torstai 22. lokakuuta 2020

Tyr

 Voi hitsiläinen millaisen pakkauksen olen Tyrissä itselleni saanut! Jotenkin pitäisi ehkä yrittää sanojaan asetella, ettei tästä tule liian ylitseampuva ylistyslaulu, mutta toisaalta ei sitä kynttilää ole tarve vakan alle piilottaa, kun tuntuu niin hyvältä.

1,5kk kokemus on vaan vahvistanut sitä hyvää tuntemusta Tyristä, mikä minulla oli jo alkupäivinä. Tyrissä on juuri sopivassa suhteessa omapäisyyttä ja sellaista omilla jaloilla seisomista, mutta myös kontaktinottoa ja halua tehdä yhteistyötä. Siinä on myös mun makuun sopivasti pientä pippurisuutta, ja kuten Jerikokaan pentuna, se ei anna kiusata itseään. Täytyykin sanoa, että Tyristä tulee aika paljon samanlainen tunne, kuin mulla on Jerikosta, ja tämä tunne jos mikä on todella hyvä!

Tyr on myös osoittanut erittäin hyviä taipumuksia jälkikoiraksi. Se on ahne ja sillä on erittäin hyvä keskittymiskyky, ja se tekee todella keskittyneesti ja syvällä nenällä jälkihommia pellolla. Lisäksi luulen (tai melkeinpä tiedän), että Tyristä kasvaa aika iso poika (tänään 14 viikkoa ja 10,6kg) ja näin ollen luulen, että siitä todella voisi tulla PK-koira mulle.


Paimenkoira siis aivan taatusti tulee. Se alkoi syttymään siinä noin 11 viikon iässä ja 12-viikkoisena se jo fiilisteli todella hienolla ja varmalla otteella meidän pässipoikia. Nyt se on myös karannut verkkoaidan silmästä tmv. lampaille avuksi, kun olen niitä siirtänyt treeniä varten ja auttaa itse asiassa oikeasti hyvin kun peruskuljetuksessa niitä siirrän. Rauhallisesti kiertää ja hallitsee laumaa, ja lampaiden jumittaessa on myös työstänyt niitä liikkeelle tilanteessa, josta avuksi pyydetty Troija onkin niiannut lampaiden antaman paineen alta pois. Erittäin lupaavan oloinen siis myös siinä ja varsinkin sen itsevarmuudesta kohdata lampaita olen todella onnellinen.


Muita treenejä kun ollaan kotona sisällä tehty (istuminen, tasapaino tyyny ja sen ympäri pyöriminen etujalat tyynyllä, käsikosketus, häkkiin meno jne..) niin Tyr keskittyy erittäin hyvin, on hyvin innokas ja aktiivinen ja hoksaa asiat todella nopeasti! Tässäkin suhteessa tulee Jeriko mieleen. Yhdistelmä innokkuutta tekemiseen, mutta hienoa keskittymiskykyä jolloin ne oivalluksetkin tulee välillä todella nopeasti! Esimerkiksi tasapainotyynyn ja sen ympäripyörimisen Tyr hoksasi kahdessa lyhyessä treenissä (siis lähtien siitä, että sheippasin etutassujen laittamisen tasapainotyynylle).

Tässä alkaa hento usko olla jo siitä, että nyt löytyi se koira joka täyttää mun toiveeni luonteen ja ominaisuuksien puolesta niin, että saan sekä käteen sopivan itsevarman paimenkoiran sekä PK-jälkikoiran.



Ei kommentteja: