Paimennusmotivaation nousu

Sovittiin Jupiterin veljesten omistajien Annen ja Merjan kanssa yhteistreeneistä Loviisassa Leena Jussilalla jo tuossa aikaisemmin. Treenit oli eilen ja toissailtana ajoaikaa (2,5 tuntia) katsoessa mietin, että onko sitä ihminen oikein järjissäänkään, kun ajaa tuollaisen matkan treenaamaan lajia, jonka suhteen motivaatio on ollut vähän matala. Aina silloin tällöin tuntunut, että pitäisikö paimennustouhu lopettaa, kun ei tunnu sujuvan.

Ajelin silti Loviisaan ja oli kyllä hyvä, että ajelinkin! Leenan koulutuksessa olen aikaisemmin kerran käynyt Ukon kanssa, mutta ihan kamalan tarkkoja muistikuvia minulla ei siitä ollut. Leena on kyllä erittäin mukava ja hyvä kouluttaja. Oikeasti keskittyy koulutettaviin ja antaa hyviä vinkkejä. :)

Jupiterin kanssa esiin tuli ongelma, jonka tiesinkin tulevan ja sama asia meitä on vaivannut kisakentillä: uuden paikan jännitys. Oli siis jo tämän vuoksi hyvä käydä uudessa paikassa jossa pystyi tekemään pitkää hakua. Ekat haut oli siitä hankalia, että Jupiter tunsi lampaiden vedon (joka oli maltillinen) hyvin voimakkaasti ja ylikompensoi sitä eikä ottanut käskyjä. Vedon vastaiselle puolelle hakukaarelle lähettäessä (eli sille epäloogiselle) Jupiter ei tehnyt kaarta kunnolla loppuun eikä meinannut aluksi ottaa lisäohjeitakaan. Ekalla vuorolla tehtiin sitten muutamia hakuja niin, että kävelin lähemmäksi helpottamaan Jupiterin jännitystä yksinolosta vieraiden lampaiden kanssa ja toisaalta helpottamaan käskyjen kuuntelua. Lopuksi pieni pätkä ajoa, jossa Jupiter kyllä hienosti tasapainotti vedon puolta luontaisesti ilman käskyjä.

Lisäksi tehtiin Jupiterin kanssa itsenäisesti jakoja, jotka sujui aikas hyvin. Jupiter otti hyvin sen porukan mitä näytin eikä tässä ollut suurempaa jännitystä enää. Sitten kun myöhemmin tehtiin taas hakuja, niin Jupiter oli kuin eri koira. Otti käskyt napakasti niin kuin kotonakin, ei jännittänyt tai säheltänyt ja sillä oli erittäin hieno tahti ajossa ja ohjaajalle kuljetuksessa: rauhoittui kävelemään todella hienosti! Portista ajot meni tosi hienosti ja olin suoraan sanottuna itsekin vähän yllättynyt kuinka hyvin onnistuin hahmottamaan syvyyttä.

Troijan kanssa harjoiteltiin pienemmässä aitauksessa joka oli tosi hyvä siihen tarkoitukseen, ettei pääse kaahaamaan liian kaukana lampaista ihan vaan juoksemisen ilosta. Troijan kanssa ei olla paljoa kotona tehty, viimeksi reilu kuukausi sitten ja max kerran kuukaudessa tahdilla sitä ennenkin. Ongelmaksi on muodostunut se, että vaikka se kokoaa laumaa hienosti ja luontevasti ja kesällä pystyin esim. lampaiden kiinniotoissa tai häkityksissäkin käyttää Troijaa apuna, niin en ole päässyt sen kanssa yli siitä, että se pitää niin voimakkaasti vetoja ja hakeutuu lampaiden pääpuolelle, eikä ota mua (enää) huomioon juuri lainkaan. Olen ollut vähän epävarma, miten uskallan siltä asioita vaatia, mutta selvästikin uskaltaa. Troija reagoi oikein hienosti kun pienellä pussirullalla rein omaan reiteen taputtamalla pienen äänen ja sijoituin "sulkien" väärän suunnan. Tavallaan koulutuksellisesti tässä ei ollut mitään uutta, mutta tila ja puitteet ja kokeneemman ihmisen rohkaisu mahdollisti sen, että saatiin Troija ottamaan minut kuvioon mukaan ja se alkoi ihan rehellisesti peruskuljettamaan ja pysymään lampaiden takana. Todella miellyttävä fiilis kun pääsi kuvioon sisälle. :D

Troija sai palautetta, että se reagoi kouluttamiseen todella hienosti ja siitä näkee kuinka se oikein miettii, mikä on siis hyvä juttu. Troija myös kohtelee lampaita kivasti. :) Tästä on sitten ihan hyvä jatkaa, kotonakin voi oikeasti alkaa katsomaan että asiat alkaa tapahtumaan niin kuin minä ohjaan ja katsotaan mihin asti Troija kehittyy ja mihin koulutettavuus/vietti riittää.

Innostuin sitten katsomaan Jupiterin pentuajan paimennusvideoita ja herranjestas se on kyllä ollut luontainen ja taitava jo 8kk iässä! Teki kyllä oikein hyvää palauttaa tämäkin mieleen ja vaikka matkan varrelle on sitten sen jälkeen mahtunut Jupiterin kaikenlaisia pelkoja ja herkkyyksiä häkitykseen, pienempiin tiloihin, jakoon ja milloin mihinkin liittyen, niin nyt se alkaa kyllä olemaan taidoiltaan todella hienolla mallilla ja kunhan vieraan paikan jännityksetkin vielä selätetään, niin kyllä Jupiterista mulle hyvä paimennuskisakoira vielä saadaan! Ensi kesänä sitten. Tässä hyvänmielenvideo Jupiterin pentuvaiheilta. :)

Jeriko 10v ja paljon muuta

Nyt on paljon päivityksiä jäänyt tekemättä. Aloitetaan nyt vaikka siitä, että Jupiter on aloittanut kisauransa agilityn parissa. Kolmissa kisoissa on nyt käyty, ekoista ei tuloksia, toisista kisoista kaksi nollaa ja kolmansista ei taas tuloksia. Hieman on siis tuulista. Parhaimmillaan menee tosi hienosti, mutta Jupiterin vireenhallinnassa ja keskittymiskyvyssä on vielä parantamisen varaa. Mutta odotan kyllä innolla jatkoa sen perusteella, mitä meno parhaimmillaan on. Sitten varsinkin kun päästään 3-luokan radoille, niin alkaa olemaan hienoa. :)

Troija starttasi myös näyttelykehissä eikä sen vaatimattomammin kuin Helsinki Voittaja ja Winner-näyttelyissä. Troija pärjäsi hyvin ekassa massatilaisuudessaan. Vaikka vieraiden koirien läheisyys olikin sille aluksi inhottavaa, niin Troija sopeutui tilanteeseen nopeasti. Esiintyminen sujui hyvin, mutta aivan parhaalla tavalla en vielä saanut sen hyvää liikettä esiin. Ikä junioriluokkaan tuli täyteen juuri perjantaina ja sitten kehät lauantaina ja sunnuntaina. Lauantaina tuomarina Anthony Kelly ja sunnuntaina Tapio Eerola. Molemmilta päiviltä arvosana EH. Molemmissa arvosteluissa mainittiin keveys sekä korkea häntä. Kumpikaan asia ei tullut yllätyksenä. :D

Anthony Kelly: Head ok. Would like little more substance in foreface. Forelegs straight. Neck &shoulder placement OK. Correct topline. Body OK. Hindleg angulation could be little better. Coat OK. Movement could be steadier, tail too high. Temperament very good.

Tapio Eerola: 9kk. Kevyt kokonaisuus ja hieman lyhyet mittasuhteet. Kapea pää ja kevyt kuono. Hyvät silmät, korvat, purenta. Rintakehä kapea ja lyhyt. Erittäin hyvät kulmaukset. Kevyet liikkeet. Liikkeessä häntä kohoaa korkealle.

Katsotaan nyt sitten miten jatketaan näyttelykäyntien kanssa. Omaan silmään Troija on erittäin kauniisti rakentunut, kaunisilmeinen ja erinomainen rotunsa edustaja. Sillä on myös luonnostaan erinomaiset liikkeet silloin kun se liikkuu rennosti ravilla (Jerikolla ei tällaista luontaista pitkää astelta ole ollut). Se on kuitenkin näyttelykehiin ja useille tuomareille varmastikin liian kevyt. Mutta varmaan ainakin jonkun verran sitä tulen käyttämään, ainakin jos saan vinkkejä tuomareista joille kevyempikin käy. ;)

Jupiterille vasta vaikea onkin sitten keksiä sitä näyttelytuomaria, jolta sen H:n voisi saada. Alkuperäinen suunnitelma Jupin kanssa oli, että jos se olisi viime kesänä H:n saanut, olisin kastroinut sen syksyllä ja se olisi ehtinyt toipumaan ennen vetokautta ja ennen Troijan ekoja juoksuja. Toisin kävi, kun ns. "varma nakki" näyttelykin jäi välistä oman sairastumisen vuoksi. Nyt on ensi vuoden alku täynnä suomalaisten tuomareiden näyttelyitä ja niihin en nyt enää lähde Jupiterin kanssa kokeilemaan. Nyt sitten joudutaan ainakin yhdet Troijan juoksut (joita ei vielä onneksi ole näkynyt) katsomaan läpi jonkinlaisilla hoitojärjestelyillä Jupiterinkin osalta.

Jupiterilla alkaa kuitenkin selvästi hormonit heräämään/voimistumaan ja se aiheuttaa siinä aika paljon ristiriitaisuutta. Toisaalta se on erittäin kiltti ja nöyrä, alistuva koira. Mutta sitten ilmeisesti hormonit pistää sen välillä yrittämään jonkinlaista kukkoilua Jerikolle. Arjessa on siis alkanut näkymään enemmän kyräilyä ja ihmeellisiä murinoita Jupiterin osalta, jotka Jeriko yleensä ignooraa täysin. Jos Jeriko sitten ärähtää Jupiterille, niin Jupiter heittäytyy salamana kyljelleen, mutta saattaa edelleen sieltä jatkaa murinoitaan. Tällöin Jeriko yleensä odottaa hetken ja jos murinat jatkuu, mutta Jupiter pysyy alistuneessa asennossa, niin viittaa taas kintaalla asialle. Sen verran kuitenkin on tällaista jo ilmassa, että Jupiter on erillään yksin ollessa todennäköisesti siihen asti, että pallit lähtee. Harmillista kyllä, kun tähän asti on mennyt niin vaivattomasti poikien kanssa. Luulen, että Troijan hajutkin saattaa alkaa muuttumaan siinä määrin, että tunteet kiristyy senkin vuoksi.

Jeriko täytti tänään jo 10 vuotta. On jopa vähän vaikea hahmottaa, että se todella on jo niin vanha ja että kymmenen vuotta sitten näin ensimmäisen kerran kuvan siitä ja tiesin, että tuo on mun/meidän. Ei olisi voinut parempi tuuri käydä ensimmäisen koiran kanssa. Ehkä se ei ole tuuria vaan meidät oli tarkoitettu toisillemme alusta lähtien. Jeriko on mulle juuri niin sopiva kuin vaan voi ollakin. Ei täydellinen koira, mutta ehkäpä paras mitä mä tulen koskaan omistamaan. Ei paras kaikessa, mutta kokonaisuutena ja siinä miten hyvin meidän temperamentit sopii yhteen. Toivon, että meillä on vielä monia vuosia yhdessä.

Troija 8kk

Troija täytti tänään 8kk. Siinä on kyllä pikkuinen tomera tyttö; säkäkorkeus nyt 45cm ja painoa 12,4kg. Troija on nyt onnistunut pari kuukautta säästymään uusilta tapaturmilta, vaikka vauhtia on vähintään yhtä paljon kuin aina ennenkin. Nopeat liikkeet on näyttäviä ja niitä Troija mielellään esittelee.

Sen minkä Troija pienessä koossa häviää, se ottaa takaisin vahvassa asenteessa. Sillä ei meiningit paljon päätä kylmää, se seisoo vahvasti omilla jaloillaan eikä jännittele asioita. Se on erittäin vauhdikas niin kuin tuossa jo sanoin ja käyttää hyvin kroppaansa. Hyppäämiset ei sen päätä huimaa lainkaan enkä sinänsä usko, että ainakaan hypyt ilman isoa noutokapulaa tulee olemaan ongelma. Noutokapula tuokin sitten oman lisänsä.

Troija on todella nopea oppimaan. Se keskittyy todella hyvin ja kun asiat ei lähtökohtaisesti sitä jännitä, niin se myös sisäistää asioita nopeasti. Agilityä Troijan kanssa on tehty kokonaisuudessaankin korkeintaan 10 treeniä, joista puolet on ollut lähinnä sellaisia "tarjotaan yhtä estettä" -tyyppisiä treenejä ja vasta viisi viimeistä treeniä vähän tiheämmällä aikavälillä ja myös useampia esteitä putkeen. Troija on sisäistänyt tätä todella nopeasti ja edistys on ihan huikeaa. Eilen tehtiin ensimmäistä kertaa pussia, jota Troija myös tarjosi luontevasti. Hyppäsipä se muitta mutkitta pikkumaksi rimankin kun kohdalle osui, eli riman konsepti on jo sisäistetty vaikka rimat on ollut max 15cm.

Jälkitreenit on jäänyt harmillisen harvoiksi Troijan kanssa muiden kiireiden vuoksi ja nyt pimeä painaa jo niin aikaisin päälle, ettei senkään vuoksi onnistu treenit. Pienelle alulle jäljestämistä ollaan kuitenkin jo saatu ja Troija on ilmentanut Jerikon kaltaisia ominaisuuksia jäljellä, joten en nyt ole niin huolissani treenien vähäisestä määrästä. Keppejä on otettu pari kertaa jäljellä, mutta vaikka niiden etsiminen pihassa sujuu hienosti ja on kiva leikki, niin jäljen seuraaminen vie vaan voiton niistä. Vähän liiankin tuttua. Viimeisimpänä olen alkannut opettamaan käsikosketuksen kautta kepin tuomista käteen asti, jotta kriteeri olisi mahdollisimman selvä. Tämäkin on sujunut hienosti kotona/pihassa, mutta ei vielä jäljellä (tosin vasta kerran ehditty kokeillakaan). Varmaan ensi keväänä tähän palataan paremmin.

Jos Troija on kehittynyt nopeasti agilityssä, niin on kyllä Jupiterkin nyt viime aikoina ottanut hirmuisen harppauksen eteenpäin! Viime viikonloppuna oltiin Next One -leirillä ja Jupiter oli kyllä hieno! Se on oppinut irtoamaan kepeille jo tosi kaukaa ja tekee tosi hienoja itsenäisiä keppien aloituksia sekä kestää päällejuoksun kepeillä. Sillä on vauhtia tullut hurjasti lisää ja meidän yhteispeli radalla ylipäätään on lähtenyt sujumaan tosi kivasti. Kontaktit on vähän alkanut lipeilemään ja niihin tarvisisi saada tehotreeniä, mutta muuten tilanne on varsin hyvällä mallilla.

EAOD eli aikuisiän kuurous

Hannes Lohen tutkimusryhmässä on jo useamman vuoden ajan tehty töitä bordercollieilla esiintyvän aikuisiän kuurouden geneettisen taustan selvittämiseksi. Ukko on ollut mukana tutkimuksessa jo sen alkuajoilta lähtien. Kun tutkimuksesta alettiin ensimmäisiä kertoja tiedottaa elettiin meillä juuri niitä aikoja, kun aloin näkemään ensimmäisiä viitteitä Ukon kuulon heikentymisestä. Olin yhteydessä tutkimusryhmään ja Ukosta otettiin verinäyte ja tehtiin BAER-testi, jossa todettiin molempien korvien kuulon olevan heikentynyt. Vuotta myöhemmin BAER-testissä toinen korva oli jo lähes kuuro, toinen pysynyt vielä ennallaan.

Tutkimusryhmästä tulleiden väliaikatietojen perusteella oli jo tiedossa, että Ukko on silloin löydetyn riskialleelin suhteen homotsygootti. Odotetusti. Nyt ryhmä on tunnistanut kuurouteen liittyviä geenimuunnoksia eli variantteja yhden geenin alueelta ja näiden riskivarianttien suhteen Ukko on odotetusti myöskin homotsygootti. Jeriko on kantaja ja Jupiter vapaa. Kuurouteen liittyvä markkeritestikin on lisätty nyt MyDogDNA-pakettiin, jolla Troija tullaan kyllä aikanaan testaamaan.

Tällä hetkellä Ukko on hyvin lähellä kuuroa, mutta kuulee kyllä läheltä ja voimakkaita ääniä. Äänen suuntaa se ei erota lainkaan ja saattaa juosta aivan väärään suuntaan jos kutsun sitä sen selän takaa. Välillä se on myös eksynyt meistä lenkeillä jos ei ole huomannut pitää silmällä. Silloin olen siitä aidosti huolissani, koska tiedän että sen kutsuminen ei varsinaisesti auta vaan se saattaa jotain kuullessaan lähteä juoksemaan täysiä siihen suuntaan mihin nenä sattuu näyttämään, vaikka autotietä kohti. Onneksi täällä liikkuu hyvin vähän autoja, mutta liikkuu kuitenkin.

En voi väittää, ettenkö surisi Ukon kuulon menettämistä. Välillä suren sitä todella paljon.  Suren sitä mitä Ukko olisi voinut paimennuksessa olla. Alkuvaiheessa mulla ei kyvyt riittäneet Ukon oikeanlaiseen kouluttamiseen. Muistelen edelleen välillä sitä, kun oltiin ensimmäisen kerran Deren Scrimgeourin koulutuksessa (Ukko taisi olla n. 2v) enkä itse meinannut saada Ukkoa mitenkään "irti" silmästään. Derekin ei tarvinnut tehdä oikein muuta kuin ottaa ohjat, sanoa matalasti "heeeyyy" ja Ukko teki maailman kauneinta flänkkiä. Sellainen Ukko olisi voinut olla.

Myöhemmin kovalla työllä ja harjoittelulla aloin pääsemään paremmin Ukon kuoren alle ja sen kuplaan sisään. Meillä alkoi löytymään yhteistyö ja miten Ukko olikaan hieno! Sen pehmeä liike lampailla on jotain mistä todella pidän, ja se kuinka Ukko pystyy antamaan sopivasti painetta ja osaa päästää painetta. Ja jos lampaat on raskaita ja haastavia ja Ukko joutuu painamaan, niin se ei haittaa sitä henkisesti lainkaan. Se osoitti monet kerrat kykyä kärsivällisesti painaa ja painaa, ja sitten kun lampaat lähti liikkeelle Ukko jatkoi samalla pehmeällä tavalla eikä ollut mitään tarvetta syöksähdellä ja päästää omaa painettaan. Ei Ukkoon tullut painetta. Painehan ei nyt ylipäätään ole ollut sellainen asia, jota Ukko lampailla ottaisi, hyvässä tai pahassa. ;)

Facebook nosti juuri muiston neljän vuoden takaa, kun olimme kisoissa Nietosvaaran tilalla. Texceleillä oli kova veto poistovarikolle ja todella monelta koiralta lampaat karkasi ensimmäiseltä ajopätkältä tämän vuoksi, tai muuten tilanne ei pysynyt hallussa. Itse sössin keskeyttämällä radan, ennen kuin lähdin Ukon "avuksi", kun jotenkin unohdin, että niin saakin tehdä eikä keskeytystä olisi tarvinnut. Avustaminen tarkoitti lähinnä sitä, että menin lähemmäksi jotta itsellekin on selkeämpää missä koira on lampaisiin nähden ja pystyn käskyillä paremmin auttamaan oikeaan suuntaan. Ja hienosti Ukko sen tilanteen selvittikin.

Kuva: Marika Klossner

Tämä muisto kirpaisi. Voi, että kun haluaisin kelata taaksepäin ja saada kuulevan Ukon takaisin, jotta voisin paimentaa sen kanssa. Joskus mä vielä haluan uuden Ukon. Ja jos ei nyt pelkästään paimennuksesta tai edes kuuroudesta puhuta, niin ei niin persoonallista ja herttaista koiraa olekaan kuin Ukko. Ukolla on tietty rauhallisuuden aura. Oma kupla ympärillä, on Ukko ja Ukon maailma. Ja sitten siellä sen kuplassa olen myös minä. Kuulon menettäminen tietenkin vain korostaa tätä kuplaa, mutta ei sitä maailman meno ole muutenkaan oikein häirinnyt. On Ukko ja Ukolle tärkeät jutut. :)

Uskollinen remonttiapulainen ja työnjohtaja. Kuva otettu ja lähetetty WhatAppilla Matille, kun Ukko "hävisi" siltä lenkillä ja olikin koko ajan mun remonttiapuna eikä kuullut kutsuja.. 

Viikon päästä Jupiterin pitäisi ottaa mittaa texceleistä ja valittavasti sillä ei ole tuota vahvuutta mikä Ukossa on ja pelkään, että ne tulee olemaan Jupiterille liikaa. Sitäkin on palloteltu mielessä, että pitäisikö osallistuminen perua, mutta sitä ei onneksi tarvitse vielä päättää.

Jupiterin ekat agikisat ja Troijan treenailua

Jupiterin kanssa uskaltauduttiin "viimein" korkkaamaan agilitykisat Ylökkin kisoissa viime viikonloppuna. Radat oli ykkösen radoiksi aika haastavia, mutta se ei sinänsä haitannut, kun treeneissäkin tehdään paljon haastavampia. Enemmän haastetta ehkä kuitenkin aiheutta Ylökkin hallin kapea pitkulainen muoto, jonki vuoksi estevälit sivusuunnissa on väistämättä pieniä ja ansaesteitä on lähellä. Tämän suhteen ollaan taas totuttu tekemään isoja ratoja isoilla este-etäisyyksillä eikä niin paljon piiperrystä, jossa koira pitäisi "pitää kiinni".

Ekana hypäri, mikä oli kyllä hyvä että sai ensin tehdä rataa ilman kontaktiesteitä. Jupiter nosti kovat kierrokset jo ennen aloitusta, ulisi vähän niin kuin vetosuoritukseen lähdössä ja meinasi livetä jo lähdöstä ennen aikojaan. Ei siinä montaa estettä sitten mennyt, kun Jupiter lipesi suoralta putkelta pituuden väärään suuntaan. Loppurata meni kuitenkin ihan kivasti eikä rengas tuottanut vaikeuksia vaikka sitä vähän jännitin etukäteen. Jupiter otti myös tosi hienosti kovassa vauhdissa kepit itsenäisesti. :)

Toinen rata oli agilityrata. Tällä radalla onnistuin pitelemään Jupiterin paremmin hyppysissäni ja nollaa tehtiin kepeille saakka, johon tultiin edellisen radan kaltaisesti (esteitä ei taidettu niiltä osin siirtää lainkaan). Tällä kertaa Jupiter kuitenkin epäonnistui keppien aloituksessa ja tästä 5. Kontaktit meni kuitenkin ihan kivasti, joskin keinu lähes lentokeinuna, joka tietenkin säikäytti herkkää poikaa.

Kolmas ja viimeinen rata myös agilityrata. Profiililtaan tämä oli ylivoimaisesti loogisin ja kivoimman oloinen lähtökohtaisesti, mutta päädystä A:n jälkeen kääntyessä Jupiter lähti taas liihottamaan kaarrokseen ja siitä taas HYL. Keinulla Jupiteria jännitti, mutta puomi meni kivaasti. Ihan ok aloitus kisoihin. Eiköhän se siitä lähde sitten sujumaan.

Troijan kanssa ollaan otettu harppaus treenaamisessa eteenpäin. Aika vähälläkin voi sanoa, että on harpattu eteenpäin, kun aikaisemmin on treenattu ihan tosi vähän mitään tottisjuttuja, eletty vaan arkea. Troija on kyllä huikean hieno pentu. Se on niin hurjan vilkas ja vauhdikas ja rämäpäinen, ja sillä nousee kierrokset kaakkoon nopeasti. Mutta sitten kun treenataan niin se ottaa optimaalisen viretilan ja keskittyy aivan huikean hyvin. On aktiivinen ja oppii nopeasti. On se vähän sellainen Jeriko 2.0. Vaikka Jeriko on aina ykkönen. ;)

Ollaan saatu nyt perusasentoa harppaus eteenpäin tällä viikolla. Ensin korokkeella viereen pyörähtäen, sitten kosketusalustalla muutama toisto ja heti jo ilman sitä. Troija tajusi todella nopeasti! Ainut "ongelma" tällä hetkellä on se, että jos pyydän sen istumaan, niin se menee istumaan taaksepäin ja silloin asento jää taakse. Muutamat spontaanit istumiset on osunut ihan nappiin joten varmasti sekin tulee sieltä tuossa tuokiossa valmiiksi.

Hauska huomio on myös se, että niin kuin istuminen tulee Troijalta tosi napakasti taaksepäin, niin nyt kun olen saanut aikaiseksi opettaa myös maahanmenon (joo, nyt vasta), niin senkin Troija tekee hissinä taaksepäin. Jos tokoilu kiinnostaisi (ei kiinnosta), niin saisi kyllä varmasti hienon takajalat paikoillaan tekniikan niin kuin Jerikollekin sai. Siitä tulee kyllä hieno koira. Troija on myös alkanut nyt kasvamaan vauhdilla ja ihan kun ranteiden kasvupatit olisi korostunut. En ole nyt sitä mitannut, mutta mitään merkkejä juoksujen tulosta (merkkailua tmv) ei ole ollut, joten toivon että Troija tuosta kasvaa vielä ihan kivan kokoiseksi nartuksi. :)

Jerikolle IFH2 1-tuloksella

Tänään oli jännä päivä. Startattiin Jerikon kanssa erikoisjäljen 2-luokassa! Kenraalitreeni tehtiin keskiviikkona, jolloin tallasin jäljen töistä kotiin tullessa, huolsin vanhaa ikkunaa ja keritsin lampaita, ja lopulta meinasin unohtaa koko jäljen ajamisen. Muistin jäljen onneksi ja Jeriko ajoi sen n. 4,5 tuntia vanhenneena. Ja se oli kyllä sellainen nappisuoritus!

Silti 2-luokka jännitti. Erikoisjälki ei ole mikään helppo laji. Tuomari on koko ajan mukana ja arvostelee koiran jokaisen liikkeen. Niin herkkä laji, että upeakin suoritus voi tyssätä yhtäkkiä huonosti suoritettuun kulmaan tai harhaan. Toisaalta odotin tätä koetta erityisellä mielenkiinnolla, koska kokeen tuomari Harri Laajajärvi oli tuomaroinut meitä myös 1-luokassa, jolloin Jerikolla oli vielä esineiden ilmaisuna maahanmeno ja tuossa kokeessa Jeriko otti kaikkia esineitä suuhun tai lähti jopa tuomaan. Kokeen jälkeen kysyin tuomarilta, että mitä hän on mieltä kannattaako ilmaisutapaa vaihtaa ja toisaalta kyselin sudenkuopista tuomisessa. Tuolloisen keskustelun perusteella päätin vaihtaa ilmaisun noutoon ja niin saatiin se 1-luokan tulos jolla päästiin 2-luokkaan.

Edellinenkin koe oli SPL Ala-Satakunnan järjestämä, mutta nyt oltiin eri pelloilla. Arvonnassa saatiin jälki nro 3. Pelloilla oli melko korkea ehkä n. 20cm kasvu, ja tällä pellolla Jerikolla ja toisella 2-luokan koiralla myös töppäreinä jotain polven korkuista kasvia, jota en ehtinyt jäljen ajon kanssa ihmettelemään, että mitä se tarkkaan ottaen olikaan.

Tiesin, että ollaan treenattu oikeita asioita. Olen keskittynyt suunnittelemaan mitä osa-alueita pitää hioa ja parantaa ja se kyllä kantoi hedelmää. Jerikon kanssa jäljen ajaminen synnyttää mussa sellaisen tunteen, että en sitä oikein ehkä osaa selittääkään. On aivan paras fiilis kävellä Jerikon liinan perässä, kun se jäljestää tarkasti ja keskittyneesti, häntä hiljaa itsevarmasti selän päällä heiluen. Sen jokainen karva ilmentää sitä, että se nauttii joka solullaan siitä, että se saa jäljestää, ja se on itsevarma työssään.

Ja niin Jeriko porskutti kaikki suorat kuin raiteilla jäljen päällä. Jos se jonkun kerran otti yhden sivuaskeleen, korjasi se välittömästi itsensä tarkalleen jäljen päälle. Kaikki suoran arvosanalla erinomainen. Myös kaikki esineilmaisut noutona arvosanalla erinomainen. Ensimmäiseen harhaan Jeriko reagoi pysähtymällä ja paikoiltaan haistamalla sen ja jatkoi sitten matkaa. Toiselle harhalle Jeriko käänsi puoli poskea, mutta jatkoi omalla jäljellä hidastamatta tahtiaan.

Kulmissa sitten oli vaihtelua, niin kuin tuomarikin sanoi. Piikkikulmissa on parantamisen varaa ja jonkun suoran kulman Jeriko otti aavistuksen pyöreähkösti, mutta 3-4 kulmaa se meni aivan raiteilla ottamatta harha-askelia. Lopputuloksena 90p eli 1-tulos! Olin kyllä onnesta ihan soikeana jäljen ajamisen jälkeen. Jeriko on aivan timanttinen koira ylipäätään, mutta ennen kaikkea jälkikoira.

Monitaituri Jeriko oli jo kaksi viikkoa sitten Liisa-Idan kanssa HTM-kisoissa AVO-luokassa. Kolme yhteistreeniä ehtivät tehdä ennen kisoja ja pääasiassa itse opetin Jerikolle uuden position Liisa-Idan ohjeiden ja kriteerien mukaisesti. :) Suoritus meni todella hienosti, mutta KUMAa ei silti tullut.  Mutta pääasia tässä on se, että voi itse olla tyytyväinen ja totta kai vähän vielä täytyy parantaakin.

Paimennuspohdintaa

Edellinen päivitys sai ihan hurjasti lukijoita ja myöskin keskustelua heräsi jonkin verran. Niin kuin aina kirjoitetun tekstin kanssa, osa poimi sieltä joitain asioita, ja toiset ymmärsi pointin toisella tavalla.

Hieman hymyilytti, kun kirjoituksen myötä kuulin, että Troijan tuloa meille oli ainakin tietyissä piireissä päivitelty juuri niin kuin olisin arvellutkin. Kyllähän ihmetellä saa ja yllätystä voi ilmaista monella tapaa, positiivisella taustasävyllä tai jollain muulla. Mukava ajatus on sekin, että oikeasti valtaosaa ihmisistä ei varmasti ihan paljoa kiinnosta millainen pentu mulla on. :D

Uskonko mä nyt sitten kuitenkin saavani Troijassa paremman koiran kuin kaksi edeltävää paimenlinjaista, kuten on epäilty? Itse asiassa ihan lähtökohtaisesti toivoisin, että Troijalla ei esimerkiksi ilmenisi vaikka kuulovikaa tai ääniarkuutta. Asioita joita kasvattajat eivät ole todellakaan toivoneet, mutta arpaonni oli huono. Yhtälailla toivoisin, että Troijalla olisi enemmän elastisuutta ja hyppyintoa kuin Jerikolla, ja siltä se kovasti vaikuttaakin! :) Eiköhän meistä jokainen hae uudessa koirassa jotain edes vähän "parempaa" tai vähän "enemmän" kuin mitä edellisissä. Tai sitten vähän vähemmän jotain muuta mitä edellisissä on liikaa.

Piti jo aikoja sitten kirjoitella paimennustreeneistä ja nyt vihdoinkin yritän saada sen osalta jotain aikaiseksi. Jupiterin kanssa ollaan treenailtu jonkin verran jakoa ja häkitystä, sekä kaukana ajamista. Oma laidun, vaikka ihan riittävän iso onkin, on kuitenkin raivattua luonnonlaidunta eikä annan mahdollisuuksia ihan kaikkeen, esimerkiksi pitkiin hakuihin, kun näkyvyys käy huonoksi ja kantojen vuoksi pelkään, että koira loukkaa itsensä.

Jaot alkaa sujumaan aika kivasti. Jupiter tulee niihin nyt aika mielellään ja ottaa porukan mielestäni hyvin. Look backia on myös alettu treenaamaan ja se on Jupille mieleen, koska sen jälkeen on mahdollisuus päästä juoksemaan uudelle kaarelle. Kerrankin uusi tehtävä ei myöskään sisällä minkäänlaista multa tulevaa painetta lampaisiin tmv.

Juokseminen on kuitenkin myös ongelmallista. Jupiter tykkää niin kovasti juosta täysiä, että se on vähän jo liiallista paimennuksessa. Välillä se lähtee flänkillekin kuin vetokisaan konsanaan, pää kropan jatkeena vauhtia nykien, suu ammollaan happea lihaksille haukkoen. Ei ihan se näky mitä paimennuksessa toivoisi ainakaan säännöllisesti näkevänsä. Aivot on narikassa ja ajatus lähtenyt laukalle sinne jonnekin kuvitellun pitkän kaaren päähän, eikä ajatus pysy lampaissa.

Juoksemista on pyritty hillitsemään rauhallisten flänkkien treenillä. Meillä olikin Päivin kanssa oikein teematreenit: "Leijat tuulessa" tai jopa myrskytuulessa. Välillä näiden kanssa on sellainen olo, että siellä on itse narun päässä ja yrittää epätoivoisesti hillitä leijan vauhdikasta liihotusta. :D Mutta sitten kun sen saa hallintaan, on meno tosi hienoa. :) Tehtiinkin tällä viikolla Päivin kanssa rauhallisia flänkkejä ja Jupiterin kanssa jakoa niin, että jaon jälkeen uudelleen taas palautin rauhalliset flänkit, sekä sitten Päivin kivasti jakautuvilla lampailla niin, että tein reilun välin ja kutsuin Jupiterin siihen mahdollisimman rauhallisesti. Tätä treeniä täytyy ehdottomasti jatkaa!

Olen myös pohtinut itseäni paimennusharrastajana. Tykkään ja nautin erityisesti alkukoulutuksesta. Se on jotenkin olevinaan "helppoa". Pennut/nuoret koirat yleensä edistyy nopeasti ja melko yksinkertaisilla treeneillä isoillakin harppauksilla. Koiran kouluttaminen pennusta 1-2 -luokan tasolle tuntuu vielä luontevalta, mutta sitten kun tullaan tähän Jupiterin tasolle, kun pitäisi hioa siitä hyvin toimivaa 3-luokkalaista, alankin kokea treenaamisen paljon vaikeammaksi. Ei olekaan enää niin helppoa tietää mitä treenaisi ja miten veisi hommaa eteenpäin. Mutta onneksi Jupiterin kanssa on nyt löytynyt hyviä treenejä joilla tiedän voivani viedä sen osaamista eteenpäin. :)

Paimennus on myös hyvin haastava laji kaikkine kiemuroineen lampaisiin, koiraan, linjojen hahmottamiseen, pillin käyttöön ja mihin vielä liittyen. Sitä tuntee itsensä herkästi riittämättömäksi ja vähän huonoksikin tässä lajissa, eikä ole kerta eikä kaksi kun on käynyt mielessä että pitäisi lopettaa koko touhu ja myydä lampaat pois. Varsinkin jos kotihommissa koen vähän työkoirapuutetta (Jeriko vähän turhan vanha jo, Ukko ei kuule ja Jupiter ei halua olla työtilanteissa). Joku silti saa aina jatkamaan. Ja onhan ne lampaat ihania ja hellyyttäviä ihan omina itsenään. Ja tekee ihan hirveän hienoa työtä täällä meidän maisemanhoitajina. Joskus vaan tuntuu, että helpompiakin elämäntapoja olisi... :D

Enemmän bordercollie-ihminen kuin linja-ihminen

Eräs belgi-ihminen kysyi minulta tässä hiljattain, että onko  minulle kommentoitu jotain siitä, että otin nyt taas näyttelylinjaisen. Perään hän kommentoi, että varmaan se että Troija on Jerikon pentu vähän helpottaa ihmetystä, mutta että oletusarvona kahden paimenlinjaisen jälkeen olisi, että en enää näyttelylinjaista ottaisi.

Hän osui kyllä asian ytimeen. Eihän kukaan mulle päin naamaa mitään siitä kommentoi. Tai ainakaan suoraan artikuloiden sitä, että "miten sä nyt näyttelylinjaisen otit vaikka tiedät paremmasta". Sen sijaan jotkut ovat kokeneet, että on täysin asiallista kommentoida (alentuvaan sävyyn) Troijaa "töppöjalaksi", "onpa se karvainen", "lelukoira" (koska eihän se ole oikea työkoira" jne. Olen tavallaan tottunut toki siihen jo Jerikon kohdalla, että paimen- tai työlinjapiireissä osa ihmisistä kokee tarvetta piilovittuilla tai vähätellä näyttelylinjaisia vähän joka käänteessä. Asioita voi sanoa moneen sävyyn, mutta kyllä sen sävyn sitten tietyillä ihmisillä tunnistaakin hyvin selvästi. Ilmiö ei suinkaan rajoitu vain paimennuspiireihin eikä suinkaan vain mun koiriin vaan samaa kuulee näyttelylinjaisten koirien omistajilta paljonkin.

Samaan hengenvetoon täytyy sanoa, että paimen- tai työlinjapuolella on myös ihmisiä, joiden osalta en ole koskaan kokenut vähättelyä Jerikoa tai Troijaa kohtaan. Arvostan tätä hyvinkin paljon. Makuja ja mielipiteitä on meillä kaikilla, mutta toisilla on kyky kunnioittaa silti toisen omaa ja nähdä siinä hyviä puolia vaikka se ei aivan omaa ihannetta vastaisikaan. Jokaisessa koirassahan on sekä hyvää, että huonoa. Toisen roska on toisen aarre.

Kirjoitin, että tavallaan olen tottunut alentuvaan kommentointiin, mutta yleisellä tasolla mua häiritsee se miten usein sosiaalisen median foorumeilla nostetaan paimenlinja ja näyttelylinja vastakkain tai paimenlinja näyttelylinjan yläpuolelle. Itse  koen olevani siinä välimaastossa. Toinen jalka ja paljonkin kroppaa käyttöpuolella, mutta toisaalta iso osa sydämestä näyttelylinjapuolella. Olen enemmän bordercollie-ihminen kuin linja-ihminen. Alentavat kommentit särähtää aina korvaan, tuli ne kummalta puolelta tahansa, mutta enemmän niitä tulee tiettyyn suuntaan.

Tällainen vastakkainasettelu ja mustavalkoisuus on toki yleistä kaikissa roduissa ja linjoissa, ja ihan kaikessa missä vaan voi vertailla. Kai se on vaan ihmisen luonto, että täytyy päästä sanomaan, että "mulla on parempi kuin sulla". Tämä taitaa alkaa jo hiekkalaatikolla, osa kasvaa siitä ohi, osa ei..

Mua ei oikeastaan henkilökohtaisella tasolla haittaa mitä mun koirista ajatellaan linjan tai ulkonäön suhteen, kunhan se ei vaikuta siihen, miten koiran muita ominaisuuksia tai suoriutumista jossain tehtävässä arvostellaan. Luulen kuitenkin, että Troijan kohdalla en voi välttyä siltä, että sen sukutausta vaikuttaisi siihen miten sen suoriutumista arvioidaan ja huomioidaan etenkin jos vien sitä eteenpäin paimennuksessa.

Oikeastaan olen saanut jo vähän esimakua siitä. Mikä tahansa some-päivitys Jupiterin tai Ukon paimennusjutuista saa huomiota, tykkäyksiä ja kommentointeja, mutta Troijan vastaavat (mitä niitä nyt on vähäisesti ehtinyt olla) selvästi vähemmän. Yleisestikin paimenlinjaisten pentujen kohdalla hienoja piirteitä ja "lupauksia" hienoista ominaisuuksista kyllä ihastellaan, mutta harva tosipaimenlinjaihminen on noteerannut mun juttuja Troijasta. Ehkä niitä ei ole vaan huomattu *tähän sellainen olankohautus*

Minulla itselläni on sellainen tunne, että se että otin toisen näyttelylinjaisen ja otan sitä lampaille ja päivittelen jotain siitä kuinka se on hienon oloinen, ei ole enää ok.  Koska Troija on näyttelylinjainen, siinä ei voi olla hyvää piirrettä tai ominaisuutta lampailla eikä sitä ei voida hyväksyä tai noteerata. Minäkään en saisi näin kuvitella kahden paimenlinjaisen jälkeen. Ihan vain sen linjan vuoksi. Siinä ylittyy joku raja eikä siitä oikein voi tykätä, jos on tosipaimenihminen.

En ennakkoon oikeastaan ajatellut Troijasta paimennuksen suhteen mitään. Jeriko paimentaa joo, mutta onhan sen paimennusvietissä puutteita eikä se ole mitenkään tyylikäs. Mandi ei suuremmin ole paimentanut, vähän jotain lampailla vilahtanut. Geneettisesti ei voi kuitenkaan odottaa erityisesti  mitään.

Kun Troija sitten itse karkasi lampaille jo 10-viikkoisena niin kas, se esittikin jotain. Ja nyt 5,5 kk ikään mennessä harvoilla treeneillä siitä on kehittynyt hyvin lampaita kokoava ja mun luona pitävä, flänkeille mielellään juokseva koira, jota vasta ihan vähän olen saanut peruskuljetukseen, koska se mielellään vaihtaa flänkkisuuntaa mihin juoksee ja tykkää liihottaa. Välillä se hiipii itsekseen kumarassa joko flänkillä tai ihan vähän kohti, mutta poispäinajosta tai vahvasta tyylikkäästä lähestymisestä ei voi vielä puhua mitään.

Täydellinen lapsitähti se ei siis suinkaan ole, mutta kuinka se onkaan taitava siinä missä se on! Sukutaulu ei nyt liity tähän mitenkään ja koen, että mulla on täysi oikeus ihastella tätä. Noin nuoreksi koiraksi se on mielestäni todella taitava kokoamaan lampaita ja se jopa irtoaa minusta kauemmaksi ja sillä pysyy pää niin hienosti kasassa, että sen avulla pystyy jo tekemään joitain työtehtäviä. Onhan se hieno!

Tällaisesta suoriutumisesta haluan jakaa Troijalle tuhat sydäntä siitäkin huolimatta mitä sen sukutaulussa on. Se että jotkut (myös työlinjaihmiset) yhtyvät ihasteluun tietenkin lämmittää mieltä.

Koko linjajaon vastakkainasettelun ydin on mielestäni se, että haluaako hyväksyä muita kuin juuri sen oman tyypin tai linjan koiria ja haluaako iloita toisen ihmisen kanssa koiran hyvistä piirteistä ja onnistumisista linjasta riippumatta, vai onko palkitsevampaa painaa toisia alas alentavilla kommenteilla toisesta linjasta tai nostamalla toista sen yläpuolelle. Yhtä rotua ja yhden rodun harrastajia tässä loppujen lopuksi kuitenkin ollaan.

Paremminkin voisi mennä

Piti aikaisemmin jo kirjoitella paimennusjutuista, mutta taidan tehdä sen kuitenkin myöhemmin. Troija on aikamoinen vauhtimimmi ja läheltä piti -tilanteita ja pieniä jalkojen kolautteluita on matkan varrelle mahtunut jokunen. Kerran loukkasi ja ontui takatassua vähän enemmän, jolloin vein sen eläinlääkäriin. Kipu paikallistui tuolloin varpaisiin ja vaiva meni ohitse kipulääkityksellä.

Nyt sunnuntai-aamuna Troija kuitenkin teloi etujalkaansa ja alkoi sitä ontumaan. Tunnustelin ja liikuttelin etujalan nivelet huolellisesti ja alkusäikähdyksestä ja -pelosta huolimatta olasta ei löytynyt mitään, kipu paikallistui taas varpaisiin. Troija sai kipulääkettä sunnuntaina ja maanantaina, mutta ontuminen jatkui ja sain ajan eläinlääkäristä sitten tiistaille.

Selvä voimakas aristus löytyi vasemman etutassun 2. varpaasta ja kuville toki mentiin. Samalla kuvattiin varmuuden vuoksi olat, sekä aiemmin loukatut takatassut. Varpaassa todennäköisesti hyväasentoinen murtuma, takatassujen varpaissa ei mitään ja olatkin siistit. Huh.

Sitten alkoikin se vaikea vaihe. Miten hoidetaan varvasmurtumaa erittäin vauhdikkaalla pennulla? Troijalle laitettiin muovinen kuppilasta, jonka sidokset kuitenkin puristi liikaa ja seuraavana aamuna jouduin purkamaan paketin tassun ollessa aivan turvoksissa. Sain tehtyä melko hyvän uuden paketin, jonka Troija päivän aikana askarteli auki. Iltapäivällä alkuperäistä lastaa uudelleen laittaessa se kuitenkin vaikutti selvästi liian pieneltä, joten eilen haettiin uusi (tai kaksikin uutta) isompaa lastaa.

Vaan ei se niiden kanssa liikkuminen tai niiden paikallaan pysyminen siltikään kovin helppoa ole. Troija kauhoo kovalla tahdilla hihnassa eteenpäin ja sisälläkin sitä pitäisi liikuttaa oikeastaan hihnassa häkkiin ja ulko-ovelle, jotta joku roti säilyisi. Huono puoli lastassa on myös sen liukkaus ja kuormitus mitä se mahdollisesti voi aiheuttaa kyynär- tai olkanivelelle.

Taiteilin Troijalle nyt lyhyen tassupaketin, joka mahtuu Jerikolle hankittuun kumipohjaiseen tossuun. Toivoisin tämän ratkaisun pehmentävän ja toisaalta rajoittavan liikettä sen verran, että murtuma saisi rauhassa parantua. Kahden viikon päästä olisi sitten tarkoitus kontrollikuvata tilanne ja siihen asti täytyy sinnitellä vilkkaan pennun kanssa.

Tunnistamaton bordercollie

Tänään oli näyttelypäivä. Haluaisin saada Jupiterille hankittua H:n sillä ajatuksella, että jos sillä joskus olis jostain käyttökokeesta (lähinnä vetolajit tai agility) vaadittavat valiotulokset niin voisi saada virallisen valiotittelin. Koska Troija on tuossa nyt kasvamassa ja koska Jupiter ei ole ihan niin mutkaton hoitoon laitettava kuin Jeriko, niin Troijan juoksut saattavat johtaa siihen, että Jupiter olisi järkevintä kastroida ja tämän vuoksi H:lla olisi vähän "kiire".

Katselin tuossa kesällä näyttelyitä, mutta mitään tuttuja ja "varmoja" nimiä ei koko loppuvuoden näyttelykalenterissa enää esiintynyt ja jouduin sitten vähän arpomaan mihin lähtisi. Arpaonni ei mulla näissä ole ollut hyvä, ja juuri viikon sisällä kuulin, että toisessa ryhmänäyttelyssä jota olin katsellut, oli vähemmän bortsuja ilmoittautuneena. Nokian ryhmikseen joka oli tänään, oli ilmoittautunut kokonaisuudessaan 11 bortsuja, viisi urosta ja kuusi narttua. Ilmoitin siis Jupiterin käyttöluokkaan ja Jerikon veteraaneihin sillä ajatuksella, että kun nyt mennään kuitenkin niin kokeilee jos sillä olisi sertimahdollisuutta.

Tajusin huonon arpaonneni jo etukäteen, mutta se kyllä alleviivautui kun menin Jupiterin kanssa kehään. Tuomari (Marianne Holm) oli suorastaan hyvin tyly. Tuli tietty koiraa katsomaan heti kun kehään mentiin ja Jupiterin seisotin, tuli jotenkin pään ja suun luokse vähän jotenkin erikoinen ilme naamalla, johon koin tarpeelliseksi kertoa jo valmiiksi, että Jupiterilla on hammastodistus puuttuvasta hampaasti. Sain aika tylyn vastauksen siitä, että hammastodistus ei ole tässä lainkaan isoin ongelma, vaan se että koirani ei ole tunnistettavissa rotuisekseen. Jotenkin sain vastattua, että se on paimenlinjainen bordercollie ja kielen päällä kävi ehdottaa, että tuomari kävisi tutustumassa rotuun hieman laajemmin, koska Jupiter ei suinkaan ole mitenkään niin erikoinen tai epätyypillinen bordercollie. Hillitsin kuitenkin itseni, koska tuomarointihan oli vasta alkanut ja hetken aikaa kai elättelin vielä jotain toivetta H:sta.

Hylätyn kanssa kuitenkin marssittiin ulos kehästä. H:lla sekin alkaa... Jupiterin arvosteli:
"Kolmivärinen uros. Lyhytkarvainen. Keskivahvat raajat. Korkearaajainen. Kolmiomainen pää, vaaleankeltaiset silmät. Sivulle levittyvät korvat. Ohut pitkä kaula. Kohtuullisesti edestä, voimakkaammin takaa kulmautunut. Liikkuu keskimittaisin askelin melko suoraan, häntäänsä korkealla pitäen. Hyväkuntoinen karkeahko karva. Itsevarma miellyttävä käytös. En tunnista rotua --> hylätään."

Että sellaista. Olin kuitenkin erittäin tyytyväinen Jupiteriin. Jos erkkarissa se oli vieraan ohjauksessa paineistunut ja alkoi väistämään tuomaria, niin nyt se esiintyi tosi hienosti, seisoi hievahtamatta ja sitä ei tuntunut mikään häiritsevän. Jopa niin hyvin, että tuomarikin erehtyi luulemaan Jupiteria itsevarmaksi. :D Vaikka Jupiter välillä tietyissä tilanteissa paineistuu mustakin esim. paimentaessa, niin on se vaan arvokasta, että näissä tilanteissa olen sille vankkumaton turva, eikä sillä ole erityistä hätää mun kanssa. :)

Jo tuossa kehään tullessa, kun tuomari tokaisi ettei Jupiter ole tunnistettavissa tiesin pääni sisällä, ettei Jerikokaan olisi erityisesti tuomarin mieleen. Tai no, jollain tapaa tuntui olevan, lällytteli Jerikoa jonkin verran, mutta Jeriko kehästä pihalle EH:lla. Arvostelu:

"Hyvässä kunnossa esiintyvä veteraani, jolle toivoisin lisää raajakorkeutta. Erinomainen pää ja ilme. Hyvä kaula, tilava runko. Normaalit raajat, liikkuu vaivatta, antaa pitkän ja matalan vaikutelman."

Ihan rehellisiä jos ollaan, niin Jeriko on vähintään yhtä vaikeasti bordercollieksi tunnistettavissa kuin Jupiterkin. Minun mielestäni bordercollie on niin monimuotoinen rotu ulkoisesti, että jopa hyvin paljon erilaisia bortsuja nähneenä välillä on vaikea olla varma onko joku koira bordercollie. Ja se vaan jollain tavalla kuuluu mielestäni rotuun, koska ulkoisesti rotumääritelmä antaa sille myöden. Jupiterin hylkäämiselle ei mielestäni ollut perusteita ja tuomarin ehkä pitäisi tosiaan tutustua rodun monimuotoisuuteen hieman paremmin. Me koitetaan taas uudelleen onneamme parin viikon päästä Harjavallassa...

Mutta olkoon miten on. Olin kuitenkin jo aikaisemmin kirjoitellut blogipäivitystä nimenomaan rodun monimuotoisuuteen liittyen, en vaan saanut sitä jotenkin julkaistua, kun en halua tulla väärin ymmärretyksi. Tämän päiväinen näyttelykokemus kuitenkin nosti tätä uudelleen mieleen ja päätin sitten julkaista tekstin.

Treeneistä sen verran, että tänään aamulla oltiin alueellisen valkun agilitytreeneissä Jupiterin ja Troijan kanssa. Puomin 2on2off on alkanut hyvin toimimaan ja meni ihan kivasti vieraalla esteelläkin. Kuuma selvästi haittasi Jupiterin jaksamista, mutta pääosin meni ihan kivasti. A:n juoksukontaktin kanssa on kyllä vielä tekemistä. Jupiter kiinnittää liikaa huomiota muhun ja ottaa jarruttelevia askeleita alastulolla.

Troijan kanssa tehtiin hypyn tarjoamista ja ihan kivasti se sitä tekeekin vaikka treenejä on alla ehkä kolme. Sain Terolta siihen vielä lisävinkkejä, joita voin jatkossa huomioida. Putkea tehtiin myös ja se meni ihan kivasti.

Treenien jälkeen käytiin Tamskin hallin viereisessä metsässä jäähdyttelemässä ja yhdessä vaiheessa Jupiter vähän katosi multa ja palasi sitten tämän näköisenä. :D

Tosi kiva oli näyttelyä ajatellen, mutta onneksi olin varmuuden vuoksi ottanut pyyhkeen ja shampoonkin mukaan, ja hallin puutarhaletkulla sain pestyä Jupiterin.

Eilen tehtiin jälkea Jerikolle ja Troijalle. Jerikon jälki oli nyt kiemurtelua edestakaisin, ei siis varsinaisia kulmia, ja välillä otin kaarella sivuaskeleen. Jälki vanheni 2,5 tuntia ja Jeriko jäljesti nyt tosi hienosti. Ja paalulta lähtö oli parempi, kun siinä ei ollut nameja. Jatkossakin siis tehdään vanhempia jälkiä aina kun mahdollista.

Troijalle tein nyt pitkästä aikaa jäljen metsään. Tämä oli vasta Troijan kolmas jälki. Aiemmin jäljestys ei oikein lähtenyt käyntiin, koska namit ei sille maistuneet jäljellä, enkä halunnut mitään haahuilua jäljelle. Sitten kokeilin jäljellä keppejä, mutta se ei ilmaissut niitä mitenkään ja tehtiin sitten pelkkiä keppiruutuja.

Nyt päätin kokeilla miten jälki menee. Laitoin jäljelle nameja sinne tänne harvakseltaan ja tallasin noin 100m U:n mallisen jäljen, jossa oli neljä keppiä. Troija jäljesti tosi hienosti ja melko tarkasti, ei ottanut nameja eikä kyllä suonut kepeillekään kuin puolikkaan katseen... :D Kyllä on hyvin vahvasti isänsä kaltainen tuossakin, mutta vaikka kepit soisikin ilmaistavan, niin kyllä tuo tyyli minua miellyttää. Tykkään siitä, että motivaatio jäljellä etenemiseen ja toisaalta myös tarkkuuteen on, eikä jäljestys ole pelkkää namien etsintää eikä toisaalta myöskään kepiltä kepille juoksemista. Kyllä tästä hyvä tulee, kun vaan löydän oikeat nappulat mistä sitä täytyy painella, jotta keppien ilmaisu alkaisi toimimaan.. ;)

Monimuotoisen rodun yhdenmukaisuus

Jokin aika sitten eräässä Facebook-ryhmässä alkoi erikoisille urille lähtenyt keskustelu merle-värisen pennun kuvasta, joka tavallaan muistutti bordercollieta ja taas joiltain osilta ei. Siinä sitten arvuuteltiin mikä tämä pentu voisi olla, mutta yhdestä kommentista virisi keskustelu, että miltä bordercollie oikein saa näyttää. Yksi kommentoija toivoi suurempaa yhdenmukaisuutta ulkonäköön, jotta bordercollie olisi aina bordercollieksi tunnistettavissa ulkonäön puolesta, eikä sekoitettavissa esimerkiksi sekarotuiseen.

Hän kommentoi myös ulkonäön ääripäiden lisääntymistä ja ihannointia ja tämän pohjalta ymmärsin kyllä hänen pointtiaan ja olen siltä osin samaakin mieltä, että (mitään) ulkonäöllistä ääripäätä ei pitäisi jalostuksessa ihannoida. Onhan näitä hyvin poikkeavan näköisiä bordercollieita nykyään jotenkin ehkä enemmän esillä, mutta haluaisin kuitenkin uskoa, että pääosin tällaisten pentujen ja koirien syntyminen on tahatonta ja sattumaa, kun jalostukseen valitaan koiria esimerkiksi jonkun tietyn työskentelyominaisuuden perusteella ulkonäköä katsomatta tai pentueeseen syntyy sattumalta hyvin erikoisen näköisiä pentuja. Ehkä joissain tapauksessa erikoisuutta myös tietoisesti tavoitellaan.

Näkemykseni bordercollien ulkonäöstä on kyllä subjektiivinen. Onhan  minulla jo kolme melko huonosti bordercollieksi tunnistettavaa yksilöä, varsinkin ehkä Jeriko ja Ukko. Ja on täysin sattumaa, että ne näyttävät siltä kuin näyttävät, minkäänlaista erikoisuutta ei ole jalostuksellisesti tai toisaalta mun puolelta pentua valitessa tavoiteltu, vaakakupeissa on painaneet ihan muut asiat. Mulle on hyvin luonnollista, että bordercollieita on hyvin monen näköisiä tai että mun koiria ei aina bortsuiksi tunnisteta. No biggies.

Omasta mielestäni bordercollien ulkonäössä ja ulkomuodossa olennaista on hyvä rakenne ja liike. Sen pitäisi mielestäni olla tavoitteena oli jalostuslinja mikä tahansa. Muuten ulkonäön ja värin monimuotoisuus on rodussa rikkaus vaikka omaa silmää toki miellyttää jotkut asiat enemmän kuin toiset.

Keskustelu sai mut ajattelemaan asiaa geneettisen monimuotoisuuden pohjalta. Suuri yhdenmukaisuuden tavoittelu esimerkiksi juuri ulkonäöllisissä ominaisuuksissa tarkoittaa väistämättä yhdenmukaistuvia geenejä myös muilta osin eli geneettisen monimuotoisuuden menettämistä. Tämä ei mielestäni ole millään tavoin tavoiteltavaa. Asiantuntijoiden puolelta on heitetty ilmoille, että kaikki rodut (myös bordercollie) päätyy ennen pitkää ja mahdollisesti hyvin nopeastikin siihen tilanteeseen, että rotuja täytyy alkaa risteyttämään keskenään geneettisen monimuotoisuuden ja sitä kautta koirien elinvoimaisuuden parantamiseksi. Ilmoille on heitetty tulevaisuuden kuvana esimerkiksi kelpien ja bordercollien risteyttämistä.

Hassuna sattumana aivan samasta aiheesta kirjoitettiin myöskin Koiramme-lehdessä. Artikkelissa käsiteltiin sitä miten esimerkiksi noutajarodut tai spanielit ovat alunperin olleetkin samaa populaatiota ja että vielä melko läheisessä historiassa esimerkiksi labradorinnoutajan sukutaulussa on voinut esiintyä myös flättiä. Lisäksi artikkelissa käsiteltiin roturisteytyksiä nykypäivänä geneettisen monimuotoisuuden parantamiseksi.

Artikkelissa nostettiin esiin näkökulma, joka ehkä usein jää huomioimatta. Ymmärretään ehkä se, että suuren yhdenmukaisuuden tavoittelu ulkonäön suhteen kaventaa geenien vaihtelua, mutta niin tekee myös suuren yhdenmukaisuuden tavoittelu käyttöominaisuuksien, esimerkiksi paimennusominaisuuksien suhteen. Tuossa mainitsemassani some-keskustelussa myös tuntui eräällä olevan harha-ajatus, että paimenlinjaisten suuri vaihtelu ulkonäössä tarkoittaa automaattisesti laajempaa geneettistä monimuotoisuutta.

Muoks. Toisaalta asiaa voi katsoa myös siltä kannalta, että koska paimenlinjassa jalostusta ohjaa voimakkaasti paimennusominaisuudet, olisi silkkaa hulluutta kaventaa jalostuspohjaa lisäämällä paimennusominaisuuksien (ja terveyden) lisäksi tiukkoja ulkonäkökriteerejä jalostukseen. Jos esimerkiksi vain pitkäkarvainen mustavalkoinen bordercollie katsottaisiin jalostuskelpoiseksi myös paimenlinjassa, kapenisi jalostuspohja aivan turhaan vain sen ulkonäöllisen yhdenmukaisuuden vuoksi.

Vaikka paimennusominaisuuksien geneettinen tausta ei ole tiedossa, niin samat lainalaisuudet myös niiden jalostamiseen pätee. Näin ollen molemmat (yhdenmukaisuuden tavoittelu ulkonäössä tai käyttöominaisuuksissa) suosii yksittäisten maineikkaiden urosten massakäyttöä ja johtavat jalostuspohjan kaventumiseen. Tätä puoltaa myös markkinat: nimekkäiden urosten jälkeläisille on kysyntää. Vähemmän käytettyjen urosten etsiminen on varmasti myös työläämpää ja nykymaailmassa työlästä on varsinkin löytää sellaisia uroksia/koiria joiden sukutauluissa ei esiintyisi aiempia tai nykyisiä paljon käytettyjä koiria. Nimet alkavat sukutauluissa kertaantumaan väistämättä jalostuslinjasta riippumatta.

Tältäkin pohjalta ajateltuna on hyvin surullista kuinka bordercollieissa on jo niin jyrkkä jako eri jalostuslinjojen välillä. Roturisteytys on erittäin vieras ja kaukainen ajatus, kun jo saman rodun sisällä on niin vahvaa ylenkatsontaa toista linjaa kohtaan. Itse toivoisin näkeväni paljon vähemmän vastakkainasettelua rodun sisällä. Kotona kun on molempia linjoja, niin näen vahvuudet molemmissa. Vaikka jalostus jatkuukin varmasti pitkälti "linjauskollisena" enkä itsekään olisi henkisesti vielä valmis roturisteytyksiä ajattelemaan, ja vaikka jalostuksessa pyritään parhaaseen mahdolliseen tietyn ominaisuuden osalta, olisi syytä pitää myös geneettinen monimuotoisuus mielessä jalostusvalintoja tehdessä, jotta se päivä kun tämäkin rotu ajautuu umpikujaan siirtyisi ainakin kauemmaksi tulevaisuuteen.

Troija 5kk

Troija täytti eilen 5kk. Se painaa 10,2kg ja korkeutta on n. 42cm. Treeneissä ollaan edetty ja eilen se oli Jupiterin agilitytreeneissä mukana ja sai tehdä vähän esteen tarjoamista ja putkea. Tosi nopeasti se kyllä hoksaa ja tekee asiat tosi tarmokkaasti kun niihin ryhtyy, eikä mieti että onko tämä oikein vai ei. Keinua on jonkin verran paukuteltu ja se on Troijan mielestä hauskaa eikä missään vaiheessa ole yhtään jännittänyt. :)

Vauhtia Troijassa kyllä riittää ja vähän väliä saa itse katsoa sydän syrjällään ja huudella perään, kun se kaahaa jossain vaikeassa maastossa. Todella ketteräkin se kyllä on, mutta silti..

Troija on kasvanut tosi tasaisesti ja sillä on kyllä kaunis rakenne. Vähän niin kuin Jupiterkin kasvoi hyvin tasaisesti ilman honkkeli-vaiheita tai takakorkeuksia. Ponnuvoimaakin sillä tuntuu olevan, joten jos se nyt vaan ihan normaali bortsunartun kokoiseksi (47-49cm) kasvaa, niin en usko että pk-hyppy tuottaa sille erityisiä vaikeuksia hyppytekniikan tai korvien välin suhteen kun vaan hyvin opetan. :)

kuva: Riina Lummekari

Maanantaina käytiin myös tottiskentällä. Jupiterin kanssa tehtiin ensin tottistreeniä BH-koetta ajatellen. Esiin nousi vähän yllättäviäkin treenattavia asioita kuten että tuomarin syliin ei rynnätä kohti kävellessä eikä kätellessä, hihnan irrotus pannasta ei ole maahanmenokäsky ja toisaalta että paikallaolossa pitäisi keskittyä ohjaajaan eikä olla jousilla valmiina sinkoamaan jonnekin. Nämä kun selätetään, niin ollaan ihan hyvällä mallilla. :D

Troija teki myös pientä treeniä. Istumiset onnistuu hyvin eri tilanteissa ja vauhdistakin, maahanmenoja ollaan edelleen tehty vain käsiavun kanssa. Siitä pitäisi hankkiutua kyllä pian eroon. Luoksetulos tehtiin myös.

Jerikon kanssa pari viimeistä jälkeä on ollut vähän hassuja. Ei ole oikein tuntunut omalta itseltään. Viimeisin oli 1,1km pitkä, seitsemällä esineellä ja lähes kymmenellä kulmalla kaarineen. Melko lailla koejälki mutta ei vanhentunut kuin 1,5 tuntia. Jeriko jäljesti ajoittain jäljestä n. 30cm sivussa ja oudointa siinä oli se, että eroa ei meinannut oikein huomata. Meni koko ajan tosi syvällä nenällä ja sen että se oli ollut jäljen sivusta huomasi vasta jälkikäteen kun se yhtäkkiä korjasikin linjansa ja löysi namin tai esineen sitten edestään. Jotenkin tuntui erityisen pahalta, että en osannut enää lukea sitä. Tuli jopa sellainen valejäljestämisen maku enkä pystynyt rentoutumaan liinan päässä. Toisaalta kaikki esineet nousi täysin moitteetta ja ilman apuja.

Mietin tätä päätäni puhki, että mistä on kyse. Jeriko on aina ollut täysin 100% rehellinen jäljestäjä ja työmyyrä ylipäätään, valejäljestämistä en voinut uskoa. Miksi se sitten jäljesti jäljen sivussa syvällä nenällä? Lopulta tulin siihen tulokseen, että ehkä se haju oli vaan näin tuoreessa jäljessä sen verran jäljestä sivussakin ja sen vuoksi hairahtui. Täytyy nyt tehdä sille taas kunnolla vanhoja jälkiä ja katsoa miten se sitten sujuu. Eiköhän se siitä.

Ryhtiliike treenien suhteen

Jupiterin kanssa on korkea aika ottaa vähän niskasta kiinni. On ihan kaksi pääaihettakin joissa tätä vaaditaan: BH-kokeeseen valmistautuminen ja agilitykisoihin valmistautuminen (eli kontaktit).

Ollaan nyt aloitettu ryhtiliikettä ja nyt jo parilla iltatreenillä puomin pysäytyskontakti on alkanut selvästi aukenemaan Jupiterille paremmin ja vauhdista pysähtymisetkin alkaa löytymään. Juoksu-A on melko hyvällä mallilla, mutta vaatii vielä vahvistamista jotta kiireen tullenkin muistaa olla loikkaamatta. Kontaktiesteistä yllättäen keinu onkin ehkä kaikkein parhaassa vaiheessa. :D

BH-koetta varten erityistä huomiota vaatii paikkamakuu. Sitä on nyt aloiteltu ihan vaan pitkällä paikallaololla kotona esimerkiksi olohuoneessa. Kyllä Jupiter tuntuu yllättävänkin nopeasti asioita tajuavan, kun vaan itse on järjestelmällinen.

Troijan kanssa myös pientä ryhtiliikettä tehty. Olen opettanut Troijaa laittaamaan itse päätään pantaan sekä kävelemään selän takana. Jälkimmäisen Troija oppikin yllättävän helposti ja vaikka se onkin sellainen hulivili, niin tyytyi kävelemään selän takana. Tämä toimi jopa uimarannalle mennessä, uudessa ympäristössä ja kun Jeriko ja Ukko kaasutteli eteenpäin. Troijahan alkaa olemaan hallinnassa! :D

Uimisesta puheenollen Troija on aivan hirmuinen vesipeto. Montaa kertaa ei ole rannalla käyty, mutta se ui rohkeasti vaikka kuinka pitkälle ja toistaiseksi mun hermot pettää ensin ja käännyn itse takaisin, että saan Troijan takaisin rantaan. Eilen rannalla ollessa Troija alkoi myös ottamaan mallia Ukosta ja Jerikosta ja alkoi harjoittelemaan hyppäämistä veteen.

Troijan kanssa on aloitettu myös hyppyesteen tarjoamista ja tästä pitää pikku hiljaa edetään sitten eteenpäin. Täytyy kyllä sanoa, että tuntuu hurjalta että joskus on nähnyt Troijan ikäisistä pennuista agilityvideoita joissa tehdään jo kaikenlaisia kieputuksia ja kaikki täydessä vauhdissa. Sehän tarkoittaa, että treenaaminen on täytynyt aloittaa jo paljon aiemmin. Mun mielestä 4,5kk on vielä aivan liian tekemään mitään muuta kuin just esteen tarjoamista. Jatkossakaan ei ole tarkoitus mihinkään vauhdikkaisiin kieputuksiin edetä ennen kuin ikää on selvästi enemmän.

Keppitreeniä ollaan Troijan kanssa tehty keppiruutuna ja viimeisin treeni maanantaina meni aika kivasti. Troija keskittyi nyt aiempaa paremmin itse asiaan (oli siis vähän alkanut hoksaamaan mistä ylipäätään on kyse), käytti nenää kivasti ja ilostui kepeistä tosissaan. Tällä vielä vähän eteenpäin ennen kuin palataan jäljelle.

Maanantaina tein myös Jerikolle haastejäljen, jonka tavoitteena saada Jeriko paukuttamaan henkseleitä vähemmän, syventämään nenäänsä ja jäljestämään hyvin tarkasti. Tavoite kyllä saavutettiin, mutta ei Jeriko näyttänyt yhtään siltä, että sen mielestä olisi vaikeaa vaikka kuinka menin siksakia ja S-mutkaa ja lopussa vielä silmukan. Kaiken Jeriko selvitti todella varmasti! On siinä mulla sellainen jälkikoira, että jos Troija täyttää edes toisen saappaan, niin voin olla hyvinkin tyytyväinen. :)

Liikaa treenattavaa

Mulla on sellainen ihan positiivisenkin luonteinen ongelma, että mulla on liikaa hyväkuntoisia ja virkeitä koiria treenattavana. Onhan se hienoa ja kiva, että kohta 10-vuotiaskin on edelleen hyvin tomera ja aktiivinen, tekee mielellään ja sen kanssa on mukava touhuta. Tai että Ukkokin on hyvässä kunnossa ja sen kanssa voisi harkita vetohommia vielä seuraavalle kaudelle sen puolesta.

Mutta mulla on vähän liikaa koiria. Ainakin suhteutettuna siihen, että mulla on myös liikaa erilaisia lajeja koirille treenattavaksi. Helpompaa tämä ainakin olisi jos treenaisi vaikka pelkästään paimennusta. Jerikolla on edelleen erikoisjälki, HTM ja rallitokokin. Ukkoa pitäisi treenata vetoihin, Jupiterille pitäisi tehdä paimennusta ja agilityä, mahdollisesti myös rallitokoa tai BH-koetta varten, kun se niin kovasti mielellään tarjoaisi seuraamisjuttuja. Troijalle pitäisi tehdä vähän kaikkea.

Viime viikonloppuna tehtiinkin Troijan siskojen kanssa jälkitreenit. Otin nyt ekaa kertaa jäljelle kepit mukaan. Pihassa keppien etsintä on sujunut hienosti ja tehtiin sellainen treeni juuri jälkitreeniä edeltävästikin. Jäljestä Troija ei ole tähän mennessä ollut kovinkaan kiinnostunut, skippaa namit ja jotenkin ehkä jäljestelee, mutta ei ole kovin intensiivinen siinä. Nyt Troija lähti todella vahvasti jäljestämään. Alun paria namia lukuunottamatta jätti kaikki, mutta jäljesti intensiivisesti ja tarkasti jäljen päällä, käännöksenkin tarkasti nopeasti ja tosi tarkasti jatkoi jäljellä.

Keppejä jäljellä oli kolme, ensimmäinen heti n. 5m alun jälkeen, toinen ehkä 25m ja kolmas lopussa. Troija ajoi niiden kaikkien yli yhtään reagoimatta keppeihin. Edes kun pysäytin ja näytin keppiä ja yritin innostaa leikkimään, sitä ei olisi voinut vähempää kiinnostaa, veti vaan jäljellä eteenpäin. Että silleen. Kovin on kyllä tutun oloinen tämä ongelma, mutta miten noin pieni pentu opetetaan, että se jäljestys ei nyt ollutkaan ihan ainut pääasia tässä hommassa, vaan ne kepit olisi ihan superkiva juttu.. Tähän siis mietintämyssyä päähän.

Jupiterin kanssa on pienet paimennustreenit tehty. Pitäisi treenata huomattavasti tiheämmin ja ennen kaikkea suunnitelmallisemmin ja päämäärätietoisemmin. Tällä hetkellä tuntuu, että pyörittelen sen kanssa vaan jotain tyhjänpäiväistä treeniä enkä osaa edetä ja nähdä sitä, että mikä veisi meitä kunnolla eteenpäin kohti 3-luokkaa. Jotenkin se koiran alkeisopetus paimennukseen on niin paljon mukavampaa. Siinä hahmottaa paremmin, että mitä pitäisi milloinkin tavoitella ja miten edetä. Sitten kun  pitäisi tavoitella oikeasti "korkeaa tasoa" ja tarkkaa tekemistä, niin menee vähän sormi suuhun eikä oikein suoraan sanottuna jaksa edes motivoitua piipertämään jotain. Mutta pitäisi!

Jupiterin kanssa pitäisi myös oikeasti treenata kontaktiesteet kuosiin. Ihan oikeasti, c'mon! Mutta jotenkin ne treenit aina vaan jää. Jupiter tarjoilee nyt lenkeillä tosi paljon seuraamista ja ajatukset luisuu sitten rallitokoon tai BH-kokeeseen treenaamiseen. Jotenkin sekin taas motivoisi enemmän kuin kontaktien hinkkaaminen, joka tuntuu jotenkin niin epävarmalta ja päämäärättömältä nyhväämiseltä sekin (kun ei ole sitä sielun paloa juoksareiden tai pyssäreiden kummankaan treenaamiseen).

Käytiin eilen pitkästä aikaa juoksulenkillä, sain Matinkin kerrankin houkuteltua mukaan. Jupiter on kyllä hyvässä kunnossa, tehtiin vajaa 10km lenkki ja Jupiter veti koko matkan hienosti. Täytyisi alkaa tekemään Jupiterille myös alamäkijuoksutreenejä esimerkiksi pyörällä ja viilata sen maksimijuoksua vieläkin kovemmaksi.

Ukko sen sijaan on oikeasti ihan rapakunnossa. :D Sitä se lähes 4kk totaalilepo ja tekemättömyys teettää. Ukon kanssa pitäisi alkaa kuntokuuri, että saisi sen taas vetokuntoon syksyksi/talveksi. Muutenhan se on fyysisesti hyvässä kunnossa, ei ole kremppaa ja nyt kun sitä hoidettiin akupunktiolla on myös mystinen liiallinen juominen ja yöllinen herättely (mahavaivaa?) helpottanut.

Eli mitäs tässä sitten. Yritetään jatkaa liian monen koiran ja liian monen lajin treenaamista, kun yhteenkään ei osaa keskittyä. Systemaattisuudessa täytyy kyllä yrittää vähän parantaa, ei tästä muuten mitään tule..

Jälkitreeniä ja agilityä

Nyt on otettu ryhtiliike jälkitreenaamisessa. Ei määrällisesti välttämättä, mutta laadullisesti. Käytiin viime perjantaina tekemässä peltotreeni Jerikolle. Treenikohteena esineet ja erityisesti ilmaisun jälkeinen elämä. Palkkasin esineiden tuonneista niin kuin yleensäkin, mutta sitten aluksi heitin itse namia Jerikon hännän taakse ja sitten sen jälkeen Lili teki saman huomaamatta samalla, kun palkkasin Jerikoa. Jeriko alkoi hienosti reagoimaan tähän ja kääntymään paikoillaan ja laskemaan heti nenän maahan. Namia olin jättänyt myös aina esineiden jälkeen ja jäljestettiin lyhyessä liinassa, jolloin namitonta osuutta esineilmaisun jälkeen tuli vain vähän ja sitten taas jo namia, ja tällä tarkoitus pikku hiljaa vähentää ilmaisun jälkeen vauhtiin ryntäämistä.

Hyvältä tosiaan alkoi jo näyttämäänkin, mutta näitä vielä lisää tarvikaan. Yhden ilmaisun jälkeen namit jätettiin heittämättä ja siitä lähdön Jeriko teki vielä hyvin, mutta seuraavan jälkeen ei enää olisi niin nätisti kääntynyt paikoillaan, joten toistoja tarvittiin lisää. Nyt tehtiin kaksi laatikkojälkeä joissa molemmissa oli kahdeksan esinettä. Jatkossa voisi tehdä ihan vaan kaarevan jäljen, jolloin treenistä jäisi myös kulmat pois.

Olen nyt ehkä oivaltanut jotain mahdollisesti tärkeääkin erikoisjäljestä, että osa-alueita täytyy pilkkoa ja treenata osissa. Ei ole järkeä tehdä joka kerta pitkää ja kolme tuntia vanhentunutta jälkeä, jos todellisuudessa haluaa vahvistaa jotain muuta kuin pituutta tai vanhan jäljen ajamista. Jokainen osa-alue erikseen omanaan ja sitten niiden yhdistelyä. Niin siitä varmasti hyvä tulee. :)

Troijan kanssa olen aloittanut kepeillä leikkimisen ja nyt niiden etsimisen. Aluksi ollaan siis vaan leikitty kepeillä pihassa ja olen heitellyt niitä, nyt olen sitten käynyt viemässä kun Troijaa pidetään kiinni ja sitten vapautan etsimään. Oikaisin vähän jo siihen, että vein kolme keppiä kerralla, mutta toisen ja kolmannen etsintään lähtö oli Troijalla vähän pohdintaa vaativaa (lähti kyllä tovin mietittyään tai pienellä avulla), joten päätin suosiolla peruuttaa takaisin ja vien nyt vain yhtä keppiä kerrallaan siihen asti, että "missä kepit on?" vihje kirkastuu Troijalle paremmin. Tosi hienosti kyllä nyt etsii ja sinnikkäästikin, ei luovuta vaikka kestäisi löytäminen. Tulee Jerikon työskentely tuosta hyvin mieleen. :)

Toivon mukaan päästään pian sitten ihan jäljille lähtemään keppejä etsimään, on niin kova hinku sinne. Kävin sunnuntaina Tavesin jälkikokeessa talkoissa tallomassa yhden 3-luokan jäljen ja vastaanottamassa keppejä. Kyllä siellä metsässä talsiessa auringon paistaessa puiden lomasta, tuulen humistessa puiden oksissa ja lintujen laulaessa tuli kova ikävä metsäjälkiharrastusta vaikka hyttyset söi ihan hulluna. On se vaan se Mun Juttu, siellä mun sielu lepää. Vaikka satais tai olisi hirvikärpäsiä. Silti. Mitään en toivo niin paljon kuin sitä, että Troijasta kasvaisi isälleen seuraaja tähän lajiin.

Jupiterin kanssa oli tiistaina Annen valmennusagilitytreenit. Oli kinkkinen rata ja paljon haastavia keppikulmia.Saatiin kuitenkin hyviä onnistumisia niillä ja itse rata meni kyllä tosi kivasti. Jupiterin kanssa on löytynyt tosi hyvä yhteismeininki radoille, Jupiter lukee rataa hienosti ja lukitsee esteitä eikä sille useinkaan tarvitse varmistella. Oli kivat treenit kyllä! :) Pitäis ne pirskatin kontaktit vaan tehdä kuntoon!

Jupiter on myös alkanut tarjoamaan lenkeillä mulle tosi paljon seuraamista. Yrittää ehkä kertoa sillä mulle jotain. Jupiter varmaan oikeasti tykkäisi tosi paljon tokoilusta tai rallitokosta ja koska tokoilusta en nyt vaan jaksa innostua, niin aloin Jupiterin kanssa harjoittelemaan vähän puuttuvia alokasluokan rallitokoliikkeitä. Katsotaan sitten mihin tämä johtaa. :)

Nyt ollaan oltu mökillä. Troijalle olen ehtinyt paremmin tekemään keppitreeniä kuin kotona. Samoin Jupiterin kanssa on treenattu. Kotona on niin paljon projekteja, että treenaamiseen irtaantuminen meinaa jäädä. Kunnostetaan tilan vanhaa päätaloa ja siitä pitäisi tulla jonkinlaista kesämajoitustilaa tai vierasmaja/ajanviettopaikka-tyyppinen ratkaisu. :) Onneksi kaikki marjat ei ollut samassa korissa (tai palkat samassa paikassa), koska kun silmä vältti Ukko otti ja söi lähes puoli kiloa pikkuluu-herkkuja. Ei jäänyt kiinni itse teossa, mutta historia, suupielien nuoleminen ja pyöreä maha oli aika vahvat viitteet syyllisen suuntaan...

Troija on käynyt jo muutaman kerran uimassa. Taitaa olla melkein joka kerta veden äärellä pienen rundin uinut. Tekniikka näyttää hyvältä, joten lienee saanut aika hyvät vesipetogeenit molemmilta vanhemmilta. ;) Tässäkin kyllä näkyy Troijan yleinen tomeruus ja varmuus millä se lähtee suorittamaan asioita.

Jerikolle IFH1 ja paimennuspohdintaa

Tiistaina oli Jerikolle tämän kauden toinen FH-koe. Olin siis saanut ensimmäisen varasijan kokeeseen jo ennen tuota aiempaa koetta, enkä silloin vielä tiennyt ilmaisuongelmasta tai siitä, että lähden vaihtamaan ilmaisutapaa. Olisin toki voinut perua kokeen, mutta lähdettiin kuitenkin. Suoraan sanottuna jännitti todella paljon, että Jeriko tekisi nyt täydelliset maahanmenot kaikilla esineillä ja toisaalta mulla oli edelleen paljon epäselviä alueita ilmaisulla toimimisesta kokeessa: koska saan kehua, miten toimin liinan kanssa kun se jää lenkille koiran taakse jne. Ilmaisuista lähtöihin ei myöskään treeneissä oltu oikein voitu keskittyä, kun lähinnä keskiössä oli se, että Jeriko ylipäätään ymmärtää että nyt esineet taas tuodaan mulle. Jotain tuomarilta kysyinkin ennen suoritusta, mutta en kehdannut kaikista epäselvyyksistä edes avautua, ettei kävisi liian ilmeiseksi millaisilla eväillä ollaan kokeeseen tulossa...

Olosuhteet oli aivan täydelliset. Koepellot rehupeltoja, joissa kasvuston mitta ehkä noin 15cm ja meidän suorituksen aikana ei edes tuullut juurikaan. Paalulta lähtiessä ja ensimmäisellä suoralla Jeriko oli ehkä ihan aavistuksen epävarman oloinen normaaliin verrattuna. Kaipa se liittyy varsinkin viimeiseen kunnon treeniin joka meni niin kaikella tavalla pieleen kuin voi mennä. Onneksi Jeriko kuitenkin yleensä tsemppaa epäonnistuneiden treenien jälkeen ja niin nytkin. Se jäljesti mielestä aikas hyvin, ei ehkä ihan syvimmistä syvimmällä nenällään ja joitain pikku herpaantumisia tuli mitä ei normaalisti noin hyvissä olosuhteissa tulisi, mutta kuitenkin niin että sieltä liinan päästä katsoessa pää pysyi paria herpaantumista lukuunottamatta hyvin alhaalla.

Ja ne esineet. Herra siunaa kun jännitti! Jeriko otti esineet suuhun, seisahtui hetkeksi ja toi sitten kaikki korrektisti mulle eteen. Kolmannella esineellä joku aivopieru, ja Jeriko lähti ihan 90 asteen kulmassa sivuun ja annoin toisen käskyn ettei mene liinan mittaa omille teilleen. Sen jälkeen nosti jäljen ja jatkoi normaalisti. Nyt en ihan joka kulmaa muista, mutta yhdessä meni hieman enemmän yli, muutamassa 0,5-1 koiran mittaa ja pari kulmaa meni aikalailla raiteilla. Ekaa harhaa tarkasti puoli liinan mittaa, toiseen ei juuri reagoinut.

Olin kyllä aika onnesta soikeana kun päästiin loppuun! Mika Mattila arvosteli hyvin tarkasti, otti pisteitä pois joka suoralta liian korkeasta nenästä (en tosiaan nyt sitten osaa sanoa takaa päin, että kuinka korkea se oli, mutta pää oli alhaalla), temponmuutoksista kulmien tai esineiden jälkeen, tuosta ekan harhan tarkastamisesta sekä esineilmaisuissa tuosta hetken tuumauksesta ja kolmannen kiepauksesta. Kokonaisuudessaan pisteitä 78p ja IFH1-koulari! :))

Nyt sitten keskitytään treenaamaan ja katsotaan ollaanko syksyllä valmiita 2-luokkaan. Esineilmaisua täytyy vielä huomattavasti vahvistaa ja erityisesti harjoitella mun ja Jerikon toimintaa ilmaisun jälkeen. Minun pitää ottaa koiran yli liina kiinni koiran takaa, jotta voin jarruttaa, ja Jerikolle pitää vahvistaa sitä, että kääntyy jäljestämään heti takaansa eikä hölköttele sinne missä esine oli ja jatka sieltä. Lisäksi mun pitää oppia itse vähän edes vaikuttamaan Jerikon tahtiin. Jos ihan vähän himmaisin omaa kävelyä, niin kulmat olisi helpompi tehdä vielä tarkemmin.

Maanantaina Pete kävi meillä kouluttamassa. Jupiterin kanssa olen luisunut hyväksymään sellaisen sinnepäin-tekemisen, kun en uskalla siltä vaatia paljoa siinä pelossa, että se paineistuu ja lähtee menemään. Vaikka toisaalta ei se ole koskaan missään perus ajotreenissä tmv sillä tavoin ahdistunut. Häkitys ja jakotreenit on sitten omansa. Alitajuisesti olen tämän jo vähän aikaa tiedostanutkin, jotenkin siihen ei vaan ole ollut itsellä selkärankaa puuttua. Kun Pete sitten kysyi, että tälleenkö Jupiter toimii aina, niin osasin kyllä kertoa, että kyllä se on paljon paremminkin osannut. :D

Ja kun sitten lähdettiin vaatimaan täsmällistä työskentelyä, niin sitähän saatiin. Meno alkoi näyttämään taas aika mallikkaalta. :) Vähän valoi sellaista uskoa, että ehkä sen kanssa vielä pystyy kisaamaan ja saavuttamaankin jotain.

Tiistai-aamuna ennen jälkikokeeseen lähtöä vedettiin kyllä taas mattoa vähän jalkojen alta. Tai ainakin tuotiin asioita perspektiiviin niin, että on pakko alkaa erottelemaan kisapaimennus ja työkäyttö toisistaan. Otin karitsoilta papananäytteitä loistutkimuksia varten. Tämä taitaa olla nyt kolmas kesä kun matolääkitsen vain eläinlääkärin ohjeen mukaan papananäytteen perusteella. Otettiin ensin pässikaritsat häkkiin ja niiltä näytteet ja sitten uuhiporukan karitsoille sama homma.

Troijahan livahti tässä häkitysvaiheessa portin ali ja itse asiassa auttoi aika hyvinkin häkittämisessä, kun Jupiteria jännitti ja se jähmi. Troijalla toimii tasapaino kyllä aika hyvin. :) Kun porukka oli häkissä Troija jäi hengailemaan häkin ulkopuolelle ja välillä kaarteli häkin sisällä olevia lampaita, mutta ei häirinnyt suuremmin. Sen sijaan Jupiter poistui mun huomaamatta paikalta ja kun nostin katseeni, niin se oli kyljellään maassa pyrkimässä kaivautumaan portin oli pois treeniaitauksesta jossa oltiin.

Sain sen kutsuttua vielä takaisin ja kun annoin Tehobaktia karitsoille (osalla mahat löysällä) ja työnsin hoidetut häkistä ulos, niin kutsuin Jupiterin häkin väliin pitämään niitä poissa häkiltä. Tätä Jupiter teki tosi itsenäisesti ja hyvin, tasapainotteli vauhdikkaastikin häkkiä kohti pyrkiviä lampaita ja ajoi ja piti niitä kauempana musta välittämättä. (tässä vaiheessa Troija oli vielä sisälle ettei ole jaloissa) Kunnes sitten häkin sisällä lampaat kolisteli häkkiä, niin Jupiter herpaantui ja pakeni uudelleen portille haluten kaivautua pois. :( Viimeinen silaus oli, kun otin 2-3 kolmea viimeistä karitsaa häkin sisällä kiinni ja tarvitsin koiraa pitämään niitä paikoillaan ja otin Jupiterin sisälle häkkiin. Se ei kertakaikkiaan pystynyt työskentelemään siellä lainkaan, pyrki ensin mun jalkoihin, mutta sitten kun se ei tuottanut tulosta, niin kiipesi ja luikerteli metallielementin ylempien pienojen välistä karkuun.

Näitä reaktioita katseltuani kävi minulle viimein päivänselväksi, että Jupiter ei hyödy ja opi siitä, että otan sitä töihin mukaan. Se ei kertakaikkiaan kestä työtilanteita eikä sellaisiin pakottaminen ole varmaankaan sen henkisen hyvinvoinnin kannalta edes hyväksi. Stressitasot nousevat merkittävästi ja tiedä sitten kuinka kauan niillä kestää laskea. Luulen, että merkittävä osa pelkoa liittyy äänipelkoihin, koska metallielementtien kolina sai Jupiterin myös erittäin hyvästä ja keskittyneestä mielentilasta valitsemaan välittömästi homman jättämisen ja poistumisen, vaikka muuta painetta ei tullut mun tai lampaiden osalta siihen (kolinan aiheutti eri porukka kuin se mitä Jupiter oli pitämässä).

Siinä mielessä ikävä tilanne, että Ukolla on nykyään niin huono kuulo, ettei sitä voi oikein käyttää muissa kuin yksinkertaisissa peruskuljetuksissa tmv, joissa ei tarvitse ottaa käskyjä. Lisäksi Ukolla on kyllä taipumusta myös säätää itsekseen tai jos se jää paikoillaan, niin se jää silmään jumiin eikä pysty enää reagoimaan vaikka lampaat lähtisi tulemaan ohi. Jerikoa en olisi halunnut enää paimennustöillä rasittaa ihan jo iän vuoksi. Pelkään, että se loukkaa itsensä jos joaiutuu juoksemaan paljon meidän ojaisessa ja kantoja täynnä olevalla laitumella.

Otin kuitenkin Jerikon sitten eilen hommiin (annettiin uudet Tehobakt-annokset) ja täytyy sanoa, että kyllä siinä sitten omakin sielu lepäsi. Jeriko haki sokkohakuna lampaat laitumen peränurkasta n. 250 metrin päästä korkeasta heinikosta ongelmitta. Häkityksen jälkeen Jeriko jäi häkin viereen makoilemaan rentona ja valmiina jos jotain vielä tarvitaan. Kyllä siinä oli rento mieli tehdä itse hommia, kun ei tarvinnut kannustaa ja tsempata tai maanitella koiraa tulemaan apuun jos apua tarvittiin. Näin ollen Jeriko joutuu sitten kuitenkin vielä jatkamaan luottopakkina näissä hommissa ainakin toistaiseksi.

Troija on kyllä osoittanut yllättävänkin paljon paimennusviettiä. Yllättävä tarkoittaa toki tässä yhteydessä sitä, että eihän mulla sen suhteen ollut oikeastaan mitään oletuksia. Flänkit tulee siltä  luonnostaan ja ne aukeaakin aika kauniisti. Se tasapainottaa myös aika luontaisesti ja toisaalta itsenäisesti pysähtyykin, kun lampaat on mulla tasapainossa. Kohti hiipimistäkin on alkanut tulemaan jonkin verran, mutta jos lampaat lähtee juoksemaan, niin flänkille lähtisi siitä sitten herkästi. Tosin eihän se ole ollutkaan lampailla nyt kuin vasta neljä kertaa luvan kanssa. Nyt kuitenkin into on alkanut kasvamaan ja vauhtia tullut lisää, joten pohdintaan menee, että hyötyykö Troija käynneistä lampailla vaikkapa parin viikon välein, vai pitäisikö se jättää pidemmäksi aikaa kasvamaan, kun varsinaista kouluttamista ei kuitenkaan voi vielä aloittaa pitkään aikaan..

Aikamoista jälkitreeniä

Sovittiin torstaina Ilonan kanssa treeneistä ja koirien uittamisesta. Jerikolle halusin jälkitreenin ja jäljelle harhan. Ajoin edeltä naapurin pelloille joille mulla on treeniluvat todetakseni, että (piru vie) heinää ei oltu vielä ajettu ja pellot oli polven korkuisessa heinässä. Harkitsin jo soittavani Ilonalle, että perutaan koko homma, mutta sitten tulin siihen tulokseen että ei, erilainen treeni sekin ja jännä nähdä miten Jeriko jäljestää, kärsiikö jäljestystuuli korkeasta heinästä.

Hienoa oli huomata, että vaikka jäljellä pysyminen oli ymmärrettävästikin helppoa, niin jäljestystyyli ei kärsinyt yhtään, vaan Jeriko jäljesti syvällä nenällä ja normaaliin tapaansa. Kulmat meni todella hienosti kuin raiteilla, olosuhteetkin toki siihen oikein oivalliset.

Yhteiskehuttiin esineistä ja niiden tuomisesta. Jäljellä oli viisi esinettä, joista muiden ilmaisut meni hienosti ja  Jeriko lähti kivasti niitä itse tuomaan, mutta toiselle harhalle Jerikoa olisi kutkuttanut kovasti lähteä ja sen jälkeisen esineen ilmaisi maahanmenolla. Nyt on todella erikoinen tilanne, kun kokeissa haasteet on selvästi saaneet Jerikon nostamaan esineitä suuhun, mutta nyt vähän päinvastoin. Hyvä treeni kuitenkin mielestäni.

Siellä se häntä näkyy... :D 

Jupiterille tehtiin agilitytreeniä. Puomi on mulle ollut jo pitkään dilemma jota en vaan saa ratkaistua, teenkö sille pysäytyskontaktia vai juoksaria. Juoksarit on hyvinkin paljon muodissa, mutta näin isolle ja pitkälaukkaiselle koiralle ei välttämättä kuitenkaan kovin helppo vaihtoehto. Toisaalta pysäytyskontaktitkaan ei ole lähtenyt ihan heti aukenemaan. Vähän olin jo miettinyt juoksareita, mutta nyt sitten taas päädyttiin treenaamaan Jupiterille pyssäreitä. Vitsi mitä päättämättömyyttä. Mutta ihan ok lähti aukenemaan.

Keinu sujuu ihan ok, mutta A:n kontaktilla oli yllättäviä vaikeuksia ja loikkia kontaktin yli tuli paljon. Selvästi A:lla juoksari vaatii Jupiterilta paljon jarruttamista, että saa alastulolle toisen laukan mahtumaan. Tämä on kyllä aika harmillista ja vastoin juoksarin ideaa, että koira saisi juosta täysiä... Hankalaa. Troija sai myös vähän paukutella keinua. Lelupalkalla tämän sheippaamista jatketaan, paukuttelu itsessään ei jännitä vähäisissäkään määrin, kunhan vaan tajuaa mistä palkka tulee. :)

Uimassa käytettiin koiria Rutajärvellä ja vaikka kalliolta olikin vaikea veteen mennä, niin kerran Troijakin pulahti pienen muutaman vedon kiepin. Jos olisi ollut vähemmän härdelliä aikuisista koirista, niin olisi ehkä innostunut enemmänkin.

Tänään sitten treenit ajetulla pellolla Lilin kanssa. Keksin, että tehtäisiin jäljet tarkoituksella ristiin niin, että molemmat saa siitä harhat. Vasta jälkien tallaamisen jälkeen tajuttiin, että toisellehan tulee varsin vahva harha, kun toinen ajaa jälkensä ensin. Mutta mitäpä noista, päätettiin että Jeriko ottaisi tämän haasteen nyt vastaan.

Lisäksi kuitenkin Jerikon jälkeä tallaamaan lähtiessä otin väärän purkin mukaan, eli toisin sanoen Troijan jälken loppupalkan jossa kosteaa kissanruokaa eikä siis mahdollisuutta pudotella nameja jäljelle. Samantein sitten myös "kokeenomainen" namiton jälki. Ja jos tässä ei vielä haastetta riittänyt, niin tuuli aivan hulluna ja sitten kun molemmat jäljet oli tallattu, pellolle ilmestyi läheiseltä mökiltä isä ja poika heittelemään frisbeetä..........

Jälkien vanhetessa tehtiin Troijalle sen oma treeni. Sille ei namit oikein ole maistuneet, joten sille ei myöskään ole vielä jäljestyksen ajatus kunnolla auennut. Tehtiin nyt niin, että Troija sai katsella kun Lili tallasi jälkeä, näytti lähtiessään kissanruokapurkkia ja lelua, ja huhuili välillä Troijaa jäljeltä. Tällä saatiin kyllä innostusta nousemaan ja vaikka namit ei edelleenkään jäljellä kiinnostuneet (tämä oli ennakoitavissa, mutta niitä laiteltiin silti), niin nyt Troija alkoi kuitenkin käyttämään nenäänsä jotta löytäisi maaliin. Kissanruoka lopussa maistui ja sitten lopuksi leikki vielä paremmin. :)

No sitten se Jerikon jäljen ajo. Huoh. Isä-poika -pari oli siis tallaillut ilmeisesti siksakkia ainakin lähtösuoralla, mahdollisesti myös viimeistä suoraa. Ekalla suoralla oleva esine jäi, kun Jeriko tarkasteli harhoja. Vähän turhan kiinnostunut oli harhoista kyllä, mutta pääsi niistä yli ja sitten jatkettiin. Toinen esine löytyi, mutta olin jotenkin itse mennyt vähän sekaisin, enkä  yhtään huomannut avittaa sitä lisäkäskyllä ennen kuin oli jo maassa. Pyysin siitä sitten tuomaan. Sitten tuli harha, josta Lili oli siis kävellyt kerran yksin ja toisella kertaa ah-niin-ihanan Rinan kanssa. Jeriko ei päässyt tästä millään yli. Kyllä narttukoiran haju voitti oman jäljen 6-0, ei voi mitään.

Mulla ei pinna oikein pitänyt ja v-käyrä alkoi nousemaan, kun lisäkäskyistä huolimatta ei luopunut Rinan hajuista ja jatkanut eteenpäin. Äänestä kuuluva v-käyrän nousu myös ekaa kertaa jäljellä koskaan (no, v-käyrä ei tällä tavoin ole ennen noussutkaan) hämmensi Jerikoa eikä sitten oikein vaan pystynyt tekemään mitään muuta kuin pyörimään Rinan jäljen päällä. Talutin sen sitten reippaasti eteenpäin harhajälkimerkin eteen (jonka etupuolelta 5-10m päästä harha oikeasti meni), jotta tiesin, että oli varmasit jälki, mutta Jeriko jumitti paalulle, tarjosi vaan maahanmenoa. Hyvänenaika kun hermo oli koetuksella. Käveltiin sitten vaan eteenpäin ja odotettiin, että Jeriko ottaisi jäljen uudelleen, tarkkaa jäljen kulkupaikkaa ei enää tiedettykään.

Hetken päästä Jeriko sitten laskikin nenän maahan ja itse asiassa löysi melko pian esineen. Tultiin kuitenkin oikaisseeksi yksi kulma. Esineellä Jeriko oli taas jo oma itsensä tai jopa riehakas vastapainoksi mun ärsyyntymiselle. Jatkettiin eteenpäin, mutta loppusuoralla oli taas vähän tarkastelua ja tästä päättelen, että isä ja poika oli siinäkin seilaillut. Esineet kuitenkin löytyi, mutta ilmaisut ei nyt onnistuneet kun itsekään en ollut lainkaan kartalla kaiken säätämisen jälkeen. Huoh.

Kaiken säätämisen päätteeksi kaksi esinettä jäi peltoon ja päätin sitten ottaa Ukon niitä etsimään vähän silläkin, jos Jerikoa harmittaisi se että Ukko pääsee hommiin. Eka esine löytyi kohtuullisen nopeasti, mutta aluksi oltiin vähän hukassa siitä, että mihin se toinen olikaan jäänyt, mutta lopulta tajusin, että se oli jäänyt oikaistun kulman tienoille ja kun sinne päin liikuttiin niin Ukko löysi sen nopeasti. :) Hyvä, että on tällainen paikkaajakoira käytettävissä. :D

Mutta aikamoinen katastrofi-treeni. Oikeastaan kaikki mikä voi mennä vikaan myös meni. Tein nyt illalla vielä pihassa esineiden etsintää ja se sujui taas normaalitapaan, Jeriko etsi innokkaasti ja toi iloisesti.

Troijalle tein myös keppileikkiä nyt toisen kerran. Leikin kahdella kepillä ja sitten heitin niitä korkeampaan nurmikkoon. Hienosti alkoi nenä käymään ja lopulta Troija haistellen etsi toisen hetken jo "kuolleena" nurmikon kätköissä olleen kepin sen jälkeen kun oli toisen heitetyn etsinyt. Kyllä se jäljestyksen into tästä vielä löytyy. :)

Jeriko RTK2, jäljestystä ja paimennusta

Jerikolla oli viime viikonloppuna viimeinen avoimen luokan rallitokokoe. Edellinen koe oli ollut helmikuussa enkä suoraan sanottuna talven ja kevään aikana oikein muistanut edes koko koekalenteria katsoa. Enkä kyllä muistanut treenaillakaan. Sitten kun ajatus tuli mieleen ja sain paikan, ehdin kaksi pientä treeniä tehdä. :D

Suoritus oli muuten hyvä, mutta siinä kyllä itselle kirkastui, että pitäishän tuollaisen "konkarinkin" treenata vähän enemmän ja tehdä pidempiä pätkiä palkatta, jotta ei tule sellaisia palkan-vaatimis-haukahduksia. Toisessa eteen istumisessa Jeriko tuli vinoon ja herpaantui hetkeksi jotenkin muutenkin, siitä -1p. Tuloksena 99/100p ja luokan voitto. :)

Olen alkanut Jerikolle nyt tehdä muutosta ilmaisutapaan erikoisjäljellä eli vaihtoa maahanmenosta noudoksi. Kotipihassa olen piilotellut esineitä keppileikki-tyylisesti ja Jeriko on niitä sitten etsinyt ja noutanut. Kotipihassa sujuu kyllä ihan moitteetta, tehtävä kokonaisuudessaan on niin tuttu ja selvä, että löydökset pitää tuoda mulle.

Tänään ehdin ekaa kertaa tekemään jälkeä FH-kokeen jälkeen. Jäljelle laitoin kuusi esinettä, joista ensimmäisellä Jeriko ehti mennä maahan ja pyysin sitten tuomaan, toisella ehdin ennakoida ja sanoin "tuo", jolloin Jeriko toi esineen. Kaksi seuraavaa Jeriko itse toi mulle hienosti. Viides esine jäi. Jeriko tarkisteli siinä kovasti ja toisaalta oli välillä jäljestä sivussa, en oikein osaa sanoa miksi, ja jäi sitten siihen ilman, että itsekään oikein näin, että mihin. Viimeiselle esineelle Jeriko meni maahan. Toivottavasti saan pian varmuutta tuohon tuontiin.

Jupiterin kanssa olen vähän yrittänyt aktivoitua sekä agilityn että paimennuksen treenaamisessa. Paimennuksessa on tehty viime aikoina rauhallisia flänkkejä. Kriteerinä lähinnä rentous ja laukatakin saa, kunhan ei lähde kaahaamaan. Suullisilla käskyillä tämä sujuu jo melko hyvin, mutta pillin kanssa on haastavampaa ja toisaalta jatkuvaa ylläpitämistä se kyllä vaatii ja jos en itse pysty keskittymään siihen 100% kun tekee vaikkapa jakoa, niin kaahottamiseksi menee herkästi taas. Jakoon pitäisikin saada Jupiterin paremmin keskittymään ja rentoutumaan. Toivoisin saavani rakennettua Jupiterin tekemiseen vähän enemmän rauhaa ja rentoutta niin, että se sitten pysyisi tekemisessä mukana ilman, että asiaan koko ajan joutuu puuttumaan.

Välillä Jupiterin meno on omaan makuun vähän turhankin sähäkkää ja kun olen näitä makuasioita miettinyt, niin omaan makuun sopii ehkä paremmin sellainen pehmeämpi/rauhallisempi meno, kuten esimerkiksi Ukolla. Ukossa on kyllä todella paljon hienoja ominaisuuksia paimennukseen ja on vaan harmi, että Ukon alkutaipaleella olin vielä niin kokematon, etten osannut valjastaa sen ominaisuuksia ja sitten myöhemmin kuulon heikentyminen esti yritykset viedä Ukkoa paimennuksessa eteenpäin..

Mutta nämä on nyt näitä. Jupiterin hyvin erilainen tyyli on mulle taas uutta ja tuntuu välillä saippualta käsissä ja toisaalta sen herkkyyskin on mulle uutta. Jokainen koira näyttää tuovan jotain uutta opeteltavaa. :D

Agilityn suhteen on edistymistä ja toisaalta vähän jumittamista. Juoksu-A on melko hyvällä mallilla ja keinukin sinänsä onnistuu, mutta kyllä se on Jupiterille jännittävä este eikä Jupiter meinaisi jäädä keinulle vaan "pudottautuu" siitä pois vaikkei olisikaan säntäämässä eteenpäin. Keinulle tarvisi siis asennetta edelleen enemmän ja toisaalta kestoa, että oikeasti jää sinne seisomaan. Puomin suhteen olen käynyt edelleen kamppailua, että pysäytys vai juoksu. Pyssäri ei oikein ole lähtenyt sujumaan sillä ja toisaalta koen jotenkin halua tehdä juoksaria vaikka ajan rajallisuus tulee siinä vastaan... Argh. Pitäisi vaan ottaa itseään niskasta kiinni, päättää kunnolla mitä aikoo tehdä ja järjestää sitten aikaa sen treenaamiseen.