sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Jonas Gustafssonin paimennuskurssilla

Päästiin mukaan Jonas Gustafssonin paimennuskurssille tänä viikonloppuna Jupiterin kanssa. Ukon kanssahan oltiin Jonaksen kurssilla Malmössä pari vuotta sitten. Hyvin erilaiset koirat kyseessä ja ihan erilaisia juttuja on tehty silloin Ukon kanssa, mutta mielenkiinnosta kirjoitan nyt ensin tämän kerran annin muistiin ja kurkkaan sitten mitä ajatuksia heräsi pari vuotta sitten.

Aloitettiin lauantaina näyttämällä vähän mitä osataan. Jupiterhan ei vielä osaa kuin "lie down" ja "steady" sekä "walk on" käskyt. Standia ja suuntia on tehty vasta ihan parin treenin verran eikä se niitä vielä osaa. Niinpä aika pitkälti luontaisilla vaistoilla pelailtiin ja omalla sijoittumisella autoin Jupiterin flänkeille. Jupiter toimi kyllä todella hienosti vieraassa paikassa ja vierailla lampailla.

Jonas kertoi ensimmäiseksi tämän meidän pienen näyttöpätkän jälkeen, että hänen näkökulmastaan paimennuksessa/sen kouluttamisessa on kolme pääkohtaa: se että koiran asenne lampaille on oikea, se että koiran ja ohjaajan välinen suhde on kunnossa ja koira haluaa tehdä ohjaajalle, sekä käskyjen opettaminen. Kaksi ensimmäistä kohtaa Jupiterin kanssa on hyvin kunnossa Jupiter sai paljon kehuja eikä kyllä turhaan. Se oli "very talented dog" ja sai kehuja siitä miten rento se oli lampailla koko ajan. Lisäksi se haluaa koko sydämellään miellyttää mua ja oppia, eikä sen iloinen rento asenne kärsinyt missään vaiheessa ja jaksoi loistavasti kaksi päivää. Oikeastaan Jonaksen viesti meille oli, että Jupiterissa tai sen toiminnassa ei ole mitään korjattavaa, ja kun sille nyt vaan opettaa käskyt (johon pitäisi mennä ehkä max pari viikkoa), niin sitten se on valmis ajelemaan lampaita ympäriinsä mihin vaan. :)

Olen kyllä todella tyytyväinen näihin kehuihin ja siihen millainen Jupiter on sekä siihen, että en ole pilannut sitä. :D Siihen nähden, että meillä on omat lampaat, ei olla treenattu paljoakaan eikä tosiaan alettu tehdä mitään käskyn alaisia hommia vielä ollenkaan. Jonas itsekin sanoi aloittavansa kouluttamisen vasta noin vuoden ikäiselle koiralle ja kun nyt näki miten nopeasti Jupiter alkoi vastaamaan koulutukselle, oli selvää ettei mitään kiirettä olisi ollutkaan. Jupiter on saanut kehittää noita tärkeitä kahta ensimmäistä ominaisuutta ja se kantaa hedelmää. :)

No mitä me sitten tehtiin Jupiterin kanssa? Lauantaian aloitettiin suuntien harjoittelu niin, että olin lähillä lampaita, ekaksi annoin omalla sijoittumisella tmv pientä apua ja sitten suuntakäskyn. Apuja lähdettiin kuitenkin nopeasti häivyttämään ja opettamaan Jupiterille systeemiä, että tiukempi "lie down" merkkää virheellisen suunnan ja hienosti Jupiter kyllä poimi tämän informaation ja alkoi sekä ottamaan suuntia oikein, että korjaamaan heti "lie downin" jälkeen oikeaksi jos ensin oli väärin.

Itselleni parannuskohteena äänen käyttö. Herkästi äänensävy käy kimeäksi/korkeaksi, vaikka olisin koko ajan tyytyväinen ja menisi hyvin, niin käskyt voisi olla pehmeämpiä. Varsinkin, kun Jupiter on sen tyyppinen että se on varsin helppo saada kuuntelemaan ihan pehmeää ja hiljaista käskyä. Niinpä sitten harjoiteltiin sitä ja varsinkin tänään aloin jo todella onnistumaan äänenkäytössä paremmin.

Tänään otettiin mukaan vähän enemmän ajoa ja siinä ihan samalla ajatuksella flänkkejä. Itse seisoin lähinnä paikoillani ja Jupiter siirteli lampaita mun ympärillä eri suuntiin. Todella nopeasti kehittyi jo kahden päivän aikana, alkoi tosi hyvin toteuttamaan suuntia ilman minkäänlaisia apuja multa ja oikeastaan ainoastaan "epäloogiset" suunnat Jupiterin kannalta aiheutti enää virheitä.

Ajatus tässä siis on päästä heti tilanteeseen, että suunnat on koiralle aina samat vasen ja oikea lampaisiin nähden riippumatta siitä missä ohjaaja seisoo, miten päin ohjaaja on lampaisiin tai koiraan nähden tai varsinkaan ilman mitään apuja. Koiran silmissä ei olisi mitään sisä- tai ulkoflänkkejä, on vain kaksi suuntaa suhteessa lampaisiin eikä sillä väliä tuleeko lampaat kohti ohjaajaa vai viedäänkö niitä pois päin.

Jonaksen ajatuksena ajossa on, että alkuvaiheessa koira oppii seuraamaan lampaita sujuvasti eli kun lampailla on joku kulkusuunta koira ottaa aseman niiden takana ja kulkee perässä, mutta jos lampaat alkaa kääntymään esim. vedon mukana, koira yleensä peesaa perässä väärälle linjalle. Koulutuksen seuraavassa vaiheessa (jos sinne päästään) koira oppii tasapainottamaan lampaita esim. vetoa vastaan ja lopulta jos koira on oikein hyvä, se oppii todella ajamaan lampaita suoraan. Ajaminen ei siis ole mikään ihan yksinkertainen ja helppo juttu. Tai siis hyvä todellinen ajaminen. Tavoitteena olisi kehittyä sille tasolle.

Tästä nyt siis jatketaan suuntien opettelua näillä eväillä ja samalla edetään ajon harjoittelussa. Toivon mukaan jo melko pian alkukesästä ollaan tilanteessa, että voin Jupiterilla ajaa 1-luokan tasoisia etäisyyksiä. Olen kyllä todella innoissani jatkosta ja todella tyytyväinen, että mun käsiin on osunut tällainen kultakimpale. En olisi osannut näin hyvää toivoakaan, suorastaan pakahdun ylpeydestä. <3 p="">


Ei kommentteja: