuili toisella puolella. Molempiin kulmiin Jeriko upposi upeasti ja haukku kajahti helposti. :) Sitten alkoi tällä vaikeammalla puolella olla ongelmia. Maalimiehet molemmin puolin siirtyi ja oikealla puolella toinen piilo oli jossain kiven kolossa tmv ja se oli kyllä vaikea. Jeriko upposi syvälle, mutta ei sitten ihan suoraan piilon kohdalla ja lähti itse "partioimaan". Annettiin sen itse ratkoa ongelmaa kunnes sitten Sari antoi taputusavun, joka oli kyllä varmasti hyvä juttu. Jerikosta olis kyllä varmaan ihan hyvä pelastuspuolen koira tullut, kun tolleen tarjosi itse partiointi-tyylistä etsimistä. :D Vasemmalta puolelta maalimies löytyi helpommin, kun tuuli sieltä päin. Joka tapauksessa Jerikolla oli koko ajan into piukeena (vähän liiankin piukeena, kun haukkua tuli jo keskilinjalla) eikä vaikeuksista lannistunut. Haukku tulee helposti ja Jeriko oli kuulemma vähän röyhkeäkin maalimiehellä ja yritti varastaa patukan kädestä. :D Ja hyvin lähtee kyllä leikkimään heti ihan uusienkin maalimiesten kanssa, mutta eihän leikkiminen ole Jerikolle mikään ongelma koskaan ollutkaan. :)

Hakutreenin jälkeen jäin vielä Sari (Kärnän) kanssa tekemään pudotettua esinettä. Tätähän me on hömppäilty lenkeillä aina välillä. Oon tiputtanut hanskan matkan varrelle polulle tai tielle ja sitten antanut luvan hakea. Tää on ollut Jerikon (ja Ukonkin) ihan lempparileikki ja hanska on haettu vaikka kuinka kaukaa. Koskaan ei olla kuitenkaan tehty tätä umpimetsään, peltoon tai muuhunkaan tällaiseen oikeasti kokeenomaiseen maastoon ja edellisestä hömpöttelystäkin on luvattoman pitkä aika. Lisäksi autosta ottaessa Jeriko äkkäsi ekana Sarin ja oli selvästi sitä mieltä, että hakuharjoitukset jatkuu, "KIVAA!!". Mielentila siis aivan väärä. :D Haukkui eikä kuunnellut virittelyjä. Tein tielle tällaisen hömpöttelyn ja haki hanskan kyllä, mutta ei selvästikään ottanut tästä onkeensa. Metsän puolella lähetyksessä säntäsi vaan metsään ihan väärään suuntaan eikä mitään ajatusta mitä oli menossa tekemään. Kävelin lähemmäksi ja lopulta sen hanska löytyi. Pienen tauon jälkeen otettiin toinen toisto ja nyt sain Jerikon otettua kuulolle kunnolla ja teki ihan hienon pudotetun noutamisen. :)

Maanantaina Sari tuli Stikkanin kanssa meille paimentamaan ja sitten käytiin vähän katsastamassa maastoja tossa melko lähellä ja tehtiin pieni treeni. Sari tallasi Jerikolle kisapituisen jäljen kuudella kepillä ja sen vanhetessa tehtiin esineruutua. Sari teki omille koirilleen kolmen esineen suoran, joten samaa käytettiin Jerikonkin ruudussa, sitten yksi esine oikeaan etukulmaan ja toinen vasempaan takakulmaan suorana nousevan noin 1 m korkean kallion eteen. Kallion etunen oli vaikea, lähetin sinne ensin, mutta Jeriko lähti aika nopeasti sivulle, ehkä sai sivutuulessa jo keskeltä kolmesta esineestä hajua. Nosti niistä etummaisen. Toisella lähetyksellä upposi aika hyvin takarajalle, mutta ei saanut vasemmasta kulmasta hajua -> nosti keskeltä takaa esineen. Vielä nousi oikeasta etukulmastakin esine, mutta sitten lopulta Jeriko upposi hyvin vasempaan takakulmaan ja tuuli oli suotuisa ja se sai esineestä hajun ja nosti senkin. Ukolle samat esineet, mutta nostatin vain kaksi.

Sitten jäljelle. Janalta jälki lähti oikealle, Jeriko nosti ensin vasemmalle, mutta käääntyi 10 metrin sisällä oikealle ja tähän olin tyytyväinen. Kepit nousi ihan hyvin ja Jeriko teki hienosti töitä. Ylitettiin hakkuuaukea kahteenkin kertaan, jossa pohja oli lähinnä hiekkaa. Hiekalla Jeriko ei ole oikeastaan koskaan jäljestänytkään (lukuunottamatta pientä pätkää yhden kokeen jäljessä) ja se oli selvästi vaikea, mutta Jeriko hoiti homman ihan hyvin. Hakkuuaukean ja tien ylityksen jälkeen olikin sitten vähän risukkoisempaa ja yhden risukon väistäminen johti 4. kepin jäämiseen. On pienestä kiinni, samperi. Sitten yliteltiin ihan kauheita hakkuujätekasoja, Jeriko kirjaimellisesti kiipeili nuorien koivunrunkojen päällä ja tasapainoili sieltä itseään eteenpäin, mutta hyvin teki töitä ja jatkoi eteenpäin. Loput kepit siis nousi hienosti, yksi vaan taas jäi. Joka tapauksessa ei voinut olla muuta kuin tyytyväinen, kun Jeriko teki niin hienosti töitä ja parhaansa. Tahallaan se ei keppejä jätä, mutta se on vaan niin pienestä kiinni saako hajun jos ohittaa ihan vähänkin sivusta.

Maanantaina kävin myös Tavesin tottisvuorolla. Tehtiin Jerikolle henkilöryhmää ja noutoja. Hyppy oli ihan ok, vähän koski. Vinoesteeltä meinas taas lähteä hypylle palautukseen, mutta korjasin tästä nyt vähän tiukemmin, ettei enää tollasia typeryyksiä keksisi miettiä. Sitten meni kivasti ketjutettunakin.

Ukko teki vähän seuraamista ja luoksetuloa. Vire oli tosi hyvä eikä Ukkoa ahdistanut yhtään muut treenaajat tai häiriöt, oli ihan super! :) Parasta oli, kun otin ekaa kertaa ulkona kaukkareiden maasta seisomaannousua. Ihan edessä seisoen tehtiin, mutta silti ihan upeeta, kun häiriöstä huolimatta Ukko ei yhtään ahdistunut vaan teki häntä heiluen ja hyvällä tekniikalla! :)))

Hyppyä on myös treenailtu Jerikon kanssa. Nyt olen ihan järjestään hyppäyttänyt 1 m ja 1,05 m ja lähinnä vauhdittomana korkeutena. Metrinen menee aika helpostikin puhtaasti, 1,05 m usein ainakin paluussa kevyesti koskee. Kuvattiinkin tää yksi treeni, mutta tää ei ollut ihan Jerikon parasta suorittamista. Alussa on 1,05 m korkeus (ja Matti ei huomaa kuvata ensimmäisen hypyn paluuta joka oli paras),sitten aksi vikaa hyppyä 1 m. Vielä on siis matkaa vaivattomiin ja helppoihin hyppyihin, mutta näin se sujuu tällä hetkellä.

Eilen ja tänään oltiin sitten Somerolla paimennuskisoissa Ukon kanssa. Jerikon kanssa harjoitellaan tosiaan nyt tolpalta ajoa ja pillikäskyjä ja seuraavan kerran startataan 2-luokassa ja kokeillaan tolpalta ajoa. Ensimmäisenä täytyy sanoa, että kastrointi on kyllä tehnyt Ukolle vain hyvää tässäkin asiassa. Ei enää haikaile muiden koirien perään ja nuohoa ja lipitä nurtsia odotuspaikalla, vaan oli ennen molempia ratoja ainoastaan keskittynyt lampaisiin ja valmis omaa vuoroa varten. Huomattavasti kivempi lähteä radalle tällaisen koiran kanssa, joka on koko ajan keskittynyt oikeaan asiaan!

Eilen lähetin sitten kai vähän liian aikaisin. Mun silmään tilanne näytti rauhalliselta, mutta ilmeisesti lampaat oli edelleen olleet kovasti lähdössä tolpalta katsottuna vasemmalle vedon suuntaan, ja tolppahenkilöt oli meinannut vielä vähän niitä siirtää. Lampaat luisui liikkeelle ennen kuin Ukko ehti kunnolla nostoon, mutta hakukaaresta 20/20. Ukko ei pysähtynyt ihan heti mun vihellyksest vaan meni vähän tasapainosta yli ja nosti lampaat vinoon, nosto 3/10. Lampaat lähti sitten offlineen ja Ukko vaan peesasi, en millään saanut sitä lähtemään oikealle flänkille (Ukon vaikeampi suunta) kääntämään lampaita. Kuljetus ohjaajalle 2/20. Hausta siis pisteitä 25/50.  Poispäinajo oli hieman vauhdikas, mutta siitä silti 9/10. Ekoilla porteilla tuli laaja kaarros käännökseen enkä sitä heti saanut korjattua, kuljetuksesta 14/20. Ennen häkitystä Ukko ei meinannut lähteä flänkille jostain syystä vaan kääntyi muhun päin, muuten meni sukkana sisään, häkitys 7/10. Häkistä pois otto oli hankala, Ukko ei olis uskaltanut mennä lampaiden taakse ja sitä joutui siihen muutamaan kertaan käskyttämään, pisteitä 8/10. Kokonaispisteet siis 63 ja PPR1. Haukupisteissähän se suurin menetys tuli, helposti olis saanut PAIM1-koularin jos vaan toi osa olisi onnistunut.

Oltiin sitten yötä Katjalla ja vähän treenailtiin tietty. Katjan tarhassakin lampailla on melko kovat vedot, mutta nyt ei jotenkin taas saatu peesailua esiin.. Hmmm... Johtuuko kisaradalla peesailu osittain myös kisaradan jännityksestä? Ukkohan herkästi ottaa painetta esim. tokokehässä kun ollaan siellä kaksin ja ympärillä ihmisiä katsomassa, olisko tässä jotain samanlaista..? Tai muuten iso pelto kylmää päätä eikä uskalla lähteä lampaita kääntämään, pelkää että ne uhmaisi..? Katjalla ei tosiaan kuitenkaan ongelma ainakaan tässä määrin tullut esiin ja Ukko teki itse asiassa ihan hienosti. Tosin vähän liian vauhdikkaasti välillä juoksi, kun kerran kompastui matalaan ojaan niin, että lensi ihan kokonaan ympäri! Säikähdin ihan kamalasti, että nyt se meni rikki, mutta onneksi ei näyttänyt sattuneen mitään sen kummempaa.

Jeriko pääsi sitten myös treenaaman, pillikäskyjä ja ns. tolpalta ajoa vähän otettiin. En muista miten tilanteeseen ajauduttiin, mutta lampaat meni jossain vaiheessa pyöröaitauksen ja pyöröpaalin väliin. Käskytin Jerikoa oikealle kiertämään paalin ja se kävi aina siellä nurkalla, mutta kääntyi takaisin enkä vaan ymmärtänyt, että miksi. Käskytin ja käskytin ja Jerikoa alkoi vähän kyllä ahdistamaan, kun mä sitten lopulta menin paikalle tarkoituksena näyttää ihan "kädestä pitäen", että mitä siltä halusin. Ja sinne kävellessäni sitten totesin, että paalin takana oli häkki, joka esti kiertämisen sieltä kautta, eli taas kerran oli paukuttanut jotain älytöntä käskyä Jerikolle, jonka toteuttamiseen ei ollut mahdollisuuksia. Tyhmä minä. Onneksi Jerikolla on tota kovuutta kuitenkin sen verran, että kun tämän tajusin ja jatkoin pienen pätkän treeniä ihan normaalisti, niin Jerikokaan ei ollut moksiskaan. Vielä kertaakaan se ei ole näiden mun räyhäämisten ja älyttömien vaatimusten vuoksi jättänyt hommia kesken.

Jeriko jo kovasti odottaa omaa vuoroaan. Tässä koira, jonka hännän kanto muutoin voi olla vähän korkeakin.. ;)

Tänään sitten aikaisin jo kisapaikalle ja Jeriko sai toimia III ja II-luokassa poistovarikolla. Hommansa Jeriko hoiti ilolla ja ammattitaidolla. ;) Ukko myös hoiti oman tonttinsa niin hyvin kuin vaan pystyi. Hakukaari oli lopustaan suppea, vielä on treenattavaa niissä kun ei aina tule niin hyvää, pisteitä 15/20. Nosto 5/10, taas vino vaikka yritin käskyttää maahan aikaisemmin. Kuljetus ohjaajalle taas offlinessa, käskytin kerran tiukemmin maahan ja sen jälkeen sain Ukon lähtemään oikealle flänkille, mutta ei pysähtynyt vaan sitten iski ilmeisesti jonkin sortin paniikki ja tuli suoraan ympäri. Pisteitä linjan leikkauksenkin vuoksi jäljelle jäi vain se 1/20. Poispäinajo 9/10, alkuun ilmeisesti hieman offline. Kuljetus 19/20, en tiedä mistä lähti piste, käännös oli nyt tosi hyvä. :) Häkitys 10/10 ja häkistä otossa sama ongelma kuin eilen, pisteitä 7/10. Kokonaispisteitä 66, mutta hakupisteistä vain 21/50, joten ei PPR1-tunnusta. Ukko teki mielestäni kuitenkin hyvin töitä ja jo se, että se yritti lähteä flänkkäämään ja kääntämään lampaita oli hyvä alku. Tiedän varsin hyvin mitä asioita pitää treenata (hakukaarien loppuosaa ja ohjausta tasapainosta pois/noston jälkeen) ja näillä jatketaan. Sitten kun saadaan toi ohjattavuus noston jälkeen haltuun, niin näihin pisteisiin voi helposti heittää parikymmentä lisää. ;)

Nyt täytyy vielä erikseen mainita kuinka upeita tuloksia kisoissa tuli eilen ja tänään. Eilen ihan ensimmäisen Suomen paimennusvalion arvon saavutti Minna Jokisaari ja Somollis Eira upealla 90 pisteen luokkavoitolla ja Kari Kotikoski ja Sammy sai toisen sertinsä. Tänään Sammylle kolmas serti ja nyt enää näyttelytulosta uupuu Suomen toisesta paimennusvaliosta. Tää ei oo ollenkaan mikään jokapäivän juttu, kun kennelliiton alaisia kilpailuja on pidettu v. 2009 lähtien ja nyt vasta eka valio. Onnea todella paljon sekä Minnalle että Karille hienoista saavutuksista! :)

Paimennuspohdintaa

Jotenkin paimennuspäivitykset jäänyt muiden treeni- ja kisapäivitysten jalkoihin. Voisi melkein luulla, ettei me paimenneta  nykyään ollenkaan. Täytyy kyllä myöntää, että kun lampaita otin, niin kuvittelin ehtiväni treenaamaan (kunnolla) ainakin muutaman kerran viikossa, mutta Katja kyllä jo silloin sanoi, että sitten on niin paljon kaikkea muuta hommaa kotona... Ja näinhän se on. Koirien suunnitelmallinen treenaaminen on jäänyt vähän siirroissa ja aloittelevien koirien harjoituksissa auttamisen jalkoihin. Mutta ollaan me silti vähän treenattu ja edistyttykin!

Jeriko on siis autellut aika paljon mulla treenaamassa käyvien aloittelevien koirien kanssa. Tässä on hyvät ja huonot puolensa. Jerikolla on selvästi itsenäinen työskentely ja ajattelu kehittynyt, se on oppinut lukemaan lampaita todella hyvin, ennakoimaan ja se pitää lauman hienosti itsenäisesti kasassa. Jerikon "look back" eli meillä "käänny" on vahvistunut tosi hyvin ja se ottaa käskyn ehkä noin 50 metrin matkaltakin, kääntyy ja lähtee suuntakäskyllä hakemaan toista porukkaa. Muiden kanssa autellessa Jeriko toimii pääosin täysin itsenäisesti ja parhaimmillaan niin, että mun ei tarvitse sille mitään sanoa, ehkä välillä ilmoittaa "käy siihen" käskyllä, että siltä erää avun tarve oli siinä. Jeriko on selvästi innoissaan tästä mahdollisuudestaan olla apuna ja tuntee itsensä erittäin tärkeäksi, mitä se kyllä onkin. :)

Huonoja puolia tässä on se, että Jerikon itsenäinen ajattelu kehittyy. ;) Tarkoittaen sitä, että välillä se tekisi itsenäiset ratkaisut nopeammin kuin mä ehdin antaa käskyjä ja ihan aina meidän ajatukset ei kohtaa. Useimmiten taitaa olla kuitenkin niin, että minä olen väärässä. Mutta ajatellaan 3-luokan rataa jos sinne tähdätään, niin itsenäisyys on sekä hyvä, että huono. Kokonaisuudessaan itsenäisen työskentelyn kannalta ajattelen, että tämä on hyväksi. Uskoisin, että intensiivisemmällä jaksolla kunnon treeniä, päästään taas tasapainoon sen kuuntelunkin kanssa. ;)

Toinen huono puoli on ollut välillä vähän ahtaiksi käyvät flänkit. Ne ei itse asiassa avustaessa ollessa ole ollenkaan ahtaat, päin vastoin Jeriko juoksee flänkillä tosi laajasti ja kaukana, ikään kuin tietäen, että sen pitää antaa kuitenkin toiselle koiralle mahdollisuus hoitaa tilanne ja vain "varmistaa" tilanne taustalla. Silti Jerikolla on ehkä sitten sen itsenäisesti tehdessä tullut vielä voimakkaampi halu olla lampaita lähellä ja kontrolloida niitä, jolloin flänkit jää siinä vähän kapeiksi.. Mutta nämäkin treenattavissa. Joudun kuitenkin koko ajan miettimään sitä, että kuinka paljon otan Jerikoa avuksi, kun omat treenimäärät on jäänyt nolostuttavan pieniksi. Onko siitä enemmän hyötyä vai haittaa? Jeriko saa tavallaan siinä tietynlaista treeniä, harjoitella sitä omaa työskentelyä ja se onkin vahvistunut huomattavasti, mutta koska tälle pitää pistää piste, jottei sitten romuteta kisamahdollisuuksia..?

Ukkoa olen pystynyt vähemmän käyttämään avuksi koulutettavien tukena. Ukko edelleen usein vaipuu omiin maailmoihinsa ja/tai jumittaa silmään ja varsinkin vaikeammissa tilanteissa se usein jäätyy. Tosin välillä olen senkin ottanut kun itse treenaan Mustia ja joskus Ukkokin on ihan näyttänyt hyvin hallitsevan laumaa. Usein se kuitenkin päästäisi osan karkaamaan ja pitäisi vaan "helpommat" ja toisaalta Ukon luonteenlaadulle jatkuva kontrolloimattomiin haastaviin tilanteisiin joutuminen ei välttämättä tee hyvää, joten olen sitä sitten hyvin vähän käyttänyt apuna. Myös lampaiden siirroissa laitumelta toiselle Ukolla tulee usein vanhat silmäjumiongelmat vastaan, kun lampailla on vetoa. Kaaret supistuu ja loppuu kesken ja kääntämisen sijaan työnnetäänkin vähän lisää ja mun pinna on koetuksella.

Ukolle on kuitenkin ollut erinomaisen hyvää treeniä, kun ollaan koirattu ensin naapurista lainaan tulleita lampaita ja nyt sitten vielä itselleni ostamia neljää suomenlammas-kainuunharmas uuhikaritsasekoitusta. Vieläkin on tilanne, että on ikään kuin kolme pienempää laumaa ison lauman sisällä ja koiran täytyy todella pitää huoli kaikista ja tämä on Ukolle tosi hyvää treeniä ja toiminutkin hyvin. Lisäksi hömelöt karitsat jää herkästi katsomaan koiraa kuitenkaan uhkaamatta tai tekemättä mitään hölmöä ja ollaan Ukon kanssa harjoiteltu esim. aitaa vasten näiden katseiden kohtaamista ja puskemista päälle. Tämä on kyllä hyvä ja tärkeä harjoitus, jota olisi pitänyt osata tehdä paljon nuorempana. Taas näitä jälkiviisaus-on-paras-viisaus -kommentteja...

Porukassahan on myös yksi aikuinen affe-uuhi, jonka kanssa Ukolla on mennyt sukset ristiin viime talvena ladossa tehdessäni vastaavaa harjoitusta. Prässättiin lampaita liian monta kertaa putkeen ja tällä uuhella meni ihan ymmärrettävästikin hermot. Ikävää siinä on sitten ollut se, että kun se hermostuessaan sai Ukon väistämään, niin nythän se sitten on herkästi uhitellut Ukolle myöhemminkin. Nyt on kuitenkin selvästi tämä tilanne jotenkin rauhoittunut ja vaikka tämä uuhi kääntyisi Ukkoa katsomaan, niin Ukko ei lähde heti livohkaan ja useimmiten uuhi jopa itse kääntyy pois. Kertaalleen tehtiin niinkin toissapäivänä, että otin Jerikon takapiruksi ja se olikin hauska kuinka kaikkien ilmeet muuttui. Lampaat oli niin kuin herran tertut somassa paketissa (edes nuoret hölmöt ei erkaantuneet mihinkään) ja Ukko paistatteli oikein ennennäkemättömässä itsevarmuudessa kun kaikki väistää niin hienosti. :D ;)

Häkistystä ja jakoa ollaan myös tehty molempien kanssa, mutta ehkä vähän enemmän Ukon kanssa ja se sujuu aika kivasti. Varsinkin jakoon Ukko on alkanut tulemaan tosi hienosti eikä siinä jumita silmään juuri yhtään. :)

Mustin kanssa on jatkettu treenejä vanhalla linjalla, tosin nyt ei ole kuin 1-2 kertaa ehtinyt käydäkään viime maininnan jälkeen. Rauhallista ajoa siis haettu ja kulmaan rauhallisia lähestymisiä. Ajo onnistuu Mustilta ja todella hienosti. Annan liinan roikkua maassa ja kävelin sitten Mustin takana tai sivulla, niin hienosti pitää rauhallisen tempon, kuuntelee ja on keskittynyt lampaisiin. Ollaan myös otettu lähestymisiä niin, että olen itse nurkassa lampaiden kanssa ja annan Mustin siitä lähestyä. Tästä pitäis sitten jatkaa peruskuljetukseen aitaa vasten. Pari kertaa olen myös antanut Mustin pyöriä lampaiden ympäri vapaana, välillä meinaa kierrokset nousta, mutta yleensä ottaen mennyt tosi kivasti ja rohkeasti menee aidan ja lampaan väliinkin. Tällä hetkellä kuitenkin tuntuu siltä, että tällä hetkellä parhaat harjoitukset Mustin kanssa on rauhalliseen ajoon liittyviä, koska flänkit sillä näyttäis löytyvän melko luonnostaan. :)

Treenit siis jatkuu, mutta täytyy todella ottaa itseään niskasta kiinni ja tehdä ihan suunnitelmallista treeniä molemmille omille pojille eikä vaan sitä "työssäoppimista". Ukolle siis treenitavoitteina itsetunnon kohotus näillä lähestymisharjoituksilla ja sitten erikseen hakukaarien avaamista vielä Annin ohjeilla eteenpäin. Myös pillikäskyt pitäisi ottaa kunnolla haltuun eli pitäis vaan käyttää sitä pilliä ja treenata viheltämistä. Jerikon kanssa päätreenin kohteet onkin juuri pillikäskyjen opettelu ja kaukana ohjaantuminen. Vielä kun sais sen metsän matalaksi ja omat tilat laajennettua sinne minne ne haluaa, niin hakukaaritreeni ja tää "tolppaohjaustreeni" helpottuis huomattavasti. ;)

Henkinen voittaja

Paljon on touhuttu ja kisailtu. Viime keskiviikkona mulle tarjoutui mahdollisuus kokeilla ohjata kisoissa kahta aivan erilaista koiraa kuin omani on. Ystäväni Sanna sai flunssan kimppuunsa ja kun facessa alkoi lennellä ehdotukset, että kuka haluais ohjata Hipiä ja Näpiä kisoissa, niin mä olin heti käsi pystyssä! Olenkin elätellyt toivetta, että joskus pääsisi niitä kokeilemaan. ;)

Pienet treenikokeilut tiistaina ja ihan kivasti meni. Tosi erilaisia toisiinsa verrattuna ja mun omiin koiriin verrattuna. Näp on melkein eri planeetalta kuin omat koirat, Hipistä tulee vähän samanlainen fiilis kuin Jerikosta, mutta ei lukitse esteitä samalla tavalla. Mutta kyllä se yhteinen sävel löytyi ja kivaa oli! :)

Keskiviikkona sitten Ukolla ja Näpillä kolme rataa, Hipin kanssa yksi rata. Sanna kuvaili ratoja, mutta mun kännykällä kuvaukset ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä. ;) Tuomarina Anne Savioja. Aika kiemurainen oli eka rata, mutta meni tosi hyvin Näpin kanssa! Hitsin keppivirhe, mutta selvä henkinen nolla! Näpin ilme lähdössä oli kyllä ikuistamisen arvoinen, pikkasen järkyttynyt oli siitä, että mä seisoinkin siellä esteiden takana eikä pinkonut normaalia vauhtiaan, mutta kivasti meni kuitenkin. Tuloksena siis vitonen.

 Ukon kanssa samalla radalla vitonen. Ennen keppejä sekoilin, mun piti ohjata Ukko eri tavalla kuin Näp, eksyin väärälle puolelle ja aloin kikkailemaan jotain pakkovalssia kepeille (jota en todellakaan ollut suunnitellut! :D ) ja reisillehän se meni. Muuten kivaa menoa Ukolta. Erityisen tyytyväinen olin loppuun, kun Ukko oli jo tokavikalla hypyllä ajatus pallossa ja meinas syöksyä vikan esteen ohi, mutta itse päätti haluta ottaa sen viimeisenkin. Osoitti Ukolta erityistä halua antaa extra-efforttia radalla ja se on aina hyvä merkki. :) Videota ei tainnut tästä tulla oikein ollenkaan..

Toisena sitten agilityrata, jolla kaikki kolme koiraa. Tällä radalla alkoi meno olla rennompaa Näpin kanssa ja meni mielestäni tosi kivasti. Keppivirheistä tuli hylky (kepit on kyllä vaikea este vieraan koiran kanssa, kun koirilla niin vaihtelee se miten keppiohjauksen ottaa) ja sitten tuli vielä puomin jälkeen väärä putken pää. Loppurata taas tosi hyvää rentoa menoa, oltiin mielestäni aika hyvin samassa tempossa. :)

Ukon kanssa tältä radalta nolla ja ihan kivaan aikaankin vaikka kadotin Ukon hetkeksi puomin jälkeen ja oli vähästä kiinni ettei olisi päässyt putken väärään päähän. :D  En nyt muista aikaa enkä jaksa kaivella. :D

Hipin kanssa tälle radalle tuli ihan riittämiin erilaisia häiriöitä. Tuomari oli jo viheltänyt lähtöluvan ja olin jättänyt Hipin, kun joku ratatyöntekijä siinä vaiheessa huikkaa tuomarille, että muurin palikka on edellisen jäljiltä siirtynyt. Siinä sitten vähän itse huuli pyöreenä, että mitä teen kun on vieras koirakin, en uskaltanut siirtyä kauemmaksi ja sitten lähdettiin vaan melkein rinta rinnan alkusuoralle. Olis pitänyt vaan vaatia itselleen se mahdollisuus ottaa sitten koko lähtö uusiksi kun vihellyksen jälkeen meni tollaiseksi säädöksi, mutta Savioja ei kyllä ole niitä tuomareita joiden kanssa haluaa ihan ekana lähteä vääntämään kättä jostain tällaisesta... ;) Hyvin kuitenkin lähti käyntiin. Pelkäsin kieltoja ja tulihan sieltä sitten yksi ennen A:ta. Puomin ja putken jälkeen sitten toinen mukava häiriö, kun tuomari leikkasi Hipin juoksulinjan juuri ennen kuin se tuli putkesta ulos. Todennäköisesti ei nähnytkään koko keinua ennen kuin oli jo liian myöhäistä ja siitä kielto. Yksi hyppy tuli vielä ohjattua huonosti, mutta tästä ohituksesta en sitten viitsinyt edes välittää näiden virheiden jälkeen vaan maaliin hyvällä fiiliksellä. :)

Viimeisenä vielä hyppäri. Näpin meno alkoi olemaan vauhdiltaan jo lähempänä sen normaalia menoa. Tässä tehtiinkin niin, että ennen lähtöä syöttelin sille nameja ja se oli nyt paljon paremmin mun kanssa tekemässä. :) Hylky tuli heti radan alussa, mutta who cares. ;) (olis tietty ollut aika nannaa tykittää nollaa Näpin kanssa ;))

Vikalla radalla meno Ukon kanssa ei ollut ihan parasta. Nyt alkoi jo kesken radan vilkuilu kentän laidalle, että entä jos pääsis jo palkalle livahtamaan. Toisaalta oli Ukolle ihan hyvää harjoitusta, että rata piti silti mennä kokonaan, saatiin puhdas rata kuitenkin ja sitten sai pallon. Tuplanolla siis tuli tästä! :))

Keskiviikkona oli myös kissojen "poistopäivä". Pirskatilta poistettiin tietyt killuttimet jalkojen välistä ja Lululta yläkylmuri. Olin viime viikolla matolääkettä antaessa huomannut kulmurin murtuneen ja käytiin eläinlääkärissä näyttämässä. Tilanne oli niin paha kuin se munkin silmään oli näyttänyt ja järkevin vaihtoehto poistaa hammas. Lulu sai sitten antibiootit, mutta muutama päivä hampaan poiston jälkeen Lululla alkoi samalta puolelta silmä rähmimään ja uudelleen eläinlääkäriin. Tulehduksen vaaran vuoksi lisättiin toinen antibiootti rinnalle. Sinänsä Lulu on voinut hyvin, mutta Jeriko on viime keskiviikosta asti kulkenut sen perässä kuin liimattu ja pessyt ja hoivannut tauotta. Herttainen poika. :)

Torstaina käytiin Tamskin agilityvuorolla tekemässä vaan palauttavaa hyppytekniikkaa Ukolle ja Jerikolle pk-hyppyä. Kyllä se vaan koko ajan paremmaksi tulee. Otin pressuesteeni hyppysarjan päähän ja vaikka olikin vähän hankala miettiä se etäisyys viimeiseen matalaan hyppyyn, niin hyvin sujui. Sieltä sarjan alusta kun heitin palloa, niin kerran sitten heitto osuikin esteeseen ja mentiin vähän niin kuin yhdessä Jerikon kanssa viemään se esteen taakse ja tästähän Jeriko innostui enemmän kuin normi heittämisestä. Olisihan tämäkin pitänyt tajuta aikaisemmin, kun samaan tyyliin on nostatettu virettä tasamaanoutoon. Mutta kivasti meni 1,05 metriäkin. :)
Käytiin myös lämmittelylenkillä Lukonmäessä ihanassa lämpimässä auringonpaisteessa ja lämpimässä tuulessa. Mun pojat on niin komeita. :)

 Lauantaina olin liikkuroimassa NPKH:n tokokokeessa EVL ja VOI-luokkaa. Kyllä sitä vähän on ruosteessa kun yli vuosi edellisestä liikkuroinnista. Pahoittelut pienistä kämmäilyistä, mutta en tainnut sentään kenenkään suoritusta pilata.. Vähän vilu siinä tuli illan viilentyessä ja kun ei tajunnut luokkien välissä käydä lisäämässä vaatetta, mutta onneksi sentään pääsin ajoissa lähtemään, kun Sari jäi liikkuroimaan alemmat luokat.

Sunnuntaina oli sitten pk-rotumestisten aika. Uuraisiin lähdin ajelemaan jo kuuden aikaan ja menomatka meni vielä ihan ok. Viluinen olo oli, kurkku kipeenä eikä mieltä ylentänyt kylmässä tuulessa hytiseminen. Ekana oli esineruutu ja se olikin aika haastava. Ruutu oli järven rannassa ja siinä tuuli aika paljon. Edellisenä päivänä oli kuulemma tuullut vielä enemmän. Lisäksi ruudussa oli korkeuseroa vasemmassa takanurkassa joka sai kai hajut pyörimään miten sattuu. Lähdin vasemmalta lähettelemään ja sieltä takanurkan tuntumasta nousi yksi esine ja keskeltä melko takaa toinen. En edes muista kumman Jeriko nosti ensin. Pistot ei ollut suoria ja Jeriko työskenteli paljon poikittain ja mun oli tosi vaikea hahmottaa mitkä alueet se on jo tarkastanut. Etenin sitten liian hitaasti kohti oikeaa etukulmaa ja aika loppui. Eka kerta kun on aika loppunut kesken. :( Esineruudusta lähti myös työskentelypisteitä hävettävän paljon ja saaliiksi ainoastaan 18 pistettä.

Toisena sitten jälki. Jeriko lähti janalla etenemään lähes täydellisesti, mun makuun olis saanut olla aavistuksen nopeampi, mutta tasaisella ja päättäväisellä nopealla ravilla eteni tikkusuoraan ja nappasi jäljen hajun vauhdista ja valitsi ainoan suunnan joka on Jerikon mielestä mahdollinen: vasemman. Jälki lähti oikealle. Takajäljestä pistevähennys ja pisteitä janalta 35. Eka keppi oli ihan jotain 30 metriä janalta, Jeriko ilmaisi hienosti. Jatkettiin matkaa ja pian nousi tounen keppi. Sitten alkoi vähän kunto loppumaan multa. Puuskutin ihan hulluna ja pidin liinasta kiinni ihan vaan etten menetä Jeriko mun näkyvistä. Flunssa painoi yllättävän paljon. Yhdessä ylämäessä Jeriko jopa vilkaisi taakseen, kun puuskutin siellä niin kovasti, vaikka yleensä se ei vilkuile ollenkaan taakseen. Sitten tuli pitkää väliä ilman keppejä. Kolme viimeistä keppiä melko loppuvaiheessa jälkeä.

Viimeinen keppi oli Jerikolle selvästi hankala. Tultiin ikään kuin notkoa pitkin jäljen loppuun, maassa oli vaan ohut kerros sammalta ilmeisesti hiekan tmv päällä. Jeriko ajoi ensin vikan kepin yli enkä mä kasvillisuuden puutteesta huolimatta nähnyt yhtään mitään. Jeriko ylitti metsätien, palasi takaisin, ylitti sen toisenkin kerran eikä ollut itse tyytyväinen. Palasi sitten reilusti taaksepäin ja tultiin notko uudelleen niin, että Jeriko haisteli jokaikisen askeleen erittäin syvällä nenällä, oikein painoi nenänsä maahan. Hitsi kun oli hankalaa. Mutta hitsi, kun Jeriko on hieno ja luotettava. :)

Yksi keppi kuitenkin jäi ja sitten keppejä palauttaessa tuli märkä rätti kasvoille. Yliaikaa. Yliaikaa!  Olinhan mä kelloa katsonut, luulin, että aika juuri ja juuri riitti. Muistin, että jäljestysaikaa oli 50 min, mutta sitähän on 40 min. Jotenkin ihan uskomatonta, kun tuntuu että piirinmestiksissä todella pelkäsin ajan loppumista kesken, kun Jeriko haki jäljen jatkoa suopursujen keskeltä ja silloin jäljellä muutenkin vaikeuksia. Nyt tuntui, että tultiin reippaasti (ainakin mun puuskutuksesta päätellen) ja sitten tää yhden kepin tarkastelu vaikka kestikin, niin vei mulle aivan yllätyksenä ajan yliajalle. Kai me vaan edettiin sitten niin paljon hitaampaa kuitenkin mun flunssasta johtuen, en tiedä..

Pettymyksen määrää on mahdoton kuvailla. Kokeeseen lähdin sillä ajatuksella, että 1-tulos käydään hakemassa ja mentiin niin ali riman kuin vaan voi mennä. Olin ihan itku silmässä, mutta onneksi on ihania ihmisiä, jotka tsempitti. Kiitos teille! Joka tapauksessa päätin keskeyttää kokeen, koska tulosta ei ollut tulossa enkä halunnut turhan päiten hyppyyttää Jerikoa, kun siinä on aina riskinsä. Sitten ajo kotiin ja flunssalla varmaan osansa, kun oli ihan tosissani vähällä nukahtaa rattiin. Pysäytys kesken matkan ja pieni kävelylenkki Jerikon kanssa ja sitten jaksoin kotiin asti.

Kotona suoraan päiväunille ja uni tulikin äkkiä. Pettymys helpotti, kun heräsin ja Matti oli lähtenyt koirien kanssa laittamaan alalaitumen aitaa, ja herättyäni lähden itse ulos. Ehdin vaan oven perässäni sulkea, kun Jeriko ilmestyi kukkulan takaa reilun 50 metrin päässä, iloinen ilme naamallaan, kun mä olin herännyt ja tulin ulos. Mitä me niillä tuloksilla, kun on sellainen yhteisymmärrys, yhteishenki ja yhteistyö mitä Jerikon kanssa. Jeriko ei koskaan petä, joten vähintä mitä voin tehdä on olla pettämättä sitä olemalla pettynyt päivän tulokseen, kun Jeriko kuitenkin antoi kaikkensa. Itse en vaan ollut parhaimmillani.

Pettymyksen suosta noustiin siis nopeasti ja maanantaina käytiin tottistelemassa Tavesin vuorolla. Jeriko teki noutoja, tasamaanoudot nyt oikein mukavan voimakkaita. :) Hyppynouto vieraalla esteellä 1m onnistui menosuuntaan täysin puhtaasti, paluusuunnassa hipaisi sen verran, että rima laski (Tavesilla tällainen omanlainen turvallinen este). Hyvin silti meni, olin tyytyväinen. Käytiin Svetan kanssa kävelyllä ja tehtiin esineruutua. Laitoin ruutuun kuusi esinettä valmiiksi ja Jeriko nosti näistä kolme, hienosti meni. Ukko nosti myös kaksi esinettä hienosti. :)

Tiistaina kävin töiden jälkeen tallaamassa jäljen kotimatkalla ja samalla tutustumassa lähellä oleviin uusiin maastoihin. Tallasin 900 metrin jäljen, jolla neljä keppiä. Jälki lähti oikealle ja ensin Jeriko nosti taas takajäljen. Eka keppi jäi nyt jostain syystä. Maasto oli tosi vaihtelevaa, että olisko Jeriko tullut tämän vuoksi ohi kepistä. Muiden keppien ilmaisut tosi hyvät ja jäljestäminen tarkkaa. :)

Torstaina kävin myös tallaamassa jäljen kotimatkalla. Tällä kertaa 600 m ja kaksi keppiä. Jälki lähti taas oikealle ja nyt Jeriko otti nopeasti oikean suunnan. Molemmat kepit nousi hienosti ja Jeriko selvitti ojien ylitykset ynnä muut hienosti. Jäljen ajon jälkeen käytiin tekemässä esineruutu toiseen kohtaan ja ai että millainen maasto siellä olikaan! Ihana! Tähän tasaiseen helppoon maastoon sitten kolme esinettä ja kunnon hihkumiset joka esineelle, purutyyny palkkana. Esineet nousi hienosti jokainen yhdellä pistolle, vauhtia oli ja Jeriko reagoi hajuihin terävästi ja lähti vauhdilla palauttamaan. Viimeisen esineen kohdalla jopa suostui vihdoin tiputtamaan esineen vauhdista ja tuli kiinni purutyynyyn! Erittäin onnistunut treeni siis. Ja näihin maastoihin kelpaa kyllä tulla jälkeä tekemään myöhemminkin. :)

Koiran käyttömanuaali

Koiran käyttömanuaalia on varmasti kaivannut jokainen kokeneempikin koiranohjaaja, puhumattakaan ensimmäistä koiraansa ohjaavista tai täysin uuden tyyppisen koiran haihatusten kanssa painivista. Koirat ei ole koneita, kaikki menetelmät ei sovi kaikille koirille ja kaikki asiat ei toimi aina samankaan koiran kanssa samalla tavalla. Aina tasaisin väliajoin sitä löytää itsensä pohtimassa, että miksi koira teki jonkun asian nyt tuolla tapaa.

Ensimmäisen koiran kouluttaminen on kuin kokoaisi jotain Ikean massiivista hyllykköä ilman ohjeita tai ohjeiden sivuista iso määrä olisi hukkunut tehtaalla. Yritystä ehkä on, käydään ehkä ulkopuolisilla kouluttajilla aktiivisesti, mutta ei välttämättä osata prosessoida itse saamiaan oppeja ja muodostaa niistä kokonaiskuvaa siitä miten se oma koira toimii. Toistetaan ehkä sokeasti jotain kikkaa tai jumitutaan yhteen toimintamalliin eikä osata siirtyä eteenpäin kun sen aika olisi.

Harvalle tarjoutuu mahdollisuutta, että joku kouluttaja tekisi tämän kokonaistyön koiran omistajan puolesta. Koulutuksissa oleva puolisen tuntia ei riitä alkuunkaan syväluotaamaan koiran olemusta, vaikka kokeneella kouluttajalla olisikin laajasti kykyjä nähdä millainen koira on kyseessä ja millaiset menetelmät sitä voisi viedä eteenpäin. Joskus kokemattoman (tai kokeneenkin) koiran omistajan turmioksi voi koitua myös turha itsevarmuus. Ohjeet ehkä olisi, mutta niillä sytytetään takka ja lähdetään vauhdilla sokkona kokoamaan hyllykköä. Ei ehkä haeta tai kuunnella saamiaan ohjeita. Nopeasti alkaa muodostua jotain hyllykköä muistuttavaa, mutta sitten viime metreillä ehkä huomataankin, että aivan alkuvaiheessa on tullut laitettua väärä pala väärään paikkaan..

Hieman kokeneemmalle kouluttajalle, mutta uuden tyyppisen koiran kanssa toimivalle tilanne voi vastata saman hyllykön kasaamista, mutta väärillä ohjeilla. Välillä kokemuksesta voi olla haittaakin. Olettaa liikaa asioita uudelta pennultaan/koiraltaan. Jos hyvin käy päästään ehkä tilanteeseen, että Ikean hyllykköä kootaan oikeilla ohjeilla, mutta silti yrityksen ja erehdyksen kautta, välillä kooten, välillä purkaen takaisin johonkin aikaisempaan työvaiheeseen ja siitä jatkamalla. Kokenut, maltillinen ohjaaja osaa jo ennakoida ja katsoa tilanteita eteenpäin. Hän tutustuu koiraan ikään kuin lajitellen hyllykön palaset valmiiksi kokoamista varten ennen kuin hötkyilee eteenpäin, samalla rakentaen vankan pohjan mille tahansa harrastukselle. Lopulta, kun hän alkaa kokoamaan esim. liikkeitä valmiiksi, palat löytävät paikkansa nopeammin eikä virheitä tule varmasti niin paljoa.

Varmaan kaikilla meistä koiraharrastajista on joskus käynyt mielessä ajatus "Miksi en tajunnut tätä aikaisemmin?". Pikku hiljaa palapelin palat löytää paikoilleen, mutta usein toivoo, että olisi oivaltanut jotain jo paljon aikaisemmin. Ainakin itsellä tämä tunne toistuu aika usein.

Käyttömanuaali olisi ollut kova juttu ensimmäisen koiran kanssa. Vaikka sitä oli etukäteen valmistautunut ja lukenut ja opiskellut vaikka minkälaista, niin mikään opus ei kertonut minulle kuinka juuri tämä koira toimii. Itse päädyin Jerikon kanssa aluksi vähän liiankin steriiliin naksutteluun, enkä ymmärtänyt vireenhallinnasta, sen nostamisesta ja laskemisesta, yhtään mitään. Näin jälkekäteen ajateltuna tietyt asiat olisi pitänyt tehdä toisin. Olin ehkä myös liian mustavalkoinen käyttäytymissääntöjen suhteen ja röyhkeyttä on nyt sitten jälkikäteen kaiveltu uudelleen esiin. Palattu takaisin päin ja alettu rakentamaan uusia osia hyllykköön.

Yksi suurimmista virheistä Jerikon kanssa on ollut pk-hyppy. Sen kanssa tuli kiirehdittyä eikä kukaan oikein ollut neuvomassa miten oikeasti koiran tekniikkaa ja itsevarmuutta kasvatetaan. Aina kun oli hypännyt jonkin korkeuden, niin heitettiin yksi 10 cm lauta lisää päälle! Vaikka Jerikolla esim. agilityssä onkin luonnostaan aikas hyvä hyppytekniikka, niin tämä pk-hypyn korkeuden arvioinnin harjoittelu jäi ihan lapsen kenkiin ja niillä kengillä mentiin sitten ensimmäiseen kokeeseen, jossa paha arviointivirhe sitten sattuikin. Ja taas purettiin liike alkutekijöihinsä ja lähdettiin rakentamaan uudelleen. Hyviä neuvoja saatiin, mutta myös paljon on saanut itse ideoida ja yhdistellä asioita omassa pienessä päässään, että on löytynyt toimivat ratkaisut. Nyt Jerikon mielentila on parempi kuin koskaan hypyllä, mutta vielä sitä korkeuden hyppäämistä tarvitsee vahvistaa. Ja nämä ovat vain päällimmäisenä mieleen tulevia virheitä Jerikon kanssa, kyllä niitä enemmänkin olisi.

Ukon kanssa käyttömanuaali vasta olisikin tullut tarpeeseen. Toista bordercollieta ottaessa sitä kuvitteli jo tietävänsä ja osaavansa jotain, mutta pian huomasi, että ei tiennyt juuri mitään. Apua ja neuvoja tuli haettua ja saatiinkin paljon, mutta monesti tuntui, että Ukko oli kokeneemmillekin kouluttajille sellainen mysteeri, ettei siitä osattu oikein sanoa mitään. Leluilla leikittämällä sitä yritettiin nostattaa ja kyllähän se leikin aikana aina nousikin, mutta vire ei pysynyt. Leluilla palkkaamalla mm. agilityssä yritettiin hakea vauhtia suorituksiin, mutta sitä ei juurikaan tullut.

Monesti itsellä kävi mielessä hämmentynyt ajatus, että "kyllähän tämän pitäisi toimia. Miksi Ukko ei vastaa annettuun koulutukseen halutulla tavalla?". Musta tuntuu, että tämä hämmensi kokeneempiakin välillä. Tai välillä päästiin pieni askel eteenpäin, kunnes taas huomattiin ettei tämä toimi. Vappu Alatalo kuitenkin istutti mun mieleen tärkeän ja viisaan ajatuksen. Vappu kysyi, haluanko mä vaan kierrellä Ukon ympärillä ja voivotella, kun se on tällainen, vai olenko valmis kääntämään katseen eteen ja etsimään ratkaisuja ongelmiin ja viemään asioita eteenpäin. Tartuin jälkimmäiseen vaihtoehtoon.

Ohjeita oli vino pino ja niiden kanssa rakennettiin, osa ohjeista toimi ja tuli tehtyä oikein (mm. aluksi treenikentillä leikittely ja selvä treenin aloitus ja lopetus, ei koskaan haahuilua), mutta osa ei toiminut. Vähän niin kuin pakettiin olisi eksynyt vääränlaisia palasia tai Ikean hylly olisi jotenkin virheellinen. Mulle jopa yritettiin ehdottaa, että antaisin Ukon pois, koska se ei sovi mun tarkoituksiin. Vaikka nyt koko tekstin ajan olenkin käyttänyt hylly -vertausta, niin tähän kohtaan sanon että mulle koira ei ole esine, ei itsetunnon jatke tai korvike, eikä mun oman kilpailuvietin purkamisen väline. Molemmat koirat on meille todella rakkaita perheenjäseniä, enkä itse ole hetkeäkään moista harkinnut. Tällainen ehdotus myös loukkasi. Mä myös koen voivani tarjota Ukolle hyvän kodin ja harrastuksia, joissa mennään koiran ehdoilla. Ukko ei ole mulle pelkkä työväline (kuten koirat välillä tilakoirina voi olla), joka viallisena heitetään pois, kuoppaan tai pihan perälle.

Ukon kanssa käyttömanuaali olisi tullut tarpeeseen, mutta kyllä asiat hoituu pikku hiljaa rauhassa rakennellen ja seuraillen tilanteen edistymistä. Iso askel on menty eteenpäin, kun Juha Korri avasi silmiä saalisvietin ja vireen suhteen. Ei se leikittäminen joka paikassa ollutkaan niin hyvä juttu. Myöhemmin kuulin myös suojelua harrastavalta malinoisin omistajalta saalisjumista, jota myös sillä puolella esiintyy erittäin saalisviettisillä yksilöillä. Tätä oli helppo peilata esim. Ukon agilityyn ja siihen miksi Ukko ehkä siellä on hidas. Saalisviesttihän Ukolla on aivan valtaisa. Tämän lisäksi Ukolla on monia muita erittäin hienoja ja hyviä ominaisuuksia, joita todellakin osaan arvostaa.

Halusin nostaa tän "koiran käyttömanuaali" asian esiin ihan senkin vuoksi, että niin paljon törmää siihen ajatusmalliin, että pennun pitäisi olla heti valmis paketti ja vain ajan kysymys kuinka se alkaa niittämään mainetta ja kunniaa. Edetään kauhealla kiireellä, jotta voidaan sitten leuhkia kuinka mun pentu osaa tän ikäisenä jo sitä tätä ja tota, paljon enemmän kuin teidän muiden pennut. Tai sitten petytään, kun ei edetäkään odotettuun tahtiin. Koirassa on vika. Tai ulkopuolisten mielestä ohjaajassa on vika. Jossain on vika joka tapauksessa. Jokainen koira on monimutkainen yksilö, jossa on sekä hyviä että huonoja puolia. Mun koirat ei ole täydellisiä, mutta en ole täydellistä koiraa nähnyt kellään muullakaan. Minä itse en taatusti ole täydellinen.

Toinen sopii omaan käteen paremmin kuin toinen, mutta ehkä juuri nämä ei-niin-hyvin-käteen-sopivat yksilöt on niitä, jotka kehittää meitä ihmisiä. Osoittaa, että itse asiassa sulla on toi pala sun persoonassa tai käsityksissä vähän hassusti, se kannattaisi ehkä korjata. Ja kun itse syventyy koiran ominaisuuksiin, luonteeseen ja tarpeisiin, niin muodostaa itse pikku hiljaa sitä oman koiran käyttömanuaalia. Se tulee vähän jälkijunassa ja virheitä tulee, mutta jos asialle paneutuu ja siihen keskittyy, niin virheitä alkaa tulla vähemmän ja vähemmän, kun osaa jo ennakoida, että toi asia ei sille sovi. Näitä "käyttömanuaaleja" päässä muodostaessa jokainen koiranohjaaja kehittää itseään ja ehkä taas seuraavan kanssa huomaa nopeammin jos joku pala hyllystä on mennyt väärään kohtaan ja pystyy nopeammin korjaamaan virhetänsä.

Jokaisesta koirasta voisi matkan varrella koota oman käyttömanuaalin ja jälkikäteen olisi helppo sanoa, että jos saisin tämän saman koiran kanssa aloittaa aivan alusta uudelleen, niin osaisin itse paljon paremmin. Ehkä siitä sitten tulisi maailmanmestari-koira lajissa kuin lajissa. Kuitenkin jokaisen koiran kanssa saamme vain sen yhden mahdollisuuden.