Tokopohdintoja

Nyt kun olen vähän pohdiskellut tätä omaa tokoilua Troijan kanssa, niin kieltämättä itseni hieman tyhmäksi taas tunnen. Takapeiliin kun katsoo, niin näkyy aika paljon oikomista ja perusteiden jättämistä kesken.

Troijallahan on todella hieno seuraaminen, sen mä osaan kouluttaa. Mutta vauhtiliikkeissä se ei käytä sitä vauhtia ja energiaa, mikä sille olisi mahdollista. Mutta miksi käyttäisi, kun mä en ole sille kunnolla kertonut, että niin mä haluaisin että tehdään, ei pelkästään että tehdään tarkasti oikein.

Meidän tokon alkutaipale meni erittäin vähillä treeneillä, treenasin oikeasti todella todella vähän, ja saatoin käydä ohjatussa treenissä parin viikon välein niin, että en ollut tehnyt yhtään mitään siinä välissä kotona. Siitäkin huolimatta Troija kehittyi hyvin, koska se on vaan niin tarkkaavainen ja fiksu tyttö. Mutta ne perusteet jäi tekemättä.

Puhuttiin viime viikolla Maijun kanssa treeneissä tästä ja Maiju sanoi, että ns. huipulle tähtääväthän tekee pohjia ihan todella pitkään eikä välttämättä edes starttaa kovin nuoren koiran kanssa. Osa toki sitten rakentaa perusteet ja kaikki  nopeammin, se on niin koirakohtaistakin. Mutta että alkuun rakennetaan pitkään ja hartaasti sitä iloista ilmettä ja halua tehdä, sekä sopivaa vauhtia ja asennetta liikkeiden suorittamiseen. Oikeastaan kun sitä taustapeiliä katsoo, niin on ihme, että Troija on tuollainen noin ihana häntähuisku tokossa, kun tällaiset perusteet on hypitty yli.

Iloinen häntähuisku Troija siis on, ja sillä on hieno asenne ja ilme tehdä varsinkin sellaisia liikkeitä joissa vauhti ei näyttele roolia. Mutta nyt sitten lähdetään vähän uudelleen tekemään baby-treeniä luoksariin, merkkiryhmän kiertoon ja myös ruutuun. Näistä ruutu on kyllä parhaimmalla mallilla, siinä on malttanut parhaiten pitää palkkauksen mukana, mutta viime aikoina on meinannut siinäkin lähteä luistamaan.

Vaikka tavallaan osaan olla myös hyvin tarkka siinä miten opetan ja koulutan koiriani, on mun helmasynti kyllä oikominen. Siitä ei näköjään vieläkään ole päästy.