keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Eikä!

Taas olen mokaillut! Otettiin tossa pieni treeni seuraamista ja luoksetuloa, seuraaminen hyvin ja pitkiäkin matkoja jaksaa seurata, pidemmillä pätkillä meinaa kyllä vähän hermostua, mutta kyllä siitäkin yli päästään.
Luoksetulo on vaan aivan hirveä kiemura! Kauhean kaarroksen tekee oikealle joka kerta, vaikka tulisikin sitten lopulta suoraan asentoon eteen. Revin siinä jo vähän hiuksiani, kokeilin kieltää oikealle kaartamisesta (vaikka tiesin ettei luoksetulon kohdalla kovin hyvä idea), kunnes sitten tajusin että vedän lelun esiin JOKA AINOA KERTA oikealla kädellä! No wonder!!

Noh, sitten aloin vetämään lelua vasemmalla kädellä esiin, vähän aikaa meni että sain sen edes tulemaan vasemmalta puolelta ohi, ensin vaan paahtoi oikealta ohi ilman että edes katsoi missä lelu on, ja sitten palkkailin vähän sen mukaan että kumpaa kättä katsoi niin vastakkaisella. Alkoi ihan hyvin suoristumaan, eiköhän tämä tästä.. Mutta kyllä taas sai huomata, että osaa olla tyhmä! Herkulla palkatessa olen ollut niin tarkka että molemmista käsistä tulee palkka, mutta en sitten lelun kanssa tajunnut! Joo... Silmiä aukaiseva iltatreeni tosiaan.

Ei kommentteja: