maanantai 16. joulukuuta 2019

Jeriko 10v ja paljon muuta

Nyt on paljon päivityksiä jäänyt tekemättä. Aloitetaan nyt vaikka siitä, että Jupiter on aloittanut kisauransa agilityn parissa. Kolmissa kisoissa on nyt käyty, ekoista ei tuloksia, toisista kisoista kaksi nollaa ja kolmansista ei taas tuloksia. Hieman on siis tuulista. Parhaimmillaan menee tosi hienosti, mutta Jupiterin vireenhallinnassa ja keskittymiskyvyssä on vielä parantamisen varaa. Mutta odotan kyllä innolla jatkoa sen perusteella, mitä meno parhaimmillaan on. Sitten varsinkin kun päästään 3-luokan radoille, niin alkaa olemaan hienoa. :)

Troija starttasi myös näyttelykehissä eikä sen vaatimattomammin kuin Helsinki Voittaja ja Winner-näyttelyissä. Troija pärjäsi hyvin ekassa massatilaisuudessaan. Vaikka vieraiden koirien läheisyys olikin sille aluksi inhottavaa, niin Troija sopeutui tilanteeseen nopeasti. Esiintyminen sujui hyvin, mutta aivan parhaalla tavalla en vielä saanut sen hyvää liikettä esiin. Ikä junioriluokkaan tuli täyteen juuri perjantaina ja sitten kehät lauantaina ja sunnuntaina. Lauantaina tuomarina Anthony Kelly ja sunnuntaina Tapio Eerola. Molemmilta päiviltä arvosana EH. Molemmissa arvosteluissa mainittiin keveys sekä korkea häntä. Kumpikaan asia ei tullut yllätyksenä. :D

Anthony Kelly: Head ok. Would like little more substance in foreface. Forelegs straight. Neck &shoulder placement OK. Correct topline. Body OK. Hindleg angulation could be little better. Coat OK. Movement could be steadier, tail too high. Temperament very good.

Tapio Eerola: 9kk. Kevyt kokonaisuus ja hieman lyhyet mittasuhteet. Kapea pää ja kevyt kuono. Hyvät silmät, korvat, purenta. Rintakehä kapea ja lyhyt. Erittäin hyvät kulmaukset. Kevyet liikkeet. Liikkeessä häntä kohoaa korkealle.

Katsotaan nyt sitten miten jatketaan näyttelykäyntien kanssa. Omaan silmään Troija on erittäin kauniisti rakentunut, kaunisilmeinen ja erinomainen rotunsa edustaja. Sillä on myös luonnostaan erinomaiset liikkeet silloin kun se liikkuu rennosti ravilla (Jerikolla ei tällaista luontaista pitkää astelta ole ollut). Se on kuitenkin näyttelykehiin ja useille tuomareille varmastikin liian kevyt. Mutta varmaan ainakin jonkun verran sitä tulen käyttämään, ainakin jos saan vinkkejä tuomareista joille kevyempikin käy. ;)

Jupiterille vasta vaikea onkin sitten keksiä sitä näyttelytuomaria, jolta sen H:n voisi saada. Alkuperäinen suunnitelma Jupin kanssa oli, että jos se olisi viime kesänä H:n saanut, olisin kastroinut sen syksyllä ja se olisi ehtinyt toipumaan ennen vetokautta ja ennen Troijan ekoja juoksuja. Toisin kävi, kun ns. "varma nakki" näyttelykin jäi välistä oman sairastumisen vuoksi. Nyt on ensi vuoden alku täynnä suomalaisten tuomareiden näyttelyitä ja niihin en nyt enää lähde Jupiterin kanssa kokeilemaan. Nyt sitten joudutaan ainakin yhdet Troijan juoksut (joita ei vielä onneksi ole näkynyt) katsomaan läpi jonkinlaisilla hoitojärjestelyillä Jupiterinkin osalta.

Jupiterilla alkaa kuitenkin selvästi hormonit heräämään/voimistumaan ja se aiheuttaa siinä aika paljon ristiriitaisuutta. Toisaalta se on erittäin kiltti ja nöyrä, alistuva koira. Mutta sitten ilmeisesti hormonit pistää sen välillä yrittämään jonkinlaista kukkoilua Jerikolle. Arjessa on siis alkanut näkymään enemmän kyräilyä ja ihmeellisiä murinoita Jupiterin osalta, jotka Jeriko yleensä ignooraa täysin. Jos Jeriko sitten ärähtää Jupiterille, niin Jupiter heittäytyy salamana kyljelleen, mutta saattaa edelleen sieltä jatkaa murinoitaan. Tällöin Jeriko yleensä odottaa hetken ja jos murinat jatkuu, mutta Jupiter pysyy alistuneessa asennossa, niin viittaa taas kintaalla asialle. Sen verran kuitenkin on tällaista jo ilmassa, että Jupiter on erillään yksin ollessa todennäköisesti siihen asti, että pallit lähtee. Harmillista kyllä, kun tähän asti on mennyt niin vaivattomasti poikien kanssa. Luulen, että Troijan hajutkin saattaa alkaa muuttumaan siinä määrin, että tunteet kiristyy senkin vuoksi.

Jeriko täytti tänään jo 10 vuotta. On jopa vähän vaikea hahmottaa, että se todella on jo niin vanha ja että kymmenen vuotta sitten näin ensimmäisen kerran kuvan siitä ja tiesin, että tuo on mun/meidän. Ei olisi voinut parempi tuuri käydä ensimmäisen koiran kanssa. Ehkä se ei ole tuuria vaan meidät oli tarkoitettu toisillemme alusta lähtien. Jeriko on mulle juuri niin sopiva kuin vaan voi ollakin. Ei täydellinen koira, mutta ehkäpä paras mitä mä tulen koskaan omistamaan. Ei paras kaikessa, mutta kokonaisuutena ja siinä miten hyvin meidän temperamentit sopii yhteen. Toivon, että meillä on vielä monia vuosia yhdessä.

Ei kommentteja: