keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Vauhtitreeniä

Tänään oli vauhtiradan pätkä Ylökkin treeneissä. Tuija kuvasi poikien suorituksia, tosin osa Ukon suorituksista jäi kuvaamatta, kun Tuija oli jäähdyttelemässä Ronjaa. Videoilta kuitenkin saa yleiskuvaa siitä missä mennään.

Oli kyllä hauska rata, Jerikon kanssa sinänsä helppo, mutta tosi kiva kun sai A:lle hyvin vauhtia. Ihan ensimmäisellä toistolla Jeriko hidasti, yhden tai kaksi kertaa loikkasi, mutta muut toistot oli todella hyviä. :) Lisäksi Jeriko irtos tosi hienosti suoralla mun edelle, hyppäs kauniisti ja radan ainoassa tiukassa käännöksessä kääntyi todella kauniisti siivekkeen ympäri. On se vaan taitava. :) Toivotaan, että lauantain kisoissa olisi sitten kontaktit enemmän näitä upeita suorituksia eikä niitä loikkasuja ainakaan.. ;)


Ukolle vauhtirata teki erityisen hyvää. Tosin ensimmäisellä treenivuorolla jumituttiin pituuden persjättöön ja sen ohitusongelmaan, joka tuli jo toissakertaisissa alueellisen valmennuksen treeneissä esiin. Ekaksi tulikin ihan onnistunut suoritus vai oliko se toisella yrittämällä, mutta sitten monta ohitusta peräjälkeen. Lopulta vaati sen, että juoksen riittävän läheltä pituutta, että Ukko ottaa senkin eikä tule ohi. Tässä kohtaa Tuija laittoi kameran sivuun ja keskittyi Ukon palkkaamiseen, joten sitä ei videolla sitten tietenkään ole. Pääasia kuitenkin palkata koira oikea-aikaisesti, ei se videointi. ;)

Toisella vuorolla ehdin sitten ottamaan juoksu-A:takin ja kaikki toistot tais olla tosi hyviä. Puominkin kontakti edistyy koko ajan.
Kun siihen irtoamiseen ja vauhtipätkään päästiin, niin sittenhän Ukko tekikin tosi hyvää työtä ja selvästi tykkäsi kun pääsi vaan juoksemaan lujaa. Loistava treeni meille! :)


Ja ai niin, Jerikolla on ensimmäistä kertaa elämässään ihan oikea ja totinen karvanlähtö! Vitsi kun oon iloinen! :D Pohjavilla pöllyää ihan kun vaan normi harjalla harjaan (ja oon nyt harjannut useampana päivänä viikon sisällä!) ja Jeriko kapenee silmissä ja näyttää päivä päivältä paremmalta. ;)
Toinen havainto oli, että myös Ukolta lähti harjatessa pohjavillaa. Pohjavillaa jota luulin ettei Ukolla ole ollenkaan, mutta on sitä ilmeisesti siis vähän ollut, mutta nyt sekin lähtee ilmeisesti taas kesäksi. :D

Ei kommentteja: