Eilen oltiin vielä mökillä ja käytiin urheilukentän viereiseen metsään tekemässä esineruutua. Hiukan oli vaikea löytää kunnollista aluetta, sittenkin kun se löytyi niin tallatessa huomas, että vasen etukulma oli silti ihan hirveetä ryteikköä. Ei siis tosiaan mitään ihanteellisia jälkimaastoa Kotalassa.. Mutta saatiin siis se ruutu tehtyä, Matti auttoi tallaamisessa ja vei kaksi esinettä, mä vein sitten kaksi muuta. Nostatin Jerikolla kaikki neljä esinettä ja vaikka se ei nyt kaikkia nostanut ihan siinä järjestyksessä kuin olin suunnitellut, niin hyvin meni silti. Täydelliseksi ei siis voinut työskentelyä sanoa, mutta homma hoitui.
Ukko teki myös esineruutua niin, että mä vaan heittelin sille ruutuun lasten kenkää ja lypsytattia, hienosti toi mulle niitä ja luulen, että nyt alkaa asia Ukolle sen verran valkenemaankin, että voidaan ensi kerralla tehdä niin, että joko itse viedään esine, tai kaveri vie ja Ukko lähetetään esineelle jonka ei ole nähnyt lentävän ruutuun. Kuitenkin Ukko siis selvästi nenällään etsi esineitä eli ei mikään turha harjoitus. :)
Illalla, kun oltiin kotiin tultu lähdettiin vielä tekemään jälkeä Jerikolle Tuijan kanssa ja samalla Ronja sai oman mini-hakutreenin. Metsässä kuljeskeli kyllä sitten taas marjastajia ja Jerikolla taisi olla harhajälkiä ehkä kaksi.. Näytin Jerikolle taas janan, kun Tuija alkoi tekemään jälkeä ja sitten annettiin vanheta tunnin. Jana meni sitten aivan perseelleen, Jeriko ei irronnut yhtään tai jos irtosi niin lähti aivan vääriin suuntiin (tässä ehkä sitten olikin joku harhajälki). Siinä sitten säätäessä ja takaisin kutsuessa lopulta Jeriko meinas jäädä vaan seisomaan nenä pystyssä haistellen, siis jotenkin ei mitään hajua mitä pitäis tehdä. Jouduin lopulta ihan näyttämään mistä jälki alkaa ja sitten alkoikin sujua. Yhdessä kulmassa myöhemmin saattoi myös olla marjastajan jäljet, lähti Jeriko sen näköisenä kuitenkin siitä kulmasta ohi. Takaisin kutsumisen jälkeen teki tosi nätin suoran kulman jäljellä. Muutenkin jäljestys meni ihan hyvin. Tajusin tossa vähän aikaa sitten, että eihän mikään estä mua jäljellä muistuttelemasta Jerikoa kepeistä ja niin tein nytkin ja kaikki nousi lukuunottamatta viimeistä. Viimeinen oli alamäessä kallioiden notkossa ja jotenkin Jeriko ei meinannut sitä löytää millään vaikka pyysin uudestaan etsimään. Jos ei hajua meinaa saada niin ei voi sitten syyttääkään..
Jana jäi kuitenkin kaivelemaan aikas pahasti!
Tänään mentiin aamulla tekemään jälkeä Maijan kanssa, nyt ihan pelkkää janatreeniä. Ensimmäinen jana niin, että Jeriko näki taas kun Maija alkoi tekemään. Tää jana meni aika huonosti, Jeriko lähti hitaasti ja hieman vinoon, nosti kyllä jäljen oikeaan suuntaan enkä viitsinyt nyt pysäytellä ja ottaa takaisin, koska jatkuva säätäminenkin ton janan kanssa on varmaan tehnyt jo vähän epävarmuutta.. Siitä vaan palkkapurkille päästiin jäljestämään ja palkitsin.
Toinen jälki kulki sellaisen kunnon ryteikön läpi, silleen että keskelle jäi pieni ura mistä pystyi kulkemaan, siinäkin tosin puuntaimia yms. Mutta siis sivuilla sellaiset esteet, että muutamaa metriä enempää vinoon ei kyllä helposti olisi päässyt. Tämän jäljen tekoa Jeriko ei nähnyt ja hitsi, kun olikin parempi. Jeriko lähti vauhdilla ja innokkaammin janalle, silleen kun pitäiskin, meni suoraa (toki ei ollut paljon vaihtoehtojakaan), nosti jäljen nopeasti ja lähti oikeaan suuntaan. Siis tosi hyvä! Kyllä helpotti mun koepaniikkia, kiitos Maija treenistä!! :)
Mutta tässä se taas opitaan, usein mitä enemmän säätää niin sen enemmän menee perseelleen. Noi näköhavaintotreenit ei siis välttämättä oikein sovikaan Jerikolle, Jeriko ei työskentele enää jälkeä etsiäkseen nenä auki niin kuin pitäisi, eikä sillä tunnu silloin olevan mikään kiirekään löytää jälkeä. Jatkossa siis ei enää näköapuja ja katsotaan miten alkaa taas toimimaan. Ainakin alkais vähän valoa näkyä tunnelin päässä.. :)
tiistai 7. elokuuta 2012
sunnuntai 5. elokuuta 2012
Peltojälkeä ja tottista
Piti kovasti tehdä jälkeä viikonloppuna, mutta toisin kävi. Lauantaina mentiin syömään Matin mummulle ja piti tehdä lähimetsään jälki, en vaan ollut tajunnutkaan, että se "metsä" oli vaan pieni onneton pläntti jonka takana heti taas pelto. Siis peltoja muutenkin niin paljon jokapuolella, ettei satelliittikuvastakaan oikein löytynyt isompaa metsäaluetta johon olisi jäljen tekaissut. Siihen hätään sitten Matti teki Jerikolle noin 450 metrin jäljen pellolle. Tarkoitus oli myöhemmin sitten ajella vaikka vähän kauemmaksi ja tehdä metsäjälki, mutta se jäi sitten kun peltojälkeä ajamaan mennessä huomasin, että olin unohtanut sekä jälkivaljaat- että liinan kotiin parvekkeelle kuivumaan perjantain jälkeen! Prkl! ;(
Peltojälki kuitenkin ajettiin niin, että päästiin vaan Jerikon normihihnan roikkumaan perään ja annoin Jerikon mennä vapaana. Jälki vanheni reilun tunnin. Sää oli tosi tuulinen ja arvelinkin, että se vaikeuttaa kyllä tehtävää huomattavasti. Ei ole Jeriko muutenkaan mikään FH-jälkikoira.
No, FH-jäljestä poiketen tehtiin kuitenkin janalähetys mikä meni aika lailla perseelleen. Ensimmäisellä lähetyksellä Jeriko kyllä irtosi, mutta lähti takajäljelle, jatkoi sen verran pitkään ja pellon rajallisen tilan vuoksi jäljen loppukin oli suhteellisen lähellä ja kutsuin sitten takaisin. Toisella lähetyksellä Jeriko jäi vähän pyörimään, mutta kyllä se jälkikin sitten lopulta löytyi. Itse jäljestys oli ihan ok, olosuhteista ja jäljestystyylistään johtuen Jeriko joutui tarkistelemaan aika paljon, mutta teki kyllä hyvin itsenäisesti töitä ja kepit nousi hienosti. Kaksi viimeistä oli kyllä haastavat, toisessa tuuli suoraan sivulta ja vaikka korjasin Jerikon uudestaan jäljelle ennen keppiä, niin tuuli vei hajua niin sivuun, että Jeriko edelleen jäljesti 1,5 metriä jäljestä vasemmalla eikä huomannut keppiä. Viimeisen kepin kohdalla tuuli suoraa takaa, enkä osaa nyt ihan tarkkaan sanoa, menikö Jeriko kepin yli vai miksi se jäi. Mutta en nyt siis ihan täysin pettynyt ole, pitäis päästä tekemään kokeenomainen metsäjälki, niin näkis mikä se todellisuus on, onko mitään järkeä mennä kokeeseen.
Tänään iltapäivällä mentiin läheiselle urheilukentälle vielä tottistelemaan. Ihan alkuun Matti vei Jerikon eteenmenolelun kentän laitaan. Aloitettiin taas yhteisleikillä mikä sujui taas vieläkin paremmin. Matti otti nyt välillä Jerikoa pannasta ja hetsasin ja innostin sitä, ja sitten kun se näytti yhtään nostavan intensiteettiä niin Matti päästi irti ja Jeriko pääsi takaisin leikkiin. Ukonkin kanssa uskallettiin nyt kokeilla, Ukko jäi yllättävän rauhallisesti kiinnipidettäväksi, Matti sai pyydettyä sen istumaankin eikä mitään raivareita ehtinyt tulla. Toki ei sitten odotettukaan kuin se muutama sekuntti mitä kesti saada Ukko istumaan ja sitten se pääsi takaisin mukaan, mutta silti tosi lupaava alku harjoitukselle! :)
Ukko teki sitten kaukkareita ja nouti vaan lelua omalla vuorollaan, ja sitten taas maksamakkara-kongin ja Matin kanssa odottamaan ja oli itse asiassa muuten ihan hiljaa paitsi inisi, kun oli niin hurmiossa kongistaan. :D Jeriko teki ensin yhden tasamaanoudon ja sitten eteenmenoa. Ensimmäisellä lähetyksellä jäi taas puoliväliin pyörimään, rohkaisulle jatkoi eteenpäin. Toisella kertaa mulla oli lelu kädessä ja Jeriko lähti hyvin eteen ja naksautin hyvästä lähdöstä ja heitin lelun eteen. Kolmannella kerralla vein lelun itse valmiiksi ja kun Jeriko yritti jo virittelystä "eteenmeno" varastaa, päätinkin kokeilla "eteen"-käskyä ja sillä Jeriko lähti aivan eri asenteella kuin ylipäätään "mene"-käskyllä. Jotenkin se kai vaan on Jerikolle loogisempi, vaikka käytän sitä agilityssäkin, niin se on sentään hyvin samanlainen tilanne, kun sitten taas tosiaan mene-sanaa on tullut käytettyä vähän missä sattuu. Eli taidetaan nyt pari tottistreeniä vielä ehtiä ottaa ja käytän tota "eteen"-käskyä ja todennäköisesti sitä sitten kokeessakin, jos kokeeseen ylipäätään jäljen puolesta kehtaa mennä..
Sitten, kun Ukko oli siinä hienosti rauhassa Matin kanssa odottanut, Matti päästi sen vapaaksi ja otettiin vielä loppuleikit. Tosi kivat treenit oli! :)

lauantai 4. elokuuta 2012
Kaksi mainitsemisen arvoista tuotetta
Välillä mä innostun jostain tosi hyvistä tuotteista oikein kunnolla ja nyt mun täytyy hehkuttaa paria sellaista. ;)
Jerikolle on jo aikoinaan ostettu Hurtan pelastusliivit veneessä käytettäväksi ja sitten niihin tilanteisiin, kun mennään itse uimaan, että Jerikon olisi helpompi tulla halutessaan mukana ilman, että väsähtää niin pahasti. Ennen Hurtan liivejä Jerikolle oli jotkut halpis-liivit, sellaisiin ei kannata yhtäkään kymppiä tuhlata mun mielestä, ne oli aivan surkeet! Nyt sitten Ukollekin ostettiin omat liivit ja Hurtalla oli tullut liiveihin uusi malli. Joskus jo jostain lehdestä katselin, että onpas fiksun näköiset, mutta ne on kyllä vielä paremmat kuin aattelin!
Uroskoiran kannalta ajatellen vanhojen liivien huonoin puoli oli mahan alle tuleva kiristys, taaempi hihna nimittäin kiinnittyy aivan pissavärkin eteen hieman epämiellyttävän näköisesti. Ei Jeriko koskaan (tai Ukko liivejä käyttäessään) niistä valittanut, mutta ei sitä hihnaa koskaan kauheen tiukalle uskaltanut kiristääkään. Toisen huono puoli oli etukiristys, tarranauha oli liian lyhyt ja säätövaraa muutenkin niukasti, Jerikolla melkein loppuu kesken. Lisäksi säätövarat nyöreissä on vähän hassut, taaemmassa jää kymmeniä senttejä yli, joka sitten sotkeutuu jalkoihin jollei sitä pujottele jonnekin.
Alla Jeriko vanhoissa liiveissä.
Uuteen malliin oli kyllä tehty merkittävät parannukset! Ensinnäkin mahan alla on pelkkien nyörien sijaan leveä tarranauha joka lukitaan noilla hihnoilla. Tukialue on leveämpi ja siten paljon tukevampi ja mukavampi, eikä kiristys tule urosparan herkkien paikkojen eteen. Myös etuosassa on pidempi ja pehmustettu kiinnitys, jolla saa etuosan pysymään tukevammin paikoillaan eikä liivi pääse liukumaan koiran päällä. Lisäksi vaikka kellutusteho on sama 10-20 kg, niin uusi liivi on muutamia senttejä pidempi ja siten kuvittelisin sen kelluttavan voiman jakautuvan tasaisemmin koiran selälle. Alla Jeriko uusissa liiveissä.

Siis mä olen noihin liiveihin niin tyytyväinen, että taidanpa käydä ostamassa toisetkin samanlaiset, että molemmilla olis hyvät liivit, ja heittää vanhat jonnekin nurkkaan! Todennäköisesti Jeriko kuitenkin käyttää nyt uusia, koska niissä on paremmin säätövaraa ja sitten ostetaan toiset samanlaiset. Vilkaisin myös Ezy Dogin pelastusliivejä, mutta mun silmään tää Hurtan uusi malli on parempi, Ezy Dogillakin tulee hihna (vaikka onkin pehmustettu ja paksumpi kuin Hurtan vanhassa mallissa) kikkelin eteen.. :D Mutta jos harkitset pelastusliivien ostamista koiralle niin suosittelen erittäin lämpimästi Hurtan pelastusliivien uutta mallia, kyllä on hintansa väärti (itse satuin saamaan vielä 30% alennuksella ;))! Tai sitten saat meiltä noi vanhat, narttukoiralla ei ainakaan kiristä herkistä paikoista.. ;)
Toinen tuote mihin olen ollut todellä tyytyväinen ja suorastaan yllättynyt sen tehosta, on Yumega ravintoöljy. Koirahieroja Katriina Falhi suositteli sitä mulle joskus keväällä, kun viimeksi hieroi Jerikoa ja päätin kokeilla, kun Jerikolla on ollut hieman karhea/kuiva karvanlaatu. Olin jo ensimmäisen viikon käytön jälkeen ällikällä lyöty, kun vietettiin viikonloppukin mökillä ja Jeriko ui koko ajan, ja siitä huolimatta yhtäkkiä kotona Jerikoa silittäessä tajusin, että turkki on tosi paljon sileämpi! Turkki on myös kiiltävämpi ja takajalkojen päältä missä ennen karva oli erityisen kuivaa ja sojotti välillä minne sattuu, nyt karva on sileää ja kaunista. Lisäksi tajusin ihan juuri, että Jerikolla ei ole runsaasta uimisesta huolimatta turkkiin kehittynyt yhden yhtä paakkua (viime kesänä niitä sai joka mökkireissun jälkeen setviä) eikä yhtään hotspotia/ihoärsytysaluetta (niitäkin tietty karvapaakkujen juureen tuli ja Jeriko ei tosiaan tykännyt, kun paakkuja selviteltiin ja revittiin samalla hellää ihoa). Katriina sanoi, että on kuullut myös muilta, ettei hotspoteja tule, kun koira on käyttänyt Youmegaa. Siis ihan taika-ainetta! Joskus käytin jonkun pullon nutroliniakin Jerikolla, mutta en siinä koskaan näin selvää vaikutusta huomannut.. Kohta Yumega on varmaan doping-listalla ainakin näyttelyissä ja vepessä! ;D
Kato hevonen... eiku hirvi!
Eilen oltiin jälkeä tekemässä ja lenkillä Kaislan ja Frodon kanssa. Jäljen olis kyllä voinut jättää väliin, meni jotenkin niin perseelleen. Kaksi pelkkää janaa ja yksi lyhyt keppijälki. Ei edes jaksa tarkemmin selostaa, janat perseelleen hieman eri syistä, takajälkeäkin nosti. Loppupalkat kyllä löytyi, mutta muuten huonosti. Keppijälki muuten ok, mutta viidestä kepistä vain kolme nousi Jerikon itse nostamana, yksi meinas jäädä kun oli heti kulman jälkeen ja kulman Jeriko teki huonosti, toinen jäi totaalisesti en tiedä minne..
Tulipa kiva mieli kun jälkikokeeseen kolme viikkoa ja Jeriko työskentelee paskemmin kuin aikoihin.. Siis alkukesästä kun sinne ilmoittauduin aattelin, että ihan hyvin ehtii treenata valmiiksi janan ja kepit, mutta nyt on sitten tullut vettä melkein koko kesä ainakin iltaisin, eikä ole päässyt jälkeä tekemään niin kuin olin suunnitellut. Siis oikeasti toi vasta ottaakin päähän, töissä usein katsoi ikkunasta, että onpa kiva sää, ja sitten illalla kotiin päästessä vettä tulee taivaan täydeltä! ;( Summa summarum, tarpeeksi ei olla treenattu ja huonolta nyt näyttää! Tekis melkein mieli perua koe, mutta katsotaan nyt vielä.
Ukko teki pienen makkararuudun ja jäljen pätkän. Alkaa toi vauhti vähän nousemaan turhan paljon, Ukkokaan ei malta kaikkia makkaroita syödä eikä edes loppupalkalle meinannut pysähtyä vaan olis vaan jatkanut poismenojälkeä eteenpäin! Mutta en ole huolissaan, kyllä se siitä sitten rauhoittuu. Enkä tosiaan ole edes varma aiotaanko tosissaan Ukon kanssa tehdä, kunhan nyt mukana hömpötellään.
Sillä välin, kun jäljet vanheni käytiin lenkillä Niihamassa. Kesken matkan yhden mäen päällä jonkinlaisen niityn laidalla säikähdin, kun koirat juoksi edellä ja katsoi, että hevonen juoksee niityllä vapaana. Mutta se olikin hirvi! Koirat ei sitä tainnut edes nähdä tai haistaa, kukaan ei ainakaan reagoinut mitenkään, mutta toki kutsuttiin koirat takaisin ja odoteltiin, että hirvi jolkotteli pusikkoon. Varmuuden vuoksi vielä pyysin Jerikoa vähän haukkumaan, että hirvi sitten varmasti ottaisi jalat allensa eikä jäisi millekään mättäälle mutustelemaan. ;)
Tänään käytiin aamulla heti Kyötikkälässä Tuijan kanssa tottistelemassa. Ukko tuli odottamaan kentän laidalle ja sillä oli nyt kongissa maksamakkaraa ja itse asiassa se toimi ihan kohtalaisesti. Ukko ei yltynyt kiljumaan kertaakaan, välillä vähän vinkui jos kongi oli vierinyt hihnanmittaa kauemmaksi tai sitten maksamakkarat oli niin syvällä ettei enää saanut mitään irti, mutta keskittyi hyvin taas kongiin kun ojensi sen lähemmäksi tai kaivoi maksamakkaran hieman edemmäksi. Ukko touhusi konginsa kanssa myös, kun aikuisille ammuttiin, ei tainnut päätään nostaa.
Ensin leikitin taas molempia ja kyllä huomas kuinka on alkanut vaikuttaa, Jeriko lähti heti leikkiin mukaan eikä ollut yhtään vaivaantunut. Tehtiin nyt sitten niin, että Tuija nappasi Jerikon kiinni hetken leikin jälkeen ja Jeriko joutui katsomaan, kun mä jatkoin Ukon kanssa. Oli se vähän kade. ;)
Ukko teki kaukkareiden istu-maahan-istu vaihtoja, ihan hyvin jo sujuu sellaisella metrin etäisyydellä. Luoksetulo otettiin myös. Pitäis kyllä opettaa se eteen istuminen, sitä ei ole vielä otettu ollenkaan.
Jeriko teki ensin paikkamakuun ja mä ammuin samalla Tuijalle ja Ronjalle, kun he teki seuraamista. Olin kasvot Jerikoon päin, jotta näin missä Tuija ja Ronja menee, näinpähän sitten samalla mitä Jeriko teki. Ei siinä kyllä mitään nähtävää ollut, yritin katsoa räpäyttikö edes silmiään, mutta ilmekään ei värähtänyt. Onneksi edes yksi asia on niin pommin varma ettei sitä tarvitse ollenkaan miettiä. :)
Sitten kävin viemässä eteenmenolelun valmiiksi, Jeriko samalla seuraamassa. Halusin nyt ottaa esteet kokonaisena, mutta harjoitusesteillä, jotta saa vaan sitä liikkeen kokonaisuutta harjoitella ja samalla nostattaa intoa. Jeriko oli alkuun vähän mahdoton, meinas karata hypylle ja jouduin ihan nyppäsemaan pyllykarvoista, että jumankauta sinne ei mennä ennen kuin on lupa. Jerikolla oli nyt kyllä huippuvire, ei yhtään häiriintynyt mistään ja oli tosiaan heti alusta lähtien valmis hommiin, eikä sitten haitannut vaikka kovempaakin komensin. En muuten olis nypännytkään jos en olis nähnyt, että se on korkeassa vireessä. Kapula haettiin A:n vierestä ja siinä sain Jeriko hyvin jo mukaan ja kontaktiin.
Mutta siis ihana vire ja ihana, kun oli koko treenin ajan niin mukana. :)
No, otin ensin hypyn ja A:n ja molemmat kokonaisina nyt ihan nappiin, ei epäröinyt enää ollenkaan! Herneet ovat kohdanneet! ;) Kun viime kerralla Jeriko oli jotenkin ihan pihalla, yritti joko menon kiertää tai sitten palautuksen. Mutta nyt siis tosi hyvin!
Sitten otin vielä liikkeet ihan ketjutettuna, jäävät, luoksetulo, hyppy, A ja sitten eteenmeno. Tosi hienosti meni ja liikkeiden välitkin tuli nyt ensimmäistä kertaa otettua kokeenomaisesti ja Jeriko pysyi hienosti seuraamisessa ja kontaktissa. Eteenmenossa Jeriko pysähtyi puoleen matkaan hieman epävarmana, mutta uudella käskyllä jatkoi eteenpäin ja lelu löytyi.
Siis tosi kivat treenit ja paransi huomattavasti mieltä eilisestä! Kiitos Tuija seurasta! :) Nyt on hieman parempi mieli. Viikonlopun aikana mökillä pitäis vielä jälkitreeniä tehdä ja kunhan se menis normaaliin tapaan, niin sitten voisi uskaltaa jättää sen hautumaan kokeeseen asti ja mennä sitten vaan kokeilemaan josko onnistuisi. Keppivarmuus ei ole vielä kyllä sitä mitä toivoisin, mutta kun ei enempää kuin kaksi jäisi, niin sitten voisi olla ihan tyytyväinen. Katsotaan.
Mutta siis mulla on kyllä suuri ongelma sopivien käskysanojen käyttämisessä. Eteenmenoon otin nyt sitten käskyksi "mene", koska agilityssä käytän "eteen". Loppujen lopuksi olisi kyllä ollut parempi keksiä joku ihan muu tai sitten käyttää sitä "eteen", koska olen huomannut käyttäväni "mene"-sanaa vaikka missä eri tilanteissa: autoon mennessä jos Jeriko hidastelee tai vastaavissa muissa tilanteissa. Juup. No, ehkä sitä ei nyt tässä vaiheessa aleta enää muuttamaan, kyllä Jeriko tuntuu sen nyt kuitenkin jotenkin tajuavan vaikka kuinka sekoilenkin.
Mulla on myös dilemma Ukon liikkeestä seisomis-käskyn kanssa, luontevalta tuntuisi käyttää "Stop"-sanaa niin kuin Jerikollakin, mutta Jerikon kanssa välillä tuntuu että Jeriko sekoittaa sitä "istu"-sanaan, joten olisiko joku muu parempi? Mulla ei vaan mielikuvitus riitä! :D Koiran kouluttamisen vaikein osuus onkin mulla sopivien käskysanojen keksiminen! :DD

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)