torstai 31. toukokuuta 2012

Toimelias viikko

Tiistaina käytiin sitten Somerolla paimentamassa. Ukkokin oli taas jo lampaista kiinnostunut eikä ollenkaan kakasta, alkoi jopa kiertää laumaa. :) Toki vielä vaatii lisää vauhtia jalkoihin, että pystyisi juoksemaan kauemmaksi lampaiden eteen, nyt oli vielä aika tiiviisti kiinni lampaiden villoissa.. ;)

Jerikolla oli häkkisulkeiset. Tehtiin muutama häkitys ja Marika neuvoi sivusta. On se kyllä sellaista shakkia, että vielä tarvii aikaa, että itse oppii kunnolla arvioimaan tilanteet, mutta tuli sieltä yksi sellainen aika lailla suoraan häkkiinkin häkitys. :) Ja Jerikolle alkaa homma hahmottumaan ja alkoi tosiaan tasapainottamaan lampaita häkin suhteen, mistä tietenkin on suuri apu jos lampaat vähän liikahtelee. Ei sillä, että Jeriko tekisi työn mun puolesta ja itse veisi suoraan häkkiin, mutta lampaat yrittää vähemmän mitään karkailuja, kun huomaa että koira on kyllä ihan ajan tasalla ja valmiina estämään. :)

Tehtiin myös hakukaaria muutamat ja poispäin ajoa niin, että Jeriko ajoi lampaat Marikan luo, josta kutsuin Jeriko takas luokse ja lähetin hakukaarelle. Jerikolla oli kyllä aika vauhdikas päivä eikä taaskaan ne maahanmenot onnistuneet ihan niin kuin pitäisi. Tehtiin sitten sellaista harjoitusta, että lähetin Jerikon kyllä ihan viereltäni, mutta sitten menin reippaasti vastaan, että sain Jerikon heti maahan tasapainossa ja pystyin säätelemään vauhtia. Seuraaviin kisoihin on enää vajaa pari viikkoa, vielä pitäisi ehtiä treenaamaan.

Somerolta ehdin pyörähtämään kotona nopeasti ja sitten mentiin jo Hannan agilitytreeneihin. Treenit oli kivat, mukava rata jonka teemana vastakäännökset. Vastakäännöshän se oli, mihin meillä viime kisoissa toinen rata kosahti, joten hyvä homma että niitä treenailtiin! :) Meni oikeestaan aikas kivasti, en nyt osaa mitään tarkempaa sanoa. Puomia ja A:ta otettiin myös erikseen tarkoituksena hinkata nopeaa menemistä kontaktille, mutta tietenkin Jeriko siinä sitten kaikki tekikin tosi nopsaan ja tarkasti. :D

Keskiviikkona käytiin äidin työpaikalla palvelutalolla vanhuksia viihdyttämässä. Kyllä taas asukkaat tykkäs ja Jeriko oli innoissaan. :)
Keskiviikkoiltana taas agilitytreenit. Putkijarru toimii nyt tosi hyvin (treenattiin sitä Hannan treeneissä muistaakseni viime viikolla) ja Jeriko kääntyy putkesta tosi jyrkästi, kun on jarruttanut ensin. Tosi kivasti meni treenit muutenkin, ei mitään valittamista. :)

Tehtiin myös vähän pk-esteitä. Harjoitus-A:ta ensin josta nyt Jeriko oli jotenkin vähän pihalla. Ei meinannut palauttaa esteen yli vaan piti käydä selkeesti aina taputtamassa estettä, että palasi sitä kautta. Pari kertaa taisi kyllä tuoda ihan suoraakin. Ihan hyvällä alulla kuitenkin.
Hyppyä otettiin ensin pari toistoa lelun kanssa tais olla 80 cm. Sitten 650 g kapulan kanssa 80 cm ja sitten lopulta 90 cm. 90 sentissä paluuhyppy oli hieman epäpuhdas ja tassut hieman hipoo lautoja, mennessä puhdas ja hyvä tekniikka. Pohdittiin asiaa Tuijan kanssa ja ongelma on varmaan siinä, että noudon palautus on liian hidas. Noutamaan Jeriko lähtee nopeasti ja saa hyvän vauhdin hyppyyn, mutta palatessa tulee vähän sellaista löysää laukkaa ja onhan siitä vaikeampi ponnistaa. Niinpä jatkossa täytyykin sitten hinkata ihan vaan tasamaanoutona sitä noudon palautusta ja saada siitä nopea ja intensiivinen. Sitten kun se on hyvä, niin esteellä pelkkää paluuhyppyä, kun mennessä menee tosiaan hyvin.

Tänään kävi sitten Katriina hieromassa Jerikoa. Jeriko kellahti ihan heti Katriinan jalkoihin ja laittoi silmät kiinni heti, kun Katriina alkoi hieroa. Selkeesti nautti täysin rinnoin, hieronnan lisäksi varmaan siitä että sai Katriinan huomion kun Ukko oli sivummalla syömässä luuta. ;) Mitään isompia jumeja ei ollut. Rintarangassa joku lukko joka siitä hyvin aukesi. Katriina kehui kuinka Jerikon lihakset on edelleen kehittyneet tosi paljon, erityisesti etuosan lihakset ja syvät vatsalihakset oli edellisestä kerrasta kehittyneet huimasti. Takaosan lihaksethan ovat olleet hyvät jo pitkään. Edellisen kerran Katriina oli hieromassa tammikuun lopulla. Kivahan se on kuulla, että koiran lihaksisto on erinomaisessa kunnossa, lupaa hyvää harrastusten kannalta. :)

Katriina sitten vähän harjoitteli Ukonkin kanssa hierottavana olemista ja hienostihan tuo pikku-Ukko jaksoi maata. Ukolla on kyllä jo tässä vaiheessa aika hyvin kehittyneet lihakset, muskeliäijä. ;) Varmaan vaikuttaa, kun koko ajan juoksee Jerikon kanssa ja toisaalta nyt ollaan jo näin varhaisessa vaiheessa siirrytty raakaruokaan. Ainakin Jerikolla alkoi lihakset selkeästi kehittymään nopeammin sen jälkeen, kun alkoi saamaan lihaa.

Ukon tulon jälkeen olen lisännyt Jerikon ruokamäärää, alkanut antaa sille taas aamuisinkin ruokaa ettei joudu vaan vierestä katsomaan kun Ukko syö. Ja herkkujakin menee varmaan Jerikonkin suuhun nykyään lenkeillä aikaisempaa enemmän. Siitä huolimatta Jeriko on mielestäni laihtunut ja alkaa jo olemaan niillä rajoilla onko se liian laiha. Ilmeisesti Ukon kanssa mötvääminen kuluttaa niin paljon energiaa sitten, että tarve on kasvanut! :D Mutta nyt sitten lisäillään vielä ruokamäärää, ettei poika aivan kuihdu. Nää koirathan syö mut pian perikatoon! :DD

Tilaamani Kulkukoira-veräjä on myös saapunut matkahuoltoon. Lähdenkin sitä tästä hakemaan niin Matti saa sitten asentaa sen meidän autoon. ;)
Jälkeä haluttais päästä tekemään, mutta menee varmaan huomiseen. Antaa Jerikon nyt hieronnan jäljiltä lepäillä. :)

maanantai 28. toukokuuta 2012

Normipävä

Mulle koitti loma! Siis tämä viikko vapaata ennen kuin työt alkaa ensi viikolla. Niinpä olen mukavasti järjestellyt menoja joka päivälle, yleensä samalle päivälle useampia. :D

Tänään aloitettiin päivä jälkitreenillä Maijan kanssa. Maija teki Jerikolle jäljen ja mä Remolle, lisäksi tehtiin lyhyet jäljenpätkän penneleille Ukolle ja Riimille. Ukko hienosti etsi herkkunsa, ahne kun on. ;) Muurahaiset kyllä hieman ärsytti ja niitä oli nappuloidenkin päällä. :(

Jälkien vanhetessa pennut sai tutustua keskenään, Riimi tosiaan 11 viikon ikäinen. Pennelit tuli juttuun niin kuin olisi aina tunteneet, heti löytyi sopivat yhteiset leikit. Koko eroakaan ei itse asiassa ollut kovinkaan paljoa, ei Ukosta taida sittenkään mikään jättiläinen kasvaa. Tai sitten Riimi vaan on TOSI iso.. :D En tiedä. :D Joka tapauksessa hyvin tasaväkisiä ja painileikeissä kumpikaan ei ollut enempää niskan päällä. Lopuksi Ukko kyllä keksi "ota kiinni jos saat" -leikin ja rallatteli menemään liian lujaa, mikä vähän Riimiä ärsytti, mutta ei tästäkään mitään riitaa pennelit saaneet aikaiseksi. Vähän niin kuin paita ja peppu olivat. :) Harmi kyllä jostain syystä mun ottamat videot ei nyt millään suostu tänne latautumaan..

Jerikon jälki oli 780 metriä pitkä, kuusi keppiä, kulmia X määrä, en nyt tarkkaan muista monta. Valkeakosken agilitykisoista voitettuja kuivattuja maksaherkkuja oli jäljen ja janan leikkauskohdassa, kulmissa ja ennen keppejä, juurikaan Jeriko ei niitä syönyt, muutamat jostain kulmasta nappas. Kolme ensimmäistä keppiä oli aika alkuun ja lisäksi oli taas vähän sellaista ohjaaja sähläystä, kun yritin palauttaa Jerikoa nostamaan keppiä merkin alta, missä ei keppiä ollut. :D Hyvin Jeriko kuitenkin taas jatkoi töitä mun sekoiluista huolimatta.

Jerikolla oli nyt aivan ideaalinen tahti, sellainen reipas kävely vauhti ja tarkkaan jäljesti nenä alhaalla. Kulmista osa meni suoraan vaan oikein niin kuin ei mitään, pari tarkenteli hetken pyörimällä, mutta löysi itsenäisesti oikean suunnan. Ilmeisesti ehkä 3. keppi jäi kuitenkin nostamatta, en tiedä oliko se sitten siinä melko pian niiden alun sähläysten jälkeen. Lisäksi ei olla pitkään ajettu vierasta jälkeä jolla Jeriko nostaisi vieraita keppejä, ehkä se hämäsi..? Nämä kepit oli muutenkin ihan maasta löydettyjä erilaisia keppejä eikä mitään leikattuja, saattoihan sekin hämätä. Mutta siis ihan hyväkin, että oli erilaisia ja nyt vaan tarvii treenata enemmän vieraita jälkiä. :) 5 löydetystä kepistä Jeriko nosti itsenäisesti muistaakseni 4, yhtä kutsuin takaisin nostamaan, kun meni ohi. Vielä pitäisi kuitenkin tota keppien palautusta hinkata, tuppaa jäämään keppiä järsimään ennen kuin tuo mulla. :D Anyway, Jeriko oli kepeistä ihan liekeissä ja leikin niillä vetoleikkiä. Ei varmaan sais jos ei halua pureskelua, mutta näin tein, niin Jeriko palkkautuu parhaiten ja on motivoitunut niitä nostamaan. Pari rasia palkkaa oli myös.

Jäljeltä ei siis eksytty ja kaikenkaikkiaan meni tosi kivasti. Ja ai niin! Jana oli tosi hyvä! Lähetin Jerikon noin 10 metriä jäljestä ja Jeriko eteni aivan suoraan osoittamaani suuntaan nenä alhaalla, nosti jäljen ja lähti epäröimättä oikeaan suuntaan. Milloin Jerikosta on tullut noin hyvä jälkikoira? :D Pitää vielä toki ajaa vieraita jälkiä enemmän ja vahvistaa keppien ilmaisua, mutta pientä hiomista vaille kisavalmis. :) Kunhan siis tottiksen ja esteet saa kuntoon. :)

Jälkimetsästä ehdin kotiin haukkaamaan vähän välipalaa ja sitten lähdettiin Mahnalaan paimentamaan. Tiina oli tuonut laitumelle häkin ja häkitystähän sitten harjoiteltiin. Harjoituslampaina siis kolme aikuista uuhta. Tiina jo etukäteen varoitti, että lampaat on häkitetty kerran aikaisemmin ikinä, ei siis mitään helppoja tapauksia. Sitä ne ei ollutkaan, eikä ollut Jerikokaan! :D Korvat taas jotenkin tukossa eikä maahanmenot oikein luonnistuneet niissä kohdissa missä käskin. Lisäksi tämä flänkkien suppeus vaivasi, tosin Jeriko teki kyllä tosi hyviäkin flänkkejä välillä. Lopulta sitten autoin lampaat ensin peruskuljetuksella peruuttaen häkkiin jotta Jeriko tajuaisin mitä yritetään (ja lampaat ehkä myös).. Sinne ne sitten meinasi jumittaa ja jouduin päästämään Jerikon tulemaan häkin sisälle ajamaan, kun eivät muuten liikkuneet. Niistähän sitten yksi puski Jerikoa suoraan otsaan, mutta eipä Jeriko siitä suuremmin välittänyt. Pysyi samoilla jalansijoillaan tai itse asiassa otti pari askelta lähemmäksi ja antoi painetta takaisin. Kyllähän ne siitä sitten lähtikin aika liukkaasti, kun Jeriko vähän vilautti hampaitaan. ;) Ei siis mitään purrut, tyynesti vaan näytti hampaita tyyliin "valinta on teidän". ;)
Saatiinhan ne lampaat sitten jankkaamisen jälkeen häkkiin ihan oikeaoppisestikin.. Tai no, lampaat peruutti häkkiin hienossa rivissä kun Jeriko ajoi eikä ne kääntyneetkään.. :D

Väliin tehtiin pieni treeni isommalla laitumella noin 20-päisen pässikaritsalauman kanssa, hakukaaria ja flänkkejä otin lähinnä. Hienosti Jeriko on kyllä alkanut lukemaan laumaa ja korjaa kaariaan niin, että saa kaikki mukaan. Sitten vielä otettiin pikkulaitumella häkitystä. Vähän oli taas jankkaamisen makua, mutta lopulta kun kaikki päät osoitti keskelle häkkiä ja niiden olisi pitänyt kaiken järjen mukaan häkkiin mennä, yksi syöksyi viime hetkellä sivuun ja veti toisen mukanaan. Siihen väliin tempaisin portin kiinni ja päätin, että siihen jätetään, kun Jeriko oli kuitenkin tehnyt hyvin eikä Tiinakaan nähnyt Jerikon toimissa syytä lampaiden temppuilulle. Turha sitten Jerikoa siitä rankaista. :)

Ukkokin pääsi katsomaan lampaita, mutta tällä kertaa paska maistui enemmän kuin lampaiden paimennus. :D

Vielä paimennusten jälkeen lähdin suoraan tallille rästiratsastustunnille. Että sellainen päivä. :D Huomenna mennään Somerolle paimentamaan ja iltapäivällä on Hannan agilitytreenit. :)

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Eka kakkosten nolla! :)

Tänään ajeltiin sitten suoraan Virroilta mökiltä Mutalaan Ylökk:n agilitykisoihin. Matkalla tajusin, että Jerikon kilpailukirja, rokotustodistus ynnä muut oli unohtunut kotiin! Eipä siinä muuta kuin Matti hakemaan samalla kun heitti kissat kotiin. Tuomarina toimi Salme Mujunen ja hän oli niin ystävällinen ettei sentään mitätöinyt meidän tulosta, kun kilpailukirja ei ollut ajoissa paikalla. Olis nimittäin mennyt nolla kankkulan kaivoon! :D

Eka rata oli siis hyppäri ja siltä tuli nolla. Itse olin kyllä radan jälkeen hieman epävarma, että oliko se nolla vai ei, kun törmäilin muun muassa itse putkeen ja mietin, että tuliko siitä virheitä. :D Jeriko hyppäsi renkaan tosi pitkäksi, kun en uskaltanut suuremmin jarrutella, mutta tuli kuitenkin putkelle heti suoraan. Mietin kuitenkin voiko siitä tulla kielto. Mutta ei tullut ja ohjaajankin mokailut annettiin anteeksi ja nolla tuli! :) Jeriko kyllä piti hienosti nyt rimoja, ei ollenkaan hutiloinut. Vauhtiakin oli jo ihan hyvin, tosin esim. putkella käy hetken hitaaksi, kun ei tiedä mihin haluan sen menevän. Tältä radalta saatiin siis nollavoitto, aika -11,38. Sarille iso kiitos kuvauksesta! :)


Toinen rata meni sitten hylyksi heti alkuun. Jeriko ei ollut ollenkaan kuulolla vaan jotenkin ihan tekemässä omaa rataa. Itsekin olin kyllä jotenkin ulalla ja väsähtänyt helteessä. Kolmannen hypyn ohjasin ohi ja sitten putken sijaan Jeriko syöksyi kepeille vaikka kuinka huusin ja yritin kropalla kääntää putkelle. Sitten kun sain vihdoin putkeen niin meinasi keppien sijaan mennä toisesta päästä uudelleen putkeen. Ohhoh. Keppien jälkeen loppurata meni sitten ihan hienosti ja rimat taisi tälläkin hyvin pysyä. :) Videon laatu on kyllä aivan hirvee, eikä siitä näe oikein mitään. Matti ehti juuri ennen tämän radan alkua paikalle eikä Ukkoa ehditty mihinkään laittaa kuvauksen ajaksi tai hakea itselleen parempaa paikkaa. Ukko sitten siinä kiskoi hihnassa ja nosti lopulta menelin, hieman häiritsi Matin kuvausta. :D Kännykamerakin jotenkin ei alkuun tarkentanut, mutta sen älypuhelin osasi sentään korjata.. ;)


Kolmas rata meni hylyksi, kun Jeriko meni väärään päähän putkea. Nyt pistän kyllä ihan täysin Jerikon piikkiin, korjatkaa jos olen väärässä! :D Mietin miten ohjaisin ton A:n jälkeisen hypyn ja päädyin jaakotukseen, koska ajattelin että sillä olisi pienempi riski riman tiputukseen kuin valssilla, jossa joutuisin ottamaan Jerikoa tiukasti kiinni hypyn jälkeen. Jaakotuksesta Jerikon olisi periaatteessa pitänyt kääntyä takaisin mua kohti vähän niin kuin jo yliohjaten, ei ainakaan ohjata putkeen kun olen selkä sinne päin! Mutta sinne meni ja mun huudot kaikui kuuroille korville. :D Loppuradan vedin sitten vauhdilla ja lopun hyppysarjan suunnitelmasta poiketen persjätöillä, ihan vaan kokeilumielessä miten onnistuu kun on jo hylky takana. No, rimojahan tuli sitten alas. :D
Se jäi kyllä vähän harmittamaan, etten ottanut ton putken hylyn jälkeen uudestaan A:lta asti, että olisin korjannut Jerikolle kunnolla, että mitä siitä ohjauksesta pitikään tehdä.. No, mutta jaakotusta pitää selkeesti Jerikolle vielä treeneissä vahvistaa, että tietäisi mitä siitä pitikään tehdä.


Kivat kisat oli ja kivoja ratoja. :) Onneksi tuli Jeriko furminoitua, oli nimittäin kyllä niin kuuma että itselläkin meinasi panokset loppua kesken kuumuudessa! :D Mutta nollatili avattu ja ensi viikonloppuna uusi yritys NPKH:n kisoissa. :)

lauantai 26. toukokuuta 2012

Mökkielämää kuvina ja videoina :)

 Jeriko kyttää lelua ja Ukko yrittää matkia, vaikkei oikein tiedäkään mihin pitäisi katsoa. :D
Huomaa Jeriko hyvässä turkissaan (lue: furminoitu niin perusteellisesti kuin vaan pystyin). Kyllä nyt kelpaa viettää kesää ja uida, kun ei tule niin herkästi kuuma tai iho haudu. Jeriko ei kyllä arvostanut itse toimenpidettä hirveesti. ;)
Hassu juttu kyllä, kuinka mulle hyvä turkki on mahdollisimman hillitty, kun sitten näyttelyihmiset puhuu "hyvänä turkkina" sitä kaikkein runsainta ja siinähän koirat pitää näyttelyihin viedä.. Hieman kummallista käyttörodun kanssa, käytännöllisin on mun mielestä se paras. ;)

 Lelulla leikkimisestä ei voi saada tarpeekseen. :)

 Mökkiranta ja likainen objektiivi.

 Jeriko lempipuuhassaan. :)



 Ukko seurailee Jerikon touhua. Ehkä sekin vielä innostuu. :)



Merimies-Ukko




 Ukko uimakoulussa. Vaikka Ukko jo kerran Jerikon perässä Tampereella uimassa kävikin, niin nyt ei innostunut menemään kahluuta syvemmälle edes pelastusliivien tukemana. Vähän piti sitten avittaa ja hyvin ja rauhassahan Ukko ui. Eihän kaikki vaan ole niin hulluna veteen, toisille riittää pelkkä kahlaaminen. :) Mutta katsotaan vielä, ehtiihän Ukko vielä innostua. ;)




Uinnin jälkeiset pyörimiset. <3

En saanut Jerikon pahinta hepulointia videolla, mutta tässä kuitenkin koirien menoa. :)

Yritettiin Ukkoa saada lelun avulla veteen, mutta Jeriko oli vähän liiankin innokas avustaja ja lelun noutaja. ;)

Jerikosta on tullut kyllä aika etevä uimahyppääjä! :) Usein kyllä näissä leikeissä käy niin, että kun Jeriko palauttaa lelun niin Ukko (a.k.a Gubbe) tulee nappaamaan lelun ja vie mennessään. :D


Ihan pikkaisen kokeilin Jerikon virettä ja tekemistä vaikka Ukko siinä koko ajan pyörikin jaloissa. Toisaalta Ukko ei nosta meteliä jos se saa vapaana juosta ja olla vähän niin kuin mukana. Kriteerit pidin melko alhaisena, mutta suoraa perusasentoa kuitenkin vaadin. Jeriko oli siis kierroksilla lelusta jo valmiiksi, seuraaminen oli intensiivistä vaikka Ukko olikin melkein koko ajan tiellä, poikitti kyllä ja haukkui, mutta senkus! :D Olin vaan niin tyytyväinen, kun Jeriko teki innokkaasti ja selvästi nosti kierroksia vielä lisää siitä, kun aloin tekemään sen kanssa. :) Liikkeestä istumista tehtiin pari toistoa, pari hyvää tuli ja sitten meinas jumittaa seisomaan, mutta sain sitten vielä istumisenkin aikaiseksi. Juoksusta maahanmeno todella nopea! :) Ja luoksetuloa otin myös muutaman toiston, olen siihen ottanut ihan eri käskyn tottikseen kuin tokoon, mutta en ole sillä käskyllä sitä tehnyt kuin pari toistoa lähietäisyydeltä. Oletin kuitenkin, että liikkeen valmistelut kertoo Jerikolla mitä ollaan tekemässä ja niinhän se toimikin. Ja Jeriko tuli oikeasti lujaa, jarrasi vasta ihan mun eteen, nyt voisin jopa itse vähän syyttää törmäämisestä! :D Mutta en välitä siitäkään nyt. Korjaussarjoja näihin ehtii tehdä myöhemminkin jos tollainen muka jäisi "ongelmaksi", mutta nyt olen vaan tosi tyytyväinen Jerikon tekemiseen. <3 Ihan muutamaan minuuttiin jätin sitten treenin, että lopetin kun Jeriko oli vielä innoissaan. :)