sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Ensimmäiset hakutreenit

Tänään päästiin Jerikon kanssa ensimmäistä kertaa kokeilemaan hakua Tarmon ohjauksella porukassa (toisessa niistä) jossa Tuija käy. Ennakko-odotuksia ei juuri muuten ollut, mutta arvelin että Jeriko tykkäisi kun on vähän toiminnallisempi laji kuin esim. jälki, ja toisaalta Jeriko tykkää ihmisistä niin paljon.
Ensin otettiin sitten makkararinkiä muutama kierros, ei mitään ongelmaa, vähän Jeriko alkoi jo ennakoimaan seuraavan luokse lähtemistä kun Tarmo antoikin herkkuja vähän pidemmän aikaa. Meillä oli tällä kertaa lihapullia, ei sen parempi tai huonompi herkku kuin nakki tai broilerin sydänkään, mutta joku parempi herkku olisi hyvä. Tai maalimiehelle lelu, Jeriko kun ei vaan ole niin ruuan perään.
Makkararingin jälkeen tehtiin sitten muutama pako metsään noin 10 metrin päähän puun tms. taakse piiloon. Jeriko juoksi innoissaan perään kun vapautin, maalimiehen luona meni nätisti ottamaan herkkua eikä rynninyt päälle. Eli on siinä hyväkin puolensa ettei ole niin herkkujen perään. ;)
Mutta hauskaa siis oli, ja halutaan kyllä uudestaankin päästä kokeilemaan, jännä nähdä miten Jeriko ensi kerralla käyttäytyy kun on jo vähän hajua mitä lähdetään tekemään.. :)

perjantai 29. lokakuuta 2010

Ihana Jeriko

Koputetaan nyt heti alkuun puuta niin sitten voi rauhassa kertoa kuinka olen tyytyväinen Jerikoon. :)
Jeriko on kehittynyt nyt äkkiä aivan mielettömästi, eilen jo tosiaan treeneissä näkyi aivan erilaista asennetta ja menoa kuin tässä pitkiin aikoihin, ja tänään lenkillä Tuijan ja Ronjan kanssa Jeriko käyttäytyi huippuhyvin! Olen niin ylpeä! Koiria tuli ja meni, mutta Jeriko tuli luokse ja antoi ottaa kiinni joka kerta ihan ongelmitta. Yksi koira karkasi omistajaltaan jostain meidän takaa ja yhtäkkiä vaan huomas että ärisevä koira pyörii siinä meidän ympärillä, Tuija ja mä aloitettiin sitten hirveä huuto ja hätistys, Jeriko meni vähän niin kuin tämän vieraan koiran ja Ronjan väliin, mutta ei aloittanut mitään ärinää. Vähän Jeriko juoksi koiran perässä kun se pakeni meidän meteliä kohti omistajaansa, mutta tuli sitten hienosti luokse taas kun kutsuin. Vau! Ei yhtään karkaamista vaikka ihmisiä ja koiria oli liikkeelle TODELLA paljon. Ja Jeriko kuunteli aivan huippu hyvin, odotti vapautusta todella hienosti kontaktia ottaen, eikä edes hämääntynyt kun Tuija vapautta Ronjan ennen mua, vaan odotti edelleen omaa vapautustaan! Aivan älytön parannus! Varmasti voidaan vielä mennä takaisin päin tästä, mutta ainakin nyt alkaisi vaikuttamaan siltä että pikku hiljaa voisi pahin murrosikä olla jo menossa ohi. Ihanaa, olen niin tyytyväinen! :)

Jostain löytyi se tekemisen meininki

Maanantaina tokoiltiin Teivon raviradan parkkiksella, Jeriko oli aikas levoton, suurelta osin uudesta paikalta johtuen, ja jouduin laittamaan sen välillä autoon kun inisi vaan koko ajan. Autoon laittaminen oli itse asiassa hyvä idea, sinne se rauhoittui heti, olisi pitänyt heti tajuta. Otettiin Jerikon kanssa luoksetuloa karkuun juoksun kanssa niin että saataisiin siihen vauhtia, ja kyllähän sitä vauhtia alkoi tulemaankin. Väistämätöntä on se, että tarkkaan opetettu paikka voi vähän kärsiä tästä treenistä, mutta koska olen opettanut sen niin huolella niin luulisi että palautuu mieleen helposti. Alkoi kuitenkin ihan hyvin sujua.
Kontakti on nyt kyllä vähän hakusessa, varsinkin häiriöherkässä tilanteessa. Ollaan otettu sitä viimeksi joskus tyyliin ensimmäisellä viikolla kun Jeriko tuli meille, nyt olis jo korkea aika taas treenata sitä! Koko viikko onkin sitten ollut erilaisia kontaktitreeneja, sisällä ja lenkillä. Ollaan myös harjoiteltu viime agilitytreeneistä kotiläksyksi saatua kontaktiesteen maahantulolla nenällä maahan koskettamista.

Tiistaina oli agilitytreenit. Tällä kertaa ehdittiin vähän paremmin ajoissa paikalle kuin viimeksi, ja ehdin heittää pienen juoksulenkin Jerikon kanssa ennen treenejä. Pari karkaamista tuli heti alkuun, mutta kun toinen koira vähän löylytti Jerikoa ja itse korjasin Hannan ohjeiden mukaan elekieltäni, niin alkoihan se Jeriko pysyä hienosti mukana. Eikä siitä löylytyksestäkään mitään traumoja tullut, kyseessä oli narttukoira ja pian Jeriko taas katseli sitä oikein kiinnostuneena ja yritti liehitellä. :D Kova pää.
Otettiin siis hyppy ja putki peräkkäin, harjoiteltiin sitä kontaktiesteelle pysähtymistä ja jotain toista käännöstä jonka nimeä en enää muista. Ihan mukavasti meni. Muiden harjoitusten ajan sivummalla pidin Jerikoa irti ja harjoittelin sylikäännöstä, kontaktia yms. ja hienosti meni. :)

Eilen oltiin treenaamassa Linnainmaan koulun kentällä med Hanna, Heimo ja Enni sekä Tuija ja Ronja. Ehdin ensimmäisenä kentälle ja harjoittelin yksin kontaktia, kun ohitse meni tuntematon koira. En piruuttaankaan ottanut Jerikoa kiinni, eikä lähtenyt mihinkään. Tuijan tullessa paikalle Jeriko meinasi vähän karata, mutta kun Tuija otti Ronjan autosta Jeriko pysyi jo paremmin ja sain itse vapautettua sen vähän leikkimään. Hannan luokse meinasi lähteä, mutta tuli kutsusta takaisin. Selvää parannusta. :)
Jeriko teki muutenkin töitä tosi hyvin, alkoi löytymään taas se tekemisen meininki mikä sillä oli pentuaikana. Harjoiteltiin edelleen kontaktia niin että Tuija ja Ronja kiersi meidän ympäri häiriönä, melko hyvin meni. Välillä Jerikon oli pakko saada vähän katsoa Ronjaa, mutta kyllä se kontaktikin sieltä tuli. Otettiin taas luoksetulon juoksulähtöjä ja hyvin meni, väliin otin myös pari paikalle tuloa, joissa taso oli odotusten mukaan vähän laskenut mutta ihan ok, ja sitten taas juoksulähtö ettei vauhti taas hidastu.
Hyppyestettäkin otettiin ja Jeriko meni hienosti. Voisi alkaa opettamaan esteen takana kääntymistä ja seisomaan jäämistä, varsinkin kun tuntuu että Jeriko tykkää hyppyesteestä. Muutenkin jos alkaa löytymään taas hyvä meininki niin voisi taas kokeilla sitä kapulaa!? :D

lauantai 23. lokakuuta 2010

Seinäjoen KV-näyttely

Viideltä aamulla Tuija tuli hakemaan ja lähdettiin ajamaan kohti Seinäjokea. Alkumatka sujui mukavasti, mutta Parkanon kohdilla alkoi olemaan lunta maassa ja liukasta, ja Parkanon jälkeen alkoi kunnon lumisade ja ajokeli oli aivan surkea. Vauhtia joutui tietty pudottamaan, eikä enää ollut mahdollisuuksia ehtiä näyttelypaikalle kahdeksaksi niin kuin oli ollut tarkoitus. Vielä tämän lisäksi navigaattori neuvoi meidät niin sanotusti metsään, Seinäjoen Kirkkokadun sijaan Peräseinäjoen Kirkkokadulle, vaikka Seinäjoen osoite oli hakusessa. Vasta eri katuosoitteella löytyi myös oikea paikkakunta. Kauhealla kiireellä lähdettiin sitten kohti Seinäjokea, kiertoa tuli reilu 30 kilometriä ja puolisen tuntia, Areenalle saavuttiin puoli yhdeksän maissa. Sielläkään ei ollut kunnon opasteita siitä mistä suunnasta ajetaan parkkialueelle, ja kerran väärään suuntaan ajettuamme Tuija jätti mut ja koirat hallin viereen ja lähti itse etsimään parkkipaikkaa.

Lopputulos oli sitten se, että Jerikon kanssa jouduttiin melkein suoraan kehään, vähän ehdittiin juosta harjoitukseksi, mutta yhtään ei ollut aikaa rauhoittua, mitä Jeriko olisi eniten tarvinnut. Juoksu sujui pääosin ihan ok, häntä sojotti kyllä kohti kattoa. Seisottaessa ei nakit kiinnostaneet, mutta sain sitten seisotettua itse asiassa ihan hyvin kun vaan rapsuttelin ja rauhoittelin.
Tuomarina oli Maija Henilä, todella mukava ja ystävällinen, kivasti käsitteli koiria. Tuntui tykkäävän Jerikosta kovasti, mutta harmitteli häntää. Jeriko oli EH5, arvostelu oli tosi kiva:
"Hyvin urosmainen, valpas, hyvän sukupuolileiman omaava. Kauniit tummat silmät, hyvin kulmautunut edestä ja takaa, hyvä luusto (rodunomainen), pitää liikkuessaan häntää melkein selän päällä, liikkuu ok. Hieman kinnerahtaasti takaa. Erinomainen luonne."
Tuntui vielä pahoittelevan meidän sijoitusta ja sanoi vielä että "muuten aivan ihana, mutta toi häntä"... Kuulostaa melkeinpä siltä että jos oltais saatu rauhassa totuteltua ja Jeriko olisi kantanut häntäänsä alempana, olisi sijoitus voinut olla paljon parempi, olen siis tyytyväinen! :)
Hännän kantamista voi treenata, ja kun ikää ja kokemusta tulee ja kun tilanne olisi rauhallisempi, niin varmasti itsestäänkin jo laskee vähän. Kinnerahtaus taisi olla jäännettä tiistain hieronnasta, jotenkin se tällä kertaa veti Jerikon takaa jumiin. Mutta vaikka sijoitus ei ollut sinänsä hyvä, niin arvostelun laatu antoi toivetta siitä että voisi tulevaisuudessa menestyäkin. :)

Muuten reissu oli kiva ja olin Jerikosta aivan älyttömän ylpeä! Jeriko käyttäytyi hallissa aivan erinomaisen hyvin vaikka tilaa oli vähän ja muita koiria koko ajan ympärillä, ei reagoinut vaikka yksi koirakin siinä rähisi vähän kaikille ohikulkijoille, Jeriko jopa taisi sulattaa vähän senkin sydäntä, ja jos Jerikolle muristiin, Jeriko tyytyi korkeintaan vilauttamaan vähän hammasta, eikä reagoinut muuten mitenkään. Häntää heilutti vaan kaikille muille uroksille/koirille ja olisi halunnut vain tutustua. Kevythäkissään oli mainion rauhallisesti vaikka joutuikin siellä pitkään olemaan. Aivan mainiosti meni, ihana kun Jeriko osaa nykyään ottaa niin rauhallisesti eikä enää vartioi mun ympärystää. Ihana koira, olen ylpeä. <3