tiistai 25. heinäkuuta 2017

Tending-leiri

Viime perjantaina päivystysvuorosta vapauduttuani pakkasin kamat ja lähdettiin Jupiterin kanssa ajamaan kohti Hartolaa ja Kunkkulan leirikeskusta, jossa oli luvassa Tending-leiri. Nyt tosiaan vain Jupiter matkassa mukana ja Jerikokin sai vaan lomailla kotona.

Perjantaina iltapäivällä oli vielä vuorossa Oili Huotarin tokotreenit. Tai meidän tapauksessa tottis-ajatuksella, mutta samat perusteet ja vielä ollaan hyvin perusteissa. Pekka Korrin kanssa oli myös erittäin hedelmällinen keskustelu lelun palauttamisesta ja koiran palkkaamisesta ylipäätäänkin.

Olen ongelmoinut sen kanssa, että en ole saanut Jupiteria vieläkään palauttamaan leluja mulle. Kahden lelun leikki sujuu hienosti ja kun juoksen poispäin tulee usein lelu suussa mukana perässä ja saan sitten vaihdettua sen. Jupiter vaihtaa myös vihjesanasta sujuvasti lelusta toiseen. Mutta jos yhtään passivoidun, jää Jupiter vaan "omimaan" lelua maahan eikä sitä saa millään innostettua tulemaan luokse tai jos tuleekin, niin tulee ilman lelua.

Mietin jo tähän, että pitäisi ihan vaan paneutua opettamaan esineiden palautusta mikä varmasti pitääkin tehdä, mutta lelun ja palkkauksen kanssa Pekka nosti esiin ajatuksen, että onko palkkaus hyvä, jos siinäkin sanellaan koiralle säännöt. Ensin pitää tehdä joku tehtävä niin kuin sanon ja sitten vielä palkkautua niin kuin sanon. Ikään kuin ihmiselle palkkakuitin mukana tulisi lista miten palkkarahansa saa käyttää eikä sitten mitenkään muuten.. Pisti miettimään, että jos tuota omistushalua on, niin paras palkka on varmaan antaa Jupiterin pitää lelua vaan itsellään leikin jälkeen ja sitten vasta ennen seuraavaa tehtävää ottaa se pois..

Oililta tuli myös hyviä ajatuksia. Tehtiin nyt vauhtinoudon alkeita, jota olen siis pelännyt alkaa harjoittelemaan ettei Jupiter alkaisi omimaan vaan sitäkin. Mutta tästä ei pitäisi olla pelkoa, kun lelu on se arvokkaampi, joten lähdettiin tätä harjoittelemaan. Lisäksi tehtiin muutama vauhtiluoksetulo.

Lauantaina ja sunnuntainakin treenattin sekä hakua että jälkeä. Molempina päivinä siis yhdet treenit molemmista. Jäljen suhteen tehtiin keppi-ilmaisua keppiruudussa ja hyvin lähtee kyllä sujumaan. Ainut, että viimeisessä harjoituksessa myös tässä alkoi näkymään Jupiterilla halua omia keppiä ja maahanmenon sijaan ottikin kepin suuhun ja lähti hipsimään kauemmaksi... Täytyy nyt yrittää parantaa palkkaa, ettei liikaa tulisi tuollaista ajatusta ja sitten ongelmia keppi-ilmaisuun sen vuoksi...

Hakutreeneissä tehtiin hajuhakuja. Lauantaina meni paremmin, sunnuntaina alkoi olla jo aika väsynyttä poikaa ja ilmakin sattui sitten just Jupiterin vuorolla ihan totaalisesti seisomaan. Hyvin näytti kyllä hoksaavan hajuhaun ideaa ja tosi kivasti työskenteli. Tällä nyt sitten vielä jatketaan. :)

Kaiken kaikkiaan tosi kiva leiri oli. Paljon uusia mukavia ihmisiä ja muutamia vanhoja tuttujakin toki. :) Viikonloppu meni kuin hujauksessa ja Jupiter oli mallikkaasti reissussa mukana. :) Tavattiin myös Jupiterin veljiä Kiilaa ja Keeperiä. On niissä paljon samaa, mutta toki myös eroja. Hauska nähdä millaisia näistä pojista kasvaa. :)




Reissun jälkeen käytiin kotona vielä uimista harjoittelemassa ja täytyy sanoa, että ei tuo Jupiter vielä ole mitään uima-maisterin taitoja osoittanut... :D




Ei kommentteja: