Haimme Jerikon sunnuntaina 7.2. Vantaalta 7,5 viikkoisena. Kahden tunnin automatka Vantaalta Tampereelle oli aika rankka kokemus pienelle pennulle, mutta melko hyvin siitä selvittiin. Alkumatkan Jeriko huusi kuin syötävä, mutta rauhoittui sitten pian syliini. Läähätti kuitenkin jännittyneenä koko matkan, autolla matkustamista tullaan siis harjoittelemaan ahkerasti.
Kotona vastassa oli kaksi kissaa, jotka eivät varsinaisesti hyppineet riemusta kattoon uuden perheenjäsenen nähdessään. Kiinnostusta on kyllä molemmin puolin, mutta kissat pitävät kuitenkin kiinni omasta tilastaan. Onneksi Jeriko suurimmaksi osaksi ottaa vihjeestä vaarin ja jättää rauhaan, ja toisaalta kissoilla on runsaasti paikkoja mihin pääsevät turvaan pennun ahdisteluilta.
Aikamoinen riiviö Jeriko kyllä on, ja koulutuksessa oli vähän pakko lähteä "ei" sanasta. Hienosti Jeriko on kuitenkin osannut tehdä asiansa ulos, ja parina kertana kun ei heti ehditty ulos Jeriko teki pissansa oma-alotteisesti paperille. Ei mikään eilisen teeren poika. :)
Hajut kiinnostavat Jerikoa kovasti ja seuraakin hajujälkeä pihalla (ja sisällä) innokkaasti. Kyllä Jerikosta hieno harrastuskoira tulee!
2 kommenttia:
Teiltäkin löytyi blogi, mukavaa päästä lukemaan Jerikon kuulumisia! :)
Samanlaisia riiviöitä täällä ollaan, taitaa kaikki sisarukset olla aika pakkauksia. Paljon tsemppiä ja mukavia hetkiä Jerikon kanssa, lisään teidän blogin myöskin meidän blogin linkkeihin.
Moikka moi!
Täällä emo ja sisko lähettää riiviölle terveisiä. Meillä kasvaa aikamoinen täystuho täälläkin ja samoin nenä käy ;)
T. Piia
hapanomena.blogspot.com
Lähetä kommentti