perjantai 9. syyskuuta 2016

Järki lähti päästä = canicrosskausi aloitettu

Taisin unohtaa kertoa, että jo viime torstaina Ukko pääsi Ilonan kanssa aloittamaan vetotreenejä Haavistolla pyörätreeneissä. Viikonlopun jälkeen maanantaina oli aika väsynyt olo eikä tehty oikein mitään, mutta tiistaina iski hypomania päälle ja lähdettiin Ilonan kanssa lenkille. Siis ihan juoksulenkille. Lämmiteltiin kyllä alkuun, sitten hölkättiin n. 4,6 km ja olin kyllä todella yllättänyt itsestäni, että jaksoi noin pitkän matkan putkeen hölkötellä, kun edellisesti juoksulenkistä on ihan todella pitkä aika! Taputus omalle olalle. :P Sitten taas jäähdyteltiin pitkä matka. Hyvä lenkki. :)


Ja lihakset kiitti seuraavana päivänä. Ja torstaina. Ai saakeli. Canicrossia koiran kanssa harrastaneet tietää sen jumituksen etureisissä ja säärissä, kun joutuu varsinkin alamäissä jarruttamaan koiran menoa ja iskut tulee jaloille lujaa. Auts.

No, ei se hulluus kuitenkaan siihen vielä loppunut. Torstaina lähdettiin vielä uudelleen juoksemaan. Tällä kertaa Suolijärvelle yhteisvetotreeneihin ja Ukko valjastettiin Ilonan eteen Kirin rinnalle ja mä juoksin Jerikon kanssa. Ja kylläpä olin taas ylpeä siitä kuinka pysyin niiden paljon enemmän juoksua harrastaneiden vauhdissa ja Jeriko jaksoi myös sairaan hyvin. Piti liinaa koko ajan kireällä ja pienimmästäkin kannustuksesta ylämäissä kiristi aina tahtia vielä lisää. Mun reipas pieni partiolainen. Sen työmoraali on kyllä niin korkea. Ja aika hyvää keskivauhtia tultiinkin! :)


Tämän lenkin jälkeen hengähdettiin vähän ja käveltiin takaisin ison mäen alle, johon sitten tehtiin vielä mäkispurtti palkoille. Vaihdettiin Jeriko Kirin viereen ja mulle Ukko. Hauska, kun lähdettiin ensin vähän hölköttelemään, niin näki, että Jeriko jo siinä päätti, että nyt nokitetaan Ukkoa ja sitten kun kunnolla lähdettiin spurttaamaan, niin sinne mä ja Ukko jäätiin kuin täit tervaan, kun Jeriko haukkujen ja vinkumisen säestämänä pinkoi Ilonan ja Kirin kanssa mäen päälle. :D

2 kommenttia:

Nova kirjoitti...

Meillä juokseminen tapahtuu koirat ravaten, koska mun selkä ei kestä sitä paukettu yhtään. Mutta vähän tuli halu ottaa pyörä sentäs taas urille. Se onkin unohtunut. Miten sitä unohteleekin näitä lajeja!? :D

Sabina kirjoitti...

Niin nää kai vähän tuppaa unohtumaan. Mutta en olis kyllä uskonut, että säkin unohdat treenata vetolajeja, kun olitte yhdessä vaiheessa niin kovassa iskussa ja paljon treenasitte (tai siltä ainakin tuntui). :)
Nyt sitten vaan uusi kausi käyntiin. ;)