torstai 28. maaliskuuta 2013

Mainoskatko ja uutisia

En tainnut siitä aiemmin kirjoittaa, että Jeriko ja Ukko päätyivät Dog It -loimien malleiksi, kun satuin kyselemään 55 cm kokoa kisoissa taannoin ja minulle vastattiin ettei isompia kokoja vielä oikein ole, kun ei ole ollut malleja. Aattelin, että noista pojista saisi vielä aika hyvät hieman erilaiset n. 55 cm kokoisen koiran mallit, mutta mitä vielä! Aika identtiset mitat niistä saatiin, uskokaa tai älkää! :) Hyvät edut saatiin malleina olemisesta. :)

Tällä viikolla sitten saatiin valmiit loimet ja onhan ne nyt hienot. ;) Jerikolla ulkoloimen päälipuoli ruskea, sisävuori vihreä, Ukolla päällinen tummanharmaa ja sisävuori turkoosi. Loimiin kuuluu vielä erillinen fleece-loimi. Ideana on, että kylmemmillä säillä niitä voi käyttää päällekkäin ja sitten esim. halliin tullessa ottaa tuulta ja kosteutta pitävän ulkoloimen pois ja fleece pitää sitten lihaksia kuitenkin sopivasti lämpiminä. Fleecetkin piti olla tietty sävy sävyyn ja Ukko sai pääkallokuvioisen, Jeriko taas kukkakuvioisen joka kieltämättä on aika tyttömäinen ja näyttää ihan kuin Jeriko olis puettu pyjamaan, mutta mitäpä pienistä. :D Ukollekin olisi sopinut parhaiten vaikka joku pikkuautokuvioinen. :D

 



 




Viime agilitykisoissa oli FitDogin tarjous ja kun oli se Energy juuri loppumassa niin ostin sitten samalla molempia. Jerikohan joskus kesällä paimennuskisoissa radan jälkeen sai Minnalta maistiaista, mutta silloin ei recovery kelvannut. Taisi vaan olla vielä liiaksi työmoodissa, koska nyt on recoverykin maistunut varsin hyvin molemmille koirille. Ihan hyvä niin, tulee varmaan toi jauhe kuitenkin halvemmaksi kuin aina laittaa veden sekaan kissanruokaa, joka ei siis ole mitään halvinta kissanruokaa meillä.. :D

Tänään tuli Ukon luustokuvien lausunnot kennelliitosta: lonkat C/C, kyynäret 1/1. Muillakin sisaruksilla muuttui lausunnot Kennelliitossa, Louloulla B:sta A:ksi molemmat, Sisulla toinen A:sta B:ksi ja Simollakin taisi toisesta B:nä lähteneestä tulla C vasta kennelliitossa. Siis ainahan noi kuvaajien lausunnot on alustavia, mutta kyllä musta vähän oudolta tuntuu, että kaikkien tulokset vaihtuu ja vielä eri suuntiin, ettei ole kyse vaan siitä, että kuvaaja olis esim. lepsumpi kuin kennelliiton lausuja... Joka tapauksessa muistaakseni Axelson mainitsi vain reisiluun kaulan ja lonkkamaljan välisen kulman enkä itsekään nivelpinnoissa kyllä nähnyt mitään (C: "Epätasaisuutta tai korkeintaan lieviä nivelrikkomuutoksia lonkkamaljan kraniaalikaudaali- tai dorsaalireunassa tai reisiluun päässä tai kaulassa.") muutoksia... Vähän jäi siis kaivelemaan tuo ja yritin soittaakin kennelliittoon kysyäkseni asiasta, mutta olivat jo pääsiäisloman vietossa. Palaan ehkä asiaan sitten ensi viikolla...

Mutta jos nyt sitten täytyy Ukon lonkkiin suhtautua C:n lonkkina ja kyynäret on 1/1, niin pistäähän se vähän miettimään. Voidaanko jatkaa ihan tällaisella treenitahdilla. Voiko tehdä turvallisesti näin montaa fyysistä lajia? Agilityä jatketaan kyllä ehdottomasti, mutta onko järkeä sen päälle enää treenata pk-esteitä? Entä vetolajit? Voisin kuvitella, että vetolajit olis vaan hyvää lihaksistoa vahvistavaa liikuntaa... Voisihan lonkkia ajatella kuvaavansa uudelleen esim. puolen vuoden-vuoden päästä jos kyse onkin vaan jostain löysyydestä, mutta maksaako sitten vaivaa..? No, mitään erikoista muutosta meidän elämään tämä ei näin äkkiseltään tee, mutta tarviihan sitä nyt kuitenkin vähän enemmän uhrata ajatusta sille, millainen rasitus on Ukolle hyväksi.

3 kommenttia:

Sara Malinen kirjoitti...

Ompas teidän pojilla nyt hienot loimet. Ja jotenkin värien puolesta hyvin sopivat kummallekin ne fleecet. Kuvioista viis;)

Luottaisin varmasti noissa lonkkakuvissa kuvaavan eläinlääkärin arvioon jos on silloin katsonut että on siistit lonkat. Aika kokenut kaveri kuitenkin. Ei kai ne c:t vielä tarkoita että pitäisi harrastamista rajoittaa? Ymmärrän kyllä sun huolen.

Sabina kirjoitti...

Joo, siistit ne lonkat kai oli, että ilmeisesti vaan väljyydestä mennyt c:ksi, tarkistan vielä sitten pääsiäisen jälkeen asiaa. Mutta ehkä enemmän kuitenkin noi 1:sen kyynäret mietityttää, että kuinka paljon uskaltaa just pk-esteitä treenata, kun alastulot käy kyynärille.. Mutta toisaalta jos pk-esteissä ei olis mitään ongelmaa eikä niitä tarvis silleen hinkata niin kuin Jerikon kanssa, niin en mä sitten sitä sinänsä esteenä näkis pk-jäljen harrastamiselle.. Katsotaan sitten aikanaan. :)

Nassu kirjoitti...

Noista loimista tuli kyllä hienot! Ja kerrankin kun sai vielä melkein ilmasiks.;)

Mulla on Milon lonkista kuvat, jos haluat vertailla. Nehän on C/B ja C oli silloin vähän epävarma, että onko kuitenkin B. Eli aika samat kuin Ukolla siis!