lauantai 4. lokakuuta 2014

Luota koiraan

Tänään lähdettiin Nassun ja Milon kanssa Janakkalaan agilitykisoihin. Mulla oli lahjakortteja sopivasti silleen, että jouduin Jerikon starteista maksamaan vain 9 euroa, mutta Ukkoa en ilmoittanut kun rahat ei vaan olis siihen millään riittänyt. Ukko saa muutenkin viettää taas kisataukoa ja pohditaan mitä tehdään jatkossa agilityn kanssa. Torstaina aloin miettimään, että olisko Ukolla seuraaviin synttäreihinsä asti vielä parantaa menoaan ja jos se ei onnistu, niin sitten jätettäis agility pois ainakin valtaosin..? Ikävä kyllä sama tilanne on sitten pk-jäljen kanssa, koska ne paukut voi osoittautua kyllä ylivoimaiseksi esteeksi vaikka kuinka Ukon vireen saisikin nousemaan ja Ukon aktivoitumaan. Ehkä me joudutaan kuitenkin vielä kokeilemaan, että mitä saatais aikaan tokon kanssa..? Tai sitten Ukko keskittyy ihan pelkkään paimennukseen. Katsotaan.

Kivat radat tänään, tuomarina Heidi Viitaniemi. Agilityradat oli aika vauhdikkaat ja hauskat. Eka rata meni kokonaisuuten aika hyvin, pientä sähläystä kyllä keinulla. :D Jeriko pysähtyi aivan kontaktin rajalle ja en oikein olis uskaltanut luottaa siihen, että tuomari lukee sen kosketukseksi ja olisin Jerikon halunnut ottaa eteenpäin. Jeriko siitä sitten vapautti itsensä, tajusi kuitenkin että teki virheen ja meinas mennä takaisin tarjoamaan 2on2offia. Siitä sitten äkkiä vaan eteenpäin ja kutsuin Jerikoa, ettei se vaan ehtis koskea keinuun uudelleen. :D Tässä vaiheessa ei tietoa tuliko virhe vai ei, mutta nollana läpi. Ikävä kyllä mull aon tällä hetkellä kisakirja kateissa, joten tarkempia tietoja ei ole kuin että joku oisko ollut 4,18 m/s etenemä ja sijoitus 5/40. Yksi sija ylemmäs niin olis tullut serti. Mutta ei mitään hajua missä se  kisakirja olis muuta kuin että autoon sen otin, mutta kotiin asti ei oo ilmeisesti tullut.


Toinen agilityrata meni ehkä vieläkin paremmin, käännökset oli mielestäni sopivia ja kiva flow. Putki pituus välissä jäi vähän haaveilemaan kunnes tajusin, että nyt on kiire, spurttasin kyllä hyvin ja ehdin ihan ok persjättä putken ja hypyn väliin, mutta sen verran myöhässä olin, että Jeriko tuli vauhdilla mun selän takaa ohi. Siinä sitten refleksinä katoin oikean olan yli Jerikon kadottua selän taakse, kun olis vaan pitänyt pitää katse ja ohjaus vasemmalla, niin Jeriko olis kyllä tullut. Video on armoton ohjaajalle. ;) Tältä radalta siis vitonen ja etenemä ehkä 4,20 m/s..?


Viimeisenä hyppäri. Tää rata myös oli oikein kiva. Ainut kökkö kohta oli ennen putkea takaaleikkaus. Niitä pitäis harjoitella selvästi enemmän, että Jeriko osais edetä kunnolla, nyt hidastaa aivan liikaa sen vuoksi. Harjoiteltavien asioiden listalle siis. ;) Tälläkin etenemä jotain päälle neljän.



Tosi kiva kisapäivä siis kaiken kaikkiaan ja mitä tästä opimme: luota koiraan ja pidä ohjaus, ei mitään ylimääräisiä vilkuilua mihinkään. Triplanolla olis ollut aika lähellä jos tämän olisin pitänyt radalla mielessä. ;)



Ei kommentteja: