sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Paimentamassa

Oltiin tänään taas Mahnalassa paimentamassa. Lunta on taas tullut koko viikon ja sitä oli tietty aitauksessakin jo huomattavasti enemmän kuin viime kerralla, aikamoista kahlaamista eikä pusikkoon viitsinyt lähteä ollenkaan ettei saa puista lumia niskaan. Käytettiin siis vain pientä hieman avoimempaa osaa aitauksen etuosassa. Sarakin oli mukana ja otti kuvia. Kiitos Sara, tuli paljon hienoja kuvia! :)

Tilanpuute hieman nyt rajoitti, tällä kertaa ei päästy oikein hakukaaria ottamaan. Syvemmän hangen vuoksi tehtiin myös lyhyemmät treenipätkät (kolme pätkää kylläkin), ettei koira aivan väsy juostessaan hangessa. Oli varmaan muutenkin ihan jees ottaa lyhyemmät pätkät, kun joutui vähän yksitoikkoisesti harjoittelemaan, niin ei ainakaan päässyt niin kyllästymään.

Otettiin poispäinajoa ensin melko vapaaseen malliin, annoin Jerikolle vaan aja-käskyn (tai oikeastaan oli hipsimässä sinne jo muutenkin) ja annoin vapaasti ajaa, kun tuli aita vastaan niin ohjailin sitten enemmän. Tämän lisäksi harjoiteltiin lampeiden kiertämistä/suuntia niin, että itse olen poissa kuviosta ja lampaat pysyy poissa mun luota. Aluksi Jeriko meinasi tehdä niin laajaa kaarta, että lampaat ehti mun luokse ennen kuin oli taas vastakkaisella sivulla, mutta kun ohjeistin Jerikoa sopivasti (kaarella huikkasi "tästä" eli kutsuin mun ja lampaiden väliin) niin alkoi sujua hyvin. Suunnatkin meni hyvin. Sara oli tässä hyvänä apuna aluksi kun kuvasi keskellä aukeeta, niin lampaat sitten välillä hakeutui Sarankin jalkoihin ja auttoi pysymään poissa mun luota. Mutta siis hienosti meni. Otettiin myös näistä pyörähdyksistä ajoja eri suuntiin ja poikittain muhun nähden. Hieman Jeriko meinasi välillä valua kohti tasapainoa ja kääntää lampaita mua kohti, mutta suuntakäskyillä hyvin sain oikaistua. Kaiken kaikkiaan meni tosi hyvin! :)







Ei kommentteja: