lauantai 14. syyskuuta 2019

Paimennuspohdintaa

Edellinen päivitys sai ihan hurjasti lukijoita ja myöskin keskustelua heräsi jonkin verran. Niin kuin aina kirjoitetun tekstin kanssa, osa poimi sieltä joitain asioita, ja toiset ymmärsi pointin toisella tavalla.

Hieman hymyilytti, kun kirjoituksen myötä kuulin, että Troijan tuloa meille oli ainakin tietyissä piireissä päivitelty juuri niin kuin olisin arvellutkin. Kyllähän ihmetellä saa ja yllätystä voi ilmaista monella tapaa, positiivisella taustasävyllä tai jollain muulla. Mukava ajatus on sekin, että oikeasti valtaosaa ihmisistä ei varmasti ihan paljoa kiinnosta millainen pentu mulla on. :D

Uskonko mä nyt sitten kuitenkin saavani Troijassa paremman koiran kuin kaksi edeltävää paimenlinjaista, kuten on epäilty? Itse asiassa ihan lähtökohtaisesti toivoisin, että Troijalla ei esimerkiksi ilmenisi vaikka kuulovikaa tai ääniarkuutta. Asioita joita kasvattajat eivät ole todellakaan toivoneet, mutta arpaonni oli huono. Yhtälailla toivoisin, että Troijalla olisi enemmän elastisuutta ja hyppyintoa kuin Jerikolla, ja siltä se kovasti vaikuttaakin! :) Eiköhän meistä jokainen hae uudessa koirassa jotain edes vähän "parempaa" tai vähän "enemmän" kuin mitä edellisissä. Tai sitten vähän vähemmän jotain muuta mitä edellisissä on liikaa.

Piti jo aikoja sitten kirjoitella paimennustreeneistä ja nyt vihdoinkin yritän saada sen osalta jotain aikaiseksi. Jupiterin kanssa ollaan treenailtu jonkin verran jakoa ja häkitystä, sekä kaukana ajamista. Oma laidun, vaikka ihan riittävän iso onkin, on kuitenkin raivattua luonnonlaidunta eikä annan mahdollisuuksia ihan kaikkeen, esimerkiksi pitkiin hakuihin, kun näkyvyys käy huonoksi ja kantojen vuoksi pelkään, että koira loukkaa itsensä.

Jaot alkaa sujumaan aika kivasti. Jupiter tulee niihin nyt aika mielellään ja ottaa porukan mielestäni hyvin. Look backia on myös alettu treenaamaan ja se on Jupille mieleen, koska sen jälkeen on mahdollisuus päästä juoksemaan uudelle kaarelle. Kerrankin uusi tehtävä ei myöskään sisällä minkäänlaista multa tulevaa painetta lampaisiin tmv.

Juokseminen on kuitenkin myös ongelmallista. Jupiter tykkää niin kovasti juosta täysiä, että se on vähän jo liiallista paimennuksessa. Välillä se lähtee flänkillekin kuin vetokisaan konsanaan, pää kropan jatkeena vauhtia nykien, suu ammollaan happea lihaksille haukkoen. Ei ihan se näky mitä paimennuksessa toivoisi ainakaan säännöllisesti näkevänsä. Aivot on narikassa ja ajatus lähtenyt laukalle sinne jonnekin kuvitellun pitkän kaaren päähän, eikä ajatus pysy lampaissa.

Juoksemista on pyritty hillitsemään rauhallisten flänkkien treenillä. Meillä olikin Päivin kanssa oikein teematreenit: "Leijat tuulessa" tai jopa myrskytuulessa. Välillä näiden kanssa on sellainen olo, että siellä on itse narun päässä ja yrittää epätoivoisesti hillitä leijan vauhdikasta liihotusta. :D Mutta sitten kun sen saa hallintaan, on meno tosi hienoa. :) Tehtiinkin tällä viikolla Päivin kanssa rauhallisia flänkkejä ja Jupiterin kanssa jakoa niin, että jaon jälkeen uudelleen taas palautin rauhalliset flänkit, sekä sitten Päivin kivasti jakautuvilla lampailla niin, että tein reilun välin ja kutsuin Jupiterin siihen mahdollisimman rauhallisesti. Tätä treeniä täytyy ehdottomasti jatkaa!

Olen myös pohtinut itseäni paimennusharrastajana. Tykkään ja nautin erityisesti alkukoulutuksesta. Se on jotenkin olevinaan "helppoa". Pennut/nuoret koirat yleensä edistyy nopeasti ja melko yksinkertaisilla treeneillä isoillakin harppauksilla. Koiran kouluttaminen pennusta 1-2 -luokan tasolle tuntuu vielä luontevalta, mutta sitten kun tullaan tähän Jupiterin tasolle, kun pitäisi hioa siitä hyvin toimivaa 3-luokkalaista, alankin kokea treenaamisen paljon vaikeammaksi. Ei olekaan enää niin helppoa tietää mitä treenaisi ja miten veisi hommaa eteenpäin. Mutta onneksi Jupiterin kanssa on nyt löytynyt hyviä treenejä joilla tiedän voivani viedä sen osaamista eteenpäin. :)

Paimennus on myös hyvin haastava laji kaikkine kiemuroineen lampaisiin, koiraan, linjojen hahmottamiseen, pillin käyttöön ja mihin vielä liittyen. Sitä tuntee itsensä herkästi riittämättömäksi ja vähän huonoksikin tässä lajissa, eikä ole kerta eikä kaksi kun on käynyt mielessä että pitäisi lopettaa koko touhu ja myydä lampaat pois. Varsinkin jos kotihommissa koen vähän työkoirapuutetta (Jeriko vähän turhan vanha jo, Ukko ei kuule ja Jupiter ei halua olla työtilanteissa). Joku silti saa aina jatkamaan. Ja onhan ne lampaat ihania ja hellyyttäviä ihan omina itsenään. Ja tekee ihan hirveän hienoa työtä täällä meidän maisemanhoitajina. Joskus vaan tuntuu, että helpompiakin elämäntapoja olisi... :D

keskiviikko 28. elokuuta 2019

Enemmän bordercollie-ihminen kuin linja-ihminen

Eräs belgi-ihminen kysyi minulta tässä hiljattain, että onko  minulle kommentoitu jotain siitä, että otin nyt taas näyttelylinjaisen. Perään hän kommentoi, että varmaan se että Troija on Jerikon pentu vähän helpottaa ihmetystä, mutta että oletusarvona kahden paimenlinjaisen jälkeen olisi, että en enää näyttelylinjaista ottaisi.

Hän osui kyllä asian ytimeen. Eihän kukaan mulle päin naamaa mitään siitä kommentoi. Tai ainakaan suoraan artikuloiden sitä, että "miten sä nyt näyttelylinjaisen otit vaikka tiedät paremmasta". Sen sijaan jotkut ovat kokeneet, että on täysin asiallista kommentoida (alentuvaan sävyyn) Troijaa "töppöjalaksi", "onpa se karvainen", "lelukoira" (koska eihän se ole oikea työkoira" jne. Olen tavallaan tottunut toki siihen jo Jerikon kohdalla, että paimen- tai työlinjapiireissä osa ihmisistä kokee tarvetta piilovittuilla tai vähätellä näyttelylinjaisia vähän joka käänteessä. Asioita voi sanoa moneen sävyyn, mutta kyllä sen sävyn sitten tietyillä ihmisillä tunnistaakin hyvin selvästi. Ilmiö ei suinkaan rajoitu vain paimennuspiireihin eikä suinkaan vain mun koiriin vaan samaa kuulee näyttelylinjaisten koirien omistajilta paljonkin.

Samaan hengenvetoon täytyy sanoa, että paimen- tai työlinjapuolella on myös ihmisiä, joiden osalta en ole koskaan kokenut vähättelyä Jerikoa tai Troijaa kohtaan. Arvostan tätä hyvinkin paljon. Makuja ja mielipiteitä on meillä kaikilla, mutta toisilla on kyky kunnioittaa silti toisen omaa ja nähdä siinä hyviä puolia vaikka se ei aivan omaa ihannetta vastaisikaan. Jokaisessa koirassahan on sekä hyvää, että huonoa. Toisen roska on toisen aarre.

Kirjoitin, että tavallaan olen tottunut alentuvaan kommentointiin, mutta yleisellä tasolla mua häiritsee se miten usein sosiaalisen median foorumeilla nostetaan paimenlinja ja näyttelylinja vastakkain tai paimenlinja näyttelylinjan yläpuolelle. Itse  koen olevani siinä välimaastossa. Toinen jalka ja paljonkin kroppaa käyttöpuolella, mutta toisaalta iso osa sydämestä näyttelylinjapuolella. Olen enemmän bordercollie-ihminen kuin linja-ihminen. Alentavat kommentit särähtää aina korvaan, tuli ne kummalta puolelta tahansa, mutta enemmän niitä tulee tiettyyn suuntaan.

Tällainen vastakkainasettelu ja mustavalkoisuus on toki yleistä kaikissa roduissa ja linjoissa, ja ihan kaikessa missä vaan voi vertailla. Kai se on vaan ihmisen luonto, että täytyy päästä sanomaan, että "mulla on parempi kuin sulla". Tämä taitaa alkaa jo hiekkalaatikolla, osa kasvaa siitä ohi, osa ei..

Mua ei oikeastaan henkilökohtaisella tasolla haittaa mitä mun koirista ajatellaan linjan tai ulkonäön suhteen, kunhan se ei vaikuta siihen, miten koiran muita ominaisuuksia tai suoriutumista jossain tehtävässä arvostellaan. Luulen kuitenkin, että Troijan kohdalla en voi välttyä siltä, että sen sukutausta vaikuttaisi siihen miten sen suoriutumista arvioidaan ja huomioidaan etenkin jos vien sitä eteenpäin paimennuksessa.

Oikeastaan olen saanut jo vähän esimakua siitä. Mikä tahansa some-päivitys Jupiterin tai Ukon paimennusjutuista saa huomiota, tykkäyksiä ja kommentointeja, mutta Troijan vastaavat (mitä niitä nyt on vähäisesti ehtinyt olla) selvästi vähemmän. Yleisestikin paimenlinjaisten pentujen kohdalla hienoja piirteitä ja "lupauksia" hienoista ominaisuuksista kyllä ihastellaan, mutta harva tosipaimenlinjaihminen on noteerannut mun juttuja Troijasta. Ehkä niitä ei ole vaan huomattu *tähän sellainen olankohautus*

Minulla itselläni on sellainen tunne, että se että otin toisen näyttelylinjaisen ja otan sitä lampaille ja päivittelen jotain siitä kuinka se on hienon oloinen, ei ole enää ok.  Koska Troija on näyttelylinjainen, siinä ei voi olla hyvää piirrettä tai ominaisuutta lampailla eikä sitä ei voida hyväksyä tai noteerata. Minäkään en saisi näin kuvitella kahden paimenlinjaisen jälkeen. Ihan vain sen linjan vuoksi. Siinä ylittyy joku raja eikä siitä oikein voi tykätä, jos on tosipaimenihminen.

En ennakkoon oikeastaan ajatellut Troijasta paimennuksen suhteen mitään. Jeriko paimentaa joo, mutta onhan sen paimennusvietissä puutteita eikä se ole mitenkään tyylikäs. Mandi ei suuremmin ole paimentanut, vähän jotain lampailla vilahtanut. Geneettisesti ei voi kuitenkaan odottaa erityisesti  mitään.

Kun Troija sitten itse karkasi lampaille jo 10-viikkoisena niin kas, se esittikin jotain. Ja nyt 5,5 kk ikään mennessä harvoilla treeneillä siitä on kehittynyt hyvin lampaita kokoava ja mun luona pitävä, flänkeille mielellään juokseva koira, jota vasta ihan vähän olen saanut peruskuljetukseen, koska se mielellään vaihtaa flänkkisuuntaa mihin juoksee ja tykkää liihottaa. Välillä se hiipii itsekseen kumarassa joko flänkillä tai ihan vähän kohti, mutta poispäinajosta tai vahvasta tyylikkäästä lähestymisestä ei voi vielä puhua mitään.



Täydellinen lapsitähti se ei siis suinkaan ole, mutta kuinka se onkaan taitava siinä missä se on! Sukutaulu ei nyt liity tähän mitenkään ja koen, että mulla on täysi oikeus ihastella tätä. Noin nuoreksi koiraksi se on mielestäni todella taitava kokoamaan lampaita ja se jopa irtoaa minusta kauemmaksi ja sillä pysyy pää niin hienosti kasassa, että sen avulla pystyy jo tekemään joitain työtehtäviä. Onhan se hieno!

Tällaisesta suoriutumisesta haluan jakaa Troijalle tuhat sydäntä siitäkin huolimatta mitä sen sukutaulussa on. Se että jotkut (myös työlinjaihmiset) yhtyvät ihasteluun tietenkin lämmittää mieltä.

Koko linjajaon vastakkainasettelun ydin on mielestäni se, että haluaako hyväksyä muita kuin juuri sen oman tyypin tai linjan koiria ja haluaako iloita toisen ihmisen kanssa koiran hyvistä piirteistä ja onnistumisista linjasta riippumatta, vai onko palkitsevampaa painaa toisia alas alentavilla kommenteilla toisesta linjasta tai nostamalla toista sen yläpuolelle. Yhtä rotua ja yhden rodun harrastajia tässä loppujen lopuksi kuitenkin ollaan.


torstai 22. elokuuta 2019

Paremminkin voisi mennä

Piti aikaisemmin jo kirjoitella paimennusjutuista, mutta taidan tehdä sen kuitenkin myöhemmin. Troija on aikamoinen vauhtimimmi ja läheltä piti -tilanteita ja pieniä jalkojen kolautteluita on matkan varrelle mahtunut jokunen. Kerran loukkasi ja ontui takatassua vähän enemmän, jolloin vein sen eläinlääkäriin. Kipu paikallistui tuolloin varpaisiin ja vaiva meni ohitse kipulääkityksellä.

Nyt sunnuntai-aamuna Troija kuitenkin teloi etujalkaansa ja alkoi sitä ontumaan. Tunnustelin ja liikuttelin etujalan nivelet huolellisesti ja alkusäikähdyksestä ja -pelosta huolimatta olasta ei löytynyt mitään, kipu paikallistui taas varpaisiin. Troija sai kipulääkettä sunnuntaina ja maanantaina, mutta ontuminen jatkui ja sain ajan eläinlääkäristä sitten tiistaille.

Selvä voimakas aristus löytyi vasemman etutassun 2. varpaasta ja kuville toki mentiin. Samalla kuvattiin varmuuden vuoksi olat, sekä aiemmin loukatut takatassut. Varpaassa todennäköisesti hyväasentoinen murtuma, takatassujen varpaissa ei mitään ja olatkin siistit. Huh.


Sitten alkoikin se vaikea vaihe. Miten hoidetaan varvasmurtumaa erittäin vauhdikkaalla pennulla? Troijalle laitettiin muovinen kuppilasta, jonka sidokset kuitenkin puristi liikaa ja seuraavana aamuna jouduin purkamaan paketin tassun ollessa aivan turvoksissa. Sain tehtyä melko hyvän uuden paketin, jonka Troija päivän aikana askarteli auki. Iltapäivällä alkuperäistä lastaa uudelleen laittaessa se kuitenkin vaikutti selvästi liian pieneltä, joten eilen haettiin uusi (tai kaksikin uutta) isompaa lastaa.

Vaan ei se niiden kanssa liikkuminen tai niiden paikallaan pysyminen siltikään kovin helppoa ole. Troija kauhoo kovalla tahdilla hihnassa eteenpäin ja sisälläkin sitä pitäisi liikuttaa oikeastaan hihnassa häkkiin ja ulko-ovelle, jotta joku roti säilyisi. Huono puoli lastassa on myös sen liukkaus ja kuormitus mitä se mahdollisesti voi aiheuttaa kyynär- tai olkanivelelle.

Taiteilin Troijalle nyt lyhyen tassupaketin, joka mahtuu Jerikolle hankittuun kumipohjaiseen tossuun. Toivoisin tämän ratkaisun pehmentävän ja toisaalta rajoittavan liikettä sen verran, että murtuma saisi rauhassa parantua. Kahden viikon päästä olisi sitten tarkoitus kontrollikuvata tilanne ja siihen asti täytyy sinnitellä vilkkaan pennun kanssa.


lauantai 10. elokuuta 2019

Tunnistamaton bordercollie

Tänään oli näyttelypäivä. Haluaisin saada Jupiterille hankittua H:n sillä ajatuksella, että jos sillä joskus olis jostain käyttökokeesta (lähinnä vetolajit tai agility) vaadittavat valiotulokset niin voisi saada virallisen valiotittelin. Koska Troija on tuossa nyt kasvamassa ja koska Jupiter ei ole ihan niin mutkaton hoitoon laitettava kuin Jeriko, niin Troijan juoksut saattavat johtaa siihen, että Jupiter olisi järkevintä kastroida ja tämän vuoksi H:lla olisi vähän "kiire".

Katselin tuossa kesällä näyttelyitä, mutta mitään tuttuja ja "varmoja" nimiä ei koko loppuvuoden näyttelykalenterissa enää esiintynyt ja jouduin sitten vähän arpomaan mihin lähtisi. Arpaonni ei mulla näissä ole ollut hyvä, ja juuri viikon sisällä kuulin, että toisessa ryhmänäyttelyssä jota olin katsellut, oli vähemmän bortsuja ilmoittautuneena. Nokian ryhmikseen joka oli tänään, oli ilmoittautunut kokonaisuudessaan 11 bortsuja, viisi urosta ja kuusi narttua. Ilmoitin siis Jupiterin käyttöluokkaan ja Jerikon veteraaneihin sillä ajatuksella, että kun nyt mennään kuitenkin niin kokeilee jos sillä olisi sertimahdollisuutta.

Tajusin huonon arpaonneni jo etukäteen, mutta se kyllä alleviivautui kun menin Jupiterin kanssa kehään. Tuomari (Marianne Holm) oli suorastaan hyvin tyly. Tuli tietty koiraa katsomaan heti kun kehään mentiin ja Jupiterin seisotin, tuli jotenkin pään ja suun luokse vähän jotenkin erikoinen ilme naamalla, johon koin tarpeelliseksi kertoa jo valmiiksi, että Jupiterilla on hammastodistus puuttuvasta hampaasti. Sain aika tylyn vastauksen siitä, että hammastodistus ei ole tässä lainkaan isoin ongelma, vaan se että koirani ei ole tunnistettavissa rotuisekseen. Jotenkin sain vastattua, että se on paimenlinjainen bordercollie ja kielen päällä kävi ehdottaa, että tuomari kävisi tutustumassa rotuun hieman laajemmin, koska Jupiter ei suinkaan ole mitenkään niin erikoinen tai epätyypillinen bordercollie. Hillitsin kuitenkin itseni, koska tuomarointihan oli vasta alkanut ja hetken aikaa kai elättelin vielä jotain toivetta H:sta.

Hylätyn kanssa kuitenkin marssittiin ulos kehästä. H:lla sekin alkaa... Jupiterin arvosteli:
"Kolmivärinen uros. Lyhytkarvainen. Keskivahvat raajat. Korkearaajainen. Kolmiomainen pää, vaaleankeltaiset silmät. Sivulle levittyvät korvat. Ohut pitkä kaula. Kohtuullisesti edestä, voimakkaammin takaa kulmautunut. Liikkuu keskimittaisin askelin melko suoraan, häntäänsä korkealla pitäen. Hyväkuntoinen karkeahko karva. Itsevarma miellyttävä käytös. En tunnista rotua --> hylätään."

Että sellaista. Olin kuitenkin erittäin tyytyväinen Jupiteriin. Jos erkkarissa se oli vieraan ohjauksessa paineistunut ja alkoi väistämään tuomaria, niin nyt se esiintyi tosi hienosti, seisoi hievahtamatta ja sitä ei tuntunut mikään häiritsevän. Jopa niin hyvin, että tuomarikin erehtyi luulemaan Jupiteria itsevarmaksi. :D Vaikka Jupiter välillä tietyissä tilanteissa paineistuu mustakin esim. paimentaessa, niin on se vaan arvokasta, että näissä tilanteissa olen sille vankkumaton turva, eikä sillä ole erityistä hätää mun kanssa. :)

Jo tuossa kehään tullessa, kun tuomari tokaisi ettei Jupiter ole tunnistettavissa tiesin pääni sisällä, ettei Jerikokaan olisi erityisesti tuomarin mieleen. Tai no, jollain tapaa tuntui olevan, lällytteli Jerikoa jonkin verran, mutta Jeriko kehästä pihalle EH:lla. Arvostelu:

"Hyvässä kunnossa esiintyvä veteraani, jolle toivoisin lisää raajakorkeutta. Erinomainen pää ja ilme. Hyvä kaula, tilava runko. Normaalit raajat, liikkuu vaivatta, antaa pitkän ja matalan vaikutelman."

Ihan rehellisiä jos ollaan, niin Jeriko on vähintään yhtä vaikeasti bordercollieksi tunnistettavissa kuin Jupiterkin. Minun mielestäni bordercollie on niin monimuotoinen rotu ulkoisesti, että jopa hyvin paljon erilaisia bortsuja nähneenä välillä on vaikea olla varma onko joku koira bordercollie. Ja se vaan jollain tavalla kuuluu mielestäni rotuun, koska ulkoisesti rotumääritelmä antaa sille myöden. Jupiterin hylkäämiselle ei mielestäni ollut perusteita ja tuomarin ehkä pitäisi tosiaan tutustua rodun monimuotoisuuteen hieman paremmin. Me koitetaan taas uudelleen onneamme parin viikon päästä Harjavallassa...

Mutta olkoon miten on. Olin kuitenkin jo aikaisemmin kirjoitellut blogipäivitystä nimenomaan rodun monimuotoisuuteen liittyen, en vaan saanut sitä jotenkin julkaistua, kun en halua tulla väärin ymmärretyksi. Tämän päiväinen näyttelykokemus kuitenkin nosti tätä uudelleen mieleen ja päätin sitten julkaista tekstin.

Treeneistä sen verran, että tänään aamulla oltiin alueellisen valkun agilitytreeneissä Jupiterin ja Troijan kanssa. Puomin 2on2off on alkanut hyvin toimimaan ja meni ihan kivasti vieraalla esteelläkin. Kuuma selvästi haittasi Jupiterin jaksamista, mutta pääosin meni ihan kivasti. A:n juoksukontaktin kanssa on kyllä vielä tekemistä. Jupiter kiinnittää liikaa huomiota muhun ja ottaa jarruttelevia askeleita alastulolla.

Troijan kanssa tehtiin hypyn tarjoamista ja ihan kivasti se sitä tekeekin vaikka treenejä on alla ehkä kolme. Sain Terolta siihen vielä lisävinkkejä, joita voin jatkossa huomioida. Putkea tehtiin myös ja se meni ihan kivasti.

Treenien jälkeen käytiin Tamskin hallin viereisessä metsässä jäähdyttelemässä ja yhdessä vaiheessa Jupiter vähän katosi multa ja palasi sitten tämän näköisenä. :D


Tosi kiva oli näyttelyä ajatellen, mutta onneksi olin varmuuden vuoksi ottanut pyyhkeen ja shampoonkin mukaan, ja hallin puutarhaletkulla sain pestyä Jupiterin.

Eilen tehtiin jälkea Jerikolle ja Troijalle. Jerikon jälki oli nyt kiemurtelua edestakaisin, ei siis varsinaisia kulmia, ja välillä otin kaarella sivuaskeleen. Jälki vanheni 2,5 tuntia ja Jeriko jäljesti nyt tosi hienosti. Ja paalulta lähtö oli parempi, kun siinä ei ollut nameja. Jatkossakin siis tehdään vanhempia jälkiä aina kun mahdollista.

Troijalle tein nyt pitkästä aikaa jäljen metsään. Tämä oli vasta Troijan kolmas jälki. Aiemmin jäljestys ei oikein lähtenyt käyntiin, koska namit ei sille maistuneet jäljellä, enkä halunnut mitään haahuilua jäljelle. Sitten kokeilin jäljellä keppejä, mutta se ei ilmaissut niitä mitenkään ja tehtiin sitten pelkkiä keppiruutuja.

Nyt päätin kokeilla miten jälki menee. Laitoin jäljelle nameja sinne tänne harvakseltaan ja tallasin noin 100m U:n mallisen jäljen, jossa oli neljä keppiä. Troija jäljesti tosi hienosti ja melko tarkasti, ei ottanut nameja eikä kyllä suonut kepeillekään kuin puolikkaan katseen... :D Kyllä on hyvin vahvasti isänsä kaltainen tuossakin, mutta vaikka kepit soisikin ilmaistavan, niin kyllä tuo tyyli minua miellyttää. Tykkään siitä, että motivaatio jäljellä etenemiseen ja toisaalta myös tarkkuuteen on, eikä jäljestys ole pelkkää namien etsintää eikä toisaalta myöskään kepiltä kepille juoksemista. Kyllä tästä hyvä tulee, kun vaan löydän oikeat nappulat mistä sitä täytyy painella, jotta keppien ilmaisu alkaisi toimimaan.. ;)