sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Olipas viikonloppu

Perjantaina melko lailla suoraan koulupäivän jälkeen alkoi liikkeenohjaajakurssi, juuri ehdin koirat käyttää lenkillä ensin. Kurssia oli sitten perjantai-iltana hieman yli yhdeksään, lauantaina klo 9-18 ja sunnuntaina klo 9-17. Hieman rankkaa oli ajoittain, mutta nyt mulla on liikkeenohjaajan pätevyys. :) Jos siis tulet tänne päin kokeeseen, voi olla että olen siellä liikkuroimassa. Tosin nyt tuli sitten kerralla 9 uutta liikkuria alueelle, että ei tässä kyllä liikaa pääse kuormittumaan. ;)

Perjantaina tuli ShowHau -ohjelman toinen jakso, jossa esitettiin Jämillä kuvattua pätkää vetohiihdosta, jossa mekin sitten Jerikon kanssa esiinnyttiin. Perjantaina jäi kurssin vuoksi näkemättä ja itse asialla kuulinkin siitä kaverilta, joka laittoi vaan viestiä, että katselee meikäläistä telkasta. :D Onneksi jakso tuli uusintana lauantaina ja saatiin se sitten nauhalle. Oli se vähän hubaisaa katsoa meitä telkasta. Pätkä jossa tultiin maaliin oli päivän kolmannelta 5 km lenkiltä (Jerikon toinen) ja mä olin aivan puhki, samoin Jeriko. Yllätyin ihan, kuinka iloiselta onnistuin siinä näyttämään, etten ollut vaan tuskastuneen ja puolikuolleen näköinen. :D Jakso tulee varmaan jossain vaiheessa ShowHaun sivuille näkyviin, linkitän sitä sitten vaikka myöhemmin. ;)

Kurssin vuoksi en tosiaan sitten päässyt tänään olleisiin agilitykisoihin, joiden B-rata oli samalla rotuyhdistyksen mestaruusrata. Olin sitten kysynyt haluaisiko Tuija mennä Jerikon kanssa ja Tuija oli ystävällisesti suostunut. Pääsipä Jeriko siis silti hurvittelemaan kisoihin. :) Nollaa ei radoilta tullut, mutta Tuija oli tyytyväinen ratoihin ja niin olin minäkin. :)

Vein Jerikon jo lauantai-iltana Tuijalle, ettei sitten tarvi aamulla erikseen viedä ja että toisaalta saivat vähän ylimääräistä aikaa olla keskenään, ettei Jeriko turhaan haikailisi mun perään. Eikä Jeriko kyllä haikaillutkaan, illalla kun jätin Tuijalle oli vähän katsellut mun perään, mutta sitten heti, kun Juha kysyi "missä pallo on?", oli käynyt hakemassa Ronjan pallon ja alkanut vaan leikkimään niin kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan. :D Aamuyöstä Jeriko ja Ronja oli kuulemma nukkuneet kylkikyljessä, mikä on erityisen hellyä, koska Jeriko ei koskaan suostu nukkumaan kenenkään kyljessä (edes mun!), koska tulee liika kuuma kai. Mutta Ronjan seura oli vissiin niin korkealle arvostettua, ettei pieni kuumuuskaan haitannut. ;) 

Rankka viikonloppu kaiken kaikkiaan ja tämä päivä Jerikolle erityisesti. Kotona sitten venyttelin Jerikoa ja samalla oli pakko jo vähän harjaillakin poikaa, kun oli sen verran takussa ja hirveessä kunnossa mahanalunen. Tulihan siitä sitten ihan siistin näköinen koira taas. :D

Ei kommentteja: