keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Valmis? Liike alkaa

Ollaan nyt tokoiltu tavallista tiiviimmin, kun koetta olis tulossa. ;) Viime sunnuntain kokeeseen ei meille paikkaa vapautunut vaikka oltiin ensimmäisellä varasijalla, harmi. Korvattiin sitten koe tokotreenillä Tuijan kanssa. Jeriko teki vähän pk-omaisesti (Jerikolle tää kaavojen rikkominen on vaan hyvästä) ja vietiin yhdessä pallo kentän päätyyn (Jeriko jäi maahan noin 20 metriä ennen päätyä ja vein itse loppuun) ja sitten tehtiin liikkeestä jäävät, luoksetulo ja lopulta eteen lähetys. Jeriko oli sunnuntaina kyllä vähän omissa maailmoissaan, kentälle tullessakin meinas vähän haahuilla minne sattuu. Liikkeestä istuminen meni pari kertaa maahan, mutta tuli se oikeakin asento lopulta. Luoksetulossa törkeää ennakointia, meinas parin askeleen jälkeen pysähtyä, mutta sitten toisella kutsulla luokse. Eteenmeno oli muuten hyvä, paitsi että hieman banaania muistuttava. ;)
Lisäksi Jeriko teki ohjattua noutoa yksi toisto kummallekin puolelle ja tosi hienosti kyllä haki oikean. :) Muuta ei sitten taidettu tehdäkään.

Ukko teki ihan alkuun vähän kahdella keppiparilla erilaisia kulmia, kun niitä piti vielä vahvistaa, varsinkin ns. sulkukulma tuotti jotenkin erityisiä vaikeuksia tajuta, että siitä edessä olevasta portista ei nyt saakaan mennä, vaan pitää kiertää ensin ensimmäinen keppi ja sitten vasta aloittaa. Nyt meni tosi hienosti, kun pikku hiljaa kulmaa muutin ja palkka tuli aina nopeasti kun oli lyhyempi sarja. Vauhtikin kasvoi kivasti! :)
Sitten siinä ruutuja ynnä  muita kasaillessa Ukko leikki pallolla ja olikin sitten ehkä jo vähän liikaa juoksennellut, kun seuraamiseen oli vähän väsähtäneen oloinen. Tsemppas kuitenkin hyvin ja tämän jälkeen laitoin autoon tauolle. Tauon jälkeen stoppeja, jotka meni aikas kivasti ja sitten luoksetuloa. Luoksetulossa olin erityisen yllättynyt ja tyytyväinen siihen, että ekaa kertaa Ukko ihan todella juoksi lelulle suoraan mun jalkojen välistä, yhtään asiaa pohtimatta. :) Tosi hyvä treeni! :)

Eilen oltiin Mutalassa tokoilemassa Sari Niemisen ja Sari Ruotsalaisen kanssa. Ensin tehtiin ylempien luokkien paikallaolot ja hitsin hyvin Jeriko nyt kesti muiden käskytykset! :) Jeriko parka vaan oli aika hyvittavan näköinen Udon ja Rasmuksen välissä, hieman eri kokoluokkaa! :D
Jeriko teki sitten merkkiä ja ruutuun lähetin kerran, ympärillä oli aika paljon matalampia merkkejä häiriönä, mutta aika kivasti kyllä meni. :) Luoksetulon otin kerran suorana eikä nyt ennakoinut ollenkaan niin pahasti, sitten pysäytyksen kera ja pysäytys oli niin hyvä ettei varmaan koskaan ole ollut noin napakka! Tosin käskytyskin oli hivenen painokas... ;)
Ohjatun kanssa tuli sitten vähän ongelmaa. Ensin oikean kapulan nouto ongelmitta vesilätäköstä, mutta sitten kun tehtiinkin niin, että Sari R. tuli pk-A:n takaa ja laittoi vaan kapulat ja jäi toiseen sivuun (eli oikealle), niin Jeriko jäi siihen niin jumiin että väkisin yritti vaan koko ajan lähteä oikealle. Palautin aina sitten merkille, mutta olisko ollut vasta neljäs vai viides yritys, kun Jeriko luopui siitä oikeasta kapulasta ja lähti vasemmalle. Työvoitto siis! :D

Olen kyllä Jerikosta nyt pistänyt merkille, että sillä on taas vähän se kovuus nostanut päätään, joka Jerikossa on kyllä ollutkin pentuna/nuorena ja silleen viime aikoinakin ehkä muita kuin mua kohtaan. ;) Mutta nykyään kestää tosi paljon korjaamista eikä ole siitä moksiskaan, ei mitään surkuttelua siitä, että tykkäänkö nyt siitä vai en. Välillä jopa tolleen viis veisaa siitä, mitä mä sille osoitan vaan tekis vaan oman päänsä mukaan. :D Kyllähän tämä on sinänsä ollut tiedossa ettei Jeriko mikään yyber-pehmeä tai nössö ole, mutta Ukon tulon jälkeen oli pitkään sellaista, että Jeriko otti nokkiinsa kun komensin Ukkoa ja muutenkin oli ehkä vähän epävarma asemastaan "laumassa", kun tuli uusi jäsen. Siinä mielessä oli vähän huono aika yrittää voittaja-luokasta ykköstä saada, kun ensimmäisissä kokeissa kävi vaan pari haaveria, mutta sitten Ukon tulon jälkeen tuli selkeä vireongelma. Näin jälkikäteen sen näkee tosi selvästi. Nyt sitten toivon, että kun treeneissä näkyy taas vähän kovempaa Jerikoa, että se olisi myös tulevan sunnuntain kokeessa läsnä. ;) Ei tosin niin paljoa, ettei kuuntelis mun käskyjä. :D Mutta jänniä nää kovuus-pehmeys asiat, kun voi vaihdella niin paljon niin treeni- kuin elämäntilanteen, laumatilanteen tai ohjaajan mukaan. Kyllä Jerikossa miellyttämisenhalua on edelleen, mutta nyt siitä on väistynyt sellainen liiallinen nöyryys, mikä on hyvä asia. :)

Ennen eilisiä tokotreenejä Ukko teki taas kahdella keppiparilla sisääntulokulmia ja ai että kun olikin nyt hieno ja hyvä vauhti ja rytmi! :)) Haki tosi vaikeetkin kulmat ja kääntyi toiselle puolelle. Hämyksi sitten otin avokulmaakin ja kerran meinas siitäkin lähteä kiertämään ensimmäistä keppiä nyt väärälle puolelle, mutta heti toisella toistolla tajus ja hienosti meni! :))

Ukko teki eilen paikkamakuun Ruutin ja Joonaksen kanssa ja hitsi kun oli hyvä! Uudella kentällä vieraiden koirien kanssa ja malttoi tosi hyvin pitää leukansa maassa! Ihan loppuajasta alkoi vähän nostaa leukaa ja haistella ilmaa, mutta itseasiassa siltä sivulta jossa ei toista koiraa ollutkaan, joku muu mielenkiintoinen haju sieltä sitten tuli. ;) Seuraaminen isossa häiriössä, kun Joonas ja Ruuti teki samalla onnistui tosi hyvin! :) Luoksetulo meni kans hienosti, ensin jalkojen välistä vapautus ja sitten ihan loppuasentoon asti, joka oli hieman vino, mutta eipä tätä tälleen täydeltä matkalta ole paljoa otettukaan. Vauhti oli kuitenkin hyvä, eikä yhtään jähminyt. :) Lisäksi muutamia stoppeja otettiin, mutta kun häiriö oli niin suuri, niin vein Ukon autoon aika pian ettei väsähdä liikaa.

Mulla on nyt vaan ongelma. Ilmoitin Ukon vappupäivän kokeeseen Ikaalisiin olettaen, että saisin sen treenattua valmiiksi, mutta aivan valmis se ei ole. Vielä pitäisi saada treenata liikkeitä kokonaisina, ketjuttaa liikkeitä ja harjoitella palkkaamattomuutta. Kuitenkin Ukko on osallistumassa Woollandian joukkueessa SM-kisoihin ja viikonloput sitä ennen jo aikalailla buukattu, eli jos Jeriko vaan saa ykkösen jommasta kummasta kokeesta, niin tokokokeet jäisi siihen. Ukon kanssa olisi kuitenkin mielestäni reilumpaa käydä ensin jossain "kyläkisoissa" ennen kuin mennään isoihin  arvokisoihin jossa monta kehää rinnakkain pyörii ja huomattavan iso häiriö. Nyt olen kai vähän taipumassa sille kannalle, että käydään Ikaalisten kokeessa ihan vaan ajatuksella harjoittelemassa koetilannetta ja katsomassa kuinka Ukko reagoi siihen, tulostavoitteita ei nyt sitten niinkään ole, koska Ukko on vielä kesken. Näin keskeneräisen koiran kanssa en kyllä olekaan koskaan kokeeseen lähtenyt (vaikka välillä kutienkin turhan hätäisesti) ja silti on mokia tullut. :D

Ei kommentteja: