On pitänyt jo aiemminkin kirjoittaa tästä aiheesta, mutta nyt kun on pennun tulo taloon aivan ovella, on hyvä hetki pohtia aiemmin muodostettuja rituaaleja ja niiden toteuttamista tulevan pennun kanssa.
Meidän päivä menee jotakuinkin näin:
Aamulla herään herätyskelloon (tai viikonloppuna muuten vaan) ja koirat tulee sängyn viereen heti tervehtimään innoissaan uuden päivän alkamisesta. Ennen ylös nousemista silittelen muutaman kerran koiria siita tai jos on viikonloppu niin pyydän Ukon sänkyyn viereen (Jeriko ei juuri sängyssä viihdy, mutta välillä kutsun senkin, useimmiten Jeriko saa rapsutuksensa lattialle). Viikonloppuaamuina voidaan köllötellä yhdessä hetki. :) Arkiaamuna nousen ylös ja meillä on aamunavausrapsutukset eteisen metolla ennen kuin menen vessaan aamupesuille. Jeriko köllii matolla selällään ja Ukko joku kellistyy tai istuu mun kainalossa rapsuteltavana. Aamutoimien ja lenkin jälkeen töihin lähtiessä en enää huomioi koiria ja ne tietävät selvästi jäävänsä kotiin ja makoilevat vaan rauhassa milloin missäkin.
Töistä kotiin tullessa saan koirilta suukot heti kenkiä riisumaan kumartuessa ja kun saan ulkovaatteet riisuttua jatketaan rapsutteluja eteisen matolla tovin verran. Sitten on lenkit ja treenit päivästä riippuen. Treeneissä rituaaleihin kuuluu (vaikkei tämä ehkä varsinainen laumarituaali olekaan) kaiken aloittaminen aina leikillä. Tullaan aina kentälle leikkien tai ainakin autolta kentän laitaan, riippuen siitä onko kyseessä kisanomainen treeni. Tällä olen hakenut sitä, että heti alusta lähtien autolta tullessa, me ollaan yhteisessä kuplassa ja yhdessä tekemässä, eikä koiralla käy mielessäkään esim. nuuskia maata kun treenipaikalle tullessa otan autosta. Tämäkin on tullut rutiiniksi vasta jossain vaiheessa Ukon ollessa meillä, en muista koska. Sitä ennen tultiin Jerikon kanssa treenipaikalle ihan miten sattuu.
Treenin aikana pyrin aina pitämään huomioni koirassa, vaikka oltaisiin ulkopuolisella kouluttajalla. Ohjeita saadessa jatkan koiran leikittämistä ja kuuntelen toisella korvalla ohjeet ja kommentit. Tämä on osa meidän kuplaa. Treenin päätteeksi koirat saa kantaa lelun ulos kentältä ja kentän ulkopuolella pidetään rapsutteluhetki lelu suussa tai maahan tiputettuna (saalisrauha). Tämän hetken jälkeen treeni loppuu rauhalliseen mielentilaan.
Kotona aika usein on pitkin päivääkin rapsutteluhetkiä ja Ukkoa otan välillä sohvalle syliin nukkumaan. Reilu 20kg koira siis pötköttää mun mahan päällä leuka olkapäällä ja siinä sitten silitellään ja ollaan. :) Päivän päätteeksi Ukko tulee sänkyyn hetkeksi, kun menen nukkumaan. Ukko saa rapsuttelut sängyssä ja Jeriko lattialla sängyn viereen.
Nämä "rituaalit" on muodostunut matkan varrella monesta eri syystä. Saalisrauha-asiaan tutustuin Juha Korrin kurssilla ja siitä tuli olennainen osa meidän treenaamista. Leikittämällä treenikentälle meno tuli jossain vaiheessa mukaan, kun kai tajusin että jotenkin tarvii olla oikea mielentila jo valmiina treeniin tullessa eikä vasta sitten. Samaan olen törmännyt myös kavereiden kanssa treenatessa tai kouluttaessa, ja olen tyytyväinen tähänkin tapaan. Näitä molempia tullaan varmasti jatkamaan myös pennun kanssa.
Koirien sänkyyn pääseminen ylipäätään juontaa juurensa siihen, kun Ukon kanssa suhteen luominen ei ollutkaan mitenkään itsestäänselvyys ja Ukosta meinasi tulla vallan koiran koira. Ja koska Ukko kuitenkin selvästi tykkäsi läheisyydestä ja olisi kaivannut mahdollisuutta esim. nukkua Jerikon vieressä, mutta Jeriko pääasiassa haluaa taas nukkua yksin, niin päätin iskeä tähän rakoon ja ottaa Ukko sohvalle ja sänkyyn viereen. Ennen tätä oli ollut käytäntö, että sänkyyn ei saa tulla.
Alkuun olen myös noudattanut aika yleistä ohjetta, että koiria ei tervehditä kun tullaan kotiin, ettei se provosoi eroahdistusta (kotiinpaluusta tulee liian merkityksellinen). Kuitenkin Ukolla ei ollut vähäisintäkään tarvetta olla eroahdistunut mun perään ja Jeriko jo aikuinen koira, niin myös selkeä tervehtiminen ja rauhallisessa hengessä "lauman kokoontuminen" tuntui jotenkin hyvältä idealta. Muussa tapauksessa Jeriko oli innoissaan mun kotiin paluusta (vaikken olisi tervehtinytkään) ja Ukon innostus taas purkautui Jerikon mielistelyyn ja naaman nuolemiseen. Ensimmäinen kerta kun kotiin tullessa Ukko nuolikin mun eikä Jerikon naamaa oli niin merkityksellinen, että se on jäänyt melko vahvasti mieleen. Mun olemassaolosta oli tullut Ukolle jotenkin merkityksellinen.
Mutta mitenkäs nyt sitten pennun kanssa? Se on todennäköisesti taas ihan eri maata, ja aiheutanko sille eroahdistusta jos teen "numeron" kotiinpaluustani? Tähän kohtaan täytyy sanoa, että meidän tervehtimiset on aina melko rauhallisia, en oikein voi sietääkään sähläämistä tai hyppimistä, joten sillä tavalla nostattavasta tapahtumasta ei ole kyse. Mutta silti, kannattaako tätä tapaa jatkaa? Toisaalta koiran koiraantuminen on tämänkin pennun kanssa varmaan jonkinlainen riski, joten näillä samoilla keinoilla uskon voivani myös tulevan pennun kanssa tekemään itsestäni merkityksellisen henkilön myös arjessa. Eiköhän se vaan ole katsottava millainen pentu on ja sitten soveltaa sen mukaan. :) Hitsi kun odotan pentua innolla! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti