sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Talvi saapui!

Nyt se talvi sitten vihdoin tuli, ihan yllättäen. Tänään käytiin lenkillä Nastasian ja Milo-bcu:n kanssa Kaupissa. Eksyttiin useampaankin kertaan ja lenkki venyi kaksituntiseksi, mutta mikäs siinä hienossa säässä lenkkeillessä. Pojatkin tuli ihan hyvin juttuun. Aluksi Jerikoa selvästi jännitti, nyt on ollut lähiaikoina vähän liiaksi huonoja kokemuksia, kun viime keskiviikkonakin Jeriko sai agilityhallin ovella yllättäen kaksi koiraa kimppuunsa. Ai että kun mua silloin ärsytti!! ;(
Mutta melko nopeasti Jeriko alkoi rentoutumaan ja pojat juoksenteli keskenään.
Välillä jommalle kummalle tuli epävarma olo ja nostettiin karvoja tai murrattiin niin että tilaa pitäis saada, mutta kun kummatkin pojat on niin kilttejä niin ei ollut mitään vaaraa, että tilanne olisi siitä miksikään äitynyt, kun toinen antoi sitten kiltisti tilaa. :)
Ja lähti pojat sitten kivasti leikkimään, juoksivat keskenään ja loppua kohden myös kyttäysleikit tuli mukaan. Oikein kiva lenkki ja Jerikokin sai vaihteeksi kivaa urosseuraa, ettei jää siihen käsitykseen, että ne kaikki haluaa käydä päälle. Kiitos lenkkiseurasta! :)

Ulkoilutin myös vanhaa pokkarikameraa ja sain muistutuksen miksi se on huono. Kuvat ei tietenkään vastaa järkkärin laatua, mutta patteritkaan ei kestänyt paria kuvaa enempää kun kylmässä vielä purkautui nopeammin vaikka oli ihan täydet lähtiessä.. Tässä siis kahdesta saadusta kuvasta se parempi. :D


Ei kommentteja: