Vauhtia ja meininkiä

Huh, mulla on kyllä ollut rankka viikko opiskelujen parissa, päikkäreitäkin on ihan pitänyt pitkästä aikaa ottaa, että jaksaa iltaisin treenata. ;) Eilen oli kyllä tosi hyvät agilitytreenit, kiitos Sarille! :) Itse olin kyllä ohjaukseni kanssa edelleen hieman ruosteessa aiempaan verrattuna, mutta vähän jo paremmin meni. Ja Jeriko oli nyt tosi hyvässä vireessä, ei enää räykyttänyt mulle vaan keskittyi tekemään. Vielä kun mun ohjaus saadaan kuntoon, niin Jerikokin pystyy suorittamaan maksimitehollaan.

Treenin aiheena oli persjätöt, niitä tehtiin radan aikana aika monta ja juosta sai siis aika lujaa. Alkuun tuotti mulle vähän vaikeuksia, kun piti katsoa olan yli Jerikoa, mutta samalla eteenpäinkin. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun törmäisin esteeseen! :D Mutta en kyllä sitten törmäillyt, alkuun haki vaan aikansa, ennen kuin sain ohjaukseni kuntoon ja sitten Jeriko menikin tosi hienosti.

Kontakteihin kiinnitettiin nyt huomiota ja laitettiin sekä puomin alastulolle että keinulle targetit, että saatiin Jeriko tulemaan kunnolla loppuun asti. Eikä niitä toistoja tarvinnutkaan kuin kaksi, ensimmäisen Jeriko tarvi huomatakseen, että siellä olikin jotain, toisella meni jo täysillä targetille. Täytyy nyt näihin kiinnittää huomiota, ettei ala hiippailemaan alastuloilla. Lisäksi kiinnitin huomiota, että puomin ylösmenokontakti oli joka kerta aivan hilkulla osuiko vai ei, itse en osaa edes varmaksi sanoa miten kävi. Vähän tässä nyt mietin pitäiskö Jerikollekin opettaa sitä ylösmenokontaktia kehikolla. Se vaan tietäis sitten lisää kisataukoa, kun ei voisi kisata ennen kuin uusi tapa olisi riittävän varma. Ja siis me kyllä nyt aiotaan jo joulukuun puolella vähän kisatakin! ;) Jätetään se kontaktiasia nyt hieman hautumaan, toisaalta voisin ainakin opettaa sen kehikon siihen asti ennen kuin se siirretään kontaktille ja harkita sitten sitä missä kohtaa kisataukoa pitää jos pitää.

Myös kepeille tarvii lisää vauhtia, mutta uskon ja toivon että se tulee sitten siinä samalla kun vauhtia saadaan muuten lisää. Mun talvikauden tavoitteethan olisi saada mun ohjausta hiottua niin, että osaan viedä Jerikon kunnolla koko radan parasta mahdollista reittiä, ja että saan Jerikon kääntymään niin tiiviisti kuin mahdollista silloin kun tarvii. Ja edellisen kylkiäisenä ja muutenkin olisi tarkoitus kehittää meidän vauhtia ja aikoja radalla, että päästäis niihin sertinolliin kiinni. ;) Eilisissä treeneissä niihin tulikin yksi hyvä juttu, mutta siitä hetken päästä...

Ukko harjoitteli muutaman esteen pätkää taas ja aloitettiin harjoittelemaan Ukonkin kanssa persjättöä, mikä itse asiassa meni tosi kivasti sitten. Puomin alla olevaan putkeen Ukko irtosi jotenkin nihkeesti, mutta sitten toiseen putkeen tosi hyvinkin ja alkoi irrottamaan katsettaan mustakin. Ja mä sain ihan oikeasti juosta! :D
Ja mistä tämä vauhti sitten lähti? Sari kiinnitti huomiota meidän lähtötilanteisiin, kun jätän Ukon istumaan ja hämäilen sitä/teen häiriötä, ennen kuin lopullisesti vapautan radalle. Sari kommentoi, että tuollainen voi tehdä koiran (varsinkin Ukon tyyppisen) epävarmaksikin, kun ei tiedä aionko hämätä ja huijata, vai pääseekö radalle. Myös treenikaveri sitten sanoi, että Ukko vaikuttaa aavistuksen paineistuneelta, kun odottaa lähtöä. Sarin pointti siis oli, että koiran pitäisi ennemminkin olla innossaan odottamassa vapautusta, toki pitää olla myös ehdoton sen suhteen ettei lähdöstä karkailla. Mutta että nytkäykset ja hämäilyt saisi unohtaa ja tehdä vaikka enemmän lentäviä lähtöjäkin Ukon kanssa. Sitten kun istumaan jättää, niin sitten toki selkeä tilanne, että siellähän istutaan, mutta kuitenkin vapautus radalle ilman hämäilyjä ja antaa koiran vaan padota intoaan kohti rataa.

Lisäksi Sari kommentoi, että voisin leikittää ja riekuttaa kunnolla koiraa samalla kun kuuntelen kommentteja, ettei koira jää siinä vähän "tyhjän päälle" odottelemaan ja sitten siitä vaikka se vauhtilähtö. Ja niinhän lähdettiin tekemään molempien koirien kanssa ja varsinkin Ukon (mutta myös Jerikon) vauhti kasvoi aivan huimasti! Varmastikin siis tuollainen hämäily tämän tyyppisille koirille tekee sen, että ne joutuu hirveesti koko ajan keskittymään siihen meinaanko huijata niitä ja lähdöstä tulee epävarma. Sarinkin mielestä Jerikon vauhti kasvoi ja kommentoi, että aiemmin Jeriko kiihdytti ehkä parin esteen jälkeen, mutta ensimmäisillä oli yleensä ehkä vähän epävarma ja hitaampi. Eli tällä nyt jatketaan! Tosi hyvä, että tuli puheeksi, koska tossa varmasti on perää näiden koirien kanssa ja näkikin heti kuinka alkoi vauhtia ja intoa löytyä aivan erilailla. Ehkä tuo muutos lähtötilanteeseen tekee muutenkin sen, että ollaan tiiminä valmiina lähtemään eikä niin, että mä pelaan välillä vähän vastapuoltakin, kun yritän huijata koiraa. Hyi mua! :(

Tänään wuf-hallilla oli taas runsaasti treeniaikaa, kun Vellu ja Theba ei päässeet eikä tuuraajaakaan löytynyt. Jotenkin mun on hankala tuolla keksiä mitä tekisin Jerikon kanssa, johtuisko siitä, että tilaa ja esteitä on niin vähän, ja toisaalta mahdollisuudet siirrellä esim. A:ta ja puomia rajalliset, varsinkin kun oltiin nyt Marjukan kanssa kaksin... Noh, pientä radan pätkää tehtiin ja kontakteja targetille. Keppejä myös. Sitten ihan erillisenä tehtiin ohjausharjoituksia kahdella hypyllä (Marjukalta matkittua ;)), ensin niistoilla ja sitten jaakotuksilla. Mutta siis jotenkin vaikea löytää sellainen hyvä tekemisen fiilis tuolla, ehkä jotenkin itsekin vaan huitelen turhan löysin rantein menemään. Buu. :(

Ukko harjoitteli kontakteja, ensin keinulla. Ukko teki kokonaista keinua, joka oli hieman kisakorkeutta matalammalle asetettu, välillä hyppäs kesken pois, mutta en alkanut sitä mitenkään hihnassa viemään vaikka Maria meille sellaista viimeksi neuvoikin. Hihnasta/pannasta kiskominen ei vaan mun mielestä näytä ollenkaan kivalta koiran kannalta ja toisaalta Ukolle olisikin varmaan tosi painostavaa. Totesin sitten vaan, että "hups" jos tippui ja otettiin uudestaan. Ja siis pääosin Ukko meni hienosti sitä keinua, siis tosi hienosti! :) A:n kontaktia teki myös kätevästi ja lopuksi puomillekin sivusta alastulolle pomppua ja kontaktille. Pientä radan pätkää myös ehdittiin tehdä ja sitten sitä ylösmenon kehikkoa. Ja hienosti Ukko kyllä käytti päätään ja kun otettiin narupallot palkaksi (Marjukka siis avustamassa toisessa päässä), niin alkoi vauhtikin kasvamaan. Käännyttiin sitten aika vinoonkin, että Ukko sai ihan tosissaan hakea sitä kehikkoa ja pari kertaa putkeen tuli sitten virhe, mutta Ukko ei yhtään lannistunut vaan korjas toimintaansa ja hienosti meni! Olin tosi tyytyväinen! :)

Poikien meno on nyt kyllä ollut tosi kivaa. Itsellä ehkä Jerikon kanssa edelleen joku tatsi puuttuu. En oikein itsekään osaa sanoa mikä siinä on, mutta huomaan itsekin tekeväni jotenkin puolitehoilla. En itse annan kaikkeani enkä keskity täysillä treeniin. Tosi tyhmää. Ehkä se sitten on vaan, kun on ollut niin väsynyt. Ja jollain tapaa ehkä myös sitä, että kaipaan kisaamista motivaattoriksi...