Jokin aika sitten eräässä Facebook-ryhmässä alkoi erikoisille urille lähtenyt keskustelu merle-värisen pennun kuvasta, joka tavallaan muistutti bordercollieta ja taas joiltain osilta ei. Siinä sitten arvuuteltiin mikä tämä pentu voisi olla, mutta yhdestä kommentista virisi keskustelu, että miltä bordercollie oikein saa näyttää. Yksi kommentoija toivoi suurempaa yhdenmukaisuutta ulkonäköön, jotta bordercollie olisi aina bordercollieksi tunnistettavissa ulkonäön puolesta, eikä sekoitettavissa esimerkiksi sekarotuiseen.
Hän kommentoi myös ulkonäön ääripäiden lisääntymistä ja ihannointia ja tämän pohjalta ymmärsin kyllä hänen pointtiaan ja olen siltä osin samaakin mieltä, että (mitään) ulkonäöllistä ääripäätä ei pitäisi jalostuksessa ihannoida. Onhan näitä hyvin poikkeavan näköisiä bordercollieita nykyään jotenkin ehkä enemmän esillä, mutta haluaisin kuitenkin uskoa, että pääosin tällaisten pentujen ja koirien syntyminen on tahatonta ja sattumaa, kun jalostukseen valitaan koiria esimerkiksi jonkun tietyn työskentelyominaisuuden perusteella ulkonäköä katsomatta tai pentueeseen syntyy sattumalta hyvin erikoisen näköisiä pentuja. Ehkä joissain tapauksessa erikoisuutta myös tietoisesti tavoitellaan.
Näkemykseni bordercollien ulkonäöstä on kyllä subjektiivinen. Onhan minulla jo kolme melko huonosti bordercollieksi tunnistettavaa yksilöä, varsinkin ehkä Jeriko ja Ukko. Ja on täysin sattumaa, että ne näyttävät siltä kuin näyttävät, minkäänlaista erikoisuutta ei ole jalostuksellisesti tai toisaalta mun puolelta pentua valitessa tavoiteltu, vaakakupeissa on painaneet ihan muut asiat. Mulle on hyvin luonnollista, että bordercollieita on hyvin monen näköisiä tai että mun koiria ei aina bortsuiksi tunnisteta. No biggies.
Omasta mielestäni bordercollien ulkonäössä ja ulkomuodossa olennaista on hyvä rakenne ja liike. Sen pitäisi mielestäni olla tavoitteena oli jalostuslinja mikä tahansa. Muuten ulkonäön ja värin monimuotoisuus on rodussa rikkaus vaikka omaa silmää toki miellyttää jotkut asiat enemmän kuin toiset.
Keskustelu sai mut ajattelemaan asiaa geneettisen monimuotoisuuden pohjalta. Suuri yhdenmukaisuuden tavoittelu esimerkiksi juuri ulkonäöllisissä ominaisuuksissa tarkoittaa väistämättä yhdenmukaistuvia geenejä myös muilta osin eli geneettisen monimuotoisuuden menettämistä. Tämä ei mielestäni ole millään tavoin tavoiteltavaa. Asiantuntijoiden puolelta on heitetty ilmoille, että kaikki rodut (myös bordercollie) päätyy ennen pitkää ja mahdollisesti hyvin nopeastikin siihen tilanteeseen, että rotuja täytyy alkaa risteyttämään keskenään geneettisen monimuotoisuuden ja sitä kautta koirien elinvoimaisuuden parantamiseksi. Ilmoille on heitetty tulevaisuuden kuvana esimerkiksi kelpien ja bordercollien risteyttämistä.
Hassuna sattumana aivan samasta aiheesta kirjoitettiin myöskin Koiramme-lehdessä. Artikkelissa käsiteltiin sitä miten esimerkiksi noutajarodut tai spanielit ovat alunperin olleetkin samaa populaatiota ja että vielä melko läheisessä historiassa esimerkiksi labradorinnoutajan sukutaulussa on voinut esiintyä myös flättiä. Lisäksi artikkelissa käsiteltiin roturisteytyksiä nykypäivänä geneettisen monimuotoisuuden parantamiseksi.
Artikkelissa nostettiin esiin näkökulma, joka ehkä usein jää huomioimatta. Ymmärretään ehkä se, että suuren yhdenmukaisuuden tavoittelu ulkonäön suhteen kaventaa geenien vaihtelua, mutta niin tekee myös suuren yhdenmukaisuuden tavoittelu käyttöominaisuuksien, esimerkiksi paimennusominaisuuksien suhteen. Tuossa mainitsemassani some-keskustelussa myös tuntui eräällä olevan harha-ajatus, että paimenlinjaisten suuri vaihtelu ulkonäössä tarkoittaa automaattisesti laajempaa geneettistä monimuotoisuutta.
Muoks. Toisaalta asiaa voi katsoa myös siltä kannalta, että koska paimenlinjassa jalostusta ohjaa voimakkaasti paimennusominaisuudet, olisi silkkaa hulluutta kaventaa jalostuspohjaa lisäämällä paimennusominaisuuksien (ja terveyden) lisäksi tiukkoja ulkonäkökriteerejä jalostukseen. Jos esimerkiksi vain pitkäkarvainen mustavalkoinen bordercollie katsottaisiin jalostuskelpoiseksi myös paimenlinjassa, kapenisi jalostuspohja aivan turhaan vain sen ulkonäöllisen yhdenmukaisuuden vuoksi.
Vaikka paimennusominaisuuksien geneettinen tausta ei ole tiedossa, niin samat lainalaisuudet myös niiden jalostamiseen pätee. Näin ollen molemmat (yhdenmukaisuuden tavoittelu ulkonäössä tai käyttöominaisuuksissa) suosii yksittäisten maineikkaiden urosten massakäyttöä ja johtavat jalostuspohjan kaventumiseen. Tätä puoltaa myös markkinat: nimekkäiden urosten jälkeläisille on kysyntää. Vähemmän käytettyjen urosten etsiminen on varmasti myös työläämpää ja nykymaailmassa työlästä on varsinkin löytää sellaisia uroksia/koiria joiden sukutauluissa ei esiintyisi aiempia tai nykyisiä paljon käytettyjä koiria. Nimet alkavat sukutauluissa kertaantumaan väistämättä jalostuslinjasta riippumatta.
Tältäkin pohjalta ajateltuna on hyvin surullista kuinka bordercollieissa on jo niin jyrkkä jako eri jalostuslinjojen välillä. Roturisteytys on erittäin vieras ja kaukainen ajatus, kun jo saman rodun sisällä on niin vahvaa ylenkatsontaa toista linjaa kohtaan. Itse toivoisin näkeväni paljon vähemmän vastakkainasettelua rodun sisällä. Kotona kun on molempia linjoja, niin näen vahvuudet molemmissa. Vaikka jalostus jatkuukin varmasti pitkälti "linjauskollisena" enkä itsekään olisi henkisesti vielä valmis roturisteytyksiä ajattelemaan, ja vaikka jalostuksessa pyritään parhaaseen mahdolliseen tietyn ominaisuuden osalta, olisi syytä pitää myös geneettinen monimuotoisuus mielessä jalostusvalintoja tehdessä, jotta se päivä kun tämäkin rotu ajautuu umpikujaan siirtyisi ainakin kauemmaksi tulevaisuuteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti