sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Möllitoko

Tänään oli sitten ensimmäisen möllitokon aika, tuomarina toimi Mika Jalonen. Todella tiiviisti oltiin treenattu, ja tällä viikolla (varsinkin loppuviikosta) alkoi näyttämään siltä, että jopa vähän liikaa. Perjantaiaamuna lenkillä tein vielä seuruu-harjoitusta Jerikolle, vaihtelin tempoa ja Jerikon piti itse pitää oikea paikka. Aika rankka treeni ja yksin liikkeellä ollessa tuli varmaan tehtyä vähän liian pitkään/paljon, huomasi että Jeriko tuskastui vaikka menikin ihan hyvin. Kotona sitten yritin aamupalaa antaessa ottaa ns. paikkamakuuharjoituksen, mutta tarkoitus oli vapauttaa Jeriko heti kun on mennyt maahan. Mutta eipäs sitten suostunutkaan menemään maahan! Ensin ajattelin, että yrittää nyt vaan jotenkin luistaa ja pistin pari kertaa makuuhuoneeseen "jäähylle", toisen kerran jälkeen oli vaikea saada Jeriko tulemaan takaisin, ja kun pyysin maahan Jeriko luikkikin vaan vapaaehtoisesti takaisin makuuhuoneeseen! Kyllä tuli paha omatunto, olen mäkin hirveä emäntä kun olen stressannut kovakalloisen koiran niin, ettei se suostu tekemään osaamiaan liikkeitä ja paineistuu herkästi. :( Päätin sitten, että illalla mennään vaan leikkimään ja lauantai täysin vapaa. Iltaleikit/-treenit meni tosi kivasti, paitsi että liikkeestä maahan (joka on ollut Jerikon vahvimpia liikkeitä) ei vaan meinannut onnistua. Tänä aamuna kokeilin kuitenkin piruuttaan ja Jeriko teki heti hyvän suorituksen, sellaisen kun oikeasti osaakin, ja siihen jätin. Yhden päivän kunnollinen taukokin siis jo auttoi. :)

Kisapaikalla tehtiin pientä lämmittelyä, ja lopulta seuruutin Jerikoa vain senkin vuoksi että oli kovin rauhaton. Rauhaton oli myös liikkeiden aloituksissa, katseli kovasti ympärilleen eikä oikein ottanut kontaktia. Kokonaisuudessaan meni kuitenkin aivan mahtavasti, kokonaispisteitä 185,5 ja jaettu 3. sija!!! :) Liisalle kiitos kuvauksesta, alla muutamia videoita nähtävänä. :)

Luoksepäästävyys 10: Jeriko nousi ylös, mutta otti iloisesti vastaan. Olis tietty voinut pisteitä vähentää ylös nousemisesta, mutta silti siis omaan rauhalliseen tapaansa tervehti.

Paikkamakuu 8,5: Jeriko piti oikein kunnon serenadia, ulvoi ja vinkui ja nojasi vieruskaverin puolelle ja katseli sinne haikeana, mutta pysyi paikallaan. Jälkikäteen kuulin, että vieressä oleva oli juoksuinen narttu! Kiva kiva. Ja siis hatunnosto Jerikolle että pysyi paikallaan tästä huolimatta ensimmäisessä kokeessaan! Häiriö huomioiden 8,5 oli hyvinkin oikeudenmukainen pisteytys, muuten olisi voinut antaa vähemmänkin. (vaikka eihän tuomari sitä varmasti tiennyt kun juoksuisena ei kai olisi saanut osallistua...?)

Seuraaminen kytkettynä 9: melko hyvää seuraamista, täyskäännöksessä otti häiriötä viereisen möllikehän koirista ja kääntyi väljästi, muuten hyvät käännökset.

Seuraaminen ilman hihnaa 9: oikein hyvää seuraamista, tiivistä ja käännökset hyviä. Pistevähennys taisi tulla lähdöstä, tai sitten siitä että jossain välissä Jeriko piti aivan hiljaista vinkunaa.



Liikkeestä maahan 9,5: todella hyvä ja varma maahanmeno ja pysyi siellä erittäin varmasti ja hyvin. Puolikkaan pisteen taisi vähentää taas alusta.




Luoksetulo 10: Hyvä ja tiivis, hyvin siirtyi sivulle. Ei silti Jeriko parasta osaamista, parhaimmillaan siirtyy sivulle peruuttamalla pyllynsä näyttävästi sivulle, nyt kävi kääntymässä sivulla. Olisi voinut myös olla hivenen vielä nopeampi. Mutta siis ihan hyvä, tästä hion kyllä vielä näyttävämmän. ;)




Liikkeestä seisominen 9: Hyvä ja nopea seisahtuminen, varmasti seisoi paikallaan ja hyvä perusasento loppuun. Pisteen menetys siitä, että Jerikolla tuli joku ajatuskatkos eikä meinannut lähteä seuraamiseen mukaan, jäi askeleen jälkeen, mutta kiri sitten.



Hyppy 10: Hyvä hyppy ja seisahtuminen, kaikki hyvin, vaikka vähän säikähdin että hyppääkö ollenkaan kun este oli puolet kapeampi kuin esteet joilla on harjoiteltu! Hyvä ja varma suoritus, mutta silti haluaisin että Jeriko seisahtuisi kauemmaksi esteestä, tätäkin siis hiotaan edelleen jatkossa.



Kokonaisvaikutelma 9: Pistemenetys Jerikon haahuilusta ja keskittymisen rakoilusta liikkeiden välissä ja aloituksissa. Arvostelussa mainittiin erityisen huomion kiinnittämisen kohteiksi: "seuraamisessa varmista kontaktin säilyminen myös alussa. Keskittyminen ja itsehillintä koiralla." Muuten kuitenkin kehui, että tekee hyvin ja hyvällä vireellä. Ja kommentoi vielä ääntelystä, että kun tulee kymppejä, niin ei se voi olla koiran protestointia tai sitä että olisi ikävää. Eikä olekaan, se on vaan jonkinlainen tapa Jerikolla, paineessa tai muuten jos kiihtyy alkaa ääntelemään. Nyt jäi vähän päälle siitä paikkamakuusta, voi olla että ympärille katsoessaan etsi myös katsellaan tätä ihanaa juoksuista narttua. Ronjastakin otti häiriötä (paikkamakuun alussa vilkuili taakseen Ronjaa), ja Tuija siirtyi sitten kauemmaksi. Mutta tähän tarvitaan kovasti treeniä, paljon harjoituksia jossa on kovasti häiriötä ja painetta ja eiköhän se siitä pikku hiljaa hiljene..

Mutta todellakin olen hyvin tyytyväinen Jerikoon, hieno tulos ensimmäisesti kokeesta vaikka epävirallinen onkin. Ensimmäisestä virallisesta lähdetään ehdottomasti hakemaan ykköstulosta! ;)

4 kommenttia:

Tuija kirjoitti...

Hyvä te! Todella hienosti meni. Tästä on todella hyvä jatkaa taas.:)

Hapan Omena kirjoitti...

Heh, miten tuo ääntely kuulostaa tutulta ;) Meillä pahentuu koko ajan :( En tiiä millä sen poistais laskematta virettä. Kun ei tule palkkaa niin kokeen loppua kohti pahenee.

Hienoa menoa! Sohvi ei osaa mitään teihin verrattuna. Vika tosin ei taida olla Sohvissa vaan sohvassa.

Sabina kirjoitti...

Meillä itse asiassa ääntely vähentynyt nyt treeneissä, varsinkin jos seuruuttaa pidempää pätkää. Nyt varmaan vaan oli taas liian rankka tilanne, ihanat juoksutuoksut pisti pään ihan sekaisin ;)

Korrien artikkelia luin ja siinä just mainittiin, että ääntely seuraamisessa voisi johtua siitä että on treenattu aina liian lyhyitä pätkiä jolloin koira odottaa koko ajan palkkaa ja turhautuu kun ei saa.

Mutta anyway, täytyy Jerikon kanssa tosi paljon treenata tota häiriönsietoa ja sitä että pysyy kontakti perusasennossa vaikka mitä tapahtuisi ympärillä. Jännä juttu sinänsä, että vaikka kontakti oli aina huono kun liikettä aloitettiin, niin aina tehdessä oli hyvä meininki, helposti voisi käydä niin että menee koko liike pieleen jos aloitus on tuollainen...

Liisa kirjoitti...

Hienosti kyllä meni! Teillä ei ole kyllä mitään hätää Porissa :)

..kuvaajan käsi kyllä näyttää vähän tärisseen :D