sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Pikkuerheitä

Vielä sitten illalla Jerikon radat. Ensimmäinen rata oli Jari Helinin tekemä tosi kiva agirata. Hieman oli mulla niisto-persjättö hidas ennen puomia ja hyvä ettei Jeriko tullut ohi, mutta korjas itse hienosti vielä puomille, mun ohjauksesta huolimatta. ;) Rata meni muuten kokonaisuudessaan aika kivasti vaikka tulikin vähän ylimääräistä kiemuraa, mutta sitten muurin jälkeiseltä hypyltä tuli rima alas. Ilmeisesti Jerikolle tuli liika kiire mun perään, ainakaan en ollut tiellä, en kutsunut eikä käsi tehnyt mitään liikettä.. :D Mutta siis vitonen tältä radalta.


Toinen rata oli Marjo Heinon tekemä hyppyrata. Jotenkin musta tuntui, että rimat kolisi vähän joka välissä ja luulin, että niitä oli tullut alas vaikka kuinka monta, vaikka itse asiassa ainut rima putosi putkien välissä päällejuoksussa, kun olin Jerikon tiellä. Meinas itellä mennä vähän pasmat kuitenkin sekaisin ja ohjailin vähän eri tavalla kuin mitä olin harjoitellut, mutta siitäkin huolimatta suht hyvin meni. Putkijarrua ei kyllä nykyään ole meillä olemassakaan ja sitä pitäisi kyllä todella harjoitella! :D Mutta mitäs sitten kävi loppusuoralla? Kaksi viimeistä hyppyä oli vinossa linjassa ja edeltävä käännös vielä syötti vähän ohi. Annoin vastakädellä kuitenkin vetoakin, mutta siitä huolimatta Jeriko meni viimeisen esteen ohi! Vasta jälkikäteen videota katsoessa tajusin, että jonkun on täytynyt siirtää Jerikon palkkapalloa, koska selvästi bongasi sen esteen oikealta puolelta ja se imi ohi, vaikka olin nimenomaan asettanut pallon kahden viimeisen esteen kanssa linjaan niin, että jopa imisi vasemmalle! No, ehkä joku on vahingossa siihen osunut (edeltävä koira?), mutta olisi ollut kiva jos olisi siirtänyt sen takaisin...


 Nyt täytyy kyllä myöntää, että jalat on vähän vetelänä. Pitäis venytellä, mutta on niin väsynyt, että ei oikein jaksais. :D Ensi viikko on buukkautunut kyllä jo aivan täyteen, ja tokoakin pitäisi ehtiä jossain välissä treenata, kun sunnuntaina olisi koe.. Huhhuijaa, välillä voisi vähän rajoittaa... :D Mutta siis ainaaan tällä tulevalla viikolla ei voi, ehkä seuraava voisi olla sellainen lepopainotteisempi viikko.....

Ei kommentteja: