lauantai 1. syyskuuta 2012

Treeniä aamusta iltaan

Tänään on ollut aika aktiivinen päivä. Aamulla lähdettiin Mahnalaan paimentamaan Saran ja Vellun sekä tietty Theban ja Julman kanssa. Samalla kun paimennettiin Vellun ja koirien kanssa, Sara kävi tekemässä Jerikolle ja Ukolle jäljet. Ukko ei tänään lampaille päässyt, kyseessä oli kolme uuhikaritsaa joita oli paimennettu aiemmin pari kertaa, liian villejä meidän villikolle.. ;) Jeriko tietenkin pääsi hommiin ja harjoiteltiin pillikäskyjä. Osa laitumesta oli korkeaa heinää, noin puolet niitetty niin, että näkikin jotain. Ensimmäisellä kierroksella oli vähän vaikeuksia saada Jeriko menemään maahan käskystä, se jäi vähän väliä arpomaan, että onkohan se nyt ihan viisasta ja luottaisko nyt mun arviointikykyyn. Ja haastavaahan se oli olla käskemättä maahan, kun lampaat oli lähdössä karkuun, kun ne oli niin vikkeliä. Kuitenkin ihan kivasti meni. Toisella vuorolla haettiin heti alkuun lampaat keskeltä tätä korkeaa heinää, toisin sanoen rohkaisin vaan Jerikoa menemään heinikkoon ja etsimään. Lampaiden päät erotui välillä, Jeriko en sieltä erottanut eikä sekään taatusti mua. Kun Jeriko tuli lampaille (lampaiden liikkeestä päätellen) huikkasin Jerikon avuksi "täällä" ja kävelin pois heinikosta, ja Jeriko lähti tosi hienosti tasapainottamaan lampaat mun ääntä kohdin ja toi ne pois heinikosta vaikkei mitään siellä nähnytkään. :) Samoin maahanmenot sain nyt ajoitettua hyvin ja Jeriko totteli hyvin, että jätettiin tämä treenipätkä hyvin lyhyeen.

Sitten lähdettiin ajamaan jälkeä. Etukäteen mietin, että mitenköhän Jeriko osaa orientoitua paimennuksen jälkeen jäljelle. No, ei ollut kyllä yhtään mitään ongelmaa! :) Ukko ajoi ensin oman noin 10 metrin jälkensä ja ihan kivasti meni. Olis vaan valjaat pitänyt olla mukana, niin pystyis paremmin hidastamaan tarpeen mukaan kuin pannasta ja pyörii kaulassa ja pyöräyttää välillä koiraakin ympäri. Kuitenkin tosiaan ihan kivasti meni, loppua kohden Ukko koko ajan paransi.

Sitten Jerikon jälki. Janaa lukuunottamatta meni kyllä tosi hienosti, kaikki kepit nousi ja Jeriko jäljesti oikein hyvään tahtiin ja tarkasti. :) Yksi keppi meinasi kyllä jäädä, mutta pyysin Jerikon sen nostamaan, muut nousi ilman hämminkejä. Kulmia oli jonkun verran, riittävästi ainakin. :D Ja siis maasto oli oikein ihanteellista mäntysammalikkoa, korkeuseroja kyllä jäljelle tuli ja olin ihan hiessä rinteessä siksakkia mentyäni. :D Mutta siis tosi hieno jälki ja hienoa jäljestystä Jerikolta. :))

Vajaa kolme tuntia ehdittiin kotona olla, kun sitten lähdettiin esineruututreeniin Anitan ja Piian kanssa. Jerikolla kolme esinettä valmiina ruudussa, yksi pieni lompakko vasemmassa takanurkassa kiven päällä, joku pikkupehmo nuorten kuusien reunassa ja pieni lasten kengän pohjallinen melko edessä isomman kuusen ja taimen välissä. Alkuun Jerikolla kesti jonkin aikaa ennen kuin esineitä löytyi, mutta työskenteli koko ajan hyvin. Ensimmäisenä nousi lompakko, hieman haastavasti haju kai levisi, kun Jeriko tarkensi jonkin aikaa ja nousi kiveä vastenkin haistelemaan. Kuusipöpelikön reunasta esine nousi kohtuullisen nopeasti ja sitten pohjallisen menin hieman lähemmäksi lähettämään, kun Jeriko meinasi ensin mennä koko ajan vinoon. Nousihan sekin sitten sieltä. :) Hieman siis haastavaa oli, mutta pääasia, että kaikki esineet nousi. Aika ei kyllä kokeessa olis varmaan ihan riittänyt tohon viimeiseen.

Ukkokin pääsi esineruutuun. Piia vei kolme esinettä erikseen jokaisen aina Ukolle näyttäen. Ensimmäisen kohdalla Ukko oli hieman epävarma siitä mitä piti tehdä, etsiskeli kyllä ja suhteellisen nopeasti sitten löysikin esineen. Siinä sitten lamppu syttyi kunnolla päässä ja kaksi seuraava esinettä Ukko löysi/tarkensi niin nopeasti ettei ehtinyt kissaa sanoa. :D Esinemotivaatio ainakin kohdillaan. Ja palauttaa esineet sellaisella vauhdilla, ettei mitään pakoja ehdi tehdä kun se onkin jo siellä edessä. :DD

Kiva päivä siis, hyvin menneitä treenejä takana. :) Huomenna onkin sitten SBCAK:n paimennuksen yhdistysmestaruuskilpailut (kuten on myös agilityn yhdistysmestikset, minkä päällekkäisyyttä olen hieman ihmetellyt, olishan nyt molempiin ollut kiva osallistua..). Kisataan siellä ykkösluokassa ja tolpalla ollaan II- ja III-luokille. Koko päivä paimennusta, kivaa! ;)

Ei kommentteja: