sunnuntai 30. elokuuta 2015

Läheltä liippaa ja koiraharrastuksen tuloskeskeisyys

Jo toista kertaa tällä viikolla mulla on herännyt ajatuksia koiramaailman tuloskeskeisyydestä, joten kirjoitanpa siitä vähän enemmän. Ensin kuitenkin Jerikon tämän päiväisestä jälkikokeesta.

Tänään siis lähtö aikaisin aamulla Harjavaltaan. Koe alkoi maastolla ja arvoin meille jäljen numero 1. Arvostelu oli mielestäni aika tiukkaa maastossa näin niin kuin kyläkisoiksi. Tottiksessa oli eri tuomari. Jeriko lähti janalla lievästi viistottamaan vasemmalle, mutta eteni koko ajan hyvin eteenpäin. Ehkä sai jo hajua jäljestä ja sen vuoksi irtosi sinnepäin. Ei meitä kuitenkaan janalle takaisin kutsuttu, muutama metri sivussa korkeintaan. Jäljen kohdatessaan Jeriko hieman tarkasteli suuntaa, pari askelta otti oikealle, mutta lähti sitten määrätietoisesti vasemmalle, minne jälki nyt sitten kerrankin lähti! Janalta kuitenkin kolmen pisteen vähennys, vaikkei tullut takajälkeä eikä yhtään ylimääräistä käskyä, pisteet 37/40.

Melko pian tuli suora kulma oikealle, jonka Jeriko näytti ottavan oikein hienost. Tässä oli pitkä suora, jonka alussa Jeriko kulki vanhassa metsäkoneen urassa nenä välillä vähän korkealla ja oikealle välillä. Lopulta Jeriko siirtyi metsän puolelle oikealle ja väistämättä tuli mieleen, että jälki on varmaan koko ajan mennyt siinä ja mahdollista, että sinne olisi jäänyt keppi. Jatkettiin kuitenkin eteenpäin. Ensimmäiseen keppiin oli aika pitkä matka, mutta keppejä alkoi sitten nousemaan tasaiseen tahtiin. Maasto oli kyllä aikas unelmaa, tasaista mäntykangasta, mutta haastetta oli kyllä tehty sitten jälkikaaviolla. Ylitettiin metsäkoneen uria moneen kertaan ja pari suoraan kulmaa oli ihan heti ylityksen jälkeen ja yksi terävä kulma suoraan ylityksen päällä. Jeriko näytti kuitenkin työstävän nämä aivan upeasti ja näistä siksakeista nousi pari keppiä. Lopputulos 6. kepille tullessa oli kuitenkin se, että taskussa oli yhteensä viisi keppiä. Ajattelin, että keppi olisi jäänyt sitten alkuun, mutta ei sieltä mitään löytynyt kun käytiin etsimässä ja sen verran näin jälkikäteen kaaviota, että eka keppi oli se mikä oltiin nostettukin. Ei mitään hajua mikä keppi on jäänyt, koska keppejä nousi niin tasaisesti ja Jeriko näytti koko ajan olevan niin hienosti jäljen päällä ja ilmaisikin kepit innoissaan. Kepeistä siis pisteitä 110.

Päästin melko lailla suoraan tottikseen, mikä oli kyllä hyvä, koska Jeriko oli ikään kuin lämpimänä jäljen jäljiltä. Vähän ylivirettä ja rauhattomuutta Jerikolla oli, ensin vuorossa paikkamakuu jossa ei mitään erikoista, mutta yksilöliikkeisiin Jeriko oli nostattanut itseään vähän liikaakin. Ensimmäinen suora oli vähän rauhaton ja kontakti eli, mutta sitten Jeriko selvästi paransi, vaikka edelleen olisin paremman täyskäännöksen L:n kärkeen toivonut. Arvosana taisi olla erittäin hyvä kuitenkin, tuomari tykkäsi vireestä ja korkealla heiluvasta hännästä. ;) Liikkeestä istumisen Jeriko meni maahan. Ei vaan malttanut kuunnella ja heitti hatusta. Keskittyminen puuttui. Puutteellinen. Maahanmeno ja luoksetulo muuten ok, mutta vinot asennot edessä ja sivulla. Täytyy vahvistaa varsinkin etuasentoa. Erittäin hyvä..? Seisominen ja luoksetulo hyvät. Erinomainen. Tasamaanoudossa Jerikolla noston jälkeen lipesi kapula, ehkä kastui sen verran nurmikossa? Hyvä? Hyppynoudolla Jeriko oli taas vähän kovakalloinen. Se alkoi jotenkin siinä kyyläämään vinoestettä ja syöksyi mun ohi sitä kohti. Karjaisin perään "hei" ja uudelle hyppykäskyllä Jeriko ylitti hypyn itse asiassa yllättävänkin hyvin ajatellen, että tuli vähän vinosta ja vauhti oli ensin jo oikeastaan täysin pysähtynyt. Paluussa ponnisti voimakkaasti. Tyydyttävä..? Vinoeste ihan ok. Erinomainen? Eteenlähetyksessä Jeriko lähti tikku suoraan ja voimalla, ei annakoinut ollenkaan, mutta sitten käskystä pysähtyi kyllä heti, mutta istumaan. Piti antaa vielä toinen käsky, että meni maahan. Taisi silti olla erittäin hyvä. Kokonaispisteet virheiden määrään nähden huikean hyvät 87! Ilman noita virheitä oltais helposti huideltu yli 90:n pisteissä. Hitsi kun voisi kesken tottiksen pitää pienen "nyt kuule keskitytään" -puhuttelun Jerikolle, niin tietäis että se kyllä parantaisi, mutta kun se on tollasessa mielentilassa ja jos sitä ei pääse yhtään palauttamaan, niin se tekee ihan omia ratkaisuja eikä kuuntele mua. Luupää. ;)

Viimeisenä esineruutu, joka suoritettiin ihan ekana. Tuuli ihan kivasti. Oikeaan etukulmaan ei ollut näkyvyyttä kuusitaimikon vuoksi, mutta Jeriko upposi sinne hyvin ja kun ei esinettä tuonut, niin uskoin ettei siellä sitä ollut. Jeriko toi esineen ensin jostain keskeltä palatessaan takarajalta. Mä muistin edetä ja pääsin heti lähettämään uudesta paikkaa, josta nousikin seuraava esine. Kolmatta esinettä Jeriko joutui vähän kauemmin hakemaan, mutta sitten sai hajun ja löytyi. Kyllä meillä varmaan aikaa kuitenkin yli jäi ainakin minuutti, aika nopeasti meni. :) Työskentelystä lähti kuitenkin kaksi pistettä, tuollaisella työskentelyllä olisi kyllä monelta saanut täydet. No mutta nyt siis 28/30. Yhteispisteet kokonaisuudessaan 263 eli seitsemän (!!!) pistettä vajaa 1-tulos. Mutta ei auta kuin laittaa uutta matoa koukkuun ja toivoa, että se nappisuoritus sieltä vielä tulee.


Sitten tähän tuloskeskeisyyteen. Paljon törmää siihen, kuinka harrastamisen päätavoite vaikuttaa ohjaajalla olevan tulosten tekeminen tai sitten vertailu muihin jolloin toki tavoitteena voittaa muut vertailussa. Saattaa olla, että niin kauan kuin treenit menee hyvin tai kisoissa tulee haluttua tulosta, on kaikki yhtä hymyä ja auringonpaistetta. Se mikä tässä ohjaajan kilpailuvietin korostumisessa on kuitenkin huolestuttavaa, on ne hetket kun ei menekään niin hyvin. Osaako ohjaaja silloin olla reilu koiraansa kohtaan?

Harmittavan usein näkee, kun ohjaaja purkaa turhautumistaan koiraan, jättää palkkaamatta tai jopa toruu virheistä jotka kuitenkin useimmiten on ohjaajan omia virheitä. Treeneissä luodaan liian vaikeita tilanteita koiralle, ei auteta tai helpoteta ja sitten moititaan ja sätitään, kun ei onnistu, rima tippuu tmv. Tällainen olisi jokaisen mielestä varmaan unelma esimies esimerkiksi töissä, vai kuinka?

Olen nyt melko lyhyen ajan sisään törmännyt useampaan kertaan tilanteeseen, kun ohjaaja on valmis lyömään hanskat tiskiin ja lopettamaan harrastamisen kokonaan. Motivaatio on nollassa ja sen huomaa treeneissä tai kisoissakin. Ollaan tyytymättömiä koiraan tai siihen, ettei haluttua tulosta ole tullut. Ja koska harrastaminen nojaa jos ei täysin, niin ainakin lähes täysin tuloksiin, niin motivaatio toki tästä kärsiinkin. Sitten kun yllättäen haluttua tulosta tuleekin, muuttuu ääni ihan täysin kellossa, harrastus saakin taas puhtia ja kaikki on sitä edellä mainittua auringonpaistetta. Mutta kun tietää mikä on kolikon kääntöpuoli, niin käy melkeinpä koiraa sääliksi.

Jos oma harrastaminen perustuisi noin täysin tuloksille, niin olisin lopettanut jo aikoja sitten kaiken harrastamisen Ukon kanssa (ja varmasti monta asiaa Jerikonkin kanssa!), koska missään lajissa ei olla saavutettu tulosta niin nopeasti kuin aluksi uskoin ja toivoin. Vielä pari vuotta sitten tunsin kovaa painetta tuloksista, agilityserteistä yms. ja otin myös kovasti painetta siitä kuinka muut puhui mulle mun koirista; Ukkoa vähäteltiin, Jerikosta puhuttiin niin kuin se olisi tosi hidas agilityssä jne.

Onkin ollut kasvattava kokemus päästää irti tulostavoitteista ja muihin vertailusta ja kommenteista, ja oppia harrastamaan päivä ja askel kerrallaan. Tulosten saavuttaminen on ihanaa, mutta vielä ihanampaa on nähdä kehitystä koirassa, tuntea yhteys ja nähdä kuinka yhteistyö kehittyy kohti parasta mahdollista. Todellista iloa mussa aiheuttaa, kun joku aikaisemmin vaikea asia alkaakin sujumaan.

Noin niin kuin esimerkkinä mä pistin pk-puolen Ukon kanssa jäihin laukausten vuoksi ihan täysin Ukon hyvinvointia ajatellen ja täysin ilman katkeruutta tai harmistusta asiasta. En sen vuoksi, että tulostavoitteet ei täyttyneet ja motivaatio katosi tai muustakaan vastaavasta syystä. Nyt olen vähän alkanut katsomaan laukausasiaa uusiksi (koska Ukko on vaikuttanut siltä, että voisi niitä kestääkin) ja olen ollut älyttömän iloinen siitä, kuinka upeasti Ukko jäljestää, mutta jos laukaus-asiaa en saa sille mallille, että uskaltaisin Ukkoa kokeeseen laittaa, niin nautin Ukon työskentelyn katselusta sitten vaan ihan itse ilman tulostavoitteita.

Kaikkein nurinkurisinta tuloskeskeisessä ajattelussa mun mielestä on toi ohjaajan halu luovuttaa ja lyödä hanskat tiskiin. Miksi lyödä hanskat tiskiin vain sen vuoksi, että niitä huipputuloksia ei tule (siihen tahtiin ainakaan kuin ohjaaja haluaisi) jos koira kuitenkin nauttii kyseisestä harrastuksesta? Eikö ole aika ikävää koiraa kohtaan asettaa sillekin paineet niskaan eikä vaan harrastaa, koska se on molempien mielestä hauskaa? Treeneillä voi ja kannattaakin aina pyrkiä eteenpäin, mutta edetä voi niin monella tapaa ja tulosten saavuttaminen usein vaatii myös ripauksen onnea mukaan. Mä en voisi kuvitella, että lopettaisin esim. jäljestämisen Jerikon kanssa jos 1-tuloksia ei tule, kun Jeriko todella nauttii siitä. Tai agilityn koska Jeriko tai Ukko kumpikaan ei ole niitä aivan nopeimpia koiria. Harrastuksen lopettaminen tulee mulle mieleen ainoastaan jos siitä on jotain haittaa koiralle, se on henkisesti tai fyysisesti sille vahingollista, tai se ei laisinkaan nauti siitä lajista. Toki myös jos ei itse nauti jostain lajista niin on syytä lopettaa, mutta itse en ole vielä sellaista lajia edes kokeillut joka ei mua sytyttäisi. ;)

Koiraharrastuksissa motiivin pitäisikin mielestäni olla ennen kaikkea koiralähtöinen, ei tuloskeskeinen. Liiallisesta tuloskeskeisyydestä irti päästäminen tekee harrastamisesta monin verroin mukavampaa ja rennompaa, kokemuksen syvällä rintaäänellä voin kertoa. Tuloksista voi ja pitääkin olla iloinen, mutta omasta koirasta pitää olla myös ylpeä ja oma koira on aina se paras, riippumatta siitä onko se tykein harrastuskoira vai ei.

torstai 27. elokuuta 2015

Ukko kisoissa ja Jerikon varvas

Tänään oltiin agilitykisoissa Ukon kanssa. Jerikonkin olin jo ilmoittanut, mutta se alkoi ontumaan vanhaa varvasmurtumaa sunnuntain agilitytreenien jälkeen enkä tietenkään voinut sitä ottaa agilitykisoihin. Jeriko ontui tätä jalkaansa viime vuoden vaihteessa ensimmäistä kertaa epämääräisesti aina agilitytreenien jälkeen ja luulin sen reväyttäneen lihaksiaan. Kesti melko pitkään ennen kuin tajusin mistä on kyse, miksi se ontuu aina nimenomaan sitä oikeaa etujalkaa. Tuollon asian tajuttuani en tarvinnut röntgenkuvaa arvatakseni mikä on tilanne, mutta Pipsalla toki käytiin tuolloin. Jeriko sai Cartrophen-pistosarjan, joka auttoi todella hyvin ja Jeriko oli täysin oireeton aina tähän saakka. Nyt alkoi täysin samanlainen ontuminen agilitytreeneistä seuraavana päivänä (rasittuu vain agilityn tiukoissa käännöksissä, koska kyseessä on uloin varvas) ja nyt tiesin heti, että Jeriko tarvitsee uuden pistosarjan ennen kuin voidaan katsoa miten agility taas onnistuu.

Mun on vaikea edes kuvailla niitä tuntemuksia, mitä mulla oli viime vuoden vaihteessa asiasta. Mä olin kauhuissani ajatuksesta, että Jerikon agilityharrastaminen tai harrastaminen ylipäätään loppuu. Oli kamalaa ajatella, että mä en voisi jatkaa sen kanssa, mutta toisaalta täysin itsestäänselvää, että mä en tee mitään mikä aiheuttaa koiralle kipua. Jos koira ontuu aina agilitytreenin jälkeen, niin sitä ei sitten harrasteta. Asia oli mulle silloin todella vaikea, varsinkin kun tiedän ihmisiä, jotka mielellään mässäilevät toisen epäonnella ja juoruavat. Tuolloin en halunnut kirjoittaa asiasta mitään julkisesti, koska olin itse niin rikki asiasta.

Sama kauhu heräsi mussa tietenkin taas. Cartrophen-pitokset auttoi viimeksi pitkään, mutta kuinka pitkään ne auttaa tällä kertaa? Hopeareunus tässä on siinä, että oireita on tullut ainoastaan agilityn jälkeen ja näillä näkymin jos ja joskus kun agilityn harrastaminen meiltä loppuu, niin voidaan todennäköisesti vielä jatkaa pk-puolella ja paimennusta. Ne onkin mulla kuitenkin tavallaan tärkeämpiä lajeja, vaikka agility Jerikon kanssa onkin jotain aivan erityistä. Sellaiseen yhteistyöhön on Ukon kanssa vielä todella pitkä matka. Nyt siis päästään kuitenkin Jerikon kanssa jälkikokeeseen eikä siinä varmasti ole mitään ongelmaa, nämä ontumiset oli aiemmin ja nytkin aina päivä agilitytreenin jälkeen ja sitten helpottaa. Nämä kisat kuitenkin jäi tietenkin väliin, koska en halua Jerikoa rasittaa ennen kuin on saanut pistokset. Tämä tietää taas sitten pientä kisataukoa.

Kisapaikalla mulla oli ahdistunut fiilis. Huoli painoi mieltä ja yksinkertaisesti vaan kaipasin Jerikoa, mun luottokoiraa, sinne mun rinnalle. Sain kuitenkin kerättyä itseni mielestäni ihan ok suoritukseen. Ukko korkkasi nyt kesän mittaisen kisatauon ja sai heti ekalta radalta nollan, etenemä oli jotain 4,11 m/s ja sijoitus 4./31. Yhdellä juoksusuoralla levisi vähän pitkäksi, mutta muuten ihan ok menoa. Puomi oli vähän hidas, koska se keikku sivusuunnassa (muutama koira kompasteli tai jopa putosi puomilta tämän vuoksi!) ja Ukko on niin herkkä tällaisille, että otti sitten varovasti. Ihan jees rata, mutta se fiilistä uupui..Ukko oli jotenkin unelias ennen lähtöalueelle menoakin..


Toiselle radalle lähdettiin paremmissa fiiliksissä. Ukko haukkui mulle lähdössä ja oli kunnolla lähdössä yhdessä radalle, mutta ei me sitten samaa rataa kovin pitkään tehty, Ukko ei tullut mun ohjauksiin, mä sekoilin ohjauksissa ja homma meni kertakaikkisen plörinäksi. Tavallaan silti hyvää tässäkin ja Ukon fiilis ja into oli kuitenkin sitä mitä toivonkin näkeväni eikä tämä vaikka pettyneeltä kuulostankin suinkaan tarkoita sitä, että jättäisin koiran palkkaamatta! Radan jälkeen leikittiin yhdessä niin kuin olisi nolla tehty.



Tällainen pistää asiat aika hyvin perspektiiviin. Kyllä tärkeintä on se, että on mahdollisuus harrastaa ja se yhdessä tekemisen ilo, mikä tosiaan Jerikon kanssa on aivan ainutlaatuista. Herkästi sitä jää miettimään vaan nopeutta, nollia ja sertejä, mutta se kaikki voi levitä tuhkana tuuleen jos koiralle sattuu jotain. Tai jos tehdään hampaat irvessä ja sertin kiilto silmissä, niin se yhdessä tekemisen ilo voi kadota. Ainakin jos ei onnistu ja pääarvo harrastamisessa on niissä tuloksissa. Vaikka ei koskaan saatais enää yhtään sertiä, niin sen yhteisen fiiliksen vuoksi mä todella toivon, että voidaan Jerikon kanssa vielä agilityä jatkaa. Se tunne radalla (se saumaton ja sujuva yhteistyö, jossa molemmat antaa kaikkensa) on se syy minkä vuoksi agilityn harrastaminen on niin kivaa. Kyllä mulla edelleen haaveissa silti olisi saada Jerikosta agilityvalio ja käyttövalio, mutta katsotaan hetki kerrallaan.

tiistai 25. elokuuta 2015

Lämpöherkkyyttä

Lämmintä on riittänyt. Sunnuntaina oli agilityn alueellisen valkun treenit joissa mulla oli mukana molemmat pojat. Paahtava kuuma hiekka ei ollut mitään ihanin alusta tehdä ja hiki virtasi. Tästä huolimatta Jerikon kanssa meni oikein kivasti. Tero kellotteli taas muutamia kohtia, että millä ohjauksella nopein ja kyllä sitä alkaa koiransa tuntemaan jo niin hyvin, että omalla intuitiolla pääsee aika pitkälle. Yhteen kohtaan olisin valinnut vähän hitaamman ja huonomman ohjauksen. Lopuksi Jerikon kanssa vedettiin koko 31 esteen rata nollana läpi ja täytyy sanoa, että on sitä itsekin kehittynyt, kun tuossa paahteessa jaksoi vetää täysillä vaikka hapottihan se. Ja Jeriko on vaan niin ihana työskentelijä. :)

Ukolla sen sijaan, niukemmasta turkistaan huolimatta, oli selvästi heti vaikeuksia kuumuuden kanssa. Samaa draivia ei ollut kuin esim. torstain treeneissä oli ollut, koska iltaisin tosiaan jo niin paljon viileämpää. Ukolta oli puhti heti alkuun jo pois ja väheni treenin myötä vain lisää. Mutta minkäs sille mahtaa. Ihan hyvää pätkää senkin kanssa, mutta nollana ei kyllä rataa menty läpi, kun Ukolla alkoi väsymyksen vuoksi tulla hassuja virheitä kepeillä, kieltoja hypyillä jne.

Välillä kyllä huvittaa nää lyhyekarvaisten bortsujen hypetykset mm. tämän lämmön siedon vuoksi. Kyllä se on koiran korvien välissä (tai joissain muissa ominaisuuksissa) miten se pystyy työskentelemään kuumuudessa, ei sen karvan määrässä. Runsaampi karva saattaa jopa suojata auringon kovimmalta paahteelta.

Eilen sitten todettiin toiseen kertaan Ukon lämpöherkkyys. Kävin Niihamassa tekemässä Jerikolle viimeistelevää tottistreeniä sunnuntain koetta varten ja otin Ukon myös treenaamaan. Alkuun vähän seuraamista joka oli oikein hyvää, sitten Svetan avustamana nostatusta valjaista pidellen luoksetuloon. Ukko ei meinannut oikein siinä uskaltaa/osata haukkua, mutta toisaalta myös selvästi patosi ja keräsi kierroksia hiljaa ollessaan, koska tuli tosi lujaa luokse. Tosin sitten kun en palkannut vauhdista, niin tuli suoraan sivulle. Ukon mielestä treeni olisi sitten saanut loppua jo tähän. Tasamaanoudossa kapulalle haukuttaminen samalla tavalla kuin kotona olen tehnyt ei lähtenyt ja nouto oli vähän veltto. Ajattelin, että saisikohan sen hypylle kuitenkin lähtemään, mutta ekalla toistolla ponnisti hypystä ja toisella kertaa ei vaan kerta kaikkiaan ponnistanut maasta ylöspäin ja tömähti päin estettä, tosin ponnistus oli niin voimaton, että ei voi kummoiseksi törmäykseksi sanoa. Turha ehkä sanoa, että treeni loppui siihen.

Jeriko sitä vastoin teki ihan hyvän treenin. Ainoat huomattamisen aiheet on hyppy (joka oli nyt kiinteä kun ei ollut kopin avainta eikä saatu pressuestettä sieltä), jolla Jeriko ponnisteli enemmän tai vähemmän, mutta ei nyt sentään ihan kompastellut. Viimeisellä toistolla meno puhdas, paluussa ponnisti kevyesti ja sinänsä siististi, joten siihen olin tyytyväinen. Eteenmenossa meinasi nyt taas ennakoida pysähtymistä ja maahanmenoa, joten nyt tehtiin pitkästä aikaa muutamia suoraan lelulle.

Tänään tehtiin Jerikolle viimeistelevä jälkitreeni. Lauantain rankka jälki ei ollut ainakaan lannistanut Jerikoa, päin vastoin. Jäljelle lähdettiin taas isolla draivilla, itsevarmasti ja keskittyneesti. Janalta jälki lähti taas kerran oikealle. Jeriko eteni janalla hyvällä vauhdilla, nosti jäljen, meni noin 5 m vasemmalle, mutta vaihtoi sitten suunnan oikeaan. Jälki oli vanhentunut sen kaksi tuntia ja alkoi jo hämärtää kun lähdettiin jälkeä ajamaan. Ensimmäinen keppi 70 metrin kohdalla ja siinä hämärässä meni itseltä heti hahmotuskyky ja ihmettelin, että  mitä Jeriko tarkastelee, mutta se olikin saanut hajun kepistä ja tarkensi vaan, että missä se on. :D Jäljestäminen jatkui oikein hyvin, itse roikuin perässä täysin suuntavaiston ja hahmotuskyvyn menettäneenä, jännä kuinka toi hämärä vaikuttaa. Jäljen loppu 350 metrin kohdalla ja olin jotenkin jo melkein varma, että Jeriko on ohittanut kepin tai jäljestää niin sivussa, että ohittaa sen, mutta hyvinhän sekin sieltä nousi. Erinomainen viimeistelevä treeni siis! :)

lauantai 22. elokuuta 2015

Jälkikone

Torstaina oltiin Ukon kanssa agilitytreeneissä. Ukolla oli kyllä tosi hyvä raivo päällä ja tosi kiva oli mennä sen kanssa. Vähän se irtos välillä väärillekin esteille, kun oli niin meno päällä, mutta sehän on vaan hyvä. ;) Pääasiassa kuitenkin mentiin ihan samaa rataa ja vaikeat keppikulmatkin yms. sujui niin kuin leikki. Kontaktit on kyllä tosi hyvät, mutta toki vielä löytyy hiottavaakin. ;) Tosi hienoa! Ilmoitinkin molemmat pojat ensi torstaille iltakisoihin, saa nähdä kuinka siellä kulkee ja millaista rataa siellä on.

Yhdet lyhkäset paimennustreenit on tällä viikolla tehty. Häkitellä pitäis muistaa useammin, koska noi lampaat ei ole ihan tottuneet siihen. Ukon kanssa saatiin melkein kaikki viisi valikoitua karitsaa häkkiin, mutta yksi suikkasi ulos. Ukko kuitenkn toimi tosi hyvin häkillä ja koko ajan enemmän se osaa antaa sopivasti voimaa ja painetta ja nyt jopa kohdistaa sen siihen oikeaan yksilöön, kun aikaisemmin Ukko herkästi yritti väistää sen pahimman jumittajan ja kohdistaa paineen muihin.

Jerikon kanssa saatiin lopulta painettua lampaat häkkiin, hyvä treeni sillä oli. Loput 14 oli siis samassa aitauksessa työnnettynä syrjemmälle ja olin Ukon jättänyt siihen väliin, tosin se oli kääntynyt häkille katsomaan. Se mikä oli ehkä koko treenin kohokohta, oli kun päästiin nämä viisi valumaan ensin kohti loppulaumaa, mutta sitten hetken mielijohteesta pyysinkin Ukkoa pysäyttämään näitä vetoa kohti hölköttäviä karitsoita. Suureksi yllätykseksi Ukko nousikin heti ja otti homman haltuun, yleensä vastaavissa tilanteissa se on vaan jäänyt jumiin silmään Jerikon työtä seuratessa eikä ole pystynyt liikkumaan. Mutta nyt liikkui määrätietoisesti, otti porukan haltuun ja esti pääsyn loppulaumaan. Hyvä Ukko! :))

Tänään lähdettiin Saran kanssa treenaamaan. Sara tallasi sekä Jerikolle, että Ukolle jäljet. Ensin tehtiin esineruutua ja laitoin Saralle ja Theballe ensin valmiin kokeenomaisen ruudun ja käytin sitten samoja omia esineitä. Otin nyt pitkästä aikaa testaukseen muovisen lasten leikkiveitsen, pari vuotta sitten tainnut sitä joskus yrittää. Kaksi muuta oli ihan perus helpot esineet sitten vastapainoksi: lasten sandaali ja käyttämätön koirien namipussi. Veitsi vasemmalla edessä, namipussi keskellä takana ja sandaali oikealla puolessa välissä.

Ukko pääsi Theban jälkeen ruutuun. Meni aika lailla suoraan veitsen yli, mutta ei tainnut vaan saada hajua, kun oli kovin seisova ilma, ei ainakaan reagoinut mitenkään. Haki sitten vastakkaiselta sivulta sandaalin. Veistä yritin nostattaa, Ukko jopa pysähtyi sen kohdalle ja näytti harkinneen suuhun ottamista, mutta eipä halunnutkaan. Ällö. Pyöriskeli siinä sitten vähän, mutta lopulta näytti, että nappas veitsen suuhun, mutta pudotti matkalla. Lähempi tarkastelu paljasti, että oli ilmeisesti napannut veitsen läheltä jotain muuta hämyksi. :D Joka tapauksessa sandaali olisi noussut 1,5 minuutissa, joten ei 1-luokkaa ajatellen mikään hätä eikä tuollaisia vaikeita esineitä kokeissa olekaan. Ainakaan kyläkisoissa...

Jeriko saikin sitten kunnon häiriöhajuisen ruudun, kun sekä Ukko että Theba oli risteilleet lähinnä etuosassa eikä taas ruudun takaosassa ollut ollenkaan niin paljoa jälkiä. Nyt odotin lähetyksessä hetken, mutta mitään selvää nuuskutusreaktiota ei kyllä tullut ja Jeriko lähti niin kuin ohjus, niin eipä siinä mitään muovin kappaleita ehtinyt haistaa. Kaarsi vasemmalta Ukon jälkiä seuraillen takaisin kohti etuosaa ja sitten otti vauhdista hyvin selkeästi veitsen hajun, iski liinat kiinni ja nappasi esineen niin kuin siinä ei mitään kummallista olisi ollutkaan. Sillä olisi jopa ollut Jerikon mielestä kiva leikkiä. :D Keskeltä lähetys ja Jeriko lähti vähän seurailemaan enemmän tallautunutta aluetta ja nosti oikean reunan esineen. Lopulta uusintalähetyksellä ja pienellä psyykkauksella "se on siellä takana", Jeriko irtaantui muiden hajuista, painui takarajalle ja nosti namipussin.

Sitten lähdettiin Jerikon jäljelle. Jälki oli 1500 m ja sisältä kuusi keppiä ja jo etukäteen Saran varotuksen mukaan ihan kamalaa maastoa. Janalta jälki lähti oikealle, jana alaspäin viettävässä rinteessä. Jeriko eteni hyvin ja suoraviivaisesti janalla, taisi tarkistaa ihan vähän vasemmalle, mutta kääntyi sitten oikeaan suuntaan, jee! :)) Jäljen alkuosassa oli itse asiassa ihan ok maastoa, mutta jälki kulki ensin jyrkkää rinnetta sivuttain, sitten alas ja sitten taas ylös. Jeriko jäljesti tosi tarkasti ja hyvällä meiningillä. Rinteen poikittaisvaiheessa oli ensimmäinen keppi. Sara oli nyt pyynnöstä merkinnyt paikat. Vähän jännitti, kun Jeriko ensin näyttä kiertävän puun väärältä puolelta, mutta taisi saada sitten kepistä hajun ja tarkensi oikealle puolelle ja nosti kepin. Toiselle kepillä näytti vähän samalta, että olisi voinut kiertää mättään väärältäkin puolelta, mutta nyt sai selvästi hajun kepistä ja alkoi tarkentamaan. Sitten tultiin hankalampaan maastoon, jossa oli sekaisin korkeaa heinää, kuusikkopöpelikköä ja metsätien ylitys. Jeriko meni pitkän aikaa todella loistavasti, selvästi tasan jäljen päällä kömpi risukoidenkin yli. Sarakin oli tässä joutunut väistelemään esteitä ja pohtimaan, että miten sieltä oikein pääsee pois ja jonkin matkaa tätä hankalampaa ryteikköä mentyään Jeriko harhaantui aivan vähän jäljen päältä ja kiersi puun väärältä puolelta jolloin keppi jäi. Merkkiäkään en ollut huomannut ja oltiin jo reilusti ohi ennen kuin tämä huomattiin. Mietin komennanko Jerikon takaisin, mutta en sitten enää raaskinut. Parempi niin.

Sitten siirryttiin paahteiselle hakkuuaukealle, kello oli noin 14 eli todella kuuma! Maa oli lähinnä hiekkaa ja tämä oli Jerikolle selkeästi hankalaa. Neljäs keppi kuitenkin löytyi aukealta, keppi oli ihan kuuma paahteessa oltuaan. Jerikolle kuumuus ja muut edeltävät vaikeudet ja käsillä oleva hankala maasto tekivät vaikeuksia ja se alkoi silmin nähden väsyä. Hakkuuaukean lopulla pienessä varjokohdassa otin Jeriko hetkeksi lepäämään ja sitten jatkettiin. Ylitettiin tie varjoisemman metsän puolelle, sielläkin kuitenkin heinikkoa ja pusikkoa. Jeriko oli todella poikki ja vähän epätarkasti mentiin. Meinasi mennä kokonaan 5. kepin ohi, mutta korjasi jäljelle juurikin sen kohdalla, mutta ei nostanut. Komensin sitten takaisin ja palkkasin runsaasti, juotiin ja levättiin. Jeriko ei edes meinannut jaksaa jatkaa, mikä on Jerikolta todella outoa! Ehkä olisi pitänyt siihen jo lopettaakin. Jatkettiin kuitenkin, mutta Jeriko oli nyt kovin epätarkka väsymyksensä vuoksi ja vähän hukkasikin jälkeä pitkäksi aikaa ja risteiltiin edes takaisin. Lopulta jälki löytyi ja Jeriko itsenäisesti nosti kuudennen kepin! Huh mikä työvoittto voisi sanoa! Aivan kamalan rankkaa, mutta viimeisen kepin lyödyttyä Jeriko oli selvästi iloinen ja sai siitä energiaa. :)

Torstaina tapahtui ihan kummia, koska sain soittoajalla rajoitetun (kuuden 3-luokan koiran) kokeesta Harjavallasta ensi viikonlopulle Jerikolle koepaikan SEKÄ 1. varasijan Hämeenkyrön kokeeseen siitä seuraavalle viikolle! Olin ihan äimänä! Nyt sitten tiistaina tarkoitus tehdä viimeinen jälki ja tarvii tehdä sitten joku lyhyt palauttava tämän superrankan jäljen jälkeen.

Sitten Ukon jälki, joka vanheni noin 1 h 20 min, oli 500 metriä pitkä ja 6 keppiä. Tämä oli nyt ensimmäinen vieraan tallaama jälki ainakin tämän uuden treenikauden alkamisen jälkeen, enkä muista koska Ukolle joku olisi tehnyt jäljen... Janalla jälki oli ehkä 10 metrin päässä ja lähti oikealle. Ukko eteni janalla hienosti, nosti jäljen mutta kun jälki lähti suoraan ryteikköön janan avoimelta paikalta, niin Ukko lähtikin liihottamaan jos jostain löytyisi helpompi reitti. Kutsun takaisin kun itse olin juuri jäljellä seisomassa ja siitä Ukko sitten painui pöpelikköön. Tämän jälkeen maasto oli kyllä ihan siisti, mutta sisälsi myös Ukolla jyrkkiä nousuja ja laskuja. Ukko eteni kuin juna raiteillaan, jäljesti todella voimakkaasti eikä vilkuillut yhtään mihinkään. Liinasta pidin jarrua, mutta tuntui että tämä sai Ukon vaan painamaan valjaisiin voimakkaammin. Kepit nousi yksi toisensa jälkeen ja Ukko selvitti kulmat ja lukuisat polun ylitykset ilman mitään erityisiä tarkastuksia. Yhdessä kohtaa liina takertui ihan pahanpäiväisesti vanhaan kuivuneeseen reilun metrin korkuiseen katajaan, mutta Ukko jatkoi vaan eteenpäin jäljellä kiskomistaan ja kataja irtosi juuriltaan mun niskaan. Siinä olikin sitten mielenkiintoista irrotella liinaa katajasta, kun koira toisessa päässä vetää täydellä voimalla, onneksi oli Sara auttamassa! :D

Neljännen kepin kohdalla Ukko meinasi tehdä jäynän, nimittäin jatkaa jäljestystä keppi suusssa. Huomasin kuitenkin "sikarin suussa" ja huikkasin perään, niin Ukko toi itse kepin. Muut kepit Ukko palautti vauhdilla ja innolla suoraan syliin saakka. Ja niin se vaan nosti kaikki kepit ja jäljestys oli aivan upeaa! :)) Upea Ukko!

Mulle ylipäätään on kaikessa tekemisessä tosi tärkeää koiran ilme. Voi olla tosi tarkka ja täsmällinen tottis, mutta jos koiralta puuttuu se jokin, voima ja vire, niin se ei säväytä minua. Samoin jäljen kanssa. Jerikon itsevarmasta jäljestämisestä olen aina pitänyt, mutta täytyy nyt sanoa, että kyllä Ukolla on tekemisessään vielä enemmän sitä voimaa ja intensiteettiä. Ehkä se on sitä nuoruuden intoakin. ;) Mutta kyllä tässä alkaa kutkuttaa ilmoittaa Ukkoa kokeeseen, kun maasto on näin hyvä eikä esteet ei varmasti tuota ongelmia, mutta paukut on vielä vähän kysymysmerkki. Erilaisissa tilanteissa on ammuskeltu ja välillä Ukko reagoi, välillä ei mitään. Eli katsotaan nyt, jatketaan testailua ja tsekkailua... ;)

Käytiin vielä illemmalla uimassa. :)

Tuplajumi, kumpi hyppää ensin?



sunnuntai 16. elokuuta 2015

Paimennuskisaviikonloppu

Päästiin nyt pitkästä aikaa paimennuskisoista nauttimaan ja vielä oikein helteisessä säässä. Vähän vähempikin auringon paahde olisi riittänyt, mutta en nyt valita kuitenkaan, kun koirien jaksamiseen se ei vaikuttanut. Molemmat pojat oli lauantaina luokissaan ensimmäisinä, joten ei sinänsä päässyt katsomaan miten tilanne muuttui, kun 3-luokan jälkeen lähtövarikko siirtyi lähemmäksi.

Jerikon kohdalla kävi vielä niin, että myöskään tolppahenkilökunta ei ollut osannut varautua lampaiden erilaiseen vetoon ja tolpalla oli vain yksi koira lähtövarikon ja tolpan välissä. Jerikon ollessa hakukaaressa ja tehdessä taas tyypillistä laajaa kaartaan, niin lampaat alkoikin valua poistovarikkoa kohti eli toiseen suuntaan, eikä tolpalla ollut asialle enää oikein mitään tehtävissä, kun Jeriko jo tulossa. Seuraaville koirille tolpalla oli koira aina silläkin puolella vastassa ja tuomari otti tämän Jerikosta johtumattoman lampaiden liikkumisen hyvin huomioon, joten no harm done.

Jerikon kanssa tarkoituksena ja tavoitteena oli siis harjoitella 2-luokassa tolpalta ajoa, joka sitten 3-luokassa tulisi pakollisena vastaan. SPKY:n radoilla on siis 2-luokassa pakollista ajaa tolpalta ensimmäinen poispäinajopätkä, mutta sen jälkeen saisi siirtyä koiraa auttamaan sen sivulle tai taakse. Tavoitteena oli nyt kuitenkin testailla kuinka Jeriko voisi pärjätä 3-luokan radalla ja siihen tarjoutuikin hyvä mahdollisuus, kun ajoetäisyydet oli täysin samat kuin 3-luokassa. Haun jälkeen siis täysin sama rata.

Lähetin Jeriko varikon puolelle eli oikealle ja Jeriko teki hienon hakukaaren 19/20 pistettä ja hakeutui hyvin vedon mukaiseen tasapainoon. Lampaat oli siis lähtökohtasesti hieman vinossa, mutta tämän tuomari otti huomioon, nostosta 10/10. Jeriko oli ihan hyvin sinänsä kuulolla, mutta itse en ehkä uskaltanut kääntää aina niin paljoa kuin olisi ollut tarvis ja tämän vuoksi hieman off linessa kuljetus ohjaajalle 12/20. Yhteispisteet siis 41, mikä on kyllä tosi hyvä! :)

Rata kulki myötäpäivään, eli eka poispäinajopätkä tehtiin poistovarikon puolella, mihin lampailla olikin kova veto. Siinä alkuun siksakkia, mutta sitten päästiin etenemään. Jeriko kyllä hyvin fiilisteli vetoa ja hakeutui sille puolelle ja tämä pätkä meni sinänsä ihan ok. Ennen ensimmäisiä portteja lampaat oli linjasta hieman oikealla ja yritin korjata Jerikoa oikealle että saataisiin ne porteista kulkemaan, mutta Jeriko taisi jo tuntea lampaiden vedon 3-luokan tulovarikolle (joka oli pari sataa metriä suoraan takana) eikä suostunut. Meidän neuvotellessa lampaat lähti juoksemaan juurikin sinne ja hetken hämmennys Jerikolle, kun vaihdoin suunnan vasemmaksi, mutta kun lisäsin vielä "mene vaan", niin Jeriko lähti hienosti juoksevien lampaiden perään laajentamaan ja saavutti ne suurinpiirtein 3-luokan hakutolpan linjan tasolla ja käänsi ja toi takaisin. Pitihän se samaan rahaan 3-luokan hakukin harjoitella, eikö? ;)

Päästiin siis takaisin linjoille, poikittaisajo lopulta ihan ok ja taisi mennä toisista porteistakin, viimeinen pätkä hieman off line, mutta ihan ok. Kuljetuksesta pisteitä 5/25. :D Jako olikin sitten melkeinpä helppo, Jeriko seis, itse toiselle puolelle, pari heilautusta kepistä ja suhinaa ja lampaisiin aukesi pieni aukko, johon Jeriko hienosti tuli. Alle 10 sekuntia meni varmaan jaossa. :D No sitten olikin vähän haastavaa, kun toinen porukka lähti poistovarikkoa kohti ja pysähtyikin vasta siihen seinään, itse vähän hölmöilin siinä, että otettiin sitä toista porukkaa haltuun eikä näitä kahta. Tuomari antoi kuitenkin kivasti jatkaa työskentelyä, Jeriko "käänny" -käskyllä oikeille lampaille ja saatiin koottua. Häkityksessä itse säädin eikä lampaat ollut kyllä mitään helppoja häkittää ja meni vaan sellaiseksi häkin ympäri piirileikiksi. Kokonaispisteeet Jerikolla 54 ja näillä 2.sija (yhteensä taisi olla 11 kilpailijaa). Aika hienoa! :)

 


1-luokan rata kulki samaan suuntaan eli myötäpäivään. Lähetystolppaa ja hakutolppaa siirrettiin jolloin etäisyydet porteille hieman lyheni, mutta poikittaisajo oli sama. Ukollakin oli ihan kelpo rata, tosin hakukaarella se ei pysähtynyt tasapainoon vaan vetäisi pitkäksi, nosto tuli väärään suuntaan ja porukan turkislammas meinasi lähteä omille teilleen, joten lampaita keräiltiin koko kuljetus ohjaajalle eli tultiin off linessa. Hakukaari itsessään suht ok, mutta saisi olla vielä laajempi lopusta, pisteitä 17/20. Nosto 2/10, kuljetus ohjaajalle 5/20. Poispäinajo ja kuljetus tämän jälkeen itse asiassa ihan hyvää menoa, Ukko oli ihan hyvällä meiningillä. Häkityksessä lampaat ei olleet ollenkaan helppoja. Ekalla yrityksellä saatiin kolme sisään, mutta yksi jäi ulos ja tämän jälkeen säätöä eikä valmista tullut. Aika loppu. Kokonaispisteet Ukolla siis 44 ja tällä irtosi 4. sija.

 

 

Sunnuntana sitten uusi yritys. Rata kulki päinvastaiseen suuntaan, eli vastapäivään ja ensimmäinen poispäinajopätkä olikin tosi hankala, kun lampailla siitä suoraan veto varikolle. Lampaat oli ehkä jo enemmän kyllästyneitä koko hommaan ja juoksevaisempia. Jeriko starttasi luokkansa neljäntenä ja Ukko kolmantena. En tiedä liittyikö jompaan kumpaan edellä mainittuun asiaan, odotteluun ennen omaa vuoroa ja edellisten ohjaajien huudon kuunteluun vai johtuiko jostain muusta, mutta vauhtia oli enemmän. Jeriko teki kyllä taas ihan hyvän  hakukaaren, ihan hyvän noston ja ohjaajalle kuljetuksen ja poispäinajokin lähti sujuvammin kuin eilisellä radalla. Ensimmäisistä hakuporteista päästiin läpi ja lampaat aluksi kääntyikin jo oikeaan suuntaan, mutta en muista mikä sai ne lähtemään sitten oikealle takaviistoon, veto varikolle ilmeisesti kuitenkin. Luulen, että Jeriko olisi saanut lampaat kyllä vielä haltuun alkuhämmennyksen jälkeen (näytti ihan ihmettelevän, että mikäs nyt tuli), mutta lampaat ehti jo aika pitkälle ja peli vihellettiin poikki. Pisteitä olisi ehtinyt tulla hakukaaresta 19/20, nostosta 8/10, kuljetuksesta ohjaajalle 12/20.

 

Ukon rata alkoi eilistä paremmin. Lampaat lähti luisumaan, mutta Ukko jatkoi kaarta ja pysähtyi vihellyksestä tasapainoon, saatiin nostettua ihan ok ja linjakin jossain kutakuinkin oikein. Hakukaari 19/20, nosto 6/10 ja kuljetus ohjaajalle 15/20. Mutta sitten katkesi Ukolta jarruvaijeri ja toisaalta lampaat juoksi myös vedon vuoksi ensimmäistä pätkää, jonka jälkeen Ukko jatkoi puskemalla lampaita peruskuljetuksessa koko ajan mun ohi. Aloin jo vähän ärsyyntymään, kun "odota"-käskyllä ei tullut minkäänlaista jarrua, ihan niin kuin Ukko ei olisi koskaan moisesta kuullutkaan. Rämmittiin kuitenkin läpi aina melkein häkitykselle saakka, mutta ei saatu lampaita rauhoittumaan aloilleen. Lähti valumaan kohti poistovarikkoa ja kun pistin Ukkoa pysäyttämään, niin pysäyttämisen sijaan se jumittikin silmään ja meni suoraan kohti, jolloin porukka jakaantui ja kaksi ensimmäistä ehti jo poistovarikon aidalle ja toinen hyppäsi aidasta yli ja siihen loppui se rata.

 

Erityisesti harmittaa ja turhauttaa Ukon tämän päiväinen rata. Vaikka hakuosuus olikin ihan ok, niin sitten alkoi samat vanhat ongelmat, joista ei tunnuta pääsevän yli eikä ympäri millään: Ukko puskee ja säätää omiaan, tekee ahtaita flänkkejä tässä mielentilassa ja jumittaa silmään millä aiheuttaa tällaisia lopputuloksia. Turhauttaa todella paljon, kun tuntuu, ettei me edetä mihinkään vaikka kuinka treenaa ja yrittää vielä asioita eteenpäin. Noi tietyt ongelmat on vaan niin syvässä, että välillä tuntuu ihan toivottomalta. Vaikka kyllä meissä kai sitten jotain edistymistäkin on tapahtunut. Turhauttaa vaan aika rankasti tällä hetkellä.

Toisaalta jälkikäteen muistui mieleen se, että nämä lampaat ei tosiaan ihmisen luokse tule ja olisi pitänyt ajaa niitä Ukon kanssa rinnakkain, eikä yrittääkään mitään peruskuljetusta. Näinhän sain pari vuotta sitten Jerikon kanssa radan paremmin ajettua.

Jerikon kisoihin olen sinänsä tyytyväinen. Tämänpäiväinen keskeytys oli aika pienestä kiinni eikä Jeriko sinänsä hölmöillyt mitään erityistä, millä se itse olisi aiheuttanut tämän. Lisäksi olen eilisestä ihan älyttömän tyytyväinen. Hei me ajettiin rata tolpalta! :)) Jos Ukon kanssa tuntuu, ettei koskaan edistytä yhtään mihinkään suuntaan, niin Jerikon kanssa edistyminen on jotenkin tasaisen varmaa. Vaikka jotain erimielisyyksi suunnista olisi tmv, niin Jerikon kanssa on aina mukava olla radalla, koska se ei säädä tai hölmöile.

perjantai 14. elokuuta 2015

Huikeat nenäpojat

Eilen Ukko pääsi pitkän tauon jälkeen agilitytreeneihin. Heinäkuussa käytiin vähän jotain hömpöttelemässä, mutta itsekin olin ihan hömpöttelyasenteella ja vedin treenit pojille puoliksi, joten tosi lyhyeksi jäi tuolloin treeni. Edelliset kunnon treenit tai radan juoksut Ukon kanssa toukokuussa.

Ukko olikin nyt todella hyvä, voisi sanoa että liekeissä! Vauhtia ja asennetta oli todella hyvin ja radan juokseminen Ukon kanssa tuntui todella vauhdikkaalta ja mukavalta, ei ollenkaan siltä, että Ukkoa joutuisi mitenkään odottelemaan. Kontaktit Ukko teki aivan huikean hienosti, oikein kunnolla jysäytti itsensä 2on2offiin molemmilla eikä mitään hiippailua! Lisäksi Ukko oli muutenkin koko ajan satasella mukana ja pätkien välissä tarjosi mulle perusasentoa ja seuraamista juustonpalan toivossa. :) Aivan huikea ero esim. parin vuoden takaiseen, kun kesken treenin tuli herkästi sellaisia "off"-tilanteita, kun Ukko kytki itsensä täysin irti treenistä ja musta. Eilisessä treenissä ehkä parasta olikin se kuinka se heijasteli meidän yhteistyön parantumista. :)

Tänään lähdettiin aamupäivällä treenaamaan Vellun ja Saran kanssa. Ensin paimenneltiin vähän. Jerikolla oli tänään oikein hyvä päivä, kuunteli tosi hyvin ja otti pysäytykset pääasiassa tosi napakasti ja teki flänkit juuri niin kuin pitikin. Pillillä ohjaaminen onnistui myös tosi hyvin. Ukolla muuten hyvin, mutta vetoa vasten flänkkaaminen nousi taas ongelmaksi. Sitten kun ennen uuden tilanteen luomista antoi Ukolle kunnolla painetta ja lähetti ensin flänkille joka sysäs lampaat vetoa vasten ja sitten uudelleen vetoa vasten aidan ja lampaiden välistä, niin menikin tosi laajasti ja hienosti ekä yhtään jumittanut! Ukko fiilisteli vieraita lampaita todella hyvin, lähestyi rauhallisesti ja heti laittoi maahan jos koki lampaiden ottavan liikaa painetta. Tosi hyvä! :)

Sitten lähdettiin Saran kanssa pk-treeneihin. Sara tallasi Ukolle 500 metrin jäljen, joka vanheni tunnin. Janalla tuli vähän ongelmia siitä, kun Sara oli mennyt metsään (pakon sanelemana) melko läheltä lähetyspaikkaa. Lähetyspaikalle tullessa Ukko nuuskutteli nenä pystyssä ja sai selvästi hajua Saran tulojäljeltä ja sinnehän se lähti lähestyksestä. Yritin korjata, mutta ei oikein onnistunut, pientä säätöä tässä siis. Mutta ei voi syyttää, olosuhteet oli nyt huonot ja sinänsä Ukkohan teki hyvin ja osoitti vaan just oikeaa jälkimotivaatiota, kun jo janalla alkoi ilmasta ottamaan hajua. Minkä sille mahtaa jos on niin hyvä nenä? ;)

Itse jäljen ajo olikin sitten todella hyvää, Ukko meni kuin juna ja tosi tarkasti. Ilmaisi ekan kepin hienosti, mutta kepiltä lähdössä itse vähän mokasin, kun annoin Ukolle liinan löysänä ja Ukko nosti laukaksi ja siihen sitten toinen keppi jo jäikin (kaksi keppiä ekalla 100 metrillä). Ukolle nyt ainakin tässä vaiheessa sopii sellainen tyyli, että pidän liinaa tuntumalla ja itseasiassa Ukko jäljestää tosi voimakkaasti ja painaa painetta vasten eteenpäin taakseen vilkuilematta. Vauhdin hidastaminen raviin kuitenkin selvästi helpottaa keppien havaitsemista ja tällä pienellä himmaamisella uskon, että kaikki kepit nousee jatkossa. Ja voihan hyvin olla, että kokemuksen myötä Ukkokin hidastaa kuten Jeriko on tehnyt. Mutta Ukko on kyllä nytkin jo tosi tarkka ja kaikki muut kepit nousi. Oli kyllä ilo kulkea siellä perässä ja katsoa, kun Ukko itsevarmasti ja voimakkaasti häntä korkealla kaarella jäljesti niin kuin vanha tekijä. :))

Jerikolle ja Theballe tehtiin sitten pudotettu esine ja kaksi tarkkuusruutua. Tallattiin pudotetun jälki Ukon kanssa ja Theba teki ensin pudotetun, sitten Jeriko autosta. Bortsuleiriltä mieleen oli jäänyt virittelyn vaikeus ja sama vaikeus oli tänäänkin. Tein tiellä ensin yhden hanskan noudon, Jeriko nouti, mutta näkyi selvästi, että virittely ei silti mennyt perille, kun metsään mennessä oli edelleen menossa joko hakuradalle tai esineruuduun. Toinen viritys-pudotus metsän puolella ja kääntyessä Jeriko jäi mun jalkojen taakse "perusasentoon" naama kohti metsää. Kun pistin korjaamaan, niin lähetyksestä lähti toiselle puolelle metsään. Taisin ärähtää siitä Jerikolle ihan kunnolla ja lopulta Jeriko löysi itsensä oikeaan suuntaan. Vielä yksi viritys ja nyt Jeriko tarjosikin seuraamista ennen pudotusta ja tästä näin heti, että Jeriko oli ottanut vihjeen vihdoinkin vastaan. Itse pudotettu meni yhtä hienosti. Jeriko seurasi upeasti vaikka seuraamista pudotetun yhteydessä on otettu tosi vähän eikä ollut edes mitään millä palkata. Lähetyksestä lähti määrätietoisesti ja vauhdilla nostamaan, oikein upea suoritus! Tehtiin vielä toinen perään ja se oli samanlainen.

Tarkkuusetsintää kahdessa ruudussa. Ensimmäisessä iso mutteri minkä tyyppiset on välillä ollut koirille hankalia esim. kokeissa. Jeriko sai kyllä apuja Theban jäljistä, mutta teki kyllä hienosti töitäkn (pikku-esineen virittelyn Jeriko ottaa aina jotenkin heti vastaan), rauhallisen määrätietoisesti. Toisessa ruudussa pieni lego-auton rengas ja tässäkin Jeriko työskenteli tosi rauhallisesti ja hienosti ja rengas löytyi melko nopeasti. :)

On toi Jerikon kovapäisyys vaan välillä rasittavaa, oikea "ravistettava ennen käyttöä" kappale. Toisaalta kyllä naurattaakin. :D Jeriko vaan on aina niin tietävinään parhaiten, mutta kun itse tunnen koirani, niin osaan kyllä käsitellä Hänen Kaikkitietäväisyyttään ja lopputuloksena on aivan häkellyttävän hienoa tekemistä vähistä treeneistä huolimatta! :) Ja kolikon positiivinen puoli on Jerikon sinnikkyys ja paineensietokyky ja se ettei Hänen Itsevarmuuttaan kovin herkästi epävarmaksi saakaan. ;)

Ukolle on nyt ammuttu muutamia kertoja, ekan kerran keskiviikkona kotona lampailla ollessa ja silloin Ukko ei kuunnellut näitä kahta laukausta ollenkaan. Tänään Vellu ampui Ukolle ja nyt Ukko jäi ekaa laukausta vähän kuuntelemaan ja pysähtyi, ennen kuin sitten jatkoi paimennusta. Toiseen laukaukseen pienempi reaktio, mutta oli kuitenkin selvästi hieman haluton flänkkäämään laukausten suuntaan. Tänään ammuin sitten vielä yhden laukauksen, kun koirat oli uimassa, Ukko lähellä rantaa uimassa kohti eikä sitten siinä taas näkynyt mitään reaktiota, nousi vedestä niin kuin ei olisi mitään kuullutkaan ja tuli vaan muina miehinä mun luo, että jos keppi tai joku vielä lentäis. Hankalaa, kun välillä reagoi ja vähän paineistuukin, välillä ei taas mitään. Toisaalta ei ole ainakaan ihan täysin toivotonta ja ehkä me Ukon kanssa päästään vielä niistä yli ja Ukko pääsee jälkikokeeseen näyttämään taitojaan erityisesti maastossa ja esteillä. ;)

torstai 13. elokuuta 2015

Ai mitkä kepit?

Eilen hakutreeneissä otettiin taas neljä maalimiestä molemmin puolin (ai kuinka niin kaavoihin kangistunnut?). Nyt tuultakin oli ihan kohtalaisesti ja tuuli oikealta vasemmalle. Apuja ei nyt annettu ja oikealle puolelle lähetykset meni tosi kivasti, vasemmalle jouduin pariin kertaan kerjaamaan. Heli ja Pinja oli pitkästä aikaa (vai onkohan Pinja ollut koskaan..?) Jerikolle maalimiehinä ja niitähän Jerikon piti sitten vähän tuumailla, että pitääkö heidätkin ilmaista. Itsenäisesti kuitenkin pohti ja pysyi maalimiehillä ja pohdinnan jälkeen päätti itse aina alkaa ilmaisemaan. Mutta on toi sen päänupp aikamoinen, kun välillä jää niin selvästi pohtimaan asioita. :D Toisaalta sitten, kun Jeriko on jonkun asian oikein pohtinut, niin oppiikin siitä todella hyvin enkä usko, että samaa ongelmaa enää uudelleen ilmenee uusien maalimiesten kanssa.

Tänään mentiin Nappiksen kanssa jälkeä treenaamaan. Nappis tallas Jerikolle n. 1,3 km jäljen jossa kuusi keppiä. Itse tallasin Martalle jäljen ja Ukolle jäljen, joka oli 540 m pitkä ja silläkin kuusi keppiä. Jälkien vanhetessa tehtiin esineruutu. Ukko sai aloittaa, ruudussa Nappiksen esineet eli nahkainen korttisuoja vasemmalla etuosassa (n. 10 m lähetyssivulta), keskellä takana lapsen hiirilelu, ja oikealla keskiosassa kannon päällä muovinen kännykkäkotelo. Heti ruudulle tullessa Ukko otti jo ihan selvästi hajun etuesineestä vaikka ei edes tuullut mitenkään huomattavasti meitä kohti. Riittävästi selvästi kuitenkin, kun Ukko kiinnittyi heti tähän hajuun ja lähetyksestä meni tikkusuorasti esineelle ja innokas palautus. Noin nopeaa esineen nostoa en ole nähnytkään! :D Toinen lähetys keskeltä, mutta Ukko ei ensin meinannut ihan upota taakse vaan jäi risteilemään, kävi kyllä takarajallakin, mutta ei saanut hajua hiirilelusta (joka oli ikään kuin kuopassa mättäiden välissä). Annoin etsiä aika rauhassa, mutta sitten taisi olla sen verran yli oikean sivurajan, että kutsuin luokse uutta lähetystä varten. Ukko vaan saikin matkalle hajun kännykkäkotelosta, lähti hienosti tarkentamaan ja nosti esineen! Siihen jätettiin, kun niin hienosti otti itse hajun ja aktiivisesti ryhtyi tarkentamaan vaikka olin kutsunut luokse. :))

Jeriko sen sijaan omalla vuorollaan ampaisi ensimmäisestä lähetyksestä etuesineen yli. Nosti kyllä sitten keskiesineen ja suoraan lähetyksestä oikealta kännykkäkotelon. Palasin lähettämään etuesineelle ja nyt käytin ihan ajatusta ja odotin ennen lähetystä, että Jeriko selvästi avasi nenää ruudun suuntaan, sitten lähetys ja etuesine löytyi. Tästä tulikin hyvä opetus mulle (kiitos siitä kuuluu Ukolle!), että ennen ruutuun lähettämistä voi oikeasti ottaa sen ajan, että koiralla on nenä auki, ettei sitten jää sen vuoksi etuesineet. Aika lähtee kuitenkin vasta ensimmäisestä lähetyksestä, joten varsinkin ennen ensimmäistä lähetystä voi aikaa ottaa. Tämä siis korvan taakse. ;)

Sitten ajettiin Ukon jälki, joka oli vanhentunut jo 1,5 tuntia. Aikamoinen harppaus eteenpäin, mutta mitäpä noista. ;) Ukon janan viereen oli myös pysäköinyt auto, joka oli ajanut aikaisemmin jäljen tallaamisen jälkeen mun ohi ja autossa oli pari ihmistä ja koira. Todennäköisesti olivat lähteneet metsään juuri sinne Ukon jäljen puolelle, koska siellä polkuja meni. Jälki lähti janalta vasemmalle noin 10 metriä lähetyspaikalta ja Ukko nosti jäljen nyt todella hienosti! Alkuun hieman epätarkuutta, mutta alkoi sitten jäljestää aikas hyvin, joskin melko vauhdikkaasti. Kaksi ekaa keppiä jäi, kolmannen Ukko ilmaisi itse innoissaan, joten edellisten jääminen oli varmastikin vahinko. Jäljestys jatkui aika hyvällä tahdilla, edes kauheasti vauhtia ei sinänsä tarvitsisi pois ottaa, kunhan treenien myötä tarkkuus paranee. Pari keppiä jäi taas välistä ja viimeisen Ukko taas ilmaisi. Mutta olin siis tyytyväinen. Toinen treeni pitkän tauon jälkeen, pitkään vanhentunut jälki ja jopa hieman yli kisapituinen. Ukon jäljestys oli mun mieleen, se teki kulmat aika hienosti ja muutenkin oli intensiivinen jäljellä ja hyvin keskittynyt. Hyvä tästä tulee, kun vaan saadaan treenikertoja lisää alle! :)

Martan jälki ajettiin välissä ja sitten viimeisenä Jerikon. Aikataulun venyminen aiheutti sen, että Jerikon jälki oli n. 2,5 tuntia vanhentunut. Jälki lähti oikealle, mutta tässä kävi nyt vähän samalla tavalla kuin viimeksi ylivanhaa jälkeä ajaessa, Jeriko ylitti jäljen janalla, selvästikään ei oikein osaa yhdistää, että se haju voisi olla se mitä haetaan. On kai assosioinut niin vahvasti etsittävän jäljen siihen kahden tunnin ikäisen jäljen hajuun? Sinänsä ihan ymmärrettävää ja taas selittää sen miten Jeriko pystyy niin nopeasti kiinnittymään jälkeen eikä välitä harhoista.. No, siitä jäljestys kuitenkin lopulta alko sujua ihan normaaliin tapaan ja Jeriko oli tarkasti jäljellä. 1. ja 2. keppi nousi, mutta sittenpä alkoikin kömmähdykset. 3. keppi jäi, kun Jeriko väisti pusikon väärältä puolelta, annoin vaan olla. 4. keppi jäi, kun se oli heti kaatuneen puunrungon jälkeen ja Jeriko ei rungon ylittämisen yhteydessä selvästikään keskittynyt. Nappasin kepin käteen, kun sen näin, mutta heti kadutti kun olisi tehnyt mieli komentaa Jeriko takaisin. Viimeinen pisara oli, kun 5. keppi jäi täysin esteettömässä ja selkeässä kohdassa, jossa Jeriko vielä jäljesti täysin jäljen päällä. Komensin Jerikon takaisin ja heti komennon kuultuaan Jeriko alkoi selvästi etsiä keppiä, tiesi siis mistä komennossa oli kyse, tosin etsi sieltä 15 metrin päästä, että vähän epäselväksi jää, oliko Jeriko oikeasti huomannut kepin ylittäessään ja ignoorannut, vai oliko se vahinko. Komensin joka tapauksessa takaisin etsimään ja palkkasin sitten kepistä. Kuudennen kepin Jeriko ilmaisi kyllä sitten hyvin, oli suorastaan huolellinen kepin löytämisen kanssa.

Hyvät treenit siis sinänsä, mutta jotain tolle Jerikon keppi-ilmaisulle on tehtävä. Ukon kohdalla uskon ihan pelkästään jo treenikertojen korjaavan ongelman, koska keppimotivaatio Ukolla vaikuttaisi olevan kohdillaan ja ilmaisee niitä innoissaan mulle syliin tuoden. Kyllä näin jälkikäteen harmittaa, että tuli kokemattomuuttaan venytettyä keppien ottaminen Jerikon treeneihin aivan liian myöhään. Sitä virhettä ei voi enää oikein korjata, yritetään vaan jotenkin saada nostettua näin jälkikäteen niiden keppien arvoa, vaikka se itse jäljestys on Jerikolle selvästi se juttu...

Jännä juttu tässä on huomata kuinka sitä innostuukaan näistä maastotreeneistä/pk-treeneistä ihan erilailla kuin tokosta. :D Toko ei vaan ole mun juttu. ;) Vaikka en vielä tiedä miten Ukko laukauksiin nykyään reagoi, niin hirveä treeni-into on päällä eikä vastaavaa intoa kyllä ole tokoon syttynyt vaikka kuinka on yrittänyt. Tänään treenimaaston läheisyydessä oli ampumarata josta kuului jonkin verran laukauksia varsinkin esineruudun kohdalla, mutta Ukko ei ollut niistä kyllä moksiskaan vaan tuli autosta innolla ja keskittyneenä tulevaan tehtävään, kuten sitten lopputuloskin osoitti. :) Olen siis toiveikas niiden laukausten suhteen ja innoissani maastotreeneistä Ukonkin kanssa. :)

maanantai 10. elokuuta 2015

Kyllä ne jäljestää osaa

Viikonlopun olin Vantaalla Immin luona ja seuraamassa palveluskoirien SM-kilpailuja. Jännitettävää riitti, kun niin moni tuttu oli eri lajeissa kilpailemassa ja niinpä päivät kului aika tiiviisti kansallisten lajien tottiksia katsellen ja kännykän kautta maastotuloksia seuraillen. Lauantaina tulospalvelu oli kyllä aikas huono ja laahasi perässä, mutta sunnuntaina toimi jo paremmin. Tottiksissa oli kyllä useita oikein sykähdyttävän hienoja suorituksia, mutta varsinkin jälkikoirilla harmillisia epäonnistumisiakin joiden vuoksi maastoon pääsi alle 80 pisteillä. Tulihan se mieleen, että Jerikonkin kanssa olisi voinut olla hyvät mahkut päästä maastoon jos olisi tullut hyvä suoritus ilman epäonnistumisia. Ensi vuonna sitten ehkä. ;) Nyt kuitenkin huikean isot onnittelut SM-kisoissa menestyineille ja palkintosijoille yltäneille, erityisonnittelut Sarille ja Kurtille! :)

Perjantaina oli tosiaan Jerikon kanssa jotenkin todella outo jälkitreeni, Jeriko ei ollut ollenkaan oma itsensä. Ei oo kuitenkaan mitään mahavaivaa tai muuta selittävää ilmennyt, olisko sitten vaan ollut kuumassa jäljen ajaminen äkkiseltään..? Tänään lähdettiin kuitenkin Saran kanssa tekemään jälkeä, aamulla oli jo heti reilu 20 astetta. Sara tallasi Jerikolle 450 metriä pitkän jäljen, jossa neljä keppiä selkeillä paikoilla, mutta tosi pienet ja ohuet ne oli. Jana oli ihan kisapituinen, alamäessä, jälki lähti oikealle.

Tehtiin välissä esineruutu, tai tarkkaan ottaen kaksi kaistaletta. Jerikon kanssa tullessa esineille metsästä juoksi kaksi irtokoiraa iholle asti, saksanpaimenkoira joka ärisi tullessaan ja pk-collie. Onneksi Jeriko ei ole ollenkaan terävä eikä  provosoidu vaikka toiset tulikin tolla fiiliksellä. Sakemanni häippäs aika äkkiä omistajan kutsumana, mutta pk-collie (uros) ei meinannut mun hätistyksistä huolimatta poistua paikalta (Jeriko jäi kyllä kiltisti seisomaan taakse kun käskin) vaan yritti tulla uudelleen Jerikon iholle isottelemaan. Lopulta kävelin kirjaimellisesti sitä päin ja reisillä työnsin sitä pois ennen kuin se suostui häipymään. Onneksi Jeriko on mitä on, koska tuossa olis kyllä ollut kaikki tappelun ainekset olemassa. Eikä Jeriko kyllä sitten jäänyt myöskään yhtään tätä miettimään, vaan olis ollut heti valmis pinkaisemaan ruutuun. ;)

Toisen kaistaleen haasteena oli melko jyrkästi laskeva maasto, jolloin kaistaleen puolen välin jälkeen ei ollut näkyvyyttä koiraan. Ilma oli pääasiassa aika seisova. Esine (hanska) tässä kaistaleessa sammaloituneen puun juurakon takana. Hetken aikaa kesti Jerikolla tarkentaa, mutta hienosti löytyi. Toinen kaistale oli vähän hankalampaa maastoa, ryteikköä melko paljon. Esineenä tennipalloputkilon kansi melko etuosassa. Tässä kaistaleessa kesti jo jonkin aikaa, Jeriko ei saanut hajua kannesta vaikka ohitti sen pariin kertaan aika läheltä. Kovasti teki töitä, mutta ikävä kyllä tarkasteli pääasiassa kaistaleen loppuosaa (etuosa olikin leveämpi). Annoin Jerikon kuitenkin työskennellä jonkin aikaa ennen kuin kutsuin lähemmäksi ja lopulta sitten kansi nousi. Jeriko oli ehkä vähän hölmistynyt tästä esineestä. :D

Itse olin tallannut Ukolle 350 metriä pitkän jälkeen ennen esineruutua. En muista koska Ukko on viimeksi jälkeä ajanut, kun ne paukut nousi niin isoksi ongelmaksi.. Ehkä jotain ajantreeniä tehtiin viime kesän alkupuolella.. Jälki vanheni 45 min, janalle lähetys ihan muutama metri ja jälki lähti oikealle viistosti. Ukko lähti autolta ihan kivasti, nenä alkoi käydä maassa ja merkkaili paikkoja, mistä olin mennyt Saran tai Ukon omalle jäljelle. Janalla myöskin lähti hyvin, merkkasi jäljen, mutta ylitti sen ja lähti kaartelemaan metsään. Ei kai vaan oikein malttanut rauhoittua jälkeä ajamaan heti. Lopulta päätyi takajäljelle ja siellä liinan kanssa niin solmuun, että piti käydä vapauttamassa ja siitä alkoi sitten ihan hyvä jäljestäminen.

Eka keppi oli non 70 metrissä ylämäessä, tämä jäi vaikka Ukko näytti olevan ihan hyvin jäljellä. Vasen kulma meni todella nopeasti, ei mitään tarkastelua. Jäljestys alkoi sujua oikein hyvin, ajoi tasaisesti ja varmasti jälkeä ja vaikka jäljen keskivaiheilla oli tosi hankalaa kivikkoa koko ajan ja keppi siellä keskellä, niin tämän Ukko toi innoissaan mulle. :) Toisen kulman tarkasti myös melko nopeasti ja tämän jälkeen pikku hiljaa maasto tasoittui. Ukolla lähtikin tässä vähän kaasupoljin hirttämään ja loppuosa jäljestä meni vähän epätarkasti jäljen päällä risteillen. Vika keppi meinasi näin ollen jäädä, mutta näin yli vuoden tauon jälkeen olin todella tyytyväinen! Ukko muisti mitä jäljestäminen oli, pysyi jäljellä ja olisi jaksanut hyvin pidempäänkin. Ihan vaan treeniä ja muistuttelua hieman lisää, niin olis varmasti taas hyvin pian 1-luokan jälki ihan täysin ajettavissa.. Ukko tais  myös tykätä, kun pääsi jäljestämään pitkästä aikaa. ;)

Theban jälki ajettiin välissä ja sitten viimeisenä Jerikon. Jälki vanheni hieman vajaat 2 tuntia, vaikka tarkoitus oli antaa vanheta noin tunti edellisen treenin epäonnistumisen vuoksi. Näissä muissa treeneissä vaan vierähtikin aikaa. Jeriko oli autolla jo todella korkeassa vietissä, tulta ja tappuraa suorastaan. Ikään kuin olisi halunnut huutaa kaikille, että "kyllä mä osaan ja kaikille näytän!". :D Jerikolla on usein epäonnistuneen treenin jälkeen vielä korkeampi vire ja motivaatio näyttää osaamisensa. Se ei siis lannistu, vaan on enemmänkin sellaisella perkele-asenteella näyttämässä närhen munat. Ja tää onkin yksi Jerikon aivan parhaista puolista. :) Hyvällä fiiliksellä siis lähdettiin kohti jälkeä.

Jeriko eteni janalla hienosti, mutta ottipa taas sen takajäljen. Kääntyi noin 15 metrin jälkeen takaisin oikeaan suuntaan ja voi kuinka iloinen olinkaan heti, kun näin miten Jeriko lähti jäljelle: keskittyneesti, itsevarmasti ja voimakkaasti. Nyt edettiin niin kuin juna, ei pyöritty tai tarkisteltu turhia eikä todellakaan vilkuiltu taakse. Kulmat meni joko täysin ilman tarkastuksia tai aivan pienillä parin metrin tarkastuksilla. Ja ne kepit Jeriko nosti iloisena ja tyytyväisenä itseensä ja leikki perkeleet suupielistä lennellen. Ai että kun olin NIIIN tyytyväinen. Mun ihana super-Jeriko. :))

Ukko kävi vielä ensimmäisessä esineruutukaistaleessa. Nyt irtosi hyvin ja etsi hyvin, mutta seisovasta ilmasta johtuen ei meinannut ihan heti löytyä. Jaksoi kuitenkin uusista lähetyksistä aina uudelleen lähteä hyvin ja lopulta esine löytyikin hienosti. :) Hieno Ukko! :)

En oo nyt ihan varma mitä tuon Ukon jäljen kanssa tekisin. On tosiaan herännyt vähän tunne, että se saattaisikin nykyään kestää laukaukset, mutta en ole sille kyllä tarkoituksella vielä ampunut. Se, että Ukko olisi varmasti hyvin nopeasti koevalmis jos vaan paukut kestää, niin houkuttelisi vähän tähtäämään kokeeseen. Toisaalta Ukko on sen tyyppinen, ettei sille mielestäni kannata haalia liikaa harrastuksia ja se taas puhuis sen puolesta, että jäljellä ei kannata kokeeseen tähdätä vaan rajoittaa harrastettavia lajeja Ukon kanssa. Toiveena olisi saada ensi kesäksi paikka vepe-ryhmästä. Lähdin siis tuota ryhmäasiaa selvittämään, vaikka mulla on ollut tietyt ennakkoasenteet vepeen helppona tittelinhakuna (pahoittelut harrastajille), mutta koska Ukko niin rakastaa uimista ja on voimakas ja hyvä uimari, niin vepe olis varmaan sille kuin nenä päähän ja tämän vuoksi haluaisin lajia kokeilla. Toisaalta vepe tulisi kuvioon kuitenkin aikaisintaan vasta ensi kesänä ja houkuttais ajatus käydä pelkästään 1-luokan jälkikoularia tavoittelemassa ja jättää pk-puoli sitten siihen. Ihan vaan ettei tehty työ menisi kuitenkaan ihan täysin hukkaan... Täytyy nyt tätä nyt vähän pohtia. ;)

perjantai 7. elokuuta 2015

Treenailua ja sairastupalainen



Mä oon ollut nyt lomalla, mutta mitään treeniryntäystä ei ole ollut. Maanantai meni ihan kotihommissa ja paimennusta kouluttaessa. Pieni treeni tehtiin molemmille kotona. Tiistaina oli hakutreenit Jerikon kanssa. Ihan perustreeni. Neljä pistoa molemmin puolin, tyhjiä ei ole vielä tarkoituksellisesti ollut. Taas oli jotenkin tosi seisova ilma, mutta Jeriko kyllä tekee nykyään tosi hyvin suoria pistoja ja on alkanut etenemäänkin hyvin. Taisi tulla yksi tyhjä pisto, kun ei saanut hajua, en muista missä kohtaa. Ilmaisut on ottanut harppauksen eteenpäin, mutta loppua kohden Jerikolla oli jo niin kuuma, ettei ihan yhtä hyvin lähtenyt. Olin unohtanut ottaa vesipullon liivin taskuun…

Keskiviikkona kävin mustikoita poimimassa. Edellisen päivän hakutreenimaastossa oli kyllä hyvin mustikkaa eikä sinnekään kuin puolen tunnin ajomatka, mutta päätin sitten lähteä katsomaan lähempää paikkaa, jossa ajattelin että mustikoita olisi. Ja kyllä vain niitä olikin. Jätin repun polun/työkoneen uran alkuun ja lähdin siitä poimimaan eikä tarvinnut 15-20 metriä kauemmaksi repusta siirtyä, kun aina löytyi joku hyvä mätäs läheltä. Astia täyttyi melko nopeasti ja paljon enemmänkin olisi saanut jos vaan olisi jaksanut ja olisi ollut mihin poimia. Onni kuitenkin, ettei sen isommalla alueella tarvinnut liikkua, koska astian tullessa täyteen aloin kännykkää ottamaan vyöllä olevasti pussista ja se olikin hävinnyt! Pudonnut siis jossain vaiheessa. Oletin, että olisi jossain siellä mistä olin viimeiseksi poiminut ja pyysin Jerikoa etsimään siitä, itse pyörin vähän ympäriinsä ja lähtöpaikallakin, mutta missään ei näkynyt. Autollakin lähdin käymään, vaikka matkalla jo muistui mieleen kuinka olin metsään kävellessä laittanut kännykän pussiinsa, ei siis autossa voinut olla. Palatessa päästin Jerikon vauhdista vapaasti etsimään kuitenkin tutulla ”esine”-käskyllä. Niin vaan Jeriko ampaisi edeltä mustikkapaikalle, kaartoi nopeasti sinne mistä olin lähtenyt (olihan se itse jo loppuosan perusteellisesti tutkinutkin) otti hajua ilmasta, löysi ja nosti kännykän alle puolessa minuutissa! Oikea päivän pelastaja! :)



Tein vielä ihan suunnitellun esineruututreeninkin molemmille. Vasemmalle takakulmassa yksi esine, keskellä melko edessä kallionousun jälkeen toinen esine ja kolmas oikealla puolessa välissä. Jeriko teki kyllä nyt täydellisiä suoria pistoja ja nappasi hajut vauhdista, tarkensin nopeasti ja lähti mukavalla vauhdilla palauttamaan. Ainut parannettava oli mun oma liikkuminen, kun ensimmäisen piston aikana unohdin edetä. Sen jälkeen kuitenkin muistin ja tuli kyllä tosi hyvä treeni ja Jeriko luopui esineistä vauhdissa ja vaihtoi leluun.

Ukkokin pääsi esineruutuilemaan. En musta koska se olisi ollut viimeksi. Aluksi oli kyllä aika pihalla. Lähti ensin ihan hyvin, mutta pistolla ei riittänyt syvyys ollenkaan. Käytiin yhdessä katsomassa takaesine ja sitten meni hyvin. Keskimmäisen kanssa vähän vielä epävarmuutta, meinasi kääntyä takaisin, mutta korjasi itse ja palasi syvemmälle ja sai siitä hajun. Kolmas menikin sitten jo oikein mallikkaasti.

Eilen Ukko kävi hierojalla ja ikävä kyllä jumia vajaa kolmen viikon takaisesta iskusta oli vähän siellä täällä. Lisäksi löytyi hampaan jäljet kaulasta, jotka oli jo hyvin ollut rupeutumassa. Näitä nyt sattuu, mutta tosi ikävää, kun Ukko itse ei ole mikään riidanhaastaja. Vaikkei ollutkaan tuttu Katriina käsittelemässä vaan Kilposen Päivi uutena ihmisenä, niin Ukko oli kyllä hieno poika ja oikein auttoi venyttelemällä itseään oikeisiin suuntiin ja auttoi näin omassa hoidossaan.

Jeriko pääsi sitten Ukon sijasta illalla agiltytreeneihin ja teemana oli nopeammat kontaktit. Kissanruokapurkista annoin sitten super-palkan kun meni oikein hyvin ja kyllähän Jeriko noi hyvin tekisi, kun vaan itse olisi tarkkana kriteeristä.

Musti tuli mun luo myös torstaina. Käytiin vähän ”naapurissa” saamassa neuvoja ja uutta mietittävää ja Mustin kanssa päästiin oikein kunnon harppausta eteenpäin. Tänään aamulla tein vielä kotona treeniä ja Musti työskenteli tosi rauhallisesti ja tyynesti, oli ihan seesteistä meno. Nyt kun vielä saadaan Ukko treenattavaksi, niin lähdetään sen kanssa työstämään uudelleen tiettyjä asioita (samoja kuin Mustin kanssa) niin eiköhän meillä pian ole koko paketti kasassa Ukonkin kanssa.

Tänään kävin tallaamassa Jerikolle lähimetsään jäljen. Edellisestä treenikerrasta onkin jo vierähtänyt kolme viikkoa, hups. Tein kisapituisen jäljen, jossa ei sinänsä mitään ihmeellisyyksiä, pari keppiä astuin maan sisään, olisko ollut kakkonen ja nelonen. Kuuma päivä oli tänään kyllä, oikein painostava ilma. Janalta jälki lähti oikealle ja Jeriko eteni hienosti suoraan, nosti jäljen oikealle ja ajoi sitä noin 5 metriä, kunnes kääntyi takaisin. Janan linjan leikatessa sanoin vaan "höpö höpö" ja Jeriko kyllä siitä sitten vaihtokin suuntaa oikeaksi. Mutta kylläpä sitten olikin outoa jäljen ajo tänään. Poissa oli draivi ja into ja itsevarmuus ja tilalla epätarkkuus, epävarmuus ja innottomuus. Jeriko harhaili jäljeltä jatkuvasti, ihan alusta lähtien ja heti kaksi ekaa keppiä jäi niin, että itse osuin kyllä kohdalle, kun Jeriko korjasi jäljelle juuri niiden alapuolelta. Kolmas keppi jäi niin etten nähnytkään. En tiedä mistä johtui tämä aivan outo fiilis Jerikon tekemisessä. Yhdessä kohtaa ylitettiin oja samasta kohtaa mistä hirvi oli mennyt (mudassa jälki), mutta ei tämä varmastikaan sitä tehnyt, koska ongelmia oli ihan alusta asti. Ja normaalisti vaikka olisi harhaa ja vaikeaa, niin Jerikon työskentelyilme on jotain aivan muuta. Tekikö sitten yllättävä kuumuus, vai onko sille tulossa joku mahapöpö tmv, en tiedä.

Sinänsä Jeriko kuitenkin yritti sen hetkiseen tilaansa nähden parhaansa, onnistui kuin ihmeen kaupalla aina löytämään takaisin jäljelle, vaikka välillä selvästi meinasi siltä voimat ja usko loppua. Kolme viimeistä keppiä Jeriko ilmaisi ihan itse.. Todella jännä treeni. Tavallaan aivan päin peetä meni, mutta toisaalta ehkä siinä hyvä, että kuitenkin sai onnistumistakin kun sinnikkäästi yritti. Ei voinut koiralle vihainen olla, kun selvästikään kaikki ei ollut kunnossa eikä ollut ollenkaan oma itsensä. Täytyy nyt ensi viikolla tehdä pari jälkeä ja katsoa mikä on tilanne..

lauantai 1. elokuuta 2015

Jotain aivan huikeeta!

En meinaa saada mitään kirjoitettua, kun tekee mieli koko ajan katsoa Jerikon tän päivän ratoja uudelleen. Tänään siis piirinmestikset Walatin järjestäminä. Muhun iski flunssa keskiviikon ja torstain välisenä yönä ja edelleen nuhassa ja tosi tukkoinen, mutta selvittiin tästä päivästä kuitenkin ihan kunnialla.

Päivä alkoi joukkuekilpailulla, jossa oltiin joukkueessa Nappiksen ja Ainon, Katrin ja Taon sekä Samun ja Tarun kanssa. Nappis ja Aino teki heti hienon nollan ja me oltiin toisina vuorossa. Rima tippui radan loppupuolella. Hienoa oli se kuinka helposti keinun jälkeinen putken ohjaus onnistuikin pikku vekillä, vaikka sitä jännitin. Hyvää menoa kaiken kaikkiaan. Kokonaistuloksissa meidän joukkueen sijoitus oli 4./11. Hyvä meidän tiimi! :)

https://www.youtube.com/watch?v=AlhtKkFOBpc&feature=youtu.be

Sitten oli muutaman tunnin tauko ennen yksilökilpailuja, käytiin Nappiksen, Jaakon ja Katrin kanssa syömässä Koti Pizzassa. :P Sitten yksilöratoihin, jotka oli Salme Mujusen käsialaa. En muista koska viimeksi olisin ollut ko. tuomarin radoilla, mutta agiradasta näki melko nopeasti ettei siitä varmaan ihan hirveän montaa nollaa tule. Neljän esteen välistävedot mm. herätti hieman kauhun sekaisia tunteita. Kunnes tajusin, että mulle ihan täysin selkeä ja looginen valinta on mennä toisella puolelle ja tehdä takaakierto-välistävedoilla koko pätkä. Vähän meinas Jeriko alussa jäädä mun selän taakse eikä toisaalta ollut aikaa jäädä varmistelemaan, joten vaan painon eteenpäin ja huiskasin Jerikolle takaakierrot ja luotin, että tulee hypyn ilman mitään vetoja ja niinhän se hoiti homman! :) Olin todella tyytyväinen! Tuloksena radalta siis 0, aika -14,62, sijoitus 3./46 ja SERT-A!!!!! :))))))




Toisena ratana hyppyrata. Aika paljon kiemuraa, mutta meidän rata oli kyllä tosi sujuva ja hyvä, ei yhtään mitään valitettavaa.. Paitsi ehkä sitten lopputuloksia katsoessa se, että jos vaan itse olisin pistänyt enemmän prässiä ja raivoa päälle niin sitten ehkä.........
No, tuloksena joka tapauksessa tältä radalta 0 aikaan -16,13, sijoitus 3./46. Kokonaistuloksissa piirinmestaruuskisoissa saatiin siis pronssia ja tiukka oli skaba, kun kaikki kolme oltiin alle sekunnin sisällä kokonaistuloksissa! Että taas sitä jossittelun varaa... ;)



Ihan oikeasti olen aivan sairaan onnellinen ja tyytyväinen ja onnea Piirinmestari Tommille ja Satiaiselle, sekä kakkosiksi tulleilla Siljalle ja Roihulle sijoituksesta sekä SERT-H:sta! En olis näin hienoa tulosta osannut meiltä odottaa ja toisaalta valaa vaan uskoa omaan tekemiseen, että erot oli noin pieniä. Mehän ollaan aika hyviä, koska Tommi ja Satiainen tai Silja ja Roihu ei todellakaan ole huonoja! Kyllä Jerikosta vielä agilityvalio tulee, ehkä meidän onni tästä nyt kääntyy. :)