maanantai 2. huhtikuuta 2018

Hyppysertit tiukassa

Oltiin tänään Jerikon kanssa Tamskin agilitykisoissa. Olin ilmoittautunut vain hyppyradoille, joita oli kaksi, siistiä! Täytyy sanoa, että ekalle radalle mennessä olin aivan sumussa. Olin päivystänyt lauantai-sunnuntai ja siitä huolimatta sunnuntaina lähdettiin suoraan töiden jälkeen hakemaan harmaksia meille Parkanosta ja samalla käytiin Matin porukoilla. En sitten saanut levättyä ollenkaan sunnuntaina ja vaikka menin ajoissa nukkumaan, niin nukuin huonosti.

Ilonalla oli kuitenkin oikeat sanat mun tsemppaamiseen radalle ja pystyin kuin pystyinkin keskittymään kunnolla koko radan ajan ja hyvä nollahan siitä tuli! Rata oli sen verran haastava, että tuli vain yksi toinen nolla, jonka teki Tommi Raita-Aho ja Böödi. Valitettavasti tuo nolla oli nopeampi eikä serti siirtynyt.





Heräsin tuon pyrähdyksen jälkeen vähän paremmin ja toiselle radalle lähtiessä olo oli enemmän skarppi. Tein rohkeita ohjausvalintoja sen perusteella miten tiesin itseni ehtivän huomioiden mun ja Jerikon suhteellinen nopeus ja tämä kannatti. Tosi kiva ja sujuva rata, nollana maaliin, mutta Tommi ja Böödi taas meidän edelle! :D Kaksi kertaa serti siis läheltä ohi. Ehkä ne sieltä kuitenkin vielä tulee.


Sitten vähän lisää lampaksista. Pitkään olen tykännyt jotenkin erityisesti kainuunharmaista. Ne on jotenkin erityisen ihania ja yksi harmaspässi mulla onkin, mutta ei muita ja uuhet siis kaikki risteytyksiä. Nyt päätin sitten satsata ja hankkia itselleni harmaksia ja sunnuntaina käytiin niitä hakemassa: kolme uuhta ja yksi pässi. Puolivuotiaita kaikki ja hyvältä kyllä näyttävät. :)

Uuhet, pässistä en ole vielä kuvaa räpsäissyt
Karitsat pääsi uuhien kanssa ulkoilemaan :) 

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Syntyikö Jerikon pennut jo? Kun et ole mitään niistä kirjoitellut.