sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Rankka viikonloppu

Olipas touhua taas viikonlopussa! :D Anita tuli koirineen meille perjantaina päivällä, itse asiassa samaan aikaan kun mä pääsin koulusta. Käytiin siinä yhdessä Siivikkalassa moikkaamassa Veeraa ja Nemoa ja sitten sen jälkeen Hopeatielle tekemään jälkeä Jerikolle ja esineruutua. Tallasin siis jäljen samalla, kun Anita teki ruutua, vajaa 500 metrin jälki tuli, kulmia tosi paljon, ehkä 6-8..? Kepit meinas ihan unohtua eikä saksia ollut matkassa, onneksi Anitalta löytyi 3 vanhaa valmiiksi leikattua keppiä ja loput kolme otin ihan luonnon tikuista. ;)

Esineruutu oli jotakuinkin täys syvä, mutta leveydeltään ehkä 30 metriä. Esineitä viljeltiin nyt oikein olan takaa, 9 niitä taisi olla yhteensä. Mukaan ängin vielä muovisen lasten leikkiveitsin, halusin testata nousisko se. Jeriko teki ensimmäisenä ja lähetin sen tarkoituksella veitsen kohdalta ja Jeriko juoksi suoraan yli ja nosti esineen kauempaa. :D Kävin näyttämässä veitsin ja lähetin uudelleen, jolloin Jeriko kyllä selkeästi merkkas veitsen, mutta tuli siihen tulokseen että se ei ole mitä haetaan. Ja koska tollanen ei olekaan koeohjeen mukainen esine, niin annoin olla enkä jäänyt hinkuttamaan. Pari esinettä nostatin Jerikolla vielä nopeaan tahtiin ja sitten riitti. En kyllä tälläkään esinemäärällä saanut Jerikoa huijattua löydetyn esineen tuonnissa, että bongaisi jonkun matkalta vaikka väistämättäkin tuli jonkun läheltä ohi. Ehkä se sitten vaan osaa tuoda löydetyn niin hyvin ettei ala vaihtamaan..?

Ukkokaan ei nostanut muoviveistä, mutta kolme muuta esinettä hyvällä tahdilla. Tosin Ukko lähti ensimmäisellä lähetyksellä työskentelemään ruudussa sivuttain, mistä en nyt ihan kauheesti tykännyt, kun haluaisin että heti uppoaa taakse ja kääntyy vasta kun esine tai raja tulee vastaan... Kaksi muuta lähetystä kyllä olikin parempia ja kyllä Ukko takarajalta esineen haki.

Sitten kun oli Anitankin koirat treenattu menin ajamaan Jerikon kanssa jäljen. Jana oli n. 20 metriä pitkä, jälki leikkasi janan viimeisen kolmanneksen kohdalla. Jeriko eteni janalla tosi hyvin ja määrätietoisesti ja nosti jäljen oikeaan suuntaan. Vauhtia sitten oli ensimmäisen 100 metrin aikana vähän turhan paljon ja kulmista mentiin yli ja sitten vasta tarkisteltiin, että missä se jälki meneekään. :D Jeriko kuitenkin itse ratkaisi tilanteet enkä olisi voinutkaan mitenkään auttaa, kun oli merkinnyt ainoastaan keppien paikat enkä esim. niitä kulmia. Jerikon käytöstä lukemalla tiesin kuitenkin pysähtyä, kun oltiin menty kulmasta yli ja odotin, että Jeriko itse hakee jäljen uudelleen. Alun jälkeen Jeriko sitten rauhoittuikin ja alkoi jäljestämään vanhaan malliin tarkemmin ja rauhallisemmin, osa lopun kulmista meni aivan tikku suoraan, pariss pienempää tarkistelua. Kepeistä Jeriko taisi itse ilmaista 3, loppuihin annoin jotain apua tai johonkin jouduin kyllä käskemään takaisinkin ilmaisemaan, kun oli mennyt yli. Mutta siis vuoden ensimmäiseksi jäljeksi ihan ok. :)

Lauantaiaamuna herätyskello soi 5.30 ja seitsemän aikaan lähdettiin kohti Jämsää ja erkkaria. Yö tuli nukuttua tosi huonosti, kun Ukko touhotti vaikka Anita koirineen olikin portin takana olohuoneessa. Koko ajan piti mennä siihen portin taakse ja joko vinkua hiljaa tai paukuttaa hännällään seinää. Hohhoijaa. Ärsytti kyllä ihan todella käskeä sitä koko ajan uudestaan pois sieltä portilta, jopa niin paljon että ärsytys tuli uniin ja näin unta, että Ukko oli ihan onneton paimentamaan, huonompi kuin Jeriko ja sanoinkin unessa sitten Marikalle, ettei tää koira ole mistään kotoisin kun ei osaa paimentaakaan. :D Matti lähtikin sitten lauantaina päivällä Parkanoon ja otti kissat ja Ukon mukaan, kun ei Ukkoa olisi voinut koko päiväksi yksin kotiinkaan jättää.

Lähes koko päivän satoikin sitten vettä ja mun varustus ei ollut ihan kohdillaan sitä ajatellen. Kengät kastui, mutta onneksi ei kuitenkaan ollut kylmä. Anitalta sain sitten kuivaa takkia lainaan, kun käyttöurosten luokan aikaan tuli vettä kuin saavista kaatamalla ja oma soft shell kastui aivan läpimäräksi. Tuomarina oli siis australialainen Wayne Fleming, jonka makuun (ylläri ylläri) Jeriko ei sopinut sitten alkuunkaan. Arvostelu oli lyhyt ja ytimekäs:

3 years old male. Would like to see more strenght, boning & substance. Correct ear placement. Dark eyes. Good scissor bite. Good front & rear angulation. Moves freely.

Tuomari taisi arvostaa kookkaampaa ja raskaampaa rakennetta kuin mitä Jerikolla on. Jerikon arvosana oli siis jälleen kerran H, ERIä tuomari jakoi kyllä muutenkin tosi niukasti.

Mikä sitten on "riittävän vahva"? Onko Jeriko sitten liian heiveröinen? Ei minun mielestäni ja ainakin meidän harrastuksia ajatellen on mielestäni parempi, ettei Jerikolla ole massaa yhtään enempää. Se on tietenkin makuasia.

Näyttelyn jälkeen oli vielä luento Jämsä hotellilla, jossa käsiteltiin selkäkuvia ja uusia Kennelliiton selkäkuvaus ohjeita. Bordercollieiden (ja australiankelpieiden) osalta käytiin läpi lähinnä välimuotoisia lanneristinikamia (LVT), joista kesäkuun alusta lähtien voi saada lausunnon myös kennelliitosta. Nikamapoikkeavuuksia ylipäätään tavataan bordercollieilla todella vähän ja silloin kun niitä on, ne on lähinnä tätä välimuotoista nikamaa. Tämä näkyy periaatteessa tavallisista lonkkakuvistakin osaavalle silmälle, mutta välttämättä ainakaan tähän mennessä kaikki eläinlääkärit eivät ole osanneet sitä sillä silmällä katsoa eikä siis ole varsinaista tilastoa kuinka paljon rodussa tätä esiintyisi.

Luentoa varten luennoitsija Anu Lappalainen (ELL, pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäri, radiologiaan erikoistunut, Kennelliiton JTT:n luusto- ja selkätyöryhmän jäsen (vai oliko peräti pj?)) oli hakenut kuvia kuvaamistaan bordercolleista ja äkkiseltään löytänyt n. 20 kuvaa, joista yhdessä oli välimuotoinen nikama. Muutosta lanne- ja ristinikamoissa voi olla eri tasoisia ja tietenkin vakavammat muutokset aiheuttavat useammin oireita kuin lievät muutokset. Kuitenkin voi olla myös pahoja muutoksia eikä mitään oireita.

Muutoksia pidetään perinnöllisinä, mutta niiden varsinaista periytymistapaa ei tiedetä. Esim. LVT:n lievimmästä muutoksesta (sacrumin keskiharjanteen katkos) kysyttiin, että voiko olettaa, että jos kaksi tällaista yhdistää, että tulisi sitten vakavampia muutoksia, ja vastaus oli että niin oletetaan, mutta siitä ei ole tutkimusta. Suositus kuitenkin oli, että tällaisen muutoksen omaava koira yhdistettäisiin vain terveeseen kumppaniin. Hännän muutokset taas ovat kuulemma aivan erillinen asia, eivätkä liity selkärangan nikamamuutoksiin.

Kukaan tuskin enää muistaa päivitystäni, kun Jeriko oli luustokuvattu. Jo tuolloin Ventelä totesi Jerikolla "lumbalisaation". Jerikolla on tulevan lausuntojärjestelmän mukaan LTV2-tasoinen muutos (LTV0=terve, LTV1=ristiluun harjanteen lovi, LTV2=symmetrinen välimuotoinen nikama, LVT3=epäsymmetrinen välimuotoinen nikama ja LTV4=epäsymmetrinen välimuotoinen nikama, lannenikamia kuusi tai kahdeksan). Jerikon ristiluusta (normaalisti kolme ristinikamaa luutunut yhteen muodostaen ristiluun), ensimmäinen nikama (S1) on jäänyt luutumatta ristiluuhun ja muodostaa ikään kuin ylimääräisen lannenikaman. Nikamassa ei kuitenkaan ole lannenikamalle tyypillisiä poikkihaarakkeita ja sinänsä nikama on täysin symmetrinen eikä vaikuta lanneselän toimintaa. Muutos on siis lievimmästä päästä, sillä luokituksen eri alaluokkiin mahtuu myös eri tasoisia muutoksia.

Moni ehkä myös tietää, että Jeriko on rotuyhdistyksen jalostusuroslistalla. Millään heppoisilla perusteilla en Jerikoa sinne laittanut, vaan edeltävästi käytiin pitkät keskustelut läpi Anun sekä jalostustoimikunnan edustajan kanssa (joista ilmeisesti ajatus luentoon lähtikin), että miten tuohon pitäisi suhtautua. Itse ajattelin jo lähtökohtaisesti, että jos Jerikoa jalostukseen käytettäisiin, niin nartulla ei saisi olla samanlaista muutosta eikä ainakaan lähisuvussa sellaista tiedossa ja sillä linjalla oli myös alan asiantuntija. Lisäksi Anu sanoi, että koska virallisia selkälausuntoja ei ole tähän mennessä annettu bc:lle, ei voida tietää kuinka yleisiä kyseiset muutokset ovat eikä sen perusteella pitäisi vielä alkaa sulkemaan sokkona koiria pois jalostuksesta. Toki siis järkeä pitää käyttää ja olla yhdistämättä kahta yksilöä joilla muutoksia selässään on. Kuitenkin Jerikolla on mielestäni sen verran muuten hyviä ominaisuuksia ja jalostuspotentiaalia, että siellä se nyt on listalla.

Lisään vielä, että kellään Jerikon sukulaisilla sukulinjaa ylöspäin mennessä ei ole tiedossa tällaista muutosta, ei myöskään Jerikon sisaruksilla tai puolisisaruksilla. Saksanpaimenkoirilla kyseistä vikaa on tutkittu enemmän ja niillä peritymisasteeksi on arvioitu n. 30%. Geenien lisäksi näihin muutoksiin vaikuttaa siis myös moni muu asia ja on täysin mahdollista, että Jerikon selän muutos on myös täysin sattumaa. Toisaalta Jerikon soopelin värinkään alkuperästä ei ole tietoa, mutta siellä se on sukulinjoissa peittyvästi periytynyt, ei voi siis varmaksi sanoa sitäkään etteikö tämän nikaman kanssa olisi sama tilanne. Välimuotoisista nikamista on ollut Anu Lappalaisen kirjoittamia artikkeleita nyt vuonna 2013 kahdessa eri lehdessä.

Luennolla sivuttiin vielä muita rotuja, joilla selkämuutoksia on enemmän ja näytettiin aika järkyttävä esimerkki. Kaksi selkärangan kuvaa, toisessa jokainen nikama epämuodostunut ja selkärangan nikamien linja aivan notko, mutta tätä kompensoimaan oli selkänikamien okahaarakkeet kasvaneet niin pitkiksi, että ulkoisesti selkä näytti suoralta. Toisessa kuvassa terve selkäranka, jossa yksi kiilanikama. Sitten kuvat kahdesta bostoninterrieri uroksesta: toinen vankkarakenteisempi, lyhytkuonoisempi, -kaulaisempi ja -runkoisempi, toinen pidempi vähän joka suhteessa kuonoa myöten, sekä hintelämpi. Arvaatte varmaan kumpi kuva oli kumman? Yllättääkö sitten se, että tämä ensimmäisenä mainittu uros oli monen maan muotovalio ja sillä oli runsaasti jälkeläisiä, ja toinen oli saanut näyttelystä EH:n eikä sillä ollut jälkeläisiä? Juu-u... Ehkä kasvattajien (ja myös näyttelyruomareiden) pitäisi tosiaan hieman miettiä näitä asioita...

Päivitys on jo megapitkä, mutta sen verran vielä palaan arkielämään, että tänään käytiin tottistelemassa/tokoilemassa Tuijan ja Anitan kanssa, tai oikeastaan Anita oli vaan ottamassa kuvia ja aivan törkeen hyviä kuvia tulikin! Alla olevaa kuvaa klikkaamalla pääsee katsomaan lisää kuvia. :)

Kukkuu, sanoo Jeriko pk-esteen harjalta. :D

Jerikolle tein siis pk-treeniä: tasamaanoudon, harjoitusesteellä hyppynoudon (joka meni ihan ok, vähän koski kyllä esteeseen) sekä A:n. Lisäksi seuraamista, jäävät, luoksetulo ja eteenmeno. Luoksetulo olisi saanut olla nopeampi, mutta ihan jees siihen nähden, että nää on vuoden ensimmäisiä tottistreenejä. :) Taukoja Jeriko piti pari, kjoska oli kyllä niin kuuma, että ihan meinas puhti loppua. Lopuksi Jeriko teki vielä merkkitreeniä: kentällä oli ruutu ja sitten kolme merkkiä joiden taakse laitoin kosketusalustat ja käskyttelin milloin millekin merkille ja sitten pari kertaa ruutuunkin. Tosi hienosti Jeriko teki merkit mun rintamasuunnan mukaan ja ruutuunkin meni hienosti myös merkiltä, joka oli vinolla linjalla. Tosi kiva treeni! :)

5 kommenttia:

Ronja Ryövärintytär kirjoitti...

On tosiaan kummaa miten moni rotu on näyttelylinjaisesten jalostuksessa lähtenyt raskaampaan suuntaan. Taisiis, miksi juuri ilmiselvästi epäterveempään ja käyttöä rajoittavampaan eikä hintelämpään, kevyempään malliin? Tai taitavat jotkut italianvinttikoirat olla sillä tiellä, mutta enemmistöstä puhuttaessa.

Jos Jeriko ei jonkun tuomarin mielestä omaa tarpeeksi massaa, ihmetyttää vähän että miltä sen koiran sitten kuuluisi näyttää heidän mielestään. Jeriko kun paksun karvansa kanssa kun näyttäisi aika metkalta kauhean raskaana :D Ja siinähän jalat alkaisivat näyttää vähän lyhyiltä? Oliko tuomari tottunut arvostelemaan kenties corgeja? :D

Jeriko on hieno <3

Sabina kirjoitti...

Haha, kiitos Kaisla! :D Tosiaan, useinhan sitten kun on raskas rakenne, alkaa myös vaikuttamaan kovin töppöjalkaiselta. Että en kyllä toivoisi Jerikoon yhtään lisää massaa. Ja kun vielä ajattelee, että Jeriko on kyllä tosi hyvässä lihaskunnossa kaiken vetoharrastuksen ynnä muun seurauksena, että ei se kyllä myöskään heiveröinen ole, luustoltaan kuitenkin (onneksi) kevyt. :)

Tiia, Riitti ja Käämi kirjoitti...

Kiitos luennon tiivistelmästä, hyvin kirjoitettu!

Olen itse ajatellut kuvauttaa molemmat koirat jossain välissä, mutta en ole vielä saanut aikaseksi selvittää missä näitä virallisia selkäkuvia voisi ottaa.

Olen myös itse pohtinut sitä, että miksi koiralla pitää olla niin paljon turkkia, että sitä pitää nyhtää pois coat kingeillä sun muilla, ja myös tuota, että miksi koiran pitää olla niin raskasrakenteinen. En puhu bc:stä, vaan roduista yleensä.

Sabina kirjoitti...

Kiva, että sain luennon tiivistettyä hyvin. :) Aattelinkin, että aihe on mielenkiintoinen ja halusin siitä kirjoittaa kun en tiedä onko luennosta tulossa tiivistelmää lehteen tms..

Selkäkuvia aletaan lausua kennelliitossa virallisesti 1.6.2013 alkaen. Periaatteessa selkäkuvat pitäisi saada ell-asemalla missä muutenkin luustokuvataan. Selkäkuva-pakettiin sisältyisi todennäköisesti kolme kuvaa; kaula- ja rintarangan sekä lannerangan sivukuvat, ja lantiokuva. Mikään yksi lannerangan kuva ei siis kerro vielä mitään, kuten päivittelinkin Ukon luustokuvausta käsittelevässä päivityksessä. ;)

Jonna kirjoitti...

En ole mikään näyttely immeinen ja oikeastaan olen ehkä enempi sitä mieltä, että ne ovat turhaa rahanmenoa. Jonkun verran koiraa on nyt kuitenkin siellä juoksutettu (onneksi on henk.koht appari, minä itse en sinne kehään halua mennä :D), niin olen huomannut ihan selkeästi juuri sen, että toiset tuomarit hakevat turkkia ja "töppöjalkaa" Sehän ei ole millään tavalla rodunomaista. Minun mielestä koiran ja varsinkin työkoiraksi jalostetun rodun pitäisi pystyä alkuperäiseen tarkoitukseen.

En sitä sano, että kaikki tuomarit tälläistä arvostavat, mutta niitäkin on valitettavasti paljon.

Minulle ainakin tärkeintä on hyvä ja kestävän oloinen rakenne, oli tuomarit mitä mieltä tahansa. Oma koira on aina kaikista komein, sanokoon muut mitä sanoo ;)