EAOD eli aikuisiän kuurous

Hannes Lohen tutkimusryhmässä on jo useamman vuoden ajan tehty töitä bordercollieilla esiintyvän aikuisiän kuurouden geneettisen taustan selvittämiseksi. Ukko on ollut mukana tutkimuksessa jo sen alkuajoilta lähtien. Kun tutkimuksesta alettiin ensimmäisiä kertoja tiedottaa elettiin meillä juuri niitä aikoja, kun aloin näkemään ensimmäisiä viitteitä Ukon kuulon heikentymisestä. Olin yhteydessä tutkimusryhmään ja Ukosta otettiin verinäyte ja tehtiin BAER-testi, jossa todettiin molempien korvien kuulon olevan heikentynyt. Vuotta myöhemmin BAER-testissä toinen korva oli jo lähes kuuro, toinen pysynyt vielä ennallaan.

Tutkimusryhmästä tulleiden väliaikatietojen perusteella oli jo tiedossa, että Ukko on silloin löydetyn riskialleelin suhteen homotsygootti. Odotetusti. Nyt ryhmä on tunnistanut kuurouteen liittyviä geenimuunnoksia eli variantteja yhden geenin alueelta ja näiden riskivarianttien suhteen Ukko on odotetusti myöskin homotsygootti. Jeriko on kantaja ja Jupiter vapaa. Kuurouteen liittyvä markkeritestikin on lisätty nyt MyDogDNA-pakettiin, jolla Troija tullaan kyllä aikanaan testaamaan.

Tällä hetkellä Ukko on hyvin lähellä kuuroa, mutta kuulee kyllä läheltä ja voimakkaita ääniä. Äänen suuntaa se ei erota lainkaan ja saattaa juosta aivan väärään suuntaan jos kutsun sitä sen selän takaa. Välillä se on myös eksynyt meistä lenkeillä jos ei ole huomannut pitää silmällä. Silloin olen siitä aidosti huolissani, koska tiedän että sen kutsuminen ei varsinaisesti auta vaan se saattaa jotain kuullessaan lähteä juoksemaan täysiä siihen suuntaan mihin nenä sattuu näyttämään, vaikka autotietä kohti. Onneksi täällä liikkuu hyvin vähän autoja, mutta liikkuu kuitenkin.

En voi väittää, ettenkö surisi Ukon kuulon menettämistä. Välillä suren sitä todella paljon.  Suren sitä mitä Ukko olisi voinut paimennuksessa olla. Alkuvaiheessa mulla ei kyvyt riittäneet Ukon oikeanlaiseen kouluttamiseen. Muistelen edelleen välillä sitä, kun oltiin ensimmäisen kerran Deren Scrimgeourin koulutuksessa (Ukko taisi olla n. 2v) enkä itse meinannut saada Ukkoa mitenkään "irti" silmästään. Derekin ei tarvinnut tehdä oikein muuta kuin ottaa ohjat, sanoa matalasti "heeeyyy" ja Ukko teki maailman kauneinta flänkkiä. Sellainen Ukko olisi voinut olla.

Myöhemmin kovalla työllä ja harjoittelulla aloin pääsemään paremmin Ukon kuoren alle ja sen kuplaan sisään. Meillä alkoi löytymään yhteistyö ja miten Ukko olikaan hieno! Sen pehmeä liike lampailla on jotain mistä todella pidän, ja se kuinka Ukko pystyy antamaan sopivasti painetta ja osaa päästää painetta. Ja jos lampaat on raskaita ja haastavia ja Ukko joutuu painamaan, niin se ei haittaa sitä henkisesti lainkaan. Se osoitti monet kerrat kykyä kärsivällisesti painaa ja painaa, ja sitten kun lampaat lähti liikkeelle Ukko jatkoi samalla pehmeällä tavalla eikä ollut mitään tarvetta syöksähdellä ja päästää omaa painettaan. Ei Ukkoon tullut painetta. Painehan ei nyt ylipäätään ole ollut sellainen asia, jota Ukko lampailla ottaisi, hyvässä tai pahassa. ;)

Facebook nosti juuri muiston neljän vuoden takaa, kun olimme kisoissa Nietosvaaran tilalla. Texceleillä oli kova veto poistovarikolle ja todella monelta koiralta lampaat karkasi ensimmäiseltä ajopätkältä tämän vuoksi, tai muuten tilanne ei pysynyt hallussa. Itse sössin keskeyttämällä radan, ennen kuin lähdin Ukon "avuksi", kun jotenkin unohdin, että niin saakin tehdä eikä keskeytystä olisi tarvinnut. Avustaminen tarkoitti lähinnä sitä, että menin lähemmäksi jotta itsellekin on selkeämpää missä koira on lampaisiin nähden ja pystyn käskyillä paremmin auttamaan oikeaan suuntaan. Ja hienosti Ukko sen tilanteen selvittikin.

Kuva: Marika Klossner

Tämä muisto kirpaisi. Voi, että kun haluaisin kelata taaksepäin ja saada kuulevan Ukon takaisin, jotta voisin paimentaa sen kanssa. Joskus mä vielä haluan uuden Ukon. Ja jos ei nyt pelkästään paimennuksesta tai edes kuuroudesta puhuta, niin ei niin persoonallista ja herttaista koiraa olekaan kuin Ukko. Ukolla on tietty rauhallisuuden aura. Oma kupla ympärillä, on Ukko ja Ukon maailma. Ja sitten siellä sen kuplassa olen myös minä. Kuulon menettäminen tietenkin vain korostaa tätä kuplaa, mutta ei sitä maailman meno ole muutenkaan oikein häirinnyt. On Ukko ja Ukolle tärkeät jutut. :)

Uskollinen remonttiapulainen ja työnjohtaja. Kuva otettu ja lähetetty WhatAppilla Matille, kun Ukko "hävisi" siltä lenkillä ja olikin koko ajan mun remonttiapuna eikä kuullut kutsuja.. 

Viikon päästä Jupiterin pitäisi ottaa mittaa texceleistä ja valittavasti sillä ei ole tuota vahvuutta mikä Ukossa on ja pelkään, että ne tulee olemaan Jupiterille liikaa. Sitäkin on palloteltu mielessä, että pitäisikö osallistuminen perua, mutta sitä ei onneksi tarvitse vielä päättää.

Jupiterin ekat agikisat ja Troijan treenailua

Jupiterin kanssa uskaltauduttiin "viimein" korkkaamaan agilitykisat Ylökkin kisoissa viime viikonloppuna. Radat oli ykkösen radoiksi aika haastavia, mutta se ei sinänsä haitannut, kun treeneissäkin tehdään paljon haastavampia. Enemmän haastetta ehkä kuitenkin aiheutta Ylökkin hallin kapea pitkulainen muoto, jonki vuoksi estevälit sivusuunnissa on väistämättä pieniä ja ansaesteitä on lähellä. Tämän suhteen ollaan taas totuttu tekemään isoja ratoja isoilla este-etäisyyksillä eikä niin paljon piiperrystä, jossa koira pitäisi "pitää kiinni".

Ekana hypäri, mikä oli kyllä hyvä että sai ensin tehdä rataa ilman kontaktiesteitä. Jupiter nosti kovat kierrokset jo ennen aloitusta, ulisi vähän niin kuin vetosuoritukseen lähdössä ja meinasi livetä jo lähdöstä ennen aikojaan. Ei siinä montaa estettä sitten mennyt, kun Jupiter lipesi suoralta putkelta pituuden väärään suuntaan. Loppurata meni kuitenkin ihan kivasti eikä rengas tuottanut vaikeuksia vaikka sitä vähän jännitin etukäteen. Jupiter otti myös tosi hienosti kovassa vauhdissa kepit itsenäisesti. :)

Toinen rata oli agilityrata. Tällä radalla onnistuin pitelemään Jupiterin paremmin hyppysissäni ja nollaa tehtiin kepeille saakka, johon tultiin edellisen radan kaltaisesti (esteitä ei taidettu niiltä osin siirtää lainkaan). Tällä kertaa Jupiter kuitenkin epäonnistui keppien aloituksessa ja tästä 5. Kontaktit meni kuitenkin ihan kivasti, joskin keinu lähes lentokeinuna, joka tietenkin säikäytti herkkää poikaa.

Kolmas ja viimeinen rata myös agilityrata. Profiililtaan tämä oli ylivoimaisesti loogisin ja kivoimman oloinen lähtökohtaisesti, mutta päädystä A:n jälkeen kääntyessä Jupiter lähti taas liihottamaan kaarrokseen ja siitä taas HYL. Keinulla Jupiteria jännitti, mutta puomi meni kivaasti. Ihan ok aloitus kisoihin. Eiköhän se siitä lähde sitten sujumaan.

Troijan kanssa ollaan otettu harppaus treenaamisessa eteenpäin. Aika vähälläkin voi sanoa, että on harpattu eteenpäin, kun aikaisemmin on treenattu ihan tosi vähän mitään tottisjuttuja, eletty vaan arkea. Troija on kyllä huikean hieno pentu. Se on niin hurjan vilkas ja vauhdikas ja rämäpäinen, ja sillä nousee kierrokset kaakkoon nopeasti. Mutta sitten kun treenataan niin se ottaa optimaalisen viretilan ja keskittyy aivan huikean hyvin. On aktiivinen ja oppii nopeasti. On se vähän sellainen Jeriko 2.0. Vaikka Jeriko on aina ykkönen. ;)

Ollaan saatu nyt perusasentoa harppaus eteenpäin tällä viikolla. Ensin korokkeella viereen pyörähtäen, sitten kosketusalustalla muutama toisto ja heti jo ilman sitä. Troija tajusi todella nopeasti! Ainut "ongelma" tällä hetkellä on se, että jos pyydän sen istumaan, niin se menee istumaan taaksepäin ja silloin asento jää taakse. Muutamat spontaanit istumiset on osunut ihan nappiin joten varmasti sekin tulee sieltä tuossa tuokiossa valmiiksi.

Hauska huomio on myös se, että niin kuin istuminen tulee Troijalta tosi napakasti taaksepäin, niin nyt kun olen saanut aikaiseksi opettaa myös maahanmenon (joo, nyt vasta), niin senkin Troija tekee hissinä taaksepäin. Jos tokoilu kiinnostaisi (ei kiinnosta), niin saisi kyllä varmasti hienon takajalat paikoillaan tekniikan niin kuin Jerikollekin sai. Siitä tulee kyllä hieno koira. Troija on myös alkanut nyt kasvamaan vauhdilla ja ihan kun ranteiden kasvupatit olisi korostunut. En ole nyt sitä mitannut, mutta mitään merkkejä juoksujen tulosta (merkkailua tmv) ei ole ollut, joten toivon että Troija tuosta kasvaa vielä ihan kivan kokoiseksi nartuksi. :)

Jerikolle IFH2 1-tuloksella

Tänään oli jännä päivä. Startattiin Jerikon kanssa erikoisjäljen 2-luokassa! Kenraalitreeni tehtiin keskiviikkona, jolloin tallasin jäljen töistä kotiin tullessa, huolsin vanhaa ikkunaa ja keritsin lampaita, ja lopulta meinasin unohtaa koko jäljen ajamisen. Muistin jäljen onneksi ja Jeriko ajoi sen n. 4,5 tuntia vanhenneena. Ja se oli kyllä sellainen nappisuoritus!

Silti 2-luokka jännitti. Erikoisjälki ei ole mikään helppo laji. Tuomari on koko ajan mukana ja arvostelee koiran jokaisen liikkeen. Niin herkkä laji, että upeakin suoritus voi tyssätä yhtäkkiä huonosti suoritettuun kulmaan tai harhaan. Toisaalta odotin tätä koetta erityisellä mielenkiinnolla, koska kokeen tuomari Harri Laajajärvi oli tuomaroinut meitä myös 1-luokassa, jolloin Jerikolla oli vielä esineiden ilmaisuna maahanmeno ja tuossa kokeessa Jeriko otti kaikkia esineitä suuhun tai lähti jopa tuomaan. Kokeen jälkeen kysyin tuomarilta, että mitä hän on mieltä kannattaako ilmaisutapaa vaihtaa ja toisaalta kyselin sudenkuopista tuomisessa. Tuolloisen keskustelun perusteella päätin vaihtaa ilmaisun noutoon ja niin saatiin se 1-luokan tulos jolla päästiin 2-luokkaan.

Edellinenkin koe oli SPL Ala-Satakunnan järjestämä, mutta nyt oltiin eri pelloilla. Arvonnassa saatiin jälki nro 3. Pelloilla oli melko korkea ehkä n. 20cm kasvu, ja tällä pellolla Jerikolla ja toisella 2-luokan koiralla myös töppäreinä jotain polven korkuista kasvia, jota en ehtinyt jäljen ajon kanssa ihmettelemään, että mitä se tarkkaan ottaen olikaan.

Tiesin, että ollaan treenattu oikeita asioita. Olen keskittynyt suunnittelemaan mitä osa-alueita pitää hioa ja parantaa ja se kyllä kantoi hedelmää. Jerikon kanssa jäljen ajaminen synnyttää mussa sellaisen tunteen, että en sitä oikein ehkä osaa selittääkään. On aivan paras fiilis kävellä Jerikon liinan perässä, kun se jäljestää tarkasti ja keskittyneesti, häntä hiljaa itsevarmasti selän päällä heiluen. Sen jokainen karva ilmentää sitä, että se nauttii joka solullaan siitä, että se saa jäljestää, ja se on itsevarma työssään.

Ja niin Jeriko porskutti kaikki suorat kuin raiteilla jäljen päällä. Jos se jonkun kerran otti yhden sivuaskeleen, korjasi se välittömästi itsensä tarkalleen jäljen päälle. Kaikki suoran arvosanalla erinomainen. Myös kaikki esineilmaisut noutona arvosanalla erinomainen. Ensimmäiseen harhaan Jeriko reagoi pysähtymällä ja paikoiltaan haistamalla sen ja jatkoi sitten matkaa. Toiselle harhalle Jeriko käänsi puoli poskea, mutta jatkoi omalla jäljellä hidastamatta tahtiaan.

Kulmissa sitten oli vaihtelua, niin kuin tuomarikin sanoi. Piikkikulmissa on parantamisen varaa ja jonkun suoran kulman Jeriko otti aavistuksen pyöreähkösti, mutta 3-4 kulmaa se meni aivan raiteilla ottamatta harha-askelia. Lopputuloksena 90p eli 1-tulos! Olin kyllä onnesta ihan soikeana jäljen ajamisen jälkeen. Jeriko on aivan timanttinen koira ylipäätään, mutta ennen kaikkea jälkikoira.

Monitaituri Jeriko oli jo kaksi viikkoa sitten Liisa-Idan kanssa HTM-kisoissa AVO-luokassa. Kolme yhteistreeniä ehtivät tehdä ennen kisoja ja pääasiassa itse opetin Jerikolle uuden position Liisa-Idan ohjeiden ja kriteerien mukaisesti. :) Suoritus meni todella hienosti, mutta KUMAa ei silti tullut.  Mutta pääasia tässä on se, että voi itse olla tyytyväinen ja totta kai vähän vielä täytyy parantaakin.

Paimennuspohdintaa

Edellinen päivitys sai ihan hurjasti lukijoita ja myöskin keskustelua heräsi jonkin verran. Niin kuin aina kirjoitetun tekstin kanssa, osa poimi sieltä joitain asioita, ja toiset ymmärsi pointin toisella tavalla.

Hieman hymyilytti, kun kirjoituksen myötä kuulin, että Troijan tuloa meille oli ainakin tietyissä piireissä päivitelty juuri niin kuin olisin arvellutkin. Kyllähän ihmetellä saa ja yllätystä voi ilmaista monella tapaa, positiivisella taustasävyllä tai jollain muulla. Mukava ajatus on sekin, että oikeasti valtaosaa ihmisistä ei varmasti ihan paljoa kiinnosta millainen pentu mulla on. :D

Uskonko mä nyt sitten kuitenkin saavani Troijassa paremman koiran kuin kaksi edeltävää paimenlinjaista, kuten on epäilty? Itse asiassa ihan lähtökohtaisesti toivoisin, että Troijalla ei esimerkiksi ilmenisi vaikka kuulovikaa tai ääniarkuutta. Asioita joita kasvattajat eivät ole todellakaan toivoneet, mutta arpaonni oli huono. Yhtälailla toivoisin, että Troijalla olisi enemmän elastisuutta ja hyppyintoa kuin Jerikolla, ja siltä se kovasti vaikuttaakin! :) Eiköhän meistä jokainen hae uudessa koirassa jotain edes vähän "parempaa" tai vähän "enemmän" kuin mitä edellisissä. Tai sitten vähän vähemmän jotain muuta mitä edellisissä on liikaa.

Piti jo aikoja sitten kirjoitella paimennustreeneistä ja nyt vihdoinkin yritän saada sen osalta jotain aikaiseksi. Jupiterin kanssa ollaan treenailtu jonkin verran jakoa ja häkitystä, sekä kaukana ajamista. Oma laidun, vaikka ihan riittävän iso onkin, on kuitenkin raivattua luonnonlaidunta eikä annan mahdollisuuksia ihan kaikkeen, esimerkiksi pitkiin hakuihin, kun näkyvyys käy huonoksi ja kantojen vuoksi pelkään, että koira loukkaa itsensä.

Jaot alkaa sujumaan aika kivasti. Jupiter tulee niihin nyt aika mielellään ja ottaa porukan mielestäni hyvin. Look backia on myös alettu treenaamaan ja se on Jupille mieleen, koska sen jälkeen on mahdollisuus päästä juoksemaan uudelle kaarelle. Kerrankin uusi tehtävä ei myöskään sisällä minkäänlaista multa tulevaa painetta lampaisiin tmv.

Juokseminen on kuitenkin myös ongelmallista. Jupiter tykkää niin kovasti juosta täysiä, että se on vähän jo liiallista paimennuksessa. Välillä se lähtee flänkillekin kuin vetokisaan konsanaan, pää kropan jatkeena vauhtia nykien, suu ammollaan happea lihaksille haukkoen. Ei ihan se näky mitä paimennuksessa toivoisi ainakaan säännöllisesti näkevänsä. Aivot on narikassa ja ajatus lähtenyt laukalle sinne jonnekin kuvitellun pitkän kaaren päähän, eikä ajatus pysy lampaissa.

Juoksemista on pyritty hillitsemään rauhallisten flänkkien treenillä. Meillä olikin Päivin kanssa oikein teematreenit: "Leijat tuulessa" tai jopa myrskytuulessa. Välillä näiden kanssa on sellainen olo, että siellä on itse narun päässä ja yrittää epätoivoisesti hillitä leijan vauhdikasta liihotusta. :D Mutta sitten kun sen saa hallintaan, on meno tosi hienoa. :) Tehtiinkin tällä viikolla Päivin kanssa rauhallisia flänkkejä ja Jupiterin kanssa jakoa niin, että jaon jälkeen uudelleen taas palautin rauhalliset flänkit, sekä sitten Päivin kivasti jakautuvilla lampailla niin, että tein reilun välin ja kutsuin Jupiterin siihen mahdollisimman rauhallisesti. Tätä treeniä täytyy ehdottomasti jatkaa!

Olen myös pohtinut itseäni paimennusharrastajana. Tykkään ja nautin erityisesti alkukoulutuksesta. Se on jotenkin olevinaan "helppoa". Pennut/nuoret koirat yleensä edistyy nopeasti ja melko yksinkertaisilla treeneillä isoillakin harppauksilla. Koiran kouluttaminen pennusta 1-2 -luokan tasolle tuntuu vielä luontevalta, mutta sitten kun tullaan tähän Jupiterin tasolle, kun pitäisi hioa siitä hyvin toimivaa 3-luokkalaista, alankin kokea treenaamisen paljon vaikeammaksi. Ei olekaan enää niin helppoa tietää mitä treenaisi ja miten veisi hommaa eteenpäin. Mutta onneksi Jupiterin kanssa on nyt löytynyt hyviä treenejä joilla tiedän voivani viedä sen osaamista eteenpäin. :)

Paimennus on myös hyvin haastava laji kaikkine kiemuroineen lampaisiin, koiraan, linjojen hahmottamiseen, pillin käyttöön ja mihin vielä liittyen. Sitä tuntee itsensä herkästi riittämättömäksi ja vähän huonoksikin tässä lajissa, eikä ole kerta eikä kaksi kun on käynyt mielessä että pitäisi lopettaa koko touhu ja myydä lampaat pois. Varsinkin jos kotihommissa koen vähän työkoirapuutetta (Jeriko vähän turhan vanha jo, Ukko ei kuule ja Jupiter ei halua olla työtilanteissa). Joku silti saa aina jatkamaan. Ja onhan ne lampaat ihania ja hellyyttäviä ihan omina itsenään. Ja tekee ihan hirveän hienoa työtä täällä meidän maisemanhoitajina. Joskus vaan tuntuu, että helpompiakin elämäntapoja olisi... :D