lauantai 3. syyskuuta 2011

Ei tullut nollaa, mutta ei ollut kaukanakaan ;)

Tänään oli sitten Ylökk:n agilitykisat Vuorentausta koululla, joihin olin ilmoittautunut kahdelle agilityradalle ja yhdelle hyppikselle. Tuomareina agilityrata A:lla ja hyppyradalla Johanna Wutrich ja agilityrata B:llä Sari Mikkilä. Radat oli kivoja, sopivan haastavia. :)
Kontaktit otin nyt silleen viimeisen päälle, että vaadin Jerikoa tuomaan etutassut maahan ja tietenkin siinä aikaa kului jos oli muuten pysähtynyt kontaktille ylemmäs, mutta koska nyt ei ajasta kisata kuitenkaan (tärkein saada se nolla) niin halusin alleviivata Jerikolle ettei niitä pysähtymisiä aleta annakoimaan. Osan kontakteista tekikin tosi hienosti!

Ensimmäinen rata meni hienosti, Jeriko tuli hyvin ohjauksessa mukana eikä mitään erikoista ongelmaa. Keppeihinkin on tullut jo ihan kivasti vauhtiakin. Kisoissa otan varman päälle ja annan Jerikon hakea ensimmäisen välin rauhassa itse, ennen kuin lähden juoksemaan rinnalla/ohi. Yksi rima sitten harmillisesti tippui, muuten oli nolla niin lähellä! Viisivirhepistettä, aika -9,72, sijoitus 5.

http://www.youtube.com/watch?v=-M5FqpgMdLo

Toinen agilityrata alkoi myös kivasti ja Jeriko tuli hyvin mukana. Tällä radalla ei tippunut yksikään rima, mutta keinulle Jeriko ei hidastanut vaikka tiukasti komensin, että "nätisti", tuli liian lujaa siihen ja mukelsi siitä alas ennen kuin annoin luvan ja mukavasti sitten putken väärä suu siihen tarjoutui ja kompuroi sinne. Pienestä oli kiinni, mutta hylky siitä sitten tuli. :(
Video on tässä vähän huonolaatuisempi, kun kuvattiin eri kameralla ja alussa pitkä pätkä turhaa kun putkea vielä siirreltiin kun menin valmiiksi, vähän kyllä pelotti, että lähteekö Jeriko paikaltaan, mutta hienosti sekin jaksoi odottaa! :)

http://www.youtube.com/watch?v=IVnz0kr4gfk

Kolmas rata oli hyppyrata ja tässä vaiheessa alkoi emäntä olemaan jo aivan väsyksissä, alkoi ihan nukuttamaan siinä välissä! :D Mietin, että mitäköhän tästä tulee, mutta sain tsempattua vielä ja hyvin meni Jerikokin. Tässäkin taas harmillinen riman tiputus, liekö käsi heilahtanut juuri riman päällä, ja nolla jäi haaveeksi. Kyllä on pienestä kiinni! Ja kun Jeriko ei treeneissä yleensä tiputtele rimoja melkein ollenkaan, harmi nyt että jäi näistä kiinni.. Tältä radalta 5 virhepistettä, aikavirhe -12.93 ja sijoitus 4. :)

http://www.youtube.com/watch?v=j0ymGZZQJqE

Pakkohan tohon on olla tyytyväinen, kun Jeriko toimii noin hyvin toisessa kisassaan, pikku jutuista jäi kiinni. Kieltämättä kyllä keinu harmittaa, kun Jeriko ei vaan himmannut mun huudoista huolimatta ja tuli sitten hylkykin samassa rytinässä, kun en tajunnut reagoida tarpeeksi nopeasti, että olisin huutanut pois.  Riman tiputukset myös harmillisia, kun niitä treeneissä sattuu niin vähän. Mutta hyvinhän Jeriko menee, hieno poika. <3 Ensi viikonloppuna sitten taas uutta yritystä. ;)

Nyt emäntä tarvitsee kipeästi päiväunia ennen kuin mennään illalla leffaan Matin ja mun isoveljen Tonin kanssa. Jerikokin saa levätä koko illan ja toivon mukaan jaksetaan molemmat hyvin huomenna tokokokeessa. Jatkossa en kyllä ilmoittaudu tälleen peräkkäisinä päivinä agilitykisaan ja tokokokeeseen, en tajunnutkaan kuinka rankka päivä tämä oli!

Ei kommentteja: