sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Treeniä vähän joka lähtöön

Toinen viikko pennun kanssa takana. Mulla loppui pentuloma ja näin ollen pennulla alkoi yksinolot. Kameraa ei ole ollut kuvaamassa, mutta sekä pentu että aikuiset on vaikuttanut aina kotiin tullessa ihan rennoilta, eikä Jupiter ainakaan silloin ole huutanut, joten oletan että on mennyt hyvin. Jupiter on nyt eri tilaan suljettuna ihan senkin vuoksi, että helpoin minimoida asuntoon ja huonekaluihin tulevia tuhoja varsinkin myöhemmin hampaiden vaihtuessa, ja Jupiterilla on tähän tarkoitukseen ihan oma huone jossa se on portin takana.

Aivan sisäsiisti Jupiter ei vielä ole, välillä tulee hassuun aikaan asioita sisälle vaikka pääasiassa kotona ollessa onkin nämä pystytty aika tehokkaasti välttämään. Välillä on mennyt yö tai työpäiväkin ilman pissaa tai kakkaa sisälle, mutta välillä ei. Ukko on kyllä aivan ihana leikittäjä-setä ja kaikinpuolin vaan niin ihana luonteeltaan, että näiden kahden touhuja seuraillessa ihan herkistyy. Ukko leikkii tosi nätisti Jupiterin kanssa ja sitten jos joutuu jostain sanomaan (ja Ukolle se on selvästi epämieluinen tehtävä ja joutumista) niin sanoo tosi nätisti ja varovasti. Jeriko on hyväksynyt pennun hyvin porukkaan, mutta ei leikitä. Saattaapi olla, ettei Jerikolle tulekaan tarvetta leikittää, kun Ukko hoitaa sen osan niin hyvin.

Jupiterilla on luoksetulo nyt vähän vahvistunut, kun välillä sillä oli meininki ihan sellaista, että lähtis itsekseen tai meidän kissojen perään seikkailuille eikä musta välittänyt yhtään. :D Nyt tulee jo aika hyvin kutsuttuna. Jupiter uskoo kiellot aika hyvin, mutta ei toisaalta niistä ota itseensäkään.

Ollaan tehty sisällä kosketusalustaa ja nyt olen saanut siihen vähän sellaista syöksymis-asennetta, joskaan vielä 100% Jupiter ei sitä osaa. Idean on kuitenkin hoksannut. Seuraamisen alkeita on jatkettu mun edessä seuraten  kun peruutan, tehty käsitargettia ja istumista. Istumisen opettamisen olen aloittanut nyt namilla, jotta saisin heti alusta lähtien napakan ja taaksepäin suuntautuvan istumisen. Jerikon ja Ukon kanssa ollaan tehty sheippaamalla. Kahden lelun leikkiä on tehty ja lelut alkaa välillä palautumaankin mulle asti.

Namiruutuja on nyt tehty taas pari lisää ja olen antanut Jupiterin itse etsiä koko ruudun, kävellyt vaan siihen lähelle. Hienosti on hoksannut ideaa ja selvästi alkaa käyttämään nenäänsä jo ennen ruutua. :) Toiset hakutreenitkin tehtiin ja niissä risteilyn alkeita, hienosti ja vauhdikkaasti Jupiter juoksi ihmiseltä toiselle. Hakutreenienlomassa Jupiter pääsi myös leikkimään taas Otso-malin kanssa. Yhteinen sävel on alkanut löytymään vielä paremmin ja hienosti leikit sujuu. :)

Kuva: Pasi Tolonen
Tämän viikonlopun hakutreenit käytiin tekemässä uudessa maastossa, oikein kiva paikka. :) Jerikolle halusin vahvistaa suoraan etenemistä kulmissa, ettei tee mitään viistoja oman päänsä mukaan. Annettiin taputusavut, jonka johdosta ekalle pistolle Jeriko lähti niin raamit kaulassa ja takki auki, että upposi etukulman ohi ehkä noin 100m syvyyteen jolloin oli jo pakko kutsua takaisin. :P Toinen lähetys meni myös aika vauhdikkaasti, mutta löytyihän se maalimieskin. Vauhtia riitti koko radan, joskaan ei enää ihan nenä kiinni sentään kaahattu ja maalimiehet löytyi hienosti ja ilmaisut oli ponnekkaita. Tosi kivat ja onnistuneet treenit! Tehtiin myös esineruutu loppuun. Tosi jyrkkään vaikeaan nousuun takakulmaan eka esine. Jeriko meni vähän maavainuisesti ja jouduin lähettämään toisen kerran että oikeasti upposi, mutta hienosti ilman ylimääräisiä apuja löytyi. Vähän ehkä haastava näin vuoden ekaksi, mutta jos virtaa on liikaa, niin täytyyhän sitä kuluttaakin. ;) Kokonaisuudessaan esineruudussa oli vähän talvikankeutta ja maavainuisuutta, mutta eiköhän se siitä. Esineet kuitenkin löytyi. Olen kyllä niin innoissani tästä maastokauden alusta! :)

Tänään oli oikein megatreenipäivä. Lähdettiin ensin aamulla Netan kanssa Tamskin hallille tekemään hyppytekniikkaa. Tein vaan Jerikon kanssa. Ensin kasvava sarja 6-7-8-9 väleillä. Ekalla toistolla meni lähtö plörinäksi, kun laitoin Jerikon pumpperin taakse istumaan vaikka Vappu Alatalo on opettanut laittamaan riman eteen ja siihen Jerikokin on tottunut. Hyppäsi sitten pumpperin ja riman molempien yli ja rytmi lähti vähän huonosti. Muut toistot ihan hyviä. Sitten etäisyyden arviointi -sarja niin, että ensin vika hyppy oli 21 jalan päässä, sitten 24 ja vielä 27, ja siitä takaisin päin. Ei suurempia vaikeuksia tässä etäisyyden arvioinnissa ja aika luontevasti tuli laukka-askelten määrä ja pituus. :) Viimeisenä ihan uusi sarja mitä ei ole koskaan tehty: power grid eli voiman käyttöä harjoittava sarja. Tässä siis välit 9 jalkaa ja rimat 35cm, innareina pitäisi suorittaa ja vaatii siis koiralta todella voiman käyttöä ponnistuksissa. Eihän se ihan heti onnistunutkaan, vaan ensin Jerikolla tuli tokaan väliin kaksi askelta ja viimeisellä toistolla ekaan väliin. Tätä tarvii ehdottomasti harjoitella jatkossakin, hyvä harjoitus pk-hyppyä ajatellen!


Jupiter pääsi myös halliin treenaamaan ja Netta vähän kuvasikin. Leikittiin vaan aluksi, tehtiin sitten muutama toisto kosketusalustaa ja sitten käsitargetin. Sitten namin saalistamista ja siinä ikään kuin agilityohjauksen alkeita, sylkkäriä ja persjättöäkin, kivasti sujui. :) Lopuksi Netta vielä piti Jupiteria valjaista kiinni ja tehtiin pari luoksetuloa. Jupiter tekee kyllä tosi kivalla asenteella ja on hyvin keskittynyt eikä välitä yhtään ympärillä kuuluvista äänistä tai häiriinny. :)


Ukon kanssa olin ilmoittautunut jo ennen viime viikonlopun rallitokokoetta Päivi Nummen rallitoko-yksärille ja se oli meillä tänään. Keräsin tsemppiasennetta ja saatiin oikein hyviä neuvoja Päiviltä. Moni asia säännöistä oli vielä jäänyt huomaamatta! Tehtiin kisanomaisena suorituksena rataa ja sitten liikkeitä vähän erikseen. Kivastihan se meni, joten rallitokoasenteella vielä ensi viikonlopun kokeeseen johon olin ehtinyt ilmoittautua. ;)

Ja jotta treeniä ei olisi liian vähän yhdelle päivälle, tehtiin kotipihassa namiruutua ja keppitreeniä. Jeriko oli innoissaan keppien etsimisestä ja Jupiterin kanssa vaan leikittiin niillä. Kyllä kepit on kivoja! Ja sitten vielä maneesitokot, joissa Jeriko teki kolme tosi hienoa ja voimakasta luoksetuloa, muutaman toiston hyppyä todella hyvällä asenteella ja sitten vähän seuraamista. Jupiter jaksoi vielä täälläkin keskittyä oikein hyvin eikä välittänyt maneesin hajuista ja häiriöistä sen suuremmin. Ja ihmiset oli niin ihania!! Jospa tästä treenimäärästä liittäisi väsytystä vielä huomiseksikin, kun mä päivystän ja koirat on kotona vaan Matin kanssa. ;)

Loppuun vielä lammaskevennys. Karitsoita on tullut (tänään syntyi viimeisin) ja tulee vielä lisää. Täytyy sanoa, että on kyllä korvaamaton apu, että lähellä asuu kokenut ja avulias pariskunta, joilta olen nyt karitsointeihin liittyen saanut paljon neuvoa ja ihan kädestä pitäen apua. Tänä talvena on tuttipulloruokittu (lisäravintona huonosti kasvavaa) ja tänään etsitty käsikopelolla karitsaa lampaan sisältä. Mutta toisaalta on iloisia ja reippaita karitsoita ja tosiaan lisää tulossa. :)



Ei kommentteja: