Mulla on tosiaan nyt kova flunssa päällä, mutta kun kerrankin oli vapaa päivä silleen, että pääsi valoisaan aikaan liikkeelle ja hyvää seuraakin tarjolla, niin en antanut sen estää maastotreeneihin lähtöä! Lähdettiin siis yhdentoista aikaan Saran kanssa jälkimetsään ja esineruutuilemaan.
Sara tallasi Ukolle ja Jerikolle janat, Ukolle neljä, Jerikolle kolme. Janoja ei olla Ukon kanssa siis vielä treenattu ollenkaan ja Jerikolla on ollut vähän ongelmaa takajälkien nostamisen kanssa, joten treeni tuli tarpeeseen. Toisaalta en olisi kyllä tässä kunnossa jaksanut millään rämpiä metsässä ensin Jerikon kilsan jälkeä ja Ukon puolen kilsan, kun olin tälläkin treenillä jo aika kuollut lopuksi. :D
Ukolle siis kaksi janaa vasemmalle lähtevällä jäljellä, kaksi oikealle. Etäisyys jäljen leikkauskohtaan kasvoi asteittain. Ensimmäinen jana n. 7 metrissä ja hienosti Ukko irtosi, nappasi jäljen ja porhalsi niin kauheet vauhtia eteenpäin, että olin ihan varma ettei se ole jäljellä. Mutta niin sieltä vaan nousikin heti keppi! Hieno Ukko! :) Toinen oikealle lähtevä jana tähän perään (Sara siis kävellyt mun ohjeen mukaan suoraan näiden kahden janan leikkauskohdat), mikä kyllä oli virhe. Olin siis lukenut ja kuullut tällaisesta opetustavasta, että jana lähetyksiä tehdään ikään kuin samalle jäljelle ja jos koira sitten nostaa takajäljen, niin se päätyy jo aikaisemmin nostamanta kepin paikalle ja viimeistään silloin tajuaa menneensä väärään suuntaan. No, teoriassa kuulostaa hyvältä, mutta Ukolla aiheutti nyt sen, että toisella lähetyksellä Ukko lähti kaartamaan oikealle (missä edellinen keppi oli), löysi sieltä kyllä vanhan kepin kohdan ja kääntyi takaisin, mutta hetki meni ennen kuin oikea suunta ihan lopullisesti löytyi. Sitten taas vauhdikasta jäljestystä toiselle kepille.
Sitten kaksi oikealle lähtevää jälkeä. Ensimmäinen nousi hienosti ja Ukko lähti oikeaan suuntaan, keppi nousi nopeasti. Toisella janalla sama ongelma, Ukko kääntyi kohti edellisen kepin paikkaa, löysi paikan missä keppi oli ollut ja kääntyi takaisin, mutta porhalsi niin kovaa vauhtia ettei jäljellä ollut ollenkaan ja olisi pian päätynyt kepille jäljestämättä oikeaan suuntaan askeltakaan jollen olisi kutsunut takaisin janan suuntaan. Siitä jälki taas nousi ja erinomaisen tarkkaa mutta vauhdikasta jäljestystä kepille. Ihan hyvä treeni siis, mutta todennäköisesti tämä opetustapa ei sovi Ukolle eikä Jerikollekaan, kuten pian tulimme huomaamaan.
Jerikon janat oli kaksi vasemmalle lähtevää jälkeä ja yksi oikealle. Janat silleen suunniteltu, että olisi sopivasti haastetta, mutta kuitenkin vapaa tila edetä. Ensimmäinen jana kahden kumpareen välissä ja kumpareiden jälkeen tuli jälki. Jeriko meinasi ensin taittaa oikealle toisen kumpareen sivuun, korjasin sitten suoralle linjalle. Itse jäljen nosto oli niin loistava, että moista ole ennen nähnytkään: heti jäljen kohdalla seis, pieni kääntö päätä oikealle ja edellisen askeleen nuuskaisu, pään kääntö vasemmalle ja toisen askeleen nuuskaisu ja siitä varmasti oikeaan suuntaan. Aivan loistava! :) Kepitkin tuli ilmaistua ilman mun muistuttelua. ;)
Toisella janalla Jeriko lähti selvästi taittamaan oikealle (sinne missä edellinen jana oli), lähempänä jälkeä alkoi kyllä varmaan saamaan siitä hajua ja korjasi linjansa suoraksi, ehti kuitenkin erkaantua janasta n. 10 metriä. Siitä sitten jäljen nosto taas oikeaan suuntaan ja loppu hienosti. Kolmas jana oikealle. Jeriko lähti nyt selvästi suorempaan ja paremmin janalla, kun ei ollut edellistä janaa häiritsemässä, mutta sitten itse vahingossa vähän häiritsin Jerikon työskentelyä, kun kommentoin Saralle taakseni, että "nyt menee hyvin suoraan" tmv. Jeriko oli ilmeisesti tässä kohdassa jo nostanut jäljen ja menossa nenä oikeaan suuntaan, hämääntyi jotenkin ja vaihtoi suunnan takajäljelle. Kökkö. Annoin Jerikon pyöriä takajäljellä hetken aikaa ja taisin sitten kutsua takaisin janalle, mistä jäljennosto ja tarkkaa jäljestystä viimeiselle kepille. Jerikon jäljestämisestä on kyllä tullut todella tarkkaa ja hyvää, tosi hyvällä vauhdilla menee, mutta äärimmäisen tarkasti. Sarakin kehui Jerikoa, kuinka jäljestääkin niin ihanteellisen syvällä nenällä. :)
Sitten esineruuutu. Edellisessä treenissä olin jo tiedostanut ongelman, että molemmat pojat on vähän liikaa jäänyt siihen ajatukseen, että esineet on aina takalinjalla; juoksee vaan reikä päässä taakse ja avaa nenän vasta siellä. Tätä oli tarkoitus treenata lähettämällä ensin eskiesineelle, sitten etuosassa olevalle esineelle ja sitten vasta takakulmaan.
Kuinka ollakaan Jeriko porhalsi keskiesineen yli ja suoraan vasempaan takakulmaan, sieltä poistui vasemmalta alueelta. Uudella lähetyksellä taas takakulmaan, kääntyi oikealle ja takalinjaa pitkin oikeaan takakulmaan, josta nosti esineen. Nousihan se etuesine ja keskiesinekin sieltä sitten, mutta jälkikäteen ajateltuna ei olisi pitänyt taakse laittaa nyt mitään.
Ukolla sama homma, irtosi taakse nenä kiinni, mutta Ukko ei meinnannut löytää takakulmankaan esinettä. Pyöri tosi pitkään ruudussa, mutta hienoa oli kuinka Ukko ei ollenkaan paineistunut uusista lähetyksistä ja etsi koko ajan vaan hyvällä innolla. :) Lopulta sitten sain Ukon lähetettyä niin, että nosti keskiesineen ja perään etuesineen enkä sitten nostattanut takakulmaa ollenkaan. Seuraava esinetreeni siis niin, ettei takana ole mitään, että aukeais se nenä jo aiemmin eikä sitten sais vahvistetta siitä, että juoksee taakse nenä kiinni ja löytää sieltä esineen. Tasapainottelua vaatii, toki niitä takaesineitäkin täytyy välillä olla, mutta nyt ainakin pari treeniä väliin varmaan ihan niitä, että pojat ehtii tajuta sen, että esineitä on edempänäkin ja nokka kannattaa pitää auki. ;)
Näyttää kyllä siltä, ettei jälki- tai esinetreenit ole vielä hetkeen ohi, joten ehtii sitten tähän asiaankin pureutua. ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti