keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Turhaumaa

Viikonloppu oli koirille lähinnä vapaa, tosin Ronja oli kylässä/hoidossa lauantai-sunnuntai kun oltiin kaverin häissä. :) Mutta muuten ei mitään suuremmin treenailtu, sunnuntaina pienet pyöräytykset samalla, kun käytiin lampaita tsekkaamassa.

Maanantaina yritin saada Jerikolle jälkikokeeseen paikkaa. Tuija apuna soittelemassa toisella puhelimella, reilu 20 minuuttia yritettiin turhaan eikä linjasta päässyt läpi, lopulta sitten 8. varasija. Hitto, kun osaa olla vaikeeta jälkikokeisiin pääsy. Tällä alueella ei edes enää oikein oo syksyllä kokeita, hätäpäissäni kävin taas kisakalenteria läpi ja nappasin pari koetta muistiin joihin voisin yrittää päästä. Miten ihmiset saa koiriaan käyttövalioiksi jäljeltä, kun koepaikankin saaminen on näin hankalaa?? Ilmiselvä vastaus on, että osa paikoista menee tiskin ali jo ennen ilmoittautumisen alkamista seuran jäsenille tmv, mutta se ei nyt vähennä yhtään mun harmistusta. No, ainakin tälle syksylle on piirinmestikset, mutta toki olis toivonut jotain "pikku kokeitakin" ehtivänsä käydä.

Soittorumban jälkeen käytiin lenkillä ja Jeriko, Ukko ja Meea painoi päät viidensinä jalkoina, hauskaa oli selvästikin. :) Lenkiltä sitten suoraan Valkeakoskelle tottistreeneihin. Jerikolle täyskäännöksiä ja hitsi kun onkin vaikeaa saada se takapään käyttö täydelliseksi. Välillä laiskottelee, välillä tulee tosi kivasti ja voimakkaasti, välillä meinaa istahtaa. Jatketaan kuitenkin viilaamista. ;)

Liikkeestä istuminen nyt pariin kertaan heti oikein, toivon mukaan tämä on merkki jostain. ;) Luoksetulo apparin kiinnipitäessä ja nostattaessa, hienolla voimalla tuli, näitä vaan lisää.

Metrinen suoraan (aiemmin oon ottanut aina ensin matalamman) ja menohyppy oli oikeinkin hyvä, paluuhypyssä miettii ponnistuskohtaa ja rima tippuu kevyestä kosketuksesta. Paluuhypyn ongelma taitaa olla nyt siinä, että umpiesteen läpi Jeriko ei tietenkään näe kunnolla kuinka kaukana olen ja yrittää paluun hypätä mahdollisimman lyhyellä kaarella, ettei varmasti törmää. Menohypyn Jeriko hyppää tosiaan lennokkaasti eteenpäin. Mutta eiköhän se paluuhyppykin siitä harjoitusten myötä parannu, nyt on ainakin jo tosi hyvällä mallilla hyppynouto kokonaisuudessaan.
Vinoeste viimeisenä, ihan vaan ettei sitten unohdu sen suorittaminen. ;)

Ukon kanssa tosi lyhyt treeni ettei kuumassa vire läsähdä. Alkuun ihan pari seuraamispätkää ja Ukko oli kyllä todella hyvässä vireessä! :) Ukon täyskäännökset on kyllä hyvät, siitä tykkään. Liikkeestä istuminen onnistuu jo ilman mitään merkittäviä apuja, näistä pari palkkausta. Liikkeestä maahanmeno ja luoksetulo suoraan palkalle jalkojen välistä niin, että vapautin "jes" -sanalla juoksemaan. Oon miettinyt, että saisko luoksetulon lähtöön jännitettä ja vauhtia sillä, että vapauttelis suoraan "jes"-sanalla ja silloin tällöin vaan varsinainen kutsu..? Kokeillaan. ;)

Ukon hyppy ja vinoeste on edelleen tosi vaivattomat, mitäs muutakaan. Ukon kanssa on toteutunut juuri se mitä pohdin luustokuvausten jälkeen, että jos oppii hypyn nopeesti, niin sitten sitä ei enää hinkkailla suuremmin ettei rasiteta kyynäriä. Ja nyt ollaan siinä pisteessä, että Ukko hyppää vaivattomasti ja kevyesti, todella kauniilla tekniikalla metrin tai 1,05 m, joten näitä ei hinkkailla suuremmin ja katsotaan vaan saadaanko paukut kuntoon jälkikoetta ajatellen.

Illalla käytiin vielä tsekkaamassa lampaat ja vedet ja siinä sitten päätin pieneksi iltapuhteeksi aloittaa häkittämisen. Lampaiden sairastaessa yritin sitä jo kerran aikaisemmin ja osoittautui todella vaikeaksi jollei melkein mahdottomaksi tehtäväksi. Porukan johtaja on päättänyt, että se ei häkkiin mene ja noiden häkittäminen onkin sitten monin verroin haastavampaa kuin esim. ns. villien lampaiden! Jerikon kanssa aloitettiin ja väännettiin sitä moneen kertaan, aina viime hetkellä joukon johtaja päätti lähteä pois häkistä, vaikka olis jo melkein sisällä ja kaikkien päät kohti häkin päätyä. Varmaan 20 minuuttia putkeen taisteltiin ja multa pääsi parit ärräpäät ja uhkaukset padasta lampaille. Lopulta yritin ottaa Ukkoa avuksi toiselle laidalle blokkaamaan ohituksia, mutta Ukko joko alkoi säätämään omiaan tai jumitti silmään, kun lampaat ohitti.

Jeriko oli sitten niin väsynytkin, että vaihdoin Ukon "päätyöntekijäksi" ja Jeriko sai levätä hetken ja sitten blokata sivulta. Saatiin kuusi lammasta lopulta häkkiin Ukon kanssa, pomo mukaan lukien. Vaati siis Ukon puskemista ja mun ihan fyysitä lampaiden kääntelyä häkkiä kohti, mutta menipä lopulta! :D Kaksi koukkasi vielä ohi, mutta sitten Jerikon avulla tosi nopsaan sai ne portin raosta häkkiin. Siihen sitten "pienet" tuuletukset, pojat tuuletteli juoksemalla lähteeseen uimaan ja sai toki superkehut. Ehkä seuraavalla kerralla noiden häkitys sujuu jo vähän nopeammin, nyt aikaa meni kaikenkaikkiaan varmaan noin puoli tuntia. :D

Eilen oli agilitytreenit. Jerikolla tosiaan ainoastaan nyt ryhmäpaikka, mutta Ukkoa olen kuskannut mukana ihan vaan sillä ajatuksella, josko se vähän turhautuisi siitä ettei pääse itse treenaamaan ja nostattaisi kierroksia ja vauhtia. Ja kyllähän Ukko vähän ääntään availi autossa, että jospa se siitä sitten. ;)

Jerikon kanssa ollaan unohdettu juoksu-A ja tehty nyt ihan 2on2offia, upeita suorituksia teki nyt ainakin, ei mitään himmailua ja välillä juoksi kyllä läpikin, mutta sitten sellaisia ihan täydellisiä nopeita puhtaita 2on2off-kontakteja ettei oikein parantamisen varaa jäänyt! Jeriko on kyllä niin loistava, kun se tekee aina täysillä eikä sille tarvii montaa kertaa tehdä jotain asiaa ennen kuin hoksaa mitä taas haetaan. Helppo kokeilla erilaisia juttuja ja palata sitten taas vanhaan. Juoksukontaktihan muuten aukes Jerikolle tosi nopeesti, mutta niitä harjan yli sinkoamisia ei oikein tuntunut saavan haltuun, kun vauhti oli liian kova, joten sen vuoksi vaihdettiin takaisin vanhaan.

Tänään olis tarkoitus käydä vähän autokaupoilla, kun vanha Golf sanoo sopimustaa irti. Katsotaan saisko jo tänään uuden koira-auton vai joutuuko vielä ettiskeleen. ;)

torstai 24. heinäkuuta 2014

Jäljestystä ja agiliitelyä helteessä

Helteet on ollut kovia, mutta sen ei olla ihan hirveesti annettu vaikuttaa treenaamiseen, toki nyt vähän enemmän ajatuksella sitten kuitenkin ettei koirat ihan läkähdy. Lampaita ei olla myöskään paimenneltu, koska on ollut niin kuuma ja antibiootitkin vasta loppui alkuviikosta. Koko porukaa vaikuttaa kuitenkin voivan nyt ihan hyvin. :)

Sunnuntaina oli viides kerta vetämälläni jälkikurssilla ja nyt niin monta poissaolijaa, että myös omille koirilleni tallattiin jäljet. Molemmille halusin nyt helpommat jäljet, kun viime viikonloppuna tehtiin niin pitkät ja taas oli kuuma. Jerikolle 600m ja kaksi keppiä, Ukolle 500m ja kolme keppiä.

Ukolla on on varmaan viimeksi (ja ehkä ainoan kerran..?) viime kesänä tehty vieraan tallaama jälki ja silloin Ukon jäljestys oli muutenkin vielä niin lapsen kengissä, ettei siitä paljon muistikuvia. Janalla Ukko oli selvästi ihmeissään, että mikäs tää tällainen jälki on ja missä se mun tallaama on. Pyöri siinä sitten hetken aikaa etsien "oikeaa jälkeä", mutta lähti kuitenkin jäljestämään. Alkumatka hieman haahuilevaa, kun Ukko ei selvästikään ollut ihan varma pitikö sitä jälkeä seurata. Ensimmäinen keppi sitten jäi, mutta pikku hiljaa varmuus kasvoi ja toinen ja kolmas keppi nousi hienosti. Hyvä Ukko! :)

Jerikolle tosiaan tallattiin myös jälki, maastoon jossa olin paikalle tullessani nähnyt pariskunnan kolmen koiran kanssa ilmeisesti mustikoita poimimassa. Lähtivät kyllä paikalta ehkä puoli tuntia ennen jäljen tallaamista, mutta aattelin, että ihan hyväkin että on harhaa. Janalla Jeriko sekoili vähän omiaan, otti taas takajäljen ja sitten kun luopui siitä, niin lähti jonnekin pidemmälle haahuilemaan (tai harhajäljelle..?), mutta otti sitten oikeasta jäljestä oikean suunnan kun kutsuin takaisin. Hitsi vie olikin vaikeaa, Jerikon jäljestämisestä näki kuinka koko ajan oli jotain harhaa ja Jeriko otti koko ajan tosi tarkkaan ettei vaan harhaannu. Eka keppi jäi todennäköisesti ihan sillä, että Jeriko joutui keskittymään niin syvästi jäljellä pysymiseen, ettei malttanut alkaa ilmaisemaan keppiä, joka muutenkin Jerikolle toisarvoinen jäljestämiseen nähden.

Jäljestettiin sitten jo aikamoisten ryteikköjen läpi ja metsässä olevan auton raadon läpi (!!), koko ajan hienosti jäljellä, kunnes tuli ongelmia. Jälki ylitti polun kohdassa, jossa oli korkeampi mätäs ja siinä selvästi marjastajat viettäneet aikaa. Tässä kohtaa Jerikolle tuli todella vaikeaksi löytää jäljen jatko ja otti kahteen kertaan harhajäljen. Lopulta autoin hieman Jerikoa vielä takaisin tälle mättäälle ja siitä Jeriko sitten nappasi oikean jäljen polun yli ryteikköön. Tässä vaiheessa Jeriko oli jo kuumuudessa aivan poikki, itselläkin hiki virtasi vaikka seisoin vaan lähinnä paikoillani, ilman oli todella seisova! Ryteikössä sitten itse putosi kiven koloon, Jeriko otti paussin kivenkolossa jossa oli vettä ja lopulta jälki taas hukkui.

En voinut kyllä Jerikoa tuosta syyttää, niin täysillä yritti loppuun asti, mutta liian hankalaksi kävi. Harmitti vaan Jerikon puolesta, kun tuon jäljen oli tarkoitus olla helppo, mutta olikin sitten jotain aivan muuta ja jouduimme lähtemään metsästä "tyhjin käsin".

Tiistaina meillä oli Jerikon kanssa ekat agitreenit SM-kisojen jälkeen ja ekat agitreenit Tamskilla. Kivat kaksi pätkää tehtiin ja Jeriko kulki ihan hyvin. Toisella pätkällä putkella taaksepäin kääntyminen osoittautui todella vaikeaksi, tätä kerran harjoiteltu Markolla eikä Jerikolla selvästikään aiheesta mitään muistikuvaa. :D

Ukko sai vaan odotella autossa ja turhaumaa toivotiin, pientä äänenavausta kyllä kuultiinkin, että eiköhän se siitä. ;)

Keskiviikkoaamuna käytiin Tamskin tallilla tekemässä pienet kontaktitreenit. Jerikon kanssa tein A:ta nyt ihan 2on2offina, todennäköisesti luovun Jerikon kanssa juoksu-A:n yrittämisestä, koska se ei vaan luonnostaan tule: joko lennetään harjan yli aivan liian pitkälle, tai sitten himmaillaan liikaa. Tein siis lähinnä kontaktimuistuttelut pysäytyskontakteina ja ihan kivasti meni.

Ukko  sen sijaan teki juoksu-A:ta ja sillä se meneekin ihan kivasti. Nyt on niin pitkä tauko treeneistä, ettei nyt ihan tyylipuhdasta suoritusta voi odottaakaan, mutta teknisesti Ukko tekee juoksu-A:ta oikein, eli kahdella laukka-askeleella alastulo. Jatketaan siis Ukon kanssa juoksu-A -treenejä ja katsotaan mihin päädytään. :)



Keskiviikkona illemmalla käytiin tekemässä janatreeni ja esineruutu Koivumäen maastoihin Miinun ja Bertan kanssa. Jerikolle kolme oikealle lähtevää janaa, Ukolle kaksi. Miinu tallasi janat mun koirille ja itse tallasin Bertalle, välissä tehtiin esineruututreeni. Ukko pääsi ekana ruutuun, lähetys oikeasta laidasta ja takakulmassa esine. Ensin Ukko lähti ihan hyvin kohti takakulmaa ja selvästi mun mielestä reagoi esineen hajuun, jätti kuitenkin kesken ja lähti etenemään poikittain. Olin myös unohtanut taas pissattaa Ukon ja pissakin tuli välissä. Sitten nosti esineen vasemmalta keskeltä. Uusi lähetys ja nyt Ukko lähti määrätietoisesti kohti oikeaa takakulmaa, selvästi siis oli merkannut, että siellä on jotain. Nopeasti nosti esineen ja tähän lopetettiin. Mutta hei, luovutukset oli tosi siistejä eteen istumisia, ei ponkassut päin! :D

Bertta välissä ja sitten Jeriko. Jeriko lähti hienosti etenemään suoraan kohti oikeaa takakulmaa, mutta joku haju ruudun keskivaiheilla pysäytti pyörimään. En enää muista miten siinä kävi, mutta toisella lähetyksellä taisi nostaa myös vasemman reunan esineen. Sitten nousi takakulma hienosti ja nostatin keskeltä edestä vielä esineen, joka oli kyllä haastava, kun oli notkossa ja Jeriko joutui tarkentamaan pitkään ennenkuin esine löytyi heinikosta.

Janoilla myös Ukko ekana. Jäljet tallattu viistoon janoille oikean suunnan valinnan helpottamiseksi ja lisäksi pidemmillä askelilla takajälki ja janan leikkauskohdan jälkeen tiheämpään. Ukolla oli myös pari namia ekalla janalla janaan reagoimisen helpottamiseksi. Eteni hyvin, mutta molemmille kerroilla nosti ensin takajäljen. Ensimmäisellä jäljellä oli myös pientä haahuilun makua ja kutsuin jo takaisinkin, vaikka itse asiassa kai olikin sitten jäljellä. Mutta selvästi ihmetteli vielä vierasta jälkeä. Jäljesti kuitenkin ihan ok ja molemmat kepit nousi.

Jeriko nosti myös kahdella ekalla janalla takajäljen, mutta selvästi koko ajan paransi ja viimeisellä janalla tarkasti yhdet askeleet ja valitsi oikean suunnan! :) Ekalla janalla jäi kyllä keppi nostamatta, mutta sitten nosti kepitkin hyvin ja viimeinen oli tosiaan lähes täydellinen suoritus! :)

Jatketaan siis rautalankamallien piirtämistä ja toivon mukaan saadaan molemmilla toi takajälkien nostaminen hallintaan..

Tänään sitten Jerikolla agikisat Ylökkin kentällä, viimeiset kisat meillä Ylökkin edustuksessa (lisenssi ei vielä siirtynyt). Mun autosta on ilmastointi mennyt rikki ja matka kotoa kisapaikalle oli aikas kuuma! Ekalla radalla itse hätiköin, mutta Jerikolla oli kyllä hyvä meininki paahtavasta kuumuudesta huolimatta. Kielto ensin mun hätiköinnistä johtuen ja sitten en tehnyt käännöstä riittävän selväksi ja lähdin vaan painamaan ja Jeriko nappas väärän hypyn puomin sijaan.



Toinen rata hyppäri ja nyt mäkin maltoin mieleni, sain rytmitettyä radan hyvin ja Jeriko taas kulki hienolla fiiliksellä! :) Nolla tältä radalta napsahti ja neljäs sija, aika -10,34, etenemää en muitanut ottaa ylös. Serti meni toisina olleille 0,77 sekunnin erolla! En voi väittää etteikö vähän harmittaisi, mutta suuret onnittelut Sannalle ja Ketkulle valioitumisesta! :) Ehkä se meidänkin aika vielä koittaa...




perjantai 18. heinäkuuta 2014

Huolta ja murhetta

Aika rankka viikko takana. Joka ilta töiden jälkeen on mennyt lampaiden asioiden murehtimisessa, kun yksi karitsa oli mystisesti kipeä ja sitä yritti kaikin mahdollisin tavoin hoivata ja selvittää mikä sitä vaivaa. :( Loppujen lopuksi tilanne oli kuitenkin niin paha, että kutsuin eläinlääkärin paikalle ja karitsa lopetettiin.

Eläinlääkäri katsoi vielä läpi muut lampaat ja niissäkin oli yksi aikuinen alkanut keskiviikkona käyttäytymään tosi kummasti, juoksentelemaan vauhkona, kun muut oli rauhassa, ja makoilemaan kun muut väisti kiinniottoyrityksiä. Myös yksi toinen aikuinen ja yksi karitsa huohotteli kovasti ja lämpöili. Syy jäi vähän epäselväksi, mutta antibioottikuuri näille kolmelle aloitettiin keskiviikkona ja kaikkien vointi on tänään jo selvästi parempi. Muiden vointia jäätiin seuraamaan ja kun niissä ei ole sairastumisen merkkejä näkynyt, niin niille ei antibioottejakaan ole annettu.

Pitkiä iltoja mennyt siis lampaiden parissa, öitä nukuttu huonosti ja eilen varsinkin olin tosi väsynyt. Kuuma linja Katjan suuntaan oli käytössä päivittäin ja moneen kertaankin, suurkiitos Katjalle neuvoista ja henkisestä tuesta, sekä kärsivällisyydestä mun soittojen kanssa! :) Helpotti, kun saatiin lampaille hoito ja vointi lähti kohenemaan. Kiitos kuuluu tietenkin myös eläinlääkärille, joka ajoi 40 minuuttia yhteen suuntaan meille auttamaan avutonta lampaiden omistajaa, kiitos Kirsi Hammar! :) Eläinlääkärin käynnistä odotin aivan törkeen isoa laskua, mutta se olikin niin pieni, että taatusti kutsun uudelleenkin jos ilmenee vaivaa johon en itse löydä ratkaisua.

Paljon on opittu ja loppu hyvin kaikki hyvin, lampaat on siirtyneet tosiaan uudelle laitumelleen ja heidän terassikatoksensakin on saanut seinät ja lampaat tuntuvat viihtyvän todella hyvin terassillaan. ;)





Ai niin, unohtui jotain hyvääkin tällä viikolla! Käytiin kyllä maanantaina kisanomaisissa tottistreeneissä Levekin kentällä. Jeriko kävi tekemässä tottiskaavion kisanomaisesti, ekana vuorossa yksilöliikkeet ja sitten paikkamakuu. Palkkailin yksilöliikkeissä melko tiheesti, mutta nyt oli kyllä seuraaminen aikas priimaa, vire oli korkeella, mutta ei poikittanut eikä pienintäkään inahdusta! :) Kyllä se osaa, kun itse oon normaali mielentilassa enkä paskahalvauksessa niin kuin viime kokeessa! ;) Liikkeestä istuminen ei vaan meinaa oikein onnistua kerrasta, meidän ainainen murheen kryyni. Ja hypyn kiersi palatessa, en lähtenyt korjaamaan. Eteenmenon otin vaan valmistelevan osan seuruuna, tein täyskäännöksen kun meinas alkaa keuliin ja sitten uusi lähtö ja kun seuras hienosti niin palkkasin.

Tottiksia tehtiin kahdella kentällä ja paukkuja kuului vähän koko ajan. Ukko oli autossa odottamassa ja Jerikon suorituksen jälkeen otin sen parkkikselle ja hitsi vie, sehän ei ollut paineessa ollenkaan ja seuras ihan kivalla vireellä! Sitten seuraamiseen tuli paukku, jota Ukko vähän kuunteli, mutta sitten kun käännyin seurauttamaan pois päin paukusta, niin vire nousi taas ainakin melko lähelle normaalia ja seuraaminen oli hienoa. Ai vitsi, kun olin tyytyväinen! Ei ookaan toivotonta päästä ehkä Ukon kanssa joskus jälkikokeeseen! :)

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Treenileiriviikonloppu

Olipa kyllä superkiva viikonloppu, kiitos Immi seurasta!! :)

Immi siis tuli meille Rudin ja Sisun kanssa viettämään treeniviikonloppua. Perjantainiltana Immi kyllä pääsi/joutui heti töihinkin, kun piti hakea talvea varten heinää lampaille pois pellolta ennen seuraavia sateita. Iltasella tehtiin vielä pienet paimennustreenit.

Kaikki ei tietenkään voinut mennä ihan täysin smoothisti, vaan veljesten veljesrakkaus meni tappelun puolelle. Tyhmä turha pikku tilanne josta se lähti ja joka olis ollut täysin vältettävissä, mutta minkäs näille mahtaa. Jotain bullterrierin verta näissä kyllä on, siihen malliin ripustautui toistensa huuliin ja treeniviikonloppu alkoikin sitten "hyvin", kun molemmilla reiät huulessa ja lauantaina-aamuna huulet turvoksissa. Erimielisyyden jälkeen pojat oli niin kuin mitään ei olis tapahtunutkaan, ihan lunkisti vaan oli keskenään.

Huuhdottiin sitten suita eläinlääkärin ohjeen mukaan ja jatkettiin lauantaina treenejä. Aamulla taas pienet paimennustreenit ja taas mulla vähän vaikeuksia Ukon silmän käytön kanssa, vaikka Immi sanoikin, että annan ihan väärän kuvan Ukosta, kun näyttää paljon paremmalta. Joka tapauksessa en ollut ihan 100% tyytyväinen siihen, kuinka sain Ukon irrottamaan otettaan lampaista. Lisäksi Ukko prässää lampaita ihan liikaa peruskuljetuksessa, kauheella vauhdilla tulee lähelle ja sitten käy kyllä itsenäisesti vaan maahan. Jerikon kanssa tehtiin poikittaisajoa aitaa vasten ja meni ihan ok, pysäytyksissä meinaa valua, mutta kaaret on ihan hyviä. :)

Sitten lähdettiin metsään ja tallasin Jerikolle ja Ukolle jäljet. Tarkoitus oli palata takaisin tottisten jälkeen ja tallata "alkeisjäljet" vielä Rudille ja Sisullekin, mutta aikataulu vähän kusi, joten se jäi valitettavasti tekemättä.

Käytiin siis välissä tottistelemassa. Jerikon kanssa ensin käännöksiä ja vähän oli taas löysiä täyskäännökset. Lisäksi Jeriko jotenkin meinas herpaantua aina välillä ja siitä ihan huomautin Jerikolle, kun ei ollut täysillä mukana. Sitten pieni hyppyharjoitus, metrin hyppy mennessä ihan ok, mutta paluuhypyssä arpomista ponnistuskohdassa ja rima tippui. Vinoeste oli kyllä hyvä, siinä oli nyt oikeanlaista meininkiä. :)

Ukon kanssa myös seuraamista vähän ja se oli kyllä hienoa, vire oli hyvä ja käännökset loistavat! :) Liikkeestä istumista otettiin ja nyt saatiin ekaa kertaa onnistunut ilman mitään suuren suuria apuja. Luoksetulo ihan ok, mutta kovempaakin voisi tulla. Hyppy on Ukolla aivan loistavan vaivaton, vinoesteellä voisi olla voimaa enemmän, mutta vaivattomasti Ukko suorittaa sen noinkin.

Sitten ajettiin jäljet. Tosiaan Katja oli tulossa meille Salosta ja jäi sitten Rudin ja Sisun jäljet tallaamatta, mikä oli kyllä harmi. Meidän pitäis varmaan pitää sellainen vähintään viiden päivän treenileiri, niin aika riittäis paremmin kaikkeen. ;) Ensin ajettiin Ukon jälki, joka vanheni noin kaksi tuntia tai vähän reilu, pituutta hieman vajaa 800 metriä. Maasto oli tosi haastavaa ja vaihtelevaa, välillä ryteikköä, yksi heinikkoinen hakkuuaukea, ja pari muuta heinikkoa. Paljon nousua ja laskua, paljon mahdottomien maastokohtien väistelyä ja kirsikkana kakun päällä paljon isoja muurahaisia. :/
Janalla jälki noin 20 metrin etäisyydellä, Ukko eteni hyvin ja suoraan, mutta ylitti jäljen. Tää on nyt vähän Ukon ongelma, että ylittää ensin jäljen reagoimatta siihen ja sitten lopulta löytää sen. Nyt Ukko otti sitten lisäksi takajäljen, kun tuli lopulta jäljelle, kääntyi kyllä lopulta itse mutta eteni aika pitkään.

Itse jäljestys oli melko vauhdikasta, mutta ei ollenkaan päätöntä juoksemista kuitenkaan. Ja Ukko oli tosi tarkana, vaikeimmissa kohdissa tuli pari harhaantumista, mutta itsenäisesti haki itsensä takaisin jäljelle. :) Pari kulmaa meni ihan täydellisesti. :) Ja kepit nousi hienosti. Neljännen kepin jälkeen olin jo itse niin väsyksissä ja näki Ukosta, että sekin on ja päätin, että lopettaisin viidennelle kepille, koska ennen kutosta oli vielä hirvee ryteikkö välissä. Ukko otti kuitenkin neloskepin jälkeen vähän turhan paljon vauhtia ja juoksi viidennen kepin yli. Lopetettiin kuitenkin siihen, koska Ukko oli niin väsynyt. Jäljeltä tielle poistuessa olikin sitten maa-ampiaispesä, itse sain osumaa pakaraan, Ukko ainakin silmäkulmaan ja kylkiin, ja niinpä illalla Ukolla oli turvonneen huulen lisäksi turvonnut silmäkin.

Jerikon jälki ajettiin noin kolme tuntia vanhenneena, pituutta n. 1300 m. Maasto oli paljon mukavampaa kuin Ukolla, ei mitään pahoja ryteikköjä, muutama nousu ja lasku, mutta silleen kivaa. Itse tein Jerikolle pari "jäynää": eka keppi 30 metrissä, yksi terävä kulma noin metrin päässä tiestä, viimeinen keppi myöskin vain pari metriä tiestä. Jälki janalla noin 30 metrin päässä, Jeriko eteni hyvin ja suoraan, mutta otti takajäljen, vaikka jälki lähti vasemmalle! Ilmeisesti oikealle lähtevien jälkien hinkkaaminen on kallistanut ongelman toiseen suuntaan. Hitto. No, tästä sitten lähdettiin liikkeelle ja kepit alkoi nousemaan todella hienosti. Terävä kulma tien kyljessä meni aika hienosti, Jeriko otti pari askelta tielle, kääntyi sitten takaisin ja paikansi jäljen jatkon.

Paria kulmaa Jeriko tarkisteli enemmän, osa meni ihan tikku suoraan. Sää oli tosi kuuma ja kostea, painostava, ja vaikka maasto ei ollut kovin raskasta, niin kyllähän siinä alkoi väsymään. Neljännen kepin jälkeen multa myös katosi jotenkin ihan totaalisesti suuntavaisto ja kun tämän jälkeen tuli terävä kulma, jota en muistanut ja jonka Jeriko otti taas tosi tiukasti takaisin päin. Aattelin, että Jeriko on kääntynyt ihan takaisin sinne mistä tultiin, mietin ihan tosissani, että mihin Jeriko meitä vie. Mutta päättäväinen se oli ja vaikka melkein meinasin puuttua, niin hillitsin onneksi itseni ja katsoin sports trackerista, että missä meidän pitäis mennä ja tajusin sen terävän kulma. :D

Viides keppi nousikin sitten pian, mutta sen jälkeen alkoi Jerikossa näkyä todella selvästi väsymys. Kieli aivan pitkällä ja jäljestäminen kävi vähän epätarkemmaksi, enemmän joutui tarkistelemaan ja selvästi Jeriko oli ihan kaikkensa antanut siinä lämpötilassa ja noin pitkällä jäljellä (5. keppi oli 1 km kohdalla). Siitä huolimatta Jeriko tsemppas ja jatkoi jäljellä. Varmastikin ainakin osittain väsymyksestä johtuen viimeinen keppi jäi ilmaisematta, mutta en voi kyllä moittia, kun Jeriko oli niin ylittänyt voimavaransa jo tolla jäljellä. Kutsuin Jerikon sitten vaan takas sen pari metriä ja kun Jeriko ilmaisi kepin, niin palkkasin siitä runsaasti.

No mutta ei treenit tähän vielä loppunut! ;) Jerikon osalta kyllä loppui, mutta Katja tuli tosiaan käymään kans ja testaili vähän Ukon kanssa, että kehtaisko kisoihin lähteä, kun en itse yksiin pääse ja Louloukin nyt niin paksuna, ettei sillä voi kisata. Ukkohan meni Katjan kanssa niin järkyttävän hienosti, että melkein harmitti, kun se ei mun kanssa mee noin hyvin. :D Ei oikeesti todellakaan harmittanut, mutta toki toivon, että saan Ukon joskus menemään noin hienosti. :D Ei ollut mitään merkkejä silmämaniasta, todella kauniit laajat kaaret joka kerta eikä ollenkaan mitään prässäämistä. Eli kisailmo lähti tälle parille. ;)

Loppuilta sitten rentoutumista, oli aivan loistava viikonloppu! Lisää näitä! ;)

Tänään rehkittiin sitten Matin kanssa ja raivattiin sähkölangalle mentävä kuja "alaniityn" ympäri, vedettiin sinne lanka ja asennettiin paimen, ja niin lampaat pääsi uuteen "kotiin". Oli niin kuin lapset karkkikaupassa, kun syötävää oli yhtäkkiä enemmän kuin mitä ehtii syödä eikä osanneet päättää, että mistä aloittaisi. :D Eilen siirtyi myös katos mun veljien ja isän avustuksella niitylle ja kun siihen saadaan vielä laudat laitettua takaisin, niin on aika hulppeet oltavat lampailla, oma terassi ja kaikki. ;)

Ukko esittää ettei karannut perässä laitumelle. "Mä en oo täällä oikeesti"


sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Hyi, se on karvainen!

Olen itsekin joskus kritisoinut tiettyjä piirteitä näyttelylinjan kasvatuksessa (lähinnä pelkkien näyttelytulosten perusteella kasvattamista), mutta nyt alkaa olla mitta sen verran täynnä näyttelinjaisten morkkaamista, että pakko sanoa pari asiaa.

Pari kertaa olen kuullut tapauksesta, jossa näyttelylinjaisen pennun omistaja saa kuulla toiselta pennun omistajalta, että hänen pentunsa on parempi, kun se on paimenlinjainen. Tai että ei edes viitsitä kertoa mistä se on, kun toisella on sellainen huonompi näyttelylinjainen. Ylipäätään suhtaudutaan ylemmyydentunteella tai alentuvasti jos toisella on sellainen "paska rakki" eli näyttelylinjainen bc. Harmi, kun ei ole mun kohdalla tollaista mitään sattunut, keskustelisin oikein mielelläni näistä asioista ihan kasvotustenkin.

Muutenkin kuulee ihan älyttömän paljon sitä, kun paimenlinjaisen (tai sekalinjaisenkin) koiran omistajat väheksyy näyttelylinjaisia. Useimmiten nämä ihmiset on vielä sellaisia, että niillä on ensimmäinen bc ylipäätään ja/tai ei minkäänlaista ensi käden kokemusta koko näyttelylinjasta. Yleinen käsitys tuntuu vaan olevan, että näyttelylinjaiset on niitä paskempia ja jos haluaa harrastaa niin pitää ottaa paimenlinjainen vaikkei paimennuksesta olisikaan kiinnostunut. Ja pelkästään sillä linjalla voi jo leveillä vaikkei olisi mitään näyttöä, unohdetaan kokonaan sekin, että ohjaajallakin on osansa asiaan eikä pelkkä tietyn linjainen koira takaa menestystä.

Näyttelylinja alkaa olemaan jo niin paha asia, että näyttelylinjaistenkin omistajat haluaa puhua koirastaan sekalinjaisena jos mistään kymmenen sukupolven takaa löytyy paimenlinjaista. Tai sekalinjaisten omistajat puhuu koiristaan työ- tai jopa paimenlinjaisina, kun olishan se kauheeta myöntää, että oman koiran sukutaulussa on jo viidessä polvessa näyttelylinjaista.  Mikä on mun mielestä ihan naurettavaa! Ei koiran arvoa määritä sen sukutaulu, vaan sen omat ominaisuudet. Ainakin mun mielestä.

Toki jos paimennukseen haluaa koiraa, niin paimenlinjainen on ainut "oikea" vaihtoehto. Tai ainakin vähiten riskejä sisältävä. Samoin agilityyn useimmiten paimen- tai sekalinjainen voi olla parempi, koska rakenne on usein kevyempi ja elastisempi. Toisaalta agilityssä ei kuitenkaan huipulle päästä pelkästään hyvällä koiralla vaan ohjaajankin taidot todella mitataan, ja toisaalta näyttelylinjaisiakin on useita valioita ja nopeita agilitykoiria. Mutta jos omat taidot riittää sinne "huipulle" ja sinne haluaa tähdätä, niin paimenlinjainen voi olla se "paras" vaihtoehto, joskaan ei sekään pomminvarma.

Mutta sitten, kun puhutaan harrastamisesta ylipäätään, niin mikä tekee näyttelylinjaisesta niin paljon huonomman harrastuskoiran? Tilastot, mutta mielestäni hieman vääristyneet tilastot. Jo pitkään todella tavoitteelliset ja kokeneet ihmiset ovat ottaneet paimen-/työlinjaisia ja tottahan toki niille tulosta tehdään. Usein ensimmäisen harrastuskoiran ottaja ei välttämättä edes saa pentua paimenlinjaisesta pentueesta, näyttelylinjaisesta on ehkä helpompi saada. Ja kokemattoman on vaikeampi tehdä tulosta. Tilastoja ehkä jatkossa vääristää vielä enemmän se, kun nykyään melkein kaikki vähääkään harrastamisesta tai kilpailemisesta kiinnostunut tuntuu pitävän paimenlinjaista ainoana oikeana vaihtoehtona. Näyttelylinjaisen koiran ottaminen harrastuskoiraksi olisi jotenkin noloa monien mielestä.

Mutta on niitäkin, jotka ottaa näyttelylinjaisen toisen perään, takoo tulosta näillä "huonoilla" koirilla ja tuntuu olevan erittäin tyytyväisiä koiriinsa. Miten tämä sitten on mahdollista jos näyttelylinjaiset on niin paljon huonompia? Eikö kokenut ihminen heti vaihtaisi "parempaan" linjaan, jotta voi "menestyä paremmin"? Pakko kai näyttelylinjaisissakin on olla jotain hyvää sitten, kun näitäkin ihmisiä on.

Jokainen voi ihan itsekseen miettiä mitä nämä ominaisuudet voisi olla, mutta ennen kaikkea kyse on varmasti siitä mikä sopii kenenkin käteen parhaiten. Itse tykkään esim. tottiksessa Jerikon (ja useilla muilla näyttelinjaisilla nähtävästä) asenteesta enemmän kuin paimenlinjaisen tekemisestä. Mutta tämä onkin makukysymys ja niistä on turha kiistellä. Ei vaan pidä tuomita jotain, mitä ei edes tunne riittävän syvällisesti. ;)

Sitten tää ulkonäköasia. Paimenlinjaisten omistajat yleensä väheksyy näyttelylinjaisten ulkonäkökasvatusta. Usein kuuluu sanottavan, että ulkonäöllä ei ole mitään väliä, kunhan on tykki harrastuskoira. Niin, ulkonäöllä ei olekaan mitään väliä, kunhan koiralla ei ole pitkä karva, kunhan se ei ole "tavallinen/klassinen mustavalkoinen" ja kunhan sen korvat ei ole "tavalliset" jne. Ja plussaa on jos korvat on eriparia, väritys epätavallinen, ja karva pitää ehdottomasti olla lyhyt! Mutta ulkonäöllä ei muuten mitään väliä. ;)

Ruma kauhean turkikas näyttelylinjainen ja kaunis paimenlinjainen?

Itse kuulin töissä ihmeellisen kommentin, kun yhdellä työkaverilla on viides paimenlinjainen bortsu ja aiemmin ollut lammastilakin, mutta ei enää. Puhuttiin koirista ruokapöydässä ja näytin kuvan omistani, niin kommentti Jerikosta meni suurin piirtein näin: "Mikä toi on? Onko toi muka bortsu? Ei se varmaan ainakaan paimenna". Pääsinpähän vastaamaan, että itse asiassa kyllä paimentaa ja kilpaileekin paimennuksessa. Paimentaminen on tietenkin erilaista kuin paimenlinjaisen, mutta sillä ei ole mitään tekemistä ulkonäön kanssa.




Mutta mikä siinä on, että niin kovin monella tuntuu ulkonäkö yhdistyvän siihen, millainen kyseinen koira olisi harrastuksissa? Jos on näyttelylinjainen jolla on turkkia jonkin verran, niin se leimataan heti paskaksi harrastuskoiraksi vaikkei olisi nähnyt kyseistä koiraa tekemässä mitään. Ei se ulkonäkö määritä koiran muita ominaisuuksia, kunhan rakenne ja turkki on silleen kohtuulliset ettei haittaa menoa. Lyhyt karva on varmasti käytännöllisempi jossain navettahommissa, mutta eihän ne hommat vastaa bordercollien alkuperäistä työtä ja joukossa siksi on niitä pitkäkarvaisiakin myös paimenlinjassa. Bordercollien turkin pitäisi olla säätä kestävä ja likaa hylkivä, joten pitkäkarvaisellakin kuivuessaan kura rapisee vaan pois. Itse asiassa Jeriko kuivuu nopeammin kuin Ukko ja aivan yhtä paljon niiden mahan alusia joutuu pesemään kurakeleillä. Jerikoa harjaan myös hyvin harvoin.

Käytiin mutakylvyssä




Vähän vielä olkikylpyä päälle (huomaa heinäsilppu raivaussahan jäljiltä ;) )

Sitten ravistelut....


Ja taas valmiina menoon ;)

Se mikä itseä joissain näyttelylinjaisissa nyppii on se, kun alkaa olemaan jo niin pitkä- ja tuuheaturkkisia ettei varmasti jaksaisi pitkäkestoista työtä ilman lämpöhalvausta ja toisaalta niin raskasrakenteisia, ettei senkään puolesta voisi kovaa rasitusta kestää. Ja sitten itsellä tökkii jos bordercollieta kasvatetaan ihan pelkästään näyttelyitä ajatellen ja pelkkiä näyttelymeriittejä katsoen. Sitten näiden äärinpään kennelien/kasvattajien mukaan muut arvostelee koko näyttelylinjan paskaksi vaikka näyttelylinjaisissa on runsaasti hienoja ja menestyneitä harrastuskoiria ja kasvattajia jotka kiinnittää huomiota niihin käyttöominaisuuksiin vaikkei se paimennusta olisikaan.

Ulkonäkökysymykset on yleensä makuasioita ja toisen silmää miellyttää toinen, toisen silmää toinen. Se on luonnollista ja ymmärrettävää. En voi kuitenkaan ymmärtää ulkonäön perusteella huonoksi/paskaksi leimaamista ihmisten suista, joiden mielestä ulkonäöllä ei muka ole väliä. Antaa koiran muiden ominaisuuksien, tekemisen ja vaikka niiden harrastusmeriittien puhua puolestaan. ;)

Jokaista (ensimmäistä) bc:tä hankkivaa kehoittaisin katsomaan läpi näiden yleisesti vallalla olevien puheiden ja miettivän tarkkaan millaiseen käyttöön koiraa on itselleen hankkimassa, mitä sen kanssa haluaa tehdä, millaisiin koiriin on tottunut tai millainen sopisi parhaiten omaan käteen. Kannattaa myös tutustua useampaan kuin yhteen koiraan joka linjasta, koska erot samankin linjan sisällä voi olla isoja. Yksilöitä kuitenkin kaikki.

Lopuksi vielä pakko sanoa, että mun mielestä ainakin tässä kuvassa jokainen koira on kaunis, lyhytkarvaisesta paimenlinjaisesta mustavalkoiseen näyttelylinjaiseen ja jokaisella on harrastuksissa omat vahvuutensa. :)


torstai 3. heinäkuuta 2014

Voihan silmä

Piti jo viime viikolla kirjoittaa tästä, mutta jäi sitten pihahommia tehdessä blogi päivittämättä. Olen tainnut ennenkin voivotella tota Ukon silmänkäyttöä. Viime viikolla sitten kiinnitin huomiota erääseen asiaan, jonka johdosta piti tehdä pieniä muutoksia meidän lenkkijärjestelyihin. Normaalistihan noi on mulla vapaana aina kun vaan voi. Tien pätkillä missä joudutaan kääntymään samaa reittiä takaisin poikien mielestä on tosi hauskaa ottaa kauhee spurtti ja juoksukilpailu käännöksestä. Jo aiemmin on alkanut esiintymään sitä, että tutuilla reiteillä pojat alkaa odottamaan kohtaa jossa käännytään: Jeriko loikkii edellä ja käännähtelee välillä katsomaan taakse, että näkee koska aion kääntyä. Ukko taas on hiippaillut mun jalan vieressä ja siinä vaanien odottanut käännöstä.

Kyllä, olen antanut jo ton perusteella tän jatkua liian pitkään, mutta tarvittiin vielä jotain vähän enemmän, että tajusin. Yksi kerta sitten aamulenkillä Ukko alkoi jäämään taakse, siis TOOOOSI kauaksi taakse. Käytännössä Ukko siis jumittui silmällään Jerikon tuijottamiseen ja jähmettyi paikoilleen, huomasin kun Ukko oli jäänyt jotain 50 metriä meidän taakse. Kutsuin Ukkoa siitä ja aluksi ei meinannut reagoida mitenkään, sitten otti pari askelta ja taas pysähtyi, koko ajan katse tiiviisti Jerikossa. Jouduin ihan tosissaan tekemään töitä ja kuluttamaan aikaa siihen, että sain Ukon lopulta mun jalan viereen ja sitten seuraava taistelu siitä, että sain Ukon irrottamaan katseensa Jerikosta.

Lopulta sitten otin molemmat hihnaan kiinni, koska en halunnut päästää Ukkoa toteuttamaan tota väijymistä yhtään enempää. Nyt olen sitten aina kyseisellä tienpätkällä ottanut molemmat koirat kiinni heti jos minkäänlaista merkkiä kyyläämisestä esiintyy tai sitten viimeistään ennen kuin käännytään takaisin, koska en halua enää yhtään vahvistaa tota tapaa. Niin kivaa kun noiden spurttaamisen katsominen onkin. Hihnaan laittaminen auttaa aika hyvin, Ukko rentoutuu ja molemmat alkaa kävelemään rennosti mun edellä hihnassa. Vähän vetäen niin kuin tavallista, mutta parempi sekin.

Toissapäivänä sitten tehtiin pientä paimennustreeniä ja tässä näkyi Ukolla kyllä kans silmän vahvistuminen. Miksi sen pitää vahvistua, kun pitäis helpottaa mieluummin? Mä kun luulin, että paimenlinjaisen kouluttaminen paimennukseen olisi helpompaa kuin näyttelylinjaisen! :D

Aina on ollut vaikeaa saada Ukko irrottamaan katseensa lampaista, mutta nyt se oli jotenkin erityisen vaikeaa. Ukko oli niin kuin transsissa, todella intensiivisesti kyyläs vaan lampaita ja silloinkin, kun sain sen kääntämään päänsä, kaikesta näki ettei se todellisuudessa ollut ollenkaan luopunut lampaista. Pahin oli, kun ajoin sitä kauemmaksi ja Ukko käänsi ihan selkänsä lampaille, mutta edelleen kropan asento, niskan kyyry tai joku kertoi, että edelleenkään mä en omistanut lampaita vaan Ukko. :D
Sitten kun päästin kaarelle, niin tekikin valtaosin ihan ok kaarta, saisi olla laajempikin, mutta ei mikään hirveen tiivis, mutta kaahas kauheella vauhdilla. Jännitettä oli ilmassa niin, että olis voinut veitsellä leikata. Eikä Ukko silti ollut missään vaiheessa mitään tyhmää tekemässä. Ajossa saattoi tosi voimakkaasti ja nopeasti (tyylikkäästikin kieltämättä ;)) mennä aivan kiinni lampaisiin, mutta meni itse maahan ennen kuin ehdin mitään sanoa.

En tiedä oliko tässä treenissä pahinta toi intensiivinen silmäjumi vai vauhti mitä Ukko oli yhtäkkiä saanut, mutta tuli sellainen olo, että kohta oon ihan lirissä sen kanssa. Kyllä osaakin olla vaikeaa kouluttaa tollaista silmäkoiraa. Ja henkisesti raskasta! Kun koko ajan pitää olla tuimana, että saa jonkinlaista painetta luotua, kun yrittää saada Ukkoa kauemmaksi, ja sitten toisaalta skarppina koko ajan, että ehtis antamaan käskyjä ajoissa tossa vauhdissa. Uskomatonta mutta totta: musta on varmaan tullut liian kiltti! :D

Nyt on kyllä itse asiassa aika opettavaista, kun on noita karitsoita joukossa. Ukolle selvästi tuottaa vaikeuksia, kun karitsat herkästi hajoaa omiin suuntiinsa. Ukko ajais sitten vaan aikuisia ja kun se tavallaan silmällään on niissä niin kiinni, niin ei oikein huomaakaan koko karitsoita jos ei oikein mene auttamaan ja näyttämään.

Mutta ei auta muu kuin jatkaa harjoituksia. Ollaan ihan siinä kynnyksellä, että kun vaan sais ton kaiken intensiivisyyden ja voiman omaan hallintaan, toisin sanoen Ukonkin myöntämään, että lampaat on mun eikä sen, niin sitten varmasti alkaa toimimaan hienosti. Ukko ei vaan niin auliisti luovuta lampaita mulle vaan tekee kyllä hommaa aika pitkälti itselleen vaikka kuitenkin sitten ottaakin käskyt ihan hyvin ja on silleen kiltti. Onpa vaikea selittää.

Jerikokin on saanut lisää intensiivisyyttä, mikä on ihan hieno juttu taas sen kohdalla! Jeriko on oppinut hiipimään ja odottamaan seisaalleen tosi kivastikin koko ajan pitäen pientä sopivaa painetta. Jerikosta on kyllä suuri apu muutenkin hommissa, kun se tekee töitä kuitenkin niin auliisti mulle, ei hötkyile omiaan ja osaa odottaa rauhassakin.

Yhdellä karitsalla on ollut maha vähän kuralla ja ensin pestiin sen pylly ja leikattiin karvoja, sitten annettiin Tehobaktia. Jälkimmäiseen operaatioon karitsa ei olis enää niin auliisti suostunut ja piti lopulta pyytää Jeriko avuksi kokoamaan lampaita mun luokse, kun karitsa pakoili niin etevästi. Sehän olikin sitten helppo juttu, kun Jerikon vaan lähetti kokoamaan ja sitten nappas karitsan vauhdista kainaloon, kun oli menossa ohi.

Jeriko itse asiassa taas tosi hienosti ottaa itse huomioon noi pikku karitsatkin, tässäkin tilanteessa kolme oli eri kuusen juuressa kuin loppu porukka eikä Jeriko varmaan niitä siinä kaarella nähnytkään, mutta heti kuusien alta tullessa pisti merkille, että kolme on vähän erillään ja vaikka olin jo saanut haluamani karitsan kiinni, niin annoin Jerikon harjoituksen vuoksi koota nämä kolme eksynyttäkin, kun niin hienosti huomasi. :) Jeriko vaan seis ja siinä se seisoi koko lääkintäoperaation ajan (kaksi 10 ml ruiskullista piimä+tehobakt -sekoitusta) toinen etujalka ilmassa ja piti muuta porukkaa koko ajan silmällä. :)

Sitten kun kitken pihaa ja tuon kottikärryillä lampaille ruokaa, niin oon antanut Jerikon ajaa lampaat kauemmaksi ja harjoitella niiden pitämistä siinä sillä välin kun kippaan kottikärryt. Hienosti Jeriko alkaa tätäkin hommaa tajuamaan ja tasapainottaa hyvin ilman mitään käskyjä multa, muutenhan lampaat juoksis mulle syliin asti heti kun siellä naamaansa näyttää. :D Talvea ja pyöröpaaleja varten hyvää harjoitusta nääs. ;)