keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Kohti kevättä, vol 2

Tänään oltiin taas kaverikoirien kanssa lenkillä, nimittäin Hannan ja Hannan koirien Ihqun, Jaden, Ruun ja Fendin kanssa. :) Käytiin ensin heittämässä lenkki ja sitten vielä tokoilemassa. Ukko tietenkin alkoi leikkimään Fendin kanssa, kuvien laatu ei nyt kyllä päätä huimaa, kun enimmäkseen juoksivat pellolla vähän kauempana enkä siinä tajunnut sitten putkea vaihtaa. Olen ennenkin sanonut, mutta sanon sen nyt vielä uudelleen: yksi Ukon ihanampia piirteitä on toi sen lapsellisuus ja leikkisyys. :)




"Moi! Mä oon Ukko."





Kyttäystä


Välissä pusut Jerikolle...

...ja leikki jatkuu. :)

Jeriko yrittää hurmata aikuisia naisia
Jeriko ja Fendi kävi tutkimassa yhdessä aitan takusen

Lenkin jälkeen käytiin tokoilemassa. Ukko ja Fendi teki yhdessä paikkamakuuta ja Hanna teki Ukolle luoksepäästävyyden, hyvin se kyllä sujuu. :) Lisäksi Ukko teki muutamia vauhtinoutoja ja pari kapulan pitoa. Seuraamista otettiin myös ja hyvin kyllä meni juoksussakin kääntymiset. Meinasin vaan taas ahnehtia liikaa ja ottaa liikaa toistoja ennen kuin tajusin, että Ukon vire alkaa vähän laskea. Lisäksi Ukko teki hyppy ja muutamia stoppeja ja maahanmenon liikkeestä.

Jeriko teki alkuun pari metallihyppynoutoa. Heitin tarkoituksella vinoon, mutta hyvin Jeriko muistaa. :) Jännä kyllä toi luovutus, kun Jeriko meinas aika useasti ennakoida ilmeisesti palkkaa, kun kapulan luovutuksen jälkeen peppu hypähti kymmenisen senttiä taaksepäin. Palkkasin sitten vasta, kun pysyi aloillaan luovutuksen jälkeen. ;) Lisäksi Jeriko teki seuraamista mikä oli kyllä nyt älyttömän hyvää! Vire oli juuri sopiva, innokasta tiivistä seuraamista, mutta ei pihaustakaan kuulunut vaikka Hanna teki Ruun kanssa samaan aikaan ja voisi kuvitella, että siitä olis kierrokset nousseet. Hieno Jeriko! :) Sitten otettiin ruutu kokonaisena liikkeenä, laitoin kyllä alustan varmuuden vuoksi ruutuun, että nyt tulisi varmasti onnistuminen. Ja onnistuminenhan siitä tuli, hienosti meni! :) Tokotreeni oli hyvä lopettaa pallonkyttäysleikkiin. ;)




Ei kommentteja: