Agsaa ja epätoivoa

Ukko aloitta eilen ensimmäistä kertaa agilityn. Tätäkin olin vähän miettinyt, että olisinko vielä yhdellä kurssillä siirtänyt eteenpäin, ettei sitten vaan tule liian aikaisin rasitettua liikaa ja koska hyvin sitä ehtii myöhemminkin. Pienen pennun kanssa ei vielä voi tehdä paljon mitään ja ohjaajan nälkä kuitenkin kasvaa syödessä, sitten onkin vaikea hillitä itseään pienen pennun kanssa, kun pentu alkaa oppia ja osata, mutta pitäis vielä rauhassa ottaa. Olisin siis toisaalta voinut vielä ihan hyvin yhdellä kurssilla siirtää, mutta unohdin ilmoittaa niistä ajatuksista Hannalle ajoissa ja kun meidät jo jaettiin ryhmiin, niin nyt mennään ja katsotaan sitten tämän jälkeen kuinka vauhdikasta alkaa olemaan meno, pitäiskö pitää yksi kurssi välissä taukoa.. Ukko kuitenkin on sen tyyppinen, että vauhtia alkaa tulla aika nopeasti, kun vaan yhtään tajuaa mistä on kyse! ;)

No mutta, eilen siis penturyhmässä, puolen tunnin ryhmä jossa kolme pentua, mutta tällä ensimmäisellä kerralla meitä oli vain kaksi. Ukko on kyllä selvästi haudutellut agilityä pentupäivien jälkeen, koska nyt meni niin hienosti! :) Suoraa putkea otettiin ensin ja Ukko oli heti pinkaisemassa putkeen ennen kuin ehti mitään sanoa. Ensin niin, että Hanna piti kiinni ja mä palkkasin putken jälkeen. Hienosti Ukko kyllä keskittyy eikä häiriintynyt toisesta pennusta ja toisaalta lähti tosi hienosti Hannan mukaan takaisin toiseen päähän ja sitten taas putkeen. Ja alkoi sitä vauhtia heti näkymään.

Toisena harjoituksena siivekkeiden välistä juokseminen ja Hanna esteen takana palkkas. Ensin päästin vaan Ukon yksin menemään, sitten itse vierellä/takana juosten molemmat puolet erikseen. Hienosti Ukko irtosi lelulle, paljon paremmin kuin silloin kaksi kuukautta sitten, ja leikki riehakkaasti Hannan kanssa. :)

Puomin kontaktia otettiin myös niin, että ihan kontaktin yläpuolella nostin ja siitä alas. Huono puoli oli vaan se, etten ole vielä saanut riittävän hyvin kosketusalustaa opetettua, joten nyt sitten tehtiin vaan niin, että alustan päällä oli nami houkuttelemassa. Alkuun Hannan pari kertaa nosti Ukon jalat takaisin kyytiin, kun mä olin liian hidas, mutta nopeasti mä opin ja Ukko oppi, että siinä pitää odottaa. Nyt vaan pitää opettaa se kosketusalusta niin, että sitä voi käyttää. Ja sitten se pitäisi jo häivyttääkin. :D

Lopuksi vielä putkea niin, että vähän kauempaakin lähetin Ukon putkelle ja Hanna palkkasi päässä, todella hienosti kyllä meni! Ukko ei meinannutkaan tulla ohi kertaakaan. :)

Sitten vaikea osuus: sylkkäri. Ukko ei meinannut millään mun kädessä taipua sylkkäriin, ei sitten millään, oli kädessä nakki tai lelu. Ukko oli ihan, että HÄH? Saako sitä ottaa, vai eikö saa, mitä toi tolla kädellään huitoo? :D No, Hanna sai kyllä onnistumaan ihan hyvin, ja mäkin sitten lopulta. Siinä vaan kun kumarassa peruutteli pitkän aikaa niin otti aika paljon reisille! :D

Jerikolle myös tänään kontaktisulkeisia, siis haettiin kontaktien nopeampaa suorittamista. Meillähän on ollut ongelmana se, että Jeriko himmailee jo alastulolla ja pysähtyy kontaktin päälle katsomaan mua, kun ihanne olisi, että Jeriko syöksyisi puomin loppuun ja pysähtyisi kontaktille. No, nytkin kokeiltiin vähän kaikenlaista, millä Jerikon saisi olemaan nopeampi ja olemaan katsomatta mua. Ihan kohtalaisesti toimi se, kun Elina palkkasi Jeriko edestä, mutta parhaiten alkoi mun mielestä tulosta näkyä ja vauhtia koko puomille/keinulle/A:lle tulla, kun aloin käyttämään palkkana palloa, jonka heitän eteen. Tällaista tarvii vielä rutkasti lisää, mutta ihan ok alku.

Jeriko oli myös etevä treenien jälkeen: multa oli lämmitellessä pudonnut aurinkolasit metsään ja ne meinas jo unohtua sinne, mutta sitten lähdin Jerikon kanssa etsimään ja Jerikohan ne sieltä heinämättään keskeltä mulle ilmaisi! En jäänyt odottamaan, että Jeriko mun aurinkolaseja nostaisi (mieluummin ei :D ), mutta siis Jeriko selkeästi ilmaisi lasit sieltä ruohon keskeltä tökkäämällä nenänsä sinne. On se hyvä, kun on koira opetettu esineruutuun! :) En varmaan muuten niitä olis sieltä hoksannut.


Ukon kiljuminen ja mesoaminen treenikentän laidalla on edelleen ongelma. Väliin jo vaikutti, että olis hieman helpottanut, mutta sitten taas Ukko yhtäkkiä nostaa aivan älyttömän metelin! En kyllä ole koskaan ennen kuullut koiran pitävän niin kovaa meteliä, mutta en silti oikein ymmärrä miksi Jeriko menee siitä niin paiseeseen.. Jeriko ei siis pysty tekemään oikein ollenkaan, kun Ukko kiljuu Jeriko alkaa vaan rauhoittelemaan, häntä melkein koipien välissä ja ihan surkeena. Jerikossa ei ole koskaan missään toisessa tilanteessa ennen Ukon tuloa ilmaantunut tollasta toimintakyvyttömyyttä, se liittyy vain ja ainoastaan noihin tilanteisiin, kun Ukko huutaa kurkku suorana kentän laidalla.

Ja se turhautumisen määrä mitä noi tilanteet mussa aiheuttaa, melkein itku meinaa tulla!! :(( Ja sehän vaan pahentaa asiaa, Jeriko on entistäkin vaikeampana kun mä hermostun, eikä Ukon kiljuminen muutu miksikään vaikka kuinka räyhäisin. Ukko kyllä osaa odottaa ihan rauhassa jos joku toinen koira tekee, mutta auta armias kun ottaa Jerikon treenikentälle ja Ukko jää autoon/kentän laidalle..

Ja olen tosiaan suorastaan epätoivoinen, miten tän umpisolmun oikein aukaisee. Ukkoa on kyllä pidetty odottamassa autossa Jerikon treenin ajan, mutta viimeksi kun niin tehtiin Ukko huusi autossa niin kovaa, että se kuului 100 metrin päähän tottiskentälle. Jeriko kyllä pystyi silloin treenaamaan, mutta en kyllä halua että Ukko oppii siihenkään, että kiljuu sitten autossa kuin syötävä. Tulee pian jotain eläinsuojeluilmoituksia, sen verran pahalta se huuto kuulostaa...
Siis todellakin olen niin turhaantunut ja epätoivoinen tän asian kanssa, että kirjoittaessakin meinaa kiukkukyyneleet tulla silmiin. Mä en oikein näe mitään keinoa millä saisin Ukon lopettamaan ton mesoamisen, olen nyt yrittänyt sitten vaan keksiä tapoja, millä saisin Jerikon kestämään sitä kiljumista paremmin.

Yksi vaihtoehto, mitä kokeilen varmaan sitten, kun jälkikokeet on takanapäin on se, että en treenaakaan Jerikoa ikinä (tai siis pidetään sellainen tosi pitkä jakso), kun Ukkokin on mukana, Jeriko saa vaan kentän laidalla yrittää kerätä jotain kateellisuutta tai turhautumista. Kyllähän pidempi treenitauko varmasti hyvää tekisi joka tapauksessa ja ehkä siinä sitten kierrokset voisi kuitenkin nousta sen verran, ettei Ukon kiljumiset haittaa.

Toinen vaihtoehto mitä aloin jo nyt hieman harjoittelemaan on se, että leikittelen molempia yhtä aikaa eri paikoissa. Jerikollehan on välillä tosi hankalaa alkaa edes leikkimään treenikentällä jos Ukko on paikalla. Kai se johtuu siitä, että Jeriko on yhdistänyt mielessään leikkimisenkin siihen, että Ukko alkaa kiljumaan (niin kuin käykin jos Ukko on kiinni, viimeistään siinä vaiheessa alkaa hyeenahuuto, kun leikitän Jerikoa), ja Ukon kiljumisen taas siihen, kun mulla palaa pinna.. Eli jo pelkkä leikki ennakoi Jerikolle sitä, että mä suutun. :(( Tänään pohdin asiaa ja tulin siihen tulokseen, että aletaan harjoittelemaan pelkkää leikkimistä. Molemmat koirat siis vapaina ja saa osallistua ja nyt alkuun käy niin, että Ukko alkaa innokkaasti leikkiä ja Jeriko katselee varovaisena sivusta. Lopulta kuitenkin Jerikokin lähtee kyllä mukaan ja leikkiikin kyllä sitten taas ihan omalla tyylillään innokkaasti, lähtee innolla lelun perään ja jopa omii sitä Ukolta (mikä on hyvä!!). :)

Mun mielestä tää on ihan hyvä harjoitus Jerikolle, eiköhän se pikku hiljaa ala uskaltamaan osallistua leikkiin aikaisemmin ja aikaisemmin. Ja sitten kun tää sujuisi hyvin ajattelin, että avustaja voisi aina välillä napata jomman kumman koiran kiinni ja rauhoitella jos kyseessä on Ukko, tai hetsata jos kyseessä Jeriko. Siinä Ukko sitten oppisi toivon mukaan pikku hiljaa sitä, ettei se aina voi olla kaikessa hauskassa mukana (ja pääsee mukaan vasta kun on rauhallinen), ja Jeriko ehkä toivon mukaan vähän keräämään kierroksia.. En tiedä miltä kuulostaa, mutta mä en keksi oikein mitään muutakaan kohtaa mistä tätä solmua lähtis purkamaan. Se on kuitenkin varma, etten mä koskaan tule sietämään tollasta kiljumista ja sen on loputtava, mutta Ukon kiljuminen ei varmasti lopu hetkessä ja Jerikon pitää myös alkaa kestämään sitä paremmin.. Autoon voisi ottaa kyllä myös aina mukaan jotain luuta tms. jonka antaa aina Ukolle sitten, kun otan Jerikon autosta, jos se sitten vähän helpottais Ukon ahdistusta siitä, että se ei pääse. Sen vaan pitäis olla jotain sellaista joka kestää kauemmin kuin 30 sekuntia, mikään normaali purutikku ei siis missään tapauksessa riitä!

Toinen ongelma mihin mulla kärähtää aivan täysin hermot, on hihnakävely. Mä en ymmärrä miten jotkut ihmiset jaksaa antaa koiriensa kiskoa hullun lailla puuttumatta siihen mitenkään, kun mulle toi on niin punainen vaate että kilpailee jopa samassa luokassa Ukon kiljumisen kanssa! Ja siis molemmat koirat tekee sitä, Jeriko vähemmän ja hienovaraisemmin pantaan nojaamalla, Ukko välillä kiskoen kuin hinaaja. Huah. Jerikon kanssa tästä on taisteltu pentuajoista asti, eikä selvästikään vieläkään ole mennyt perille. Mikä noissa bortsuissa oikein on, että harvoin näkee silleen nätisti hihnassa kulkevia yksilöitä? Mihin on aina niin helvetinmoinen kiire?

Mä olen yrittänyt hihnakävelyä opettaa palkkioiden avulla, mutta eilen tulin siihen tulokseen, että aika vaihtaa suuntaa, kun ei mene perille. Otin sitten vaan hihnan lyhyelle vasempaan käteen ja aloin kävelemään. Kun hihnat kiristyis käännyi ympäri ja kiertelin ja kaartelin varsinkin vasemmalle kääntyen niin, että vähän jyräsin koiria ja kun ne sitten lopulta hoksas tulla mun alta pois ja siirtyä hieman jalan taakse kävelemään niin matka jatkui. Alkoi itse asiassa tehota ihan ok, kunnes sitten tultiin agilitykentälle.. Kuonopanta pitäis kyllä Ukollekin hankkia ja totuttaa se siihen..

Nää kaksi asiaa, kun saisi kuntoon, niin ai kun olis ihanaa, mutta tällä hetkellä nämä on ne asiat jotka saa mut todella repimään hiuksia päästäni! ;(

Etsitään uutta kartturia agilityyn

Hei! Olen nuori bordercollie-poika ja etsin uutta ohjaajaa agilityyn.Toiveissa olisi löytää sellainen, joka ei itse aiheuta hylkäyksiä radoilla ja antaisi minulle edes mahdollisuuden näyttää taitoni.

Nykyinen on aivan mahdoton! Tänään strattasimme ensimmäisen kerran 3-luokassa piirinmestiksissä Orivedellä ja olin todella innoissani. Yksi rimahan sitten siinä ensimmäisellä radalla tippui, mutta hain hienosti kepit ja kaikki meni hyvin, kunnes ohjaaja alkoi kiihdyttämään liikaa eteenpäin ja luulin, että nyt pitää mennä jo. Unohtui siinä hötäkässä sitten keppien viimeinen väli, mutta kun otettiin uusiksi, niin ohjaaja pisti minut väärään väliin ja antoi ymmärtää, että meni oikein ja jatkoi vaan matkaa. Eikä edes ajoissa kertonut kummalta puolelta keppien jälkeistä hyppyä piti kääntyä, jouduin vähän odottelemaan niitä neuvoja..
Luuli vielä, että saatiin tulos radalta, kunnes kuuli kaveriltaan virheestään. Pöljä.

Toisella radalla olin itse todella hyvässä iskussa, mutta mitä tekee kartturi?? Törmää itse siivekkeeseen niin, että rima tippuu ja kun en estettä pystynyt siis suorittamaan, niin siitä tuli heti kättelyssä hylkäys! Katsokaa vaikka kuinka hienosti olisi ilman sitä mennyt!

Idiootilta ohjaajalta pari sanaa myös. Idiootti, idiootti, idiootti! Siis voihan niitä hylkyjä näinkin tehdä, mutta varsinkin toi toinen rata harmittaa, kun Jeriko meni muuten niin hienosti!! Mitä helvettiä mä peruutan vinoon päin siivekettä, häh? Ja tuo riman tiputuskin olisi ihan hyvin voinut jäädä tulematta jos olisin peruuttanut suoraan ja siten ollut sen pienen pienen aavistuksen paremmin Jerikon edelle enkä sen edessä hypyllä. Jeriko ansaitsisi kyllä paremman ohjaajan! :( Mutta siis mä olin ennen rataa vuoroa odottaessa jo ihan tööt, mä en kestä tollasta paahdetta senkään vertaa kuin Jeriko. Ratojen välissä lepäilin kyllä hyvin ja yritin vähän nukkuakin ja ehkä jopa vähän torkahtelin, mutta suorassa auringon paahteessa seisoskeleminen imi kaikki mehut. Ainut puolustukseni.

Mutta älkää nyt ottako liian vakavasti, en mä oikeasti tästä ole mitenkään masentunut, harmittaa kuitenkin. Sellainen aloitus siis 3-luokalle, koira menis hienosti jos ohjaaja ei pilais suoritusta. Ensi kerralla sitten paremmin. Ainakin jos Jeriko löytää jostain paremman kartturin. ;)

Kisojen järjestelyjä täytyy kyllä vähän siinä kritisoida, ettei radoille ollut ketään sisäänheittäjää, ja kisa-aikataulu venyi, kun luvattoman paljon aikaa kului siihen, kun koirakot radalla vaihtui. Pisti vähän väsyttämään helteen lisäksi se odottelu ja aikataulun venyminenkin..

Jerikon uimakoulu

Tultiin mökille taas pitkästä aikaa, edellisen kerran oltiin täällä juhannuksena. Pitäis päästä käymään useamminkin, mutta nyt on ollut kaikenlaista menoa viikonloppuisin, häitä yms. No nyt kuitenkin päästiin ja koirat (varsinkin Jeriko) aivan innoissaan. Koirat pääsi sitten uimaankin ja Ukko innostui nyt uimisesta ihan tosissaan. Haki vesilelua aika kaukaakin ja jopa kilpaa Jerikon kanssa. Vauhdikasta menoa. :)

Nyt kun Jerikolla on sitten kilpailija lelun noutamisessa vedestä, niin Jerikon uimahypyt laiturilta venyi vielä aikaisempaakin hurjemmiksi, kun oli niin kiire hakemaan ettei Ukko vaan ehdi. :D Siis Ukkohan ei vielä mistään laiturilta hypi, mutta Jeriko pelaa varman päälle. ;)

Mä kaaduin tänään aamulla työmatkalla pyörällä. Yritin näppärästi kallistaen suorittaa alamäkiristeyksen nopeasti, maavara polkupyörässä oli vaan liian pieni ja poljin iski asfalttiin. Lopun varmaan arvaakin. Tuloksena sitten hieman kipeä pakara, polvi ja nilkkakin otti kyllä jotain iskua, mutta ei niin pahasti. Rapatessa roiskuu ja tekevälle sattuu.. Huomenna on sitten agilityn piirinmestikset, toivon mukaan toi ei tosta äidy, että pystyy radat hyvin juoksemaan..

Jerikon hyppyvideoita Matin puhelimelta ladatessa löytyi myös muutama kuva jota en ole aiemmin nähnytkään, tässä nyt niitäkin näytille. :)

Vähän vanhempaa kuvamateriaalia, kyllä Ukko onkin kasvanut!! Jerikokin saatu hetkeksi kainaloon, mutta ilmeestäkin näkee, että kauaa tässä ei viihdytä.. Siis Jerikohan on hellyydenkipeä ja rakastaa rapsutuksia, mutta se ei viihdy pehmeillä alustoilla tai aivan vieressä makaamassa, tulee ilmeisesti turhan lämmin..

 Tämän kuvan Matti lähetti mulle joskus viime kuussa puhelimeen, kun olin päivystämässä. Hieman nauratti, varsinkin kun en itse ollut se joka joutuu siivoamaan. ;) Ja Jerikosta on tismalleen samanlainen kuva pentuajalta, kun roskis levitetty ja syyllinen hieman nolona etualalla.. :D

Mä en kestä! Noin pieni ja suloinen Ukko oli, kun se meille tuli! Nyt se on jo iso poika! Samanlainen sylihiiri onneksi edelleen. <3

Kasvun paikka

Ukon asioista on pitänyt päivitellä erikseen jo hetken aikaa, mutta se on jotenkin jäänyt kaiken muun jalkoihin.

Ukko on nyt puolivuotiaana jota kuinkin Jerikon korkuinen, ehkä aavistuksen matalampi. Painoa on kai viitisentoista kiloa. Mutta eipä Ukosta sitten kasvakaan ihan hurjasti Jerikoa isompaa, veikkaan että Ukosta tulee n. 53 cm ja 20 kg, katsotaan kuinka lähelle menee.. ;)
Ukolta on jo aikapäivää sitten vaihtunut kaikki hampaat, P1:setkin (vai onko ne P2:set, mitkä lie pikkunysät kulmureiden takana) on myös kaikki puhjenneet, mun silmään ei siis mitään hammaspuutoksia ja hieno leikkaava purenta.

Ukko on alkanut pikku hiljaa oppimaan sisäsiistiksi. Läheskään täysin sisäsiisti se ei vielä ole, mutta ollaan nyt jo pidetty päiväsaikaan papereita pois eikä meidän läsnäollessa enää käy salakavalasti lirauttamassa, vaan on jopa vinkunut (!) päästäkseen ulos. Hieno homma! :) Öisin ja meidän töissä ollessa on edelleen paperit lattialla ja pissat on aina tullutkin siinä välissä.

Ulkona Ukko on jo muutamia kertoja nostanut jalkaansakin, aika äijä. ;) Jerikokin kyllä taisi näihin aikoihin muutamia kertoja nostaa niin kuin vahingossa, ja sitten 8 kk iässä ihan kokonaan otti tavakseen. Katsotaan kuinka Ukon käy. Lisäksi Ukko on meinannut keksiä nylkyttämisen, mutta ei kyllä ole kuin pari kertaa meinannut Jerikoa tai sitten jotain mun jalkaa tms. yrittää. Jerikohan nylkytteli mennen tullen jo 10-viikkoisena. :D Siis parempi ettei ole niin kova nylkyttelemään, muiden koirien seurassakin hieman nöyrempi luonne. :)

Ukolla pukkaa vähän murkkuikää, korvat tuntuu olevan päässä pelkkinä koristeina välillä. Käskyt jotka aiemmin toteutettiin silmänräpäyksessä, tuntuu nyt välillä vaativan kymmenen käskyä ennen kuin herneet päässä kohtaa. Ja se hihnassa kiskominen! Aiemmin käveltiin tosi nätisti hihnassa niin, että naapuritkin kehui, mutta nyt riekutaan ja sählätään koko ajan! Kaikkein eniten hermoja raastaa toi kovapäisyys, saa sen sata kertaa ärähtää ennen kuin mitään muutosta tapahtuu. Ja siis mä osaan ärähtää kyllä kunnolla, ei ole siitä kiinni! Mutta saa siis todella suuttua ennen kuin Ukko edes huomaa mitään. Toisaalta se hyvä puoli, että vaikka mulla kuinka palais kiinni, niin Ukko ei mun ärjymistäni muistele enää sekunnin päästä, vaan voi heti jatkaa siitä mihin jäätiin.

Välillä taas Ukko väläyttelee sitä osaamistaan, jos vaan malttaa kaikelta muulta mielenkiintoiselta maailmassa. Ja malttia on pikku hiljaa tullut silleen, että Ukko odotti eilen vuoroaan kentän laidalla kun tehtiin Jerikon kanssa ja ainoastaan vähän vinkui, ei sitä hyeenakiljuntaa mitä aikaisemmin on pitänyt. Suurin helpotus on kyllä se, että Jeriko on siedättynyt siihen huutamiseen, eikä lopeta heti tekemistä jos Ukko ääntelee. Luoksetulo on kyllä ollut edelleen hyvä eikä Ukko karkaile ihmisten tai koirien luokse vapaanaollessaan, toivotaan ettei sitten tulekaan samanlaista retkahdusta kuin Jerikolla murkkuiässä!

Kaiken kaikkiaan nyt on siis välillä tosi raskasta Ukon kanssa, en todellakaan nauti tästä murkkuvaiheesta, en nauttinut Jerikonkaan kanssa. Koettelee todella mun hermoja ja mä olen kieltämättä aika räiskyvä persoona välillä... ;) Mutta pitää vaan laskea kymmeneen vaikka kuinka välillä ärsyttää toisen korvattomuus, ja yrittää muistaa, että lopussa se kiitos seisoo, kun murkkuiät on takanapäin. Hirveesti ei välttämättä pysty uusia asioita tässä vaiheessa opettamaan, mutta sitten täytyy vaan keskittyä vanhan vahvistamiseen. Noutoa vähän olen yrittänyt aloitella, samoin liikkeestä seisomista, katsotaan nyt kuinka ne tässä etenee.

Onneksi kuitenkin Ukko on niin suloinen sylihiiri, että viimeistään siinä vaiheessa kun Ukko käpertyy kainaloon ja painaa pään olkapäälle unohtuu kaikki hihnassa riekkumiset ja muut ärsyttävät puolet. Söpöys pelastaa paljon. <3 Tieto siitä, että vaihe on vain ohimenevä, tekee lopun työstä. ;)

Ostin Ukolle vihdoinkin kauan jo haaveilemani Hollolan nahkapajan puolikuristavan soljella säädettävän pannan. Eikä ollut edes kallis, 26 euroa nahkapannasta jolla on vielä vuosien takuu ei tunnu paljon missään! Maksoihan edellinenkin Ukon panta 13 euroa ja se meni rikki parissa kuukaudessa! Ton pitäis kyllä sopia ihan aikuisikäänkin asti, pienimmälle säädettynä on nyt sopiva ja vielä neljä reikää varaa säätää. Käytännöllinenkin. ;)
Ja se on NIIIIIN hieno! :) Siis mä tykkään ihan sikana tän tyyppisistä, toi on makee. :) Jerikolle jo joskus katsoin tollasta, mutta kun on niin pitkä karva niin ei ole paljon iloa ja toisaalta solki todennäköisesti nyppis karvoja. Mutta Ukon lyhyempään karvaan toi sopii täydellisesti.  Hieno on! :)