sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Arkistojen kätköistä

Tulin selailleeksi kännykän albumia ja sieltä löytyi kaikenlaisia videoita. Jerikon toisen jälkikokeen videoita en edes katsonut kokeen jälkeen ja  unohdin, että sellaisia on otettukaan. Tuntui niin paskalta koko koe, kun Jeriko ei seurannut ollenkaan omalla tasollaan. Jotenkin mä otan aina hirveet paiseet siitä, jos musta tuntuu ettei se ole normaalisti mukana vaikka videolta se ei taas näyttänytkään niin hirveen pahalta. Tässäkin mielessä otan kyllä mieluummin poikittavan koiran kuin liian väljän, koska se että tunnen koiran reittä vasten valaa muhun varmuutta ja itseluottamus murenee, kun koira "häviää". Tässä kuitenkin video viimeisestä liikkeestä eli eteen lähetyksestä. Seuraaminenkin alkoi toimimaan paremmin, kun oli ohitettu esteet ja eteenmeno kieltämättä aika hyvä. :) Kyllä me sitten ensi keväänä näytetään. ;) Ei ole siitä kyse etteikö koira ollenkaan osaisi, on vaan ollut turhan paljon huonoa onnea matkassa.




Videolle oli päätynyt myös jonkun pentupäivän aikana Ukon ja velipoika-Simon leikkimistä. On toi Simo vaan aikas komea paimenlinjainen jätkä. :)




Lisäksi löytyi pätkä jonkun Kaupin lenkin jälkeen Tean pihasta, kun pojat innostuu liehistelemään ja mielistelemään Wattia. Wattihan on siis uros, en kyllä muista oliko tossa vaiheessa jo leikattu. :D

1 kommentti:

Mirkku kirjoitti...

Teille olisi "haaste"... ;)

http://iitunova.blogspot.fi/2012/11/liebster.html