lauantai 13. helmikuuta 2016

Uintia, agilityä ja kavereita

Yritän nyt lyhyesti tiivistää viikon menoa. Maanantaina Jerikon agilitytreeneissä oli kiva rata, mutta nyt ei tehty sitä kertaakaan kokonaan läpi, vaan palkkailin eri kohdissa, käännöksistä spurttaamisista jne. Nopeasti taas tuli kiva hiki sekä ohjaajalle että koiralle, kun vedettiin täydellä teholla.

Tiistaina käytiin uimassa. Tai siis koirat kävi. Kamalan liukasta ollut nyt viime aikoina ja sen vuoksi normi lenkkeilytkin jäänyt vähän lyhyiksi eikä hiihtämään ole päässyt, joten uiminen toimitti hyvää liikunnan virkaa. Oltiin yksin uimalassa, joten nyt ei mitään vepe-juttuja treenailtu, kunhan pojat uiskenteli ja hyppi veteen. :)




 Keskiviikkona oli Ukon agilitytreenit ja samalla ajatuksella vedin kuin Jerikon kanssa, eli palkkaa hyvistä spurteista. Jotenkin vaikea muistaa, että pitäisi malttaa palkata silloin kun tuntuu parhaalta eikä vaan jatkaa eteenpäin. Varsinkin Ukon kanssa. Ukko teki tosi hyvällä sykkeellä, varsinkin aluksi, mutta aika nopeasti sillä alkaa väsymys vähän näkymään tekemisessä. Mutta hyvin Ukko tsemppas.

En ole pitkään aikaan pohtinut mitään lainaohjauskuvioita Ukolle. Joskus aiemmin mietin sellaisia, kun pohdin että onko mun auktoriteetti se mikä hidastaa Ukkoa ja menisikö se rennommin jonkun muun kanssa. Sopivaa lainaohjaajaa ei kuitenkaan osunut kohdalle, joten se ajatus jäi, ja nyt tuntuu että olen itse saanut meidän henkistä yhteispeliä niin hyvälle mallille, että en ole sitä varsinaisen sitten enää miettinytkään. Olen ollut tosi tyytyväinen meidän kehitykseen ja haluankin Ukon kanssa jatkaa matkaa.

Silti tuli nyt eteen vaihtoehto, että mitäpä jos meidän treeniohjaaja Tero kokeilisi Ukon kansa. Tero olis ihan täydellinen tyyppi kokeilemaan Ukon ohjaamista ja Ukko varmasti tykkäisi Terosta. :) Vähän siitä jo puhuttiin ja Tero näytti ihan vihreää valoa. Eli jossain vaiheessa myöhemmin ehkä tehdään niin, että Tero ottaa Ukkoa ohjatakseen treeneissä ja katsotaan miltä näyttää. Nyt vaan olen niin iloinen itse Ukon kanssa treenatessa, että jos Ukko alkaisikin menemään paremmin Teron kanssa, niin olisi tavallaan katkeransuloista tehdä siitä joku pysyvämpikin ratkaisu. Mutta tärkeintä, että Ukolla olisi kivaa ja katsotaan nyt asia kerrallaan. :)



Perjantaina käytiin lenkillä yhdessä Ilonan, Millin ja Kirin kanssa. Lunta oli vähän tullut ja kun mentiin tonne syrjäisemmille poluille, niin siellä ei ollut liukastakaan ja saatiin hyvät kuntoilut lumessa kahlatessa. :)

Tänään oli sitten pitkästä aikaa kaunis sää, ei liian liukasta kun oli lunta tullut ja aurinkokin paistoi. Käytiin ensin lenkillä Nassun ja Milon kanssa, ja sitten mentiin uimaan. Nassu auttoi vähän Ukon lelunvientiharjoituksessa. Vaikeaa se kyllä vielä on. Ukko tuntuu tavallaan ymmärtävän mitä sen pitäisi tehdä, mutta se jotenkin vaan jumittaa ja hypnotisoituu katsomaan eteensä tässä tapauksessa Nassua, hyppää veteen ilman lelua tai sääti jotain muuta ypymäistä. :D Ja sitten kun Ukkoa yritti auttaa tiputtamalla lelun veteen ihan sen eteen, niin Ukko hyppäsi lelun päälle ja sukelteli lelun perässä. Sitten olikin korvat täynnä vettä eikä kuullut kun Nassu huuteli ja palas mun luokse. Silti saatiin kolme vientiä aikaiseksi.







Lampaat voi pulskasti ja ainakin yksi on selvästi tiineenä, todella pyöreä ja utareetkin jo kasvaneet. Onko se sitten muita edellä tiineydessään, onko erot vaan yksilöllisiä vai eikö muut ole kantavina, niin se nähdään maaliskuun loppuun mennessä.



Hakutreeneihin olisi ollut kova polte ja maastotreeneihin ylipäätään. Jotenkin henkisesti jo luovuttanut ton hiihtämisen kanssa ja kun lumet suli jo niin pitkälle, että metsän pohja vilkkui vähän enemmän, niin pk-into nosti heti päätään. Lisäksi viime kerran ilmaisutreenit lupas kyllä todella hyvää hakutreeneille ja kisaamisellekin tällä kaudella. :) Jeriko on vaan niin huippu, se on aina niin täydellä sydämellä tekemässä ja se kyllä todella ilmentää sitä bordercollien älykkyyttä hoksaamalla aina asiat niin nopeasti. :) Varmaan ihan realistinen tavoite olisi korkata hakukokeissa jossain vaiheessa kesän aikana ja ek:ssa syksyllä, mutta milloin tarkemmin niin se selviää, kun kisakalenterit julkaistaan. ;)

Ei kommentteja: