Edellinen päivitys sai ihan hurjasti lukijoita ja myöskin keskustelua heräsi jonkin verran. Niin kuin aina kirjoitetun tekstin kanssa, osa poimi sieltä joitain asioita, ja toiset ymmärsi pointin toisella tavalla.
Hieman hymyilytti, kun kirjoituksen myötä kuulin, että Troijan tuloa meille oli ainakin tietyissä piireissä päivitelty juuri niin kuin olisin arvellutkin. Kyllähän ihmetellä saa ja yllätystä voi ilmaista monella tapaa, positiivisella taustasävyllä tai jollain muulla. Mukava ajatus on sekin, että oikeasti valtaosaa ihmisistä ei varmasti ihan paljoa kiinnosta millainen pentu mulla on. :D
Uskonko mä nyt sitten kuitenkin saavani Troijassa paremman koiran kuin kaksi edeltävää paimenlinjaista, kuten on epäilty? Itse asiassa ihan lähtökohtaisesti toivoisin, että Troijalla ei esimerkiksi ilmenisi vaikka kuulovikaa tai ääniarkuutta. Asioita joita kasvattajat eivät ole todellakaan toivoneet, mutta arpaonni oli huono. Yhtälailla toivoisin, että Troijalla olisi enemmän elastisuutta ja hyppyintoa kuin Jerikolla, ja siltä se kovasti vaikuttaakin! :) Eiköhän meistä jokainen hae uudessa koirassa jotain edes vähän "parempaa" tai vähän "enemmän" kuin mitä edellisissä. Tai sitten vähän vähemmän jotain muuta mitä edellisissä on liikaa.
Piti jo aikoja sitten kirjoitella paimennustreeneistä ja nyt vihdoinkin yritän saada sen osalta jotain aikaiseksi. Jupiterin kanssa ollaan treenailtu jonkin verran jakoa ja häkitystä, sekä kaukana ajamista. Oma laidun, vaikka ihan riittävän iso onkin, on kuitenkin raivattua luonnonlaidunta eikä annan mahdollisuuksia ihan kaikkeen, esimerkiksi pitkiin hakuihin, kun näkyvyys käy huonoksi ja kantojen vuoksi pelkään, että koira loukkaa itsensä.
Jaot alkaa sujumaan aika kivasti. Jupiter tulee niihin nyt aika mielellään ja ottaa porukan mielestäni hyvin. Look backia on myös alettu treenaamaan ja se on Jupille mieleen, koska sen jälkeen on mahdollisuus päästä juoksemaan uudelle kaarelle. Kerrankin uusi tehtävä ei myöskään sisällä minkäänlaista multa tulevaa painetta lampaisiin tmv.
Juokseminen on kuitenkin myös ongelmallista. Jupiter tykkää niin kovasti juosta täysiä, että se on vähän jo liiallista paimennuksessa. Välillä se lähtee flänkillekin kuin vetokisaan konsanaan, pää kropan jatkeena vauhtia nykien, suu ammollaan happea lihaksille haukkoen. Ei ihan se näky mitä paimennuksessa toivoisi ainakaan säännöllisesti näkevänsä. Aivot on narikassa ja ajatus lähtenyt laukalle sinne jonnekin kuvitellun pitkän kaaren päähän, eikä ajatus pysy lampaissa.
Juoksemista on pyritty hillitsemään rauhallisten flänkkien treenillä. Meillä olikin Päivin kanssa oikein teematreenit: "Leijat tuulessa" tai jopa myrskytuulessa. Välillä näiden kanssa on sellainen olo, että siellä on itse narun päässä ja yrittää epätoivoisesti hillitä leijan vauhdikasta liihotusta. :D Mutta sitten kun sen saa hallintaan, on meno tosi hienoa. :) Tehtiinkin tällä viikolla Päivin kanssa rauhallisia flänkkejä ja Jupiterin kanssa jakoa niin, että jaon jälkeen uudelleen taas palautin rauhalliset flänkit, sekä sitten Päivin kivasti jakautuvilla lampailla niin, että tein reilun välin ja kutsuin Jupiterin siihen mahdollisimman rauhallisesti. Tätä treeniä täytyy ehdottomasti jatkaa!
Olen myös pohtinut itseäni paimennusharrastajana. Tykkään ja nautin erityisesti alkukoulutuksesta. Se on jotenkin olevinaan "helppoa". Pennut/nuoret koirat yleensä edistyy nopeasti ja melko yksinkertaisilla treeneillä isoillakin harppauksilla. Koiran kouluttaminen pennusta 1-2 -luokan tasolle tuntuu vielä luontevalta, mutta sitten kun tullaan tähän Jupiterin tasolle, kun pitäisi hioa siitä hyvin toimivaa 3-luokkalaista, alankin kokea treenaamisen paljon vaikeammaksi. Ei olekaan enää niin helppoa tietää mitä treenaisi ja miten veisi hommaa eteenpäin. Mutta onneksi Jupiterin kanssa on nyt löytynyt hyviä treenejä joilla tiedän voivani viedä sen osaamista eteenpäin. :)
Paimennus on myös hyvin haastava laji kaikkine kiemuroineen lampaisiin, koiraan, linjojen hahmottamiseen, pillin käyttöön ja mihin vielä liittyen. Sitä tuntee itsensä herkästi riittämättömäksi ja vähän huonoksikin tässä lajissa, eikä ole kerta eikä kaksi kun on käynyt mielessä että pitäisi lopettaa koko touhu ja myydä lampaat pois. Varsinkin jos kotihommissa koen vähän työkoirapuutetta (Jeriko vähän turhan vanha jo, Ukko ei kuule ja Jupiter ei halua olla työtilanteissa). Joku silti saa aina jatkamaan. Ja onhan ne lampaat ihania ja hellyyttäviä ihan omina itsenään. Ja tekee ihan hirveän hienoa työtä täällä meidän maisemanhoitajina. Joskus vaan tuntuu, että helpompiakin elämäntapoja olisi... :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti