sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Agilityilyn makua

Jupiterin kanssa aloitettiin tosiaan pitkästä aikaa ja vihdoinkin säännölliset viikottaiset treenit. Siis kerran viikossa, ei sen enempää, ei nyt hulluiksi ryhdytä. :D Ratasuoritukset Jupiterin kanssa on alkaneet soljumaan aika kivasti. Ollaan päästy tekemään vauhdikkaita pieniä radan pätkiä ja Jupiter lukee hyvin rataa.

Jupiterilla on kuitenkin kierrokset agilityssä alkaneet jonkin verran nousemaan ja sen lieveilmiönä (sekä harjoituksen puutteen vuoksi) aiemmin jo opitut kepit oli täysin unohdettu ja Jupiter vaan porhalsi niiden ohi tai oikoi vähintään paria väliä kerralla. Ei minkäänlaista ajatusta, että mitä niillä kepeillä pitikään tehdä. Vähän alkoi tuntumaan epätoivoiselta, kun vaikka kuinka yritti rauhoittaa, tuli virheitä peräkkäin kestämättömän monta.

Tänä viikonloppuna oli NextOne-leiri ja olen nyt ilmoittautunut ihan virallisesti leiriläiseksi, kun viime keväänä oltiin poissaolijan tuuraajana. Mun töiden vuoksi ei valitettavasti päästy eilen treenaamaan, mutta tänään sitten senkin edestä.

Ensin Esan treenissä monenlaisia hyviä pätkiä ja kehityksen kohteita. Päällejuoksut/takaakierto-päällejuoksut on hankalia siinä, kun kiirehdin pois alta niin Jupiter meinaa tulla liikkeen mukana ohi. Tätä täytyy siis huomioida treeneissä. Välillä Jupiter myös lirvahti mun selän taakse ja sieltä väärälle hypylle, joten tarkkana pitää olla, että Jupiter tulee ohjauksiin.

Tanjan treeneissä tosi kivaa rataa tehtiin. Heti ensi yrittämällä päästiin tosi pitkälle, mutta sitten mutkaputken jälkeen hankalasti hahmotettava hyppy ennen suoraa putkea, josta Jupiter tuli ohi. Päästiin sitten harjoittelemaan sitä, että vastakädellä annan hyppyohjauksen, jolla myös vihjataan laukanvaihdosta ja jo vain alkoi onnistumaan. :) Nopeasti onnistui myös vauhdissa ja päästiin eteenpäin. Radan loppuosassa suoran jälkeen tiukka käännös venyi ensin väärälle hypylle (eikä hyppyjen välistä niin kuin piti), mutta hienosti Jupiter reagoi, kun annoin kunnon jarrusuhinan.

Tosi paljon siis hyviä havaintoja ja itseluottamusta nostattavia onnistumisia!


Tehtiin myös itsenäisesti keppejä kolmessa eri treenissä päivän aikana. Ensin verkkojen kanssa kuutta keppiä ja verkkoja vedettiin pikku hiljaa kauemmaksi, kunnes sitten otettiin kokonaan pois ja Jupiter meni kuutta keppiä ilman apuja ja sen jälkeen sitten kahtatoista! :) Sehän on osannut jo mennä 12 keppiä, mutta herneet meni vähän virheasentoon eikä onnistunut, mutta nyt onneksi päästiin taas edistymään oikeaan suuntaan. :)


Ukko oli reissussa Kiden ja Liisa-Idan luona perjantaista lähtien, kun tänä viikonloppuna oli Jämillä valjakko-SM-kisat. Liisa-Ida oli ilmoittanut Ukon ja Kiden kahden koiran kärryluokkaan ja koska mä tosiaan olin töissä eilen ja tänään agilityleirillä, lähti Ukko Liida-Idalle hoitoon ja olikin solahtanut porukkaan juuri niin helposti kuin vaan Ukon kanssa voi kuvitella. :)

Ukko ja Kide veti eilen todella hienosti vaikka olosuhteet oli tosi rankat, Jämillä ratapohja todella pehmeä, profiili raskas nousuineen ja ilmakin kohtuullisen lämmin. Maalisuoralla molemmat koirat oli ihan loppu, mutta maaliintulon jälkeen Kide oli suorastaan lämpöhalvauksen partaalla ja sitä jouduttiin isommalla porukalla jäähdyttelemään vedellä ja kylmillä pyyhkeillä ennen kuin se tokeni omille jaloilleen. Lämpöasteita oli siis 13(-15) joten ei mitenkään pahalta kuulostavan lämmintä, mutta muihin olosuhteisiin yhdistettynä kuitenkin turhan lämmin. Liisa-Ida päätti viisaasti jättää tämän päivän kisan väliin, koirien hyvinvointi ennen kaikkea.

Ukon kohdalla palautusjuoma/nesteytysvalmisteet (Vetfood BB&Recovery Balance sekä HMB) vaikuttavat toimivan kyllä tosi hyvin ja parantavat palautumista selvästi. Ehkä ensi talvi vielä selvemmin näyttää vaikutuksen, kun päästään hiihtoa kunnolla treenaamaan. :)

Ei kommentteja: