sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Tokokärpänen

Saatiinhan mulle taas tokomotivaatiota! :D Tänään oli Ylökk:llä Sirke Viitanen ja Mari Leiviskä kouluttamassa. Ihan alun perin olisin halunnut Jerikon kanssa osallistua, mutta sitten en sen ranteen vuoksi ilmoittautunut. Ihan tän viikon aikana laitoin vielä sähköpostia, että onko mitään järkeä Ukon kanssa tulla ja mut jaettiin Ukon kanssa ryhmään. Eilen aloin miettimään, että jos Jerikon jalka kestäiskin niin että jaettais vaikka vuoro kahden koiran kesken, mutta sitten siinä kävikin lopulta niin, että otin molemmille omat vuoronsa, kun Jerikon jalka oli niin hyvänä eilisestä maratoonista huolimatta!

Ja onneksi mentiin, oli kyllä niin antoisaa! Ensin tehtiin sisällä Ylökk:n talvihallissa Sirken ohjauksessa. Ukon kanssa teemaksi otettiin nouto, kun sen kanssa häiriössä on ollut ongelmia vaikka kotona onnistuukin. Jotenkin häiriössä kapulan ottaminen suuhun on ollut Ukolle tosi hankalaa. Sirken mielestä kapulan pitoharjoitukset onkin liian haastavia tämän ikäiselle pennulle, hän kuulemma alkaa ehkä Ukon ikäisen kanssa vasta harjoitella sitä ja edeltävästi puoli vuotta tekee pelkkää vauhtinoutoa motivaatiota nostattamaan. Niinpä mekin tehtiin vauhtinoutoa ja hitsi kun lähti hyvin Ukolta sujumaan. Ukolla on kyllä niin hieno draivi, sai kyllä kehuja niin ryhmäläisiltä kuin ohjaajaltakin, että tuon ikäiseksi tosi hyvä tekemisen meininki. :)) Vauhtinoutojen väliin tehtiin pito ja kyllähän sekin sitten jo hyvin onnistui, sitten taas vauhtinouto lelun kanssa! Kivaa oli ja tällä jatketaan! :)

Toisena tehtiin ihan vähän seuraamista, sen verran kuin Ukko nyt pystyy. Sirke kommentoi, että huomaamattani autan Ukkoa kun käy väljäksi liikkumalla itse Ukkoa kohti. Lääkkeenä siis päin vastoin liike pois päin koirasta ja palkka kun Ukko tulee itse lähemmäksi. Hyvä pointti, enpä ole tota huomannut enkä missään nimessä tarkoittanut! :D Perusasentoon tulemisesta Sirke myös huomasi pienen pompun ja harjoiteltiin sitten perusasentoon tulemista peruuttaen nakki-imuutuksen avulla. Pitäis Ukonkin kanssa vissiin alkaa tekemään noita takapäänhallintatreenejä mitä Jerikonkin kanssa on tehty, siitähän se nätti liike sitten tulee. :)

Jerikon kanssa paneuduttiin noudon palautusvauhtiin. Ensimmäisellä demotoistolla Jeriko tulikin ravilla takaisin, mutta sitten heti sen jälkeen kun aloin ottamaan lelua esiin löytyi myös sellainen into mitä en ole siitä hetkeen noudossa irti saanut. Treenitauko varmaan tehnyt hyvää! ;) Leikiteltiin nyt sitten noudon kanssa ja Jeriko oli ihan liekeissä. Tehtiin myös ohjattua noutoa, Jeriko toi kyllä oikeaa kapulaa, mutta vähän kapulat joutui olemaan kapealla siinä ja Jeriko sitten kääntyi "väärästä suuntaa" lähdössä. Otettiin sitten vähän eri suunnassa niin saatiin tilaa ja niin, että laitoin Jerikon seisomaan eteeni ja siitä heitin kapulat, odotin vähän katsoen kumpaan Jeriko on kiinnittänyt huomion ja pyysin hakemaan toisen. Tätä myös joku toinen koirakko teki leluilla ja aattelinkin, että nyt voitais tästä jatkaa niin, että heitän tennispallot ja tehdään tätä leikin kanssa.

Välissä oli pieni teoriaosuus jotka heräsi moniakin ajatuksia, mutta koska tässä on jo muutenkin ihan paljon kirjoitettavaa, niin jätän toiseen kertaan. ;)
Mutalan kentällä jatkettiin sitten Marin ohjauksessa. Ukko teki kaukkareita ja erityisesti istumasta seisomaan nousua ja seisomasta istumista ja maahanmenoa. Ukon kanssa olinkin pohdiskellut, että todennäköisesti takajalat paikallaan -tekniikka ei tule toimimaan, koska Ukko sen verran Jerikoa vilkkaampi ja selvästi näkee jo nyt, että taipumusta olisi tuoda takajalkoja eteen ja vetään vartaloa keskelle suppuun. Ukon kanssa siis lähdettiin sekatekniikasta ja vaikka sen hahmottaminen itselle alkuun olikin vaikeaa näki heti, että se oli Ukolle oikea ja luontaisin ratkaisu. Alkuun istumasta seisomaannousu oli hieman vaikeaa Ukon ymmärtää ja Ukko olisi ennemmän vääntynyt vaikka mille solmulle, mutta sitten kun tajusi että ne takajalat haluttiin liikkeelle, niin hienosti alkoi sujumaan! Seisomasta istuminen meni luonnostaan niin, että sekä etu- että takajalat liikkui. Samoin maahanmenossa luonnostaan Ukko vetää molemmat jalkaparit alleen.

Jerikon kanssa tehtiin ruutua pelkästään pari toistoa, sitten pelkkää merkkiä ja liike yhdistettynä. Hitsin hyvin Jeriko veti vaikka ruutua on viimeksi tehty kesällä kolmisen kuukautta sitten ja merkkiä viimeksi joskus talvella yli puoli vuotta sitten! Ihan alkuun otettiin merkki varmuuden vuoksi kosketusalustan kanssa, mutta kun se meni heti aivan helposti, niin sitten ilman ja kokonaisuudessakin ilman kosketusalustaa. Aivan sika hienosti onnistui kokonaisuus merkiltä ruutuun, merkistä kävin kyllä palkkaamassa välissä. Sitten tehtiin liikkeestä jääviä. Seisomiseen olen itse asiassa vähän aika sitten vaihtanut seiso -käskyn, ihan piruuttani kokeilin erottaisko Jeriko sen paremmin kuin "stopin" ja se onkin alkanut sujumaan oikein hyvin. Nytkin Jeriko teki yhden ainoan virheen ja päästiin tekemään myös ihan Z:taa jossa liikkeet tuli hienosti oikein. Tehtiin järjestyksessä maahan-seiso-istu ja palkkasin seisomisesta väliin, koska se on kuitenkin haastavampi. Aivan upeasti meni kyllä, olin aivan älyttömän tyytyväinen kun vihdoinkin pääsin Jerikon kanssa treenaamaan! :)) Ja Jeriko oli aivan innoissaan myös, todella hieno vire koko ajan ja niin skarppina mun kanssa. Ja ihanan röyhkeänä hyppimässä mua päin lelun perään, just sitä mitä haluankin! :))

Nyt puri tokokärpänen siis, ehkäpä meidän treenitahti tästä lähtee taas kohti meidän normaalitasoa.. ;)

Kuvia tuli räpsittyä niin paljon (kiitos Sari ja Riitta!), että laitoin ne Picasaan, tässä linkki. Osa kuvista on valitettavasti aikas epätarkkoja, mutta tärkeintä että treenin fiilis välittyy: vauhtia riitti ja kivaa oli! :)
https://picasaweb.google.com/109610162957765546809/Tokokoulutus3092012?authuser=0&authkey=Gv1sRgCOLutaLVj8CpEQ&feat=directlink

2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Jeriko on niin ihana! :) On Ukkokin tietty. ;) Meidän vauhtinouto on erittäin vauhdikas, mutta se tuleeko kapula mulle vai ei, niin on vähän vielä koulutuksen alla. :D Lelut kyllä alkaa tuleen jo kotona ihan käteen! Jee! Heitäs tänneki vähän tottismotivaatiota. ;D

Sabina kirjoitti...

Ukonkin vauhtinouto on kyllä erittäin vauhdikas, heti ensimmäisestä heitosta lähtien. :D
Ja Ukko tois sen suoraan mullekin, ei vaan vielä olla edellytetty että tuo perille asti vaan päin vastain hetsattu lelulle vaihtamaan.. Mutta kyllä siitä hyvä tulee! :)