sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Jerikolle toinen SM-kilpailuoikeus ensi kesälle

Tänään lähdettiin taas agilitykisoihin. Alunperin oli ollut vähän ajatuksissa, että lähdettäisiin Vaasaan Matin sukulaisia tapaamaan ja samalla olisin käynyt kisaamassa Maalahdella, mutta suunnitelmat muuttui ja kisattiin sitten ihan Tampereella kotikisoissa.

Ekan radan rataantutustumisessa tutustuin rataan väärin. Unohdin muurin ja kolme hyppyä välistä. Hups. Tajusin just siinä rataantutustumisen jälkeen kun katsoin ekaa suoritusta. Ukko oli lähtönumerolla 11. Kuvio ei kuitenkaan ollut vaikea, joten en antanut itseni huolestua. Tämä oli vähän töksähtelevä rata, eka rima tippui jostain syystä, alueellisen valkun kouluttaja Tero oli paikalla ja sanoi, että Ukko keskittyi siinä enemmän mun katsomiseen kuin rimaan. Kepeillä tuli myös virhe, mutta pikku hiljaa lähti siitä rullaamaan. Viimeiseen suoraan putkeen Ukko ampaisi paljon lujempaa kuin mitä osasin odottaa ja niinpä olin sitten keinuun ohjauksessa aivan totaalisen myöhässä. Virheitä 20 ja yliaikaakin kun säädettiin sekä kepeillä että keinulla.


Jerikon kanssa tää rata meni oikein kivasti, kaikki tuntui sujuvan oikein mallikkaasti ja siis sujuikin ja meininki oli hyvä. Ennen keppejä olevan hypyn alastulolla Jeriko vähän liukastui. Toi vanha matto ei oo kyllä alustana mikään paras mahdollinen, uudesta matosta tykkään tosi paljon! Puomin alastulolta Jari meinas antaa virheen, mutta tuloslapusta vitonen on sutattu pois, eli ilmeisesti perui sen ja yllähän Jeriko kontaktiin osuikin. Tokavikalla esteellä mielessäni jo tuuletin, että nyt tuli SM-nollat kasaan (koska en ollut nähnyt Jarin käden heiluttelua, keskityn vaan koiraan ja rataan), mutta  Jeriko ampaisi lelun kiilto silmissään vikasta esteestä ohi vaikka vähän yritin vielä kutsuakin, että "täällä"! Auts! Muuten niin hieno rata! :)


Toka rata oli myös agirata. Ukko karkasi lähdössä eikä ottanut kakkoshypyn takaakierron ohjausta, joten tästä jo HYL. Muuten meni ihan hyvin rata, mutta sitten 12-14 esteillä olin rataantutustumisessa jo pohtinut, että miten teen Ukon kanssa. Jerikolle sopiva ohjaus oli mulle ilmiselvä, ja vähän epäilin kyllä ettei se ehkä toimi Ukolle, koska Ukko ei lähde vedolla tulemaan useinkaan kovin rivakasti mua kohti vaan valuu, mutta sitten tein joka tapauksessa samalla ohjauksella ja niinhän Ukko otti 14 hypynkin väärään suuntaan. Olis pitänyt tehdä niin kuin pohdin, eli valssata 13 hypylle ja tehdä 14 takaakiertopäällejuoksuna. Pitäisi luottaa omaan intuitioon. Vielä sitten okserin rimakin tuli alas.


Jerikon kanssa tälle radalle meinasi vähän tulla paineita, olihan mulla kova halu saada ne SM-nollat kasaan. Sain kuitenkin rentoutettua mielen ja jätettyä kaiken tollaisen taka-alalle ja keskityttyä pelkästään rataan. Jerikon kanssa otettiin lähtö eri tavalla eli pakkovalssilla, olisi voinut olla Ukollekin parempi mutta jotenkin halusin Ukon kanssa ottaa yhdessä vauhtia lähtöön. Pakkovalssilähtö sopi kuitenkin Jerikolle hyvin ja rata lähti hienosti käytiin. Otin ennen keppejä vielä valssin, mietin myös persjättöä, mutta joka tapauksessa halusin Jerikonkin kanssa vaihtaa puolen. Jeriko olisi varmaan itsekin hakenut oikean keppivälin, mutta koska sitä oli mahdollista myös helpottaa, niin miksi en itse panostaisi siihen, että annan koiralleni mahdollisimman hyvät onnistumisen edellytykset? :) Jerikolle tuo 12-14 väli toimi just niin kuin ajattelinkin eli loistavasti. :) Pieni kulmaaminen 12 ja 13 hyppyjen väliin ja se riitti. :) Nyt otin myös ennen okseria Jerikoa jo kunnolla kiinni, mutta oli Jerikon ilmekin sellainen, että nyt varmasti joka hyppy otetaan kun edellisellä meni vähän mönkään. Jeriko haluaa aina niin kovasti onnistua ja mikään muu kuin mun täydellinen tyytyväisyys ei riitä. ;) Tältä radalta siis tuloksena 0, -8,22, etenemä 4,36 m/s, sijoitus 10/67. Näin tuli sitten Jerikolle SM-nollat kasaan ja Jeriko sai pk-jäljen SM-kilpailuoikeuden lisäksi kilpailuoikeuden agilityn SM-kisoihin. :)



Viimeisenä sitten hyppäri. Tää oli kyllä vaikutti jo heti sellaiselta, että tää voisi sujua Ukon kanssa hyvin. Ja ihan hyvinhän se sujuikin. Rima tuli alas ennen keppejä ja se oli ihan täysin mun vika, kun ajauduin jotenkin liian pitkälle ja Ukon reitille sekä peittämään keppejä. Muuten meni oikein kivasti ja meininki oli ihan jees. Tuloksena siis 5, -5,31, etenemä 4,26 m/s. Tais olla Ukon eka yli 4 etenemä! :D



Jerikon kanssa tämä rata oli myös tosi kiva, loppua kohden kyllä Jerikossa alkoi näkyä vähän väsymys ja otti ylimääräisiä askeleita ennen hyppyjä siinä missä alussa tai aiemmin radoilla hyppääminen oli normaalin vaivatonta. Tosi rankka viikko on kyllä ollutkin, joten huomiset treenit jää ehdottomasti väliin. Hienoa menoa kuitenkin Jerikolta ja tuloksena 0, -8,25, etenemä 4,58 m/s, sijoitus 6./59.


Illalla Ukko pääsi vielä Ilonan kanssa vetohiihtotreeneihin. Tarkoitus olis Ilona saada houkutelluksi Ukon kanssa valjakkohiihdon piirinmestiksiin, mutta katsotaan nyt sitten onnistuuko töiden puolesta. Ukko veti kuitenkin hienosti ja vielä loppusuorallakin näytti meno hyvältä. :) Jerikon kanssa en viitsinyt yksin vedättää, kun olen niin huono hiihtäjä ja Jeriko niin pieni kuitenkin, että olis hirveetä laittaa se vielä kisojen jälkeen vetämään perunasäkkiä perässään.

2 kommenttia:

Blondi ja Tosiblondi kirjoitti...

Onnittelut monitaitureille ja tsempit SM-karkeloihin :)

Sabina kirjoitti...

Kiitos! :) PK-SM:t on kyllä tosi iso ja jännä juttu meille! Toivon, että onnistutaan valmistautumaan niihin hyvin. :)