perjantai 29. kesäkuuta 2018

Maastokone

Keskiviikkona oli Tavesin jälkikoe. Jeriko oli päivän mun veljellä ja veljen vaimolla hoidossa, ja sai samalla ihastella mun kummityttöä, 7kk ikäistä vauvaa. Jeriko aivan rakastaa vauvoja. :)

Koe alkoi jälkiosuudella, meillä oli jälki numero 3. Jana oli aika kosteassa paikassa metsän matalassa osassa. Jeriko teki hienon janan, eteni pääosin tikku suoraan, lopusta väisti jonkun esteen, mutta jatkoi sitten taas suoraan. Hastoi pari askelta oikealta ja otti jäljen sitten vasemmalle eli oikeaan suuntaan. :) Janalta 30/30.

Heti janan jälkeen alkoi nousu kalliolle ja nousut ja laskut oli jäljen teema muutenkin. Ekan kepin jälkeen kulmassa Jeriko otti jäljen ensin vasemmalle, jäljesti lähes tien laitaan, mutta palasi sitten takaisin kulmaan ja otti jäljen toiseen suuntaan. Oletin, että siitä oli mennyt ehkä ihmisen jälki. Myöhemmin jäljen puolivaiheen jälkeen uskoin nähneeni karhun jäljet, mutta kun Jeriko ei korvaansa heilauttanut ja jatkoi vaan eteenpäin, en ehtinyt jäädä tutkimaan. Todennäköisesti karhu oli kuitenkin kulkenut alueen läpi, koska siihen viittaavia havaintoja oli myös jäljiltä 2 ja 4. Onneksi mulla oli pesukarhu mukana, niin ei tarvi karhuja pelätä. :D

Kaksi viimeistä keppiä oli lyhyillä väleillä tosi lopussa, ja kun ekan ja tokan kepin välissä oli tuo harhautuminen ja sitten vielä pitkiä keppivälejä, niin ehkä jo vähän alkaa jännittämään, että onko joku keppi jäänyt ja jos on, niin mikä ja voiko sitä ehtiä etsimään. Olin niin onnellinen, kun viitos keppi nousi eikä siinä ollut vikan kepin merkintää! :D Kaikki kepit sitten nousi ja olin aivan todella tyytyväinen, rankassa maastossa (kuulemma kokeen "paras" osui just meille") ainut 3-luokan koira joka nosti kaikki kepit.

Esineruutuun mentiin lähes suoraan kun tultiin majalle. Edellinen narttukoira oli pissannut ruudun etuosaan johon Jeriko ensin jäi, mutta kun sanottiin, että siinä on pissa niin sain uusintalähetyksellä Jerikon jatkamaan normaalisti työskentelyä. Kolme esinettä nousi aika nopeasti, Jeriko lähti just sinne minne lähetin ja nosti esineet nopeasti. Kolmen jälkeen yksikään esine ei ollut ollut ihan kulmassa mutta kuitenkin aika lähellä ja sekunnin mietin, että mihin vielä lähetän kunnes päätin lähettää oikeasta laidesta viistosta ruudun etuosan poikki. Tällaisia viistoja lähetyksiä ei olla paljoa tehty eikä Jeriko ole oikeastaan koskaan niihin ihan tarkkaan mennyt ,mutta nyt lähti just sinne minne lähetin ja lähetin suoraan päin vikaa etuesinettä, jonka Jeriko sitten nopeasti nosti kiven takaa. :D Vähän oli tuuriakin matkassa, mutta esineruutu siis 30/30 ja maastosta täydet pisteet! :)

Tottiksesta enää siis hyväksytty tulos tavoiteltavana, helppoa, eikö? Tai sitten ei. Ääntelyä ei ollut nyt pahasti, pientä inahdusta, mutta ei sellaista haukahtelua. Istumisen Jeriko kuitenkin meni maahan, valmistelevaan osaan lähdössä äänteli eikä sitten kuunnellut. Seisomisesta luoksetulossa tuli suoraan sivulle, joku aivopieru. Voih. Hyppy kierrettiin niin kuin tarkoitus olikin. Mutta sitten tapahtui katastrofi, Jeriko ei mennyt vinoestettä! Harkitsi sitä, mutta selvästi totesi että ei pysty. Koivumäessä esteet on lievästi ylämäessä, mutta ei tullut siis takaisinkaan.

Eipä tuosta sitten paljoa jälkipolville kerrottavaa. Tottiksen kokonaispisteet vaivaiset 57 pistettä! :( Kokeen jälkeen menin vinoestettä tekemään ja Jeriko ei aluksi (kokonaisena normi liikkeenä) olisi sitä suorittanut, mutta yhdessä juosten meni normaalisti. Hieroin ja venyttelin Jerikoa sitten itse illalla ja huomasin, että sillä oli aika paljon jumia oikeassa hartiassa ja kyljessä. Miikku kävi sitten eilen paimennustreenejä ennen vielä hieromassa ja alkaa nyt näyttämään paremmalta.

Luulen tietäväni syyn jumittamiseen. Jerikollahan on nuorena murtunut oikeasta jalasta varvas ja siihen on kehittynyt jälkikäteen nivelrikkoa. Nyt on selvästi näkynyt maantien isolla sepelillä kävellessä varpaiden aristelua ja todennäköisesti varvasvaivan seurauksena on sitten tullut lihasjumit. Toivotaan, että helpottaa pian. Sunnuntaina olisi vielä jälkikoe ja sen jälkeen pidetään varmaan taukoa kunnes varvastilanne rauhoittuu.

Ei kommentteja: